Jalkahoitoa

jalat kuntoon

Missä Varkaudessa saa hyvän jalkahoidon, ei mitään sivelyä vaan kunnon hierontaa ihan varpaita myöten, olen muutamassa paikassa käynyt ja pettynyt siihen sivelyyn

19

4827

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jalat kuntoon

      Kauppakadulla on huhujen mukaan kauneushoitola terhin tiloissa ihan jalkaterapeutti aloittanut. Käy sieltä kysymässä, uskosin että löytyy hyvä palvelu kun ihan jalkaterapeutti palkattu taloon.

    • Pitääkin varata aika

      Päiviönsaaressa on Kaunotar ja hurmuri-hoitola, on topakka rouva tekemässä hoitoja ja saa jalat kuntoon. Suosittelen.

      • aaasiakas

        Juu, paitsi rouva ei tykkää tehdä jalkoja. Mielummin tekee kasvoja.


    • kokeillu

      suositteln myös sellaista kun pirsakat varpaat tulee myös kotiin pää paikka joroinen mutta tekee myös varkaudessakin

    • kippuravarvas

      Terhin tiloissa oleva jalkaterapeutti on ihan itsenäinen yrittäjä. Olen käynyt hänellä ongelmajalkojani hoidattamassa jo edellisessä paikassa ja olen ollut tyytyväinen. Toiveet tietysti muistaa kertoa olipa kuka hoitaja hyvänsä, ei ne ajatuksenlukijoita ole.

    • jalkaansieniä

      Hyvää jalkohoitoa saa, kun menee pihalle ja pitää lumihangessa
      jalkoja jonkin aikaa. Minä olen saanut siitä apua hikoileviin jalkoihin
      ja sieni katosi siinä samassa.

    • tuollatuleekäytyä
    • Anonyymi

      Cosmo Style- ehdottomasti. Kauppakatu 22

      • Anonyymi

        Oon samaa mieltä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oon samaa mieltä

        Cosmo Stylessä kävin, 10


    • Anonyymi

      Jalkahoitajat puhuu suu vaahdossa,rentoutuminen ei onnistu koskaan varkaudessa.
      Ottaa hermoihin hirvee kalkatus.
      Ei ole vaihtamalla parantunut, kaikki samanlaisia.
      Ainiiin ,oli yksi ihana poikkeus.
      Hän lähti ikävä kyllä muualle.

    • Anonyymi

      Jalkahoitola Ruusurockjamit,laittaa oluessa ja kossussa uitetut sukat jalkaan hyvä tulee. Alkomaholi tappaa sienet ja bakteerit.

    • Anonyymi

      vicchyy

    • Anonyymi

      niin ei juonu cisse häkkinen vissyä
      vaan joi kossua

    • Anonyymi

      lasten leikkikaluja

    • Anonyymi

      sanoppa muurhainen että kelle "niille" minä valitan??
      ketkä ne on..
      ja tiesikö mitä tarjos kun oli kun oli dvd levyn kanteen väsätty.
      tieskö mitä se on. tekikö tahallaan??

    • Anonyymi

      tekikö tahallaan???

    • Anonyymi

      onkoha tossa priima sotkussa tisin alta cbd kukintoa

    • Anonyymi

      tiskin

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      171
      13043
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4830
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1979
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      113
      1725
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe