Aikuisiän keskittymishäiriö?

Häiriöö?

Olen tällaista epäillyt itselläni jo joitain vuosia. Olen peruskoulun ja lukion suorittanut ja nykyään työelämässä oleva 30v. nainen. Mitään diagnoosia en koskaan ole saanut, enkä toisaalta myöskään lääkärin puoleen asian tiimoilta kääntynyt.
Olen kuitenkin aina, ihan alaluokilta asti tuntenut itseni hiukan erilaiseksi kuin muut luokkatoverit. Muistan jo toisella luokalla kun luokanvalvoja huokaisi luokan edessä kovaan ääneen että "Mitä ihmettä minä keksin sinun kanssasi, kun siirrän minä sinut sitten istumaan kenen tahansa viereen niin aina löydät vieruskaverista juttuseuraa eikä opiskelusta tule mitään!"
Näitä vastaavanlaisia tilanteita tuli vanhemmiten enemmän ja enemmän, vaikken kuitenkaan KOSKAAN tahallisesti häiriköinyt.
Noina hetkinä kun joku auktoriteetti taas muistutti vilkkaan luonteeni olemassaolosta, koin hetkellisen kirkastumisen ja päätin että NYT kyllä korjaan tapani ja olen tästälähdin hiljaa ja kunnolla, mutta jo muutan minuutin päästä koko ajatus oli pyyhkiytynyt mielestä ja taas tuli toruja.
Mitä vanhemmaksi tulin, sitä useammin huomasin että opettajat todella luulivat minun olevan sellainen kun olen, ihan kiusallani! Häiritäkseni muita. Ja siitä alkoikin ikuinen silmätikkuna oleminen, lähes jokaisen koulumme opettajan silmissä.
Muistan eräänkin tapauksen, kun olin aloittamassa uudessa koulussa, äitini vei minut autolla koko uuden koulureitin läpin, ja painotti että MUISTA SITTEN mennä bussiin tältä puolelta katua, ei tuolta toiselta puolelta! Toiselta puolelta katua lähtevä menee vääärään suuntaan. Monta kertaa käytiin se läpi ja piti jäädä mieleen... Mutta ei. Heti seuraavana päivänä minä astuin siltä väärältä puolelta lähtevään bussiin ja löysin itseni sitten ihan muualta kuin kotipiiristä matkan jälkeen. Muistan miettineeni tapauksen jälkeen kotona että mikä ihme minua vaivaa kun en edellisenä päivänä läpikäymää asiaa voi muistaa!!!
Läksyt olivat usein tekemättä, täysin puhtaan uhnohduksen syytä, eivätkä koepäivätkään jääneet mieleen vaikka kuinka niistä muistutettiin ja kirjattiin vihkoon ylös.

No, nykyelämässä nämä tilanteet ovat tietenkin hiukan muuttaneet muotoaan. Tällä hetkellä ongelma ilmenee siten että esimerkiksi monet tapaamiset ovat menneet sivu suun kun olen hahmottanut ajan joko tuntia liian aikaisin tai tuntia liian myöhään kun todellisuudessa oli. Päivätkin sekoavat usein, että saatan olla kokonaan vääränä päivänä menossa tapaamiseen mitä ei sitten ollutkaan. Kaikkien pikkutarkkojen lomakkeiden jne täyttö on lähes poikkeuksetta mennyt joltain osin vikaan. Nyt viimeisenä kertana olin tilaamassa lentolippua netistä ja tuhanteen kertaan olin tarkistavinani päivän ja ajan mille tilaan, niin eikö se perkele mennyt muutamaa tuntia liiaan aikaiselle lennolle se tilaus.
Karttojen luku ja reittien suunnittelu on täysin mahdoton tehtävä, ja liikkuminen uusissa kaupungeissa tuottaa päänvaivaa pitkään!

Voiko kyseessä olla jonkin sortin keskittymishäiriö? Tuskin sille paljoo mitään tehdä voi, mutta olisi mukava kuulla jos muilla on samoja kokemusia :)

2

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • psykiatri

      skitsofrenia

    • !!

      Onko paha mieli? Kannattaa vaihtaa säännöllisin välein lääkitystä, kun tuo nykyisesi alkaa selvästi pettämään.

      Kyllä se siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe