Suomalaisetko mukamas rasisteja, Tahallaan

.

tarkoituksella keksitty kohu josta hyötyä sekä mahdolista voittoa tavoittelevat vain hyötyvät järjestämällä ko. kohun. Tuhansien ihmisten työpaikoilla esim. Ei kukaan keskustele kenenkään homoudesta kuin maahanmuutosta mutta mielipiteensä sanovat kukin mitä mieletä ovat. Suomalaiset ovat keskittynyyt omaan työhönsä, veronmaksuun, kuin arki päiväänsä liittyviin asioihin ainakin viimeiset kymmenen vuotta.

Täysin tekemällä tehty sekä ns. kohua tahallaan ovat märehtineet aivan toiset pimeät voimat kuin itse suomalaiset Jokaisella on oikeus mielipiteeseen koskipa homoutta, maahanmuuttoa mutta sairaan itsekeskeistä on edes kuvitella että suomalaiset olisivat keskittyneet homoihin sekä heidän sukupuoli elämäänsä yms.

Mutta täysin selvää on jokaisessa sivistysvaltiossa maassa kuin yrityksissä että Maan johtoon kuin yrityksiin ei palkata maan ulkopuolelta tärkeille strategisiin tehtäviin henkilöitä joiden elämän tavat ammatilisesta pätevyydestä huolimatta on viettää vapaa-aikaansa ns. kuuluisissa värikkäissä tredikäissä paikoissa johan tuo on nyt sanomattakin selvä asia.

Saako edustukselisilla olla yksityis elämää Kyllä saa mutta kullakin mieltymystensä mukaisesti kuitenkin missä keiden kanssa sitä ykstyisyyttään viettävät on oleelista vai palkkaisitteko itse ylimpään johtoon henkilöä ihmistä joilla on rempseä, laaja värikäs kaveripiiri jossa luovat :) sosiaalisia suhteitaan sekä verkostumalla täysin vieraisiin. Saanen epäillä että hyvinkin joku palkkaisi mutta missään maassa ei mihinkään ns. avain paikoillle valita vieraan vallan ylipiä :) ystäviä. kuin kaveri statuksella..... Ja Kiitos kun ette tulleet edelliseen esseeseen kommentoimaan Tässä teille samanmieliselli erimieltä.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Lopuksi tähän turhan pitkään esseeseen joka jatkuu kaksi osaisena Työelämän vaatimuksista sekä siitä menenkin mielestä tärkeästä urasta jonka varjolla jättävät muutaman kuukauden ikäiset vauvat vieraille hoidettavaksi esimerkiksi. Todelista faktaa oma ura voi useidenkin mielestä tärkeää MUTTA tosi asiassa ei noita tärkeitä ns. avain paikkoja ole reillulla kädellä jaettu jossa todella ovat tärkeällä uralla 24 /7.

      Vesipuukissa voivat olla suosittuja sekä mainostaa arvoaan työnantajille tosin suosion himo sekä sairas vallan himo kun yhdistetään että harva osaa valtaa käyttää ei nyt ensimäisenä tuo mieleen yritysjohtajille että palkkaisivat tuon ja tuon esimerkiksi. Sivistyneesti sanottuna että useilla on laaja värikäs kaveri porukka ei ole koskaan innostanut itseäni lukeutumaan kuin hakeutumaan sisäpiireihin ja väitän että useampi siellä kyllä katuu tyhmyyttään kun on hänystelijöinä liehakoineet kuin samalla tulleet nähdyksi kyseenalaisissa piireissä :) joilla on elämä Olenkin työtä tekemällä kuin opiskelemalla opiskellut että itselläni ei ole tuolaista elämää kun kerta nuoruuden karikoista on jo kymmeniävuosia sitten päässyt yli jämähtämättä.

      :) mutta tosi kiva että teillä on kymmeniä /satoja seksisuhteita sekä jännijä kavereita joita sitten muistelette ikääntyneenä jos vain on ketä teitä kuuntelee :)

      • :)

        että vietetään vaan ...mitäs minä sanoin päivää kukin tahollaan ..:) :) :) :) :) jne....jalat maassa ja anteenit joka suuntaan varmuuden vuoksi.....joka tapauksessa..


      • .
        :) kirjoitti:

        että vietetään vaan ...mitäs minä sanoin päivää kukin tahollaan ..:) :) :) :) :) jne....jalat maassa ja anteenit joka suuntaan varmuuden vuoksi.....joka tapauksessa..

        En yhtään ihmettele ketä olisi kiihotamassa...suomalaiset on rasisteja älämölöötä jos nyt katsotte amerikan vaaleja siellä vihreiden äänestäjät ovat paljastaneet itsestään äärimäisen alentavaa käytöstä itsestään kuin vasta ehdokkaista vai mitä ajattelette siitä kun: ainakin yli sata kiloinen nainen pakottaa lasta sanomaan vasta ehdokkaalle että hänen äitinsä ei tarvite eheytyä...jne.......jne.....

        Täällä suomessa ovat tarkoituksella tehneet nyt lapsia käyttäen pelinappuloina lapsia joiden tehtävä on olla lapsia eikä vanhempiensa äänitorvina jne...... Ylen melkeinpä päivittäinen homo ja maahanmuutto kamppanjoiti on useat saaneet sulkemaan radioin kuin valitsemaan jo mitä katselevat /kuuntelevat joka portaalla istuva vasemistolaisuuskaan ei edelytä työtehtäviä hoitaessa tekemään politiikkaa...toimittajaksi itseään kutsuvien. Äärimäisen röyhkeätä sekä vastenmielistä Amerikan mallia joskin mielenkiintoista minkälaisiin älyttömyyksiin viellä kykenevät valtaa himoitessaan.


    • Suomalaisetlukekaa

      Virsi 440

      1. Jo vääryys vallan saapi, Se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, Vie kansat kurjuuteen. Ken Herran oikeutta Nyt täällä julistaa, Ja ken vanhurskautta Nyt tahtois puolustaa?

      2. Nyt viekas vilppi täällä On noussut kunniaan, On valhe vallan päällä Ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä. Ja köyhää sorretaan, Ja lainkin rikkaat vääntää Vääryyttä puoltamaan.

      3. Kas, köyhän leivän syövät Nuo jumalattomat. He viatonta lyövät Ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaapi Kuin käärme kiukussa, Korvansa tukkeaapi Tuon raukan huudoilta.

      4. He armotonna vievät Osuudet orpojen. He söivät lesken leivät, On Herra nähnyt sen. Hän vanhurskaasti kostaa Vääryydentekijät, Rankaisee ansiosta Nuo viekkaat ryöstäjät.

      5. Vaan voitonpäivän kerran Vaivaiset näkevät, Vanhurskaus kun Herran Lyö väärät, väkevät. Oi Herra, voimas näytä, Kansaasi armahda Ja hurskaan pyynnöt täytä Ja päästä vaivasta.

      Olen kirjoittanut tämän vuoden 1938 Suomen evankelisluterilaisen kirkon VIRSIKIRJASTA.
      Kirjoitin sanasta sanaan miten siinä luki. Pilkkuvirheineen. Löysin kirpputorilta vanhan virsikirjan, jota selatessani sattumoisin tuli tuo virsi eteeni. Eipä kirkon väelläkään taida olla puhtaat jauhot pussissaan, kun on mennyt poistamaan noin arvokkaan sanoman.

      Ajatelkaa ihmiset, elämme jo v.2012, ja edelleen sama vääryys ja ahneus vallitsee Suomessa. Sodat ja ne moninaiset lamatkaan (pankki- ja finanssimaailman yleensä aiheuttajana) eivät ole vaikuttaneet mitään. Ja luultavasti (ainakin kertovat) sivistys- ja oppineisuus on varmaankin tuhatkertaistunut 1938 verrattuna. Mutta asia taitaakin olla niin, että meidän henkinen ihmisyys on jäänyt kivikausi asteelle.
      Mitä sillä älyllä ja viisaudella on virkaa, jos se menee toisten sortamiseen ja oman edun tavoitteluun. Mitä sellaiset ihmiset kuolinvuoteellaan ajattelevat, entäpä viimeisen tuomion edessä?

      Täällä Suomenmaassamme on petollisen paljon sisäänrakennettua vääryyttä, korruptiota (on valhe vallan päällä) Lainlaatijat tekevät niin väljiä ja monimutkaisia lakeja ettei siitä ota selvää kuin toinen lainlaatija ja keinottelijat. (ja lainkin rikkaat vääntää Vääryyttä puoltamaan).

      Suomeen hamutaan lisää ihmisiä toiselta puolen maailmaa muka töihin, mutta vitsi sentään kun kymmenillä tuhansilla oman maan kansalaisillakaan ei ole töitä. 1990-laman aikana ei lisäkoulutettu työttömiä ihmisiä vaan jätettiin silleen. Afrikasta tulleet ihmiset saavat parempaa sosiaaliturvaa (asunto tulee kuin manulle illallinen) kuin oman maan kansalaiset, käsittämätöntä sortamista meitä suomalaisia kohtaan. Sitten ihmetellään kun ihmiset ovat vihaisia ja kirjoittavat sydänverellään nettipalstoille vääryyksistä. Nythän ne on luokiteltu vihapuheiksi. Mikä oikeus joillakin tahoilla on kertoa meille mikä on oikea tapa puhua ja kirjoittaa. Sitten ihmetellään miksi me suomalaiset olemme niin vihaisia.
      Pitää vain uskoa virren 440 sanomaan: Hän vanhurskaasti kostaa Vääryydentekijät, Rankaisee ansiosta Nuo viekkaat ryöstäjät. Amen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe