Minkä ikäisenä Agilityyn ?

minkaikaisenaakility

Meillä on parin päivän päästä 9kk ikäinen koira. Voiko sen kanssa jo harrastaa agilityä, olisi ensi kuussa Pentuagility -kurssi ja mietin voisiko sinne jo mennä? (sinne pääsee kaikki alle 1v ikäiset koirat joten ei siellä varmaan mitään todella korkeita esteitä jne ole) Olisi jo kuitenkin melkeen 10kk kun kurssi alkaa.

4

1199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juu kyllä

      voit

    • Joobax

      Voit mennä kurssille, mutta vältä kovaa hyppyytystä, eli laita rimat matalalle ja tee niitä kohtuudella ;) Agilityssa on paaaljon esteitä ja tekniikoita, joiden harjoittelun voi aloittaa ihan pikkupennulla!

    • MK

      Ihan hyvin voit mennä. Samanikäisenä meilläkin aloitettiin agi. Aloittelija- ja pentukursseilla hyppyesteetkin ovat alkuunsa hyvin matalia (tai jopa pelkkä rima maassa), joten hyppuesteetkään eivät ole haitaksi. Ja uskoisin myös kurssin ohjaajan tietävän mitä esteitä ja missä määrin minkäkinikäiselle koiralle on hyväksi. Pennun kanssa opetellaan perusteita hommasta, tai oikeastaan itsestä ennemminkin tuntuu, että itse siellä enemmän joutuu opiskelemaan ja työtä tekemään, koira oppii paljon nopeammin :)

      Meillä kuvautettiin koiralta lonkat ja polvet ennen kuin agilityä alettiin tosissaan harrastaa. Mutta tämä oli vasta kun koira n1,5v, jolloin oli jo täysikasvuinen ja kuvauksen saattoi tehdä.

    • Suomi-rodun edustaja

      Vaikken agilitystä mitään tiedäkään niin yleisenä kommenttina...

      Meillä on 7kk ikäinen koiruus ollut jo parissa hirvijahdissakin, eli kyllähän niiden voi jo antaa liikkua sen mukaan mitä jaksavat. Koiran rakenteestakin toki riippuu. Vasta vuoden ikäistähän saisi alkaa virallisemmin lenkittämäänkin, joten sillä mielellä kannattaa mennä ja miettiä mikä on sopiva määrä liikuntaa näissä harjoituksissa. Alusta on kuitenkin suht kova, joten kuten yksi jo sanoi, hyppiminen on vähän riskialtista. Pääasia, että on kivaa ja jaksaa vielä kotonakin leikkiä - sillä periaatteella me mennään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6676
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4311
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3629
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3030
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      626
      1630
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1048
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1023
    8. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      199
      1004
    9. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      999
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      969
    Aihe