Oli kaunis ja kuuma kesäpäivä. Nuori suutaripoika oli saanut komennuksen eräälle ratsastustallille huoltamaan ja tarvittaessa korjaamaaan paritkymmenet ratsastussaappaat.
Talonväki oli lähtenyt kaupunkiasioille ja tyttö oli jätetty "kotimieheksi" neuvomaan suutarille satulahuoneen sijainti. Tyttö oli parikymppinen, hänellä oli pitkät vaaleat hiukset ja ruskeat silmät. Hän näytti todella kauniilta siinä tallin seinustalla auringonpaisteessa istuessaan. Hänellä oli tiukka t-paita, joka korosti hänen sopusuhtaisia rintojaan, tiukkaakin tiukemmat mustat ratsastushousut ja kuin sokerina pohjalla mustat kääntövartiset kontiosaappaat. Näki, että saappaat olivat olleet käytössä, eivätkä vain kaapissa.
Suutaripoika näki tytön jo kaukaa ja hieman häkeltyi näkemästään kauneudesta. Hän sai kuitenkin sanottua, kuka oli ja mitä oli tulossa tekemään. Tyttö sanoi korjattavien saappaiden olevan satulahuoneessa. Poika oli jo menossa sisälle, kun tyttö sanoi että, voisiko poika korjata hänenkin saappaansa. Poika sanoi että ota saapas jalasta, niin katsotaan mitä voin tehdä. Tyttö otti saappaan jalasta ja poika katsoi reiän olevan helposti korjattavissa. Poika näki, että tytöllä oli kumisaappaissaan oikeaoppisesti villasukat kuumasta päivästä huolimatta. Hän tuskin malttoi odottaa, että pääsisi nuuhkaisemaan saappaan sisustan tuoksua.
Hän meni sisälle satulahuoneeseen ja alkoi tyydyttää itseään tytön saapasta nuuhkien. Tyttö tulikin yllättäen sisälle ja molemmat menivät hieman hämilleen hetkeksi. Kun tyttö näki millaisen vaikutuksen poikaan hänen rikkinäinen ja hikinen saappansa teki, hänkin alkoi lämmetä. Hän pyysi poikaa jatkamaan hänellä.
Kun molemmat olivat lauenneet, poika korjasi nopeasti ensin tytön saappaan, josta tulikin parempi, kuin uusi. Lopuksi hän korjasi ja huolsi varsinaisen urakan loppuun. Sitten olikin jo talonväki tullut kotiin. Maksua ylimääräisestä korjauksesta poika ei isännältä suostunut ottamaan, vaikka tyttö asiasta mainitsikin.
Tyttö ja saapassuutari
6
7693
Vastaukset
- Kalat-86
..oli lupaava, mutta jos voisit kuvailla yksityiskohtaisemmin henkilöiden kesken tapahtuvaa intiimimpää osuutta, ei se oikein seksinovellipalstalla riitä, kun kirjoittaa "ja sitten he harrastivat seksiä" tms..
Kirjoita vain rohkeasti, itse ainakin rakastan näitä keskiaikaisia novelleja, siis lisää näitä!! - Tjaaa....
Ei seksinovellissakaan tarvitse mielestäni kertoa yksityiskohtaisesti itse aktista. Sehän on vain sisään- ulos liikettä. Kumpparifetissille ihan ok juttu.
- Cavallo fani
Olis nyt ollut ees nahkaiset Cavallot tytöllä...
- Kontsut
Et ymmärtänyt koko jutun pointtia.
- ;))
Kontsut kirjoitti:
Et ymmärtänyt koko jutun pointtia.
Aaahhhh ne kontiot
- kope1
Ihan ok juttu, mutta hieman lyhyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057