Raamatullinen pedofiliaoppi

armonoppilas

Kyllä sen pedofiliateon vääryys ja rikollisuus on varmaan ymmärretty aina vl-yhteisössäkin, mutta nähtävästi niitä asioita ei ole ennen useimmat ymmärtäneet eikä vieläkään valitettavasti läheskään kaikki ole ymmärtäneet että tällaisista rikoksista pitäisi ilmoittaa AINA välittömästi poliisille heti kun tulee epäilykin.

On vieläkin monilla vl:llä (ja ei-vl:llä) sellainen väärä käsitys että jos joku saa vähäisen syyn epäillä pedofiliarikoksen tapahtuneen, niin hänen MUKA pitäisi ensin itse varmistaa että rikos on varmasti tapahtunut ennen kuin hänen pitäisi/saisi ilmoittaa poliisille rikoksen epäilemisestä(jos on vähäinenkin syy epäillä). Mutta ei kenenkään maallikon tarvitse itse ryhtyä rikostutkijoiksi, eikä saakaan jättää asiaa pelkästään omien tutkimusten varaan, sillä maallikolla ei ole riittäviä taitoja tutkia onko rikosta tapahtunut. Vähäisestikin EPÄILLYN RIKOKSEN SELVITTÄMINEN TULEE ANTAA VÄLITTÖMÄSTI POLIISIN TEHTÄVÄKSI. Poliisin tehtävänä on tehdä alustava selvitys ja esitutkinta ja rikostutkinta, eikä PELKÄSTÄÄN meidän maallikoiden. Toki mekin voimme yrittää auttaa poliisia auttamalla ainakin alustavan selvityksen tekemisessä, mutta me emme saa jättää asiaa vain omien tutkimuksiemme varaan.

Jos poliisi ei heti usko mitä sille kerrotaan, kun tehdään ilmoitusta poliisille (Jos on niin kus.ipää poliisi ettei ryhdy tekemään asialle mitään. Kyllä tuollaistakin on kuulemma joskus tapahtunut Suomessa.) epäillystä tai todetusta rikoksesta, niin täytyy asia ilmoittaa niin monelle poliisille, kunnes joku ottaa asian työn alle. Jos ei näin kärsivällisesti toimita, niin syyllistytään laiminlyönnin syntiin, joka tulee tahallisella viivyttelyllä kuolemansynniksi.

On ollut sellaistakin väärinymmärrystä monilla ja vieläkin näkyy olevan monilla, että anteeksiantamuksessa pedofiliateko uhrin kokemuksenakin, historiallisena tapahtumanakin ja pedofiilin ajallisena vastuunakin ja pedofiliateon seurauksinakin ja yhteiskunnallisena rikoksenakin MUKA upotetaan pohjattomaan armon mereen.

Mutta asia ei ole niin!

Kyllä SYNTINÄ JA RIKOKSENA JUMALAA VASTAAN se pedofiliatekokin upotetaan pohjattomaan armon mereen Jumalan valtakunnan anteeksiantamuksessa, MUTTA EI uhrin kokemuksena, eikä historiallisena tapahtumana, eikä pedofiilin ajallisena vastuuna teoistaan, eikä pedofiliateon seurauksina (lukuunottamatta pedofiilille koituvaa hengellistä kuolemaa ja iankaikkista rangaistusta), eikä yhteiskunnallisena rikoksena.

A. UHRIN KOKEMUS
Ei uhrin kokemus katoa pois Jumalan valtakunnan anteeksiantamuksella.
Uhri saa puhua kokemastaan terapeuttisista ja oikeusturvasyistä kenelle tahtoo, esim psykologille, ystävälleen ja poliisille. Uhrin fyysisiin, henkisiin ja joskus hengellisiinkikin vaurioihin tarvitaan apua joskus jopa kymmenien vuosien ajan.

B. HISTORIALLINEN TAPAHTUMA
Ei pedofiliateko katoa pois historiallisena tapahtumana Jumalan valtakunnan anteeksiantamuksella.
Kyllä pedofiliateosta on oikeus saada tietää (jos se ei haittaa uhria) esimerkiksi organisaatioissa ja yhteisöissä joissa pedofiili on vaikutusvaltaisessa asemassa tai tekemisissä lasten kanssa. Myös historian kirjoittajilla on oikeus kirjoittaa(jos se ei haittaa uhria) tapahtuneesta. Jos siitä ei ole haittaa uhreille (jos uhrit ovat esim kuolleet tai ilmaisseet siihen suostumuksensa) niin pedofiliateosta on jokaisella oikeus kirjoittaa, puhua ja julkaista tietoa rajoitteetta(ellei ku.sipää lainsäädäntö rakoita sitä). Uhrin suostumuksen ilmaisu on hyväksyttävä vain jos hän on niin korkeassa iässä (=aikuinen?) (ja selkeän ymmärryksen tilassa(?)) että hän kykenee riittävän syvällisesti ymmärtämään riskit joita tiedon levityksen seurauksena hänelle itselleen voi olla.

C. AJALLINEN VASTUU (ks myös *)
Ei pedofiilin ajallinen vastuu teoistaan katoa pois Jumalan valtakunnan anteeksiantamuksella:
Rikollisen ajallisena vastuuna:
Ajallinen vastuu mm auttaa uhria toipumaan ja mm korvata rahallisesti henkisistä ja fyysisistä kärsimyksistä, sekä henkisistä, taloudellisista(mm arvioidut tulon menetykset) ja fyysisistä vahingoista. Ajallisen vastuun laiminlyöminen on syntiä myös Jumalaa vastaan, ja se voi tulla tahallisesti laiminlyötynä kuolemansynniksi, joka kuolettaa pedofiilin uskon.

D. TEON SEURAUKSET
Eivät pedofiliateon seuraukset katoa pois Jumalan valtakunnan anteeksiantamuksella(lukuunottamatta pedofiilille koituvaa hengellistä kuolemaa ja iankaikkista rangaistusta).
Esimerkiksi pedofiilin velvollisuus on maksaa elatusrahoja* uhrille, jos uhri synnyttää lapsen(tämä on yksi pedofiilin ajalliseen vastuuseen liittyvistä velvollisuuksista). Tai jos uhri tulee osittain tai kokonaan liikuntakyvyttömäksi, niin pedofiilin velvollisuus on auttaa hänet pois rikospaikalta saamaan apua* lääkäreiltä jne. Pedofiilin velvollisuutena on myös itse antaa uhrilleen ensiapua* jos pedofiliateko on johtanut uhrin sitä edellyttävään tilaan.

6

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • armonoppilas

      E. YHTEISKUNNALLINEN RIKOS
      Ei pedofiliatekoa pysty upottamaan Jumalan valtakunnan anteeksiantamuksella pohjattomaan armonmereen yhteiskunnallisena rikoksena. Pedofiliarikos on siis aina ilmoitettava poliisille, ja yhteiskuntahallinnon velvollisuus on rangaista jokaista pedofiilia ajallisella rangaistuksella. Ilmoitus poliisille on tehtävä pedofiliarikoksesta AINA. Semmoista rippisalaisuuttakaan Raamattu ei tunne, mikä voisi olla esteenä sille että rippi-isä ilmoittaisi pedofiliarikoksen poliisille(vaikka mm harhaoppinen ev.lut.-kirkko ja harhaoppinen Päivämies-lehti tunteekin). Jos pedofiili itse ei toimi velvollisuuksiensa mukaan ilmoittamalla* rikoksistaan välittömästi poliisille, hän syyllistyy vakavaan laiminlyönnin syntiin, joka pienelläkin viiveellä tulee kuolemansynniksi.

      F. RIKOKSENA UHRIA VASTAAN
      Ei Jumalan valtakunnan anteeksiantamus/synninpäästö poista pahantekijän velvollisuutta pyytää henkilökohtaisesti pahan teon uhrilta* anteeksi (sekä ulkonaisesti että sydämessään).
      (Ulkonainen anteeksipyyntö ei tietenkään ole velvollisuus silloin jos uhri ei ole (enää) tavoitettavissa, mutta silloinkin on velvollisuus sydämessään pyytää uhrilta anteeksi mm asettumalla uhrin asemaan.)
      Pedofiilin henkilökohtainen anteeksipyyntö myös uhriltaan, on yksi pedofiilin velvollisuuksista. Anteeksipyynnön tulee lähteä sydämestä, mikä tarkoittaa että pedofiilin on asetuttava sydämessään uhrin asemaan ja sillä tavoin ymmärtää edes suunnilleen miltä uhrista tuntui pedofiliateon hetkellä, ja miltä uhrista tuntuu nyt. Uhrin asemaan asettumine tarkoittaa sitä että kokee tuskaa sydämessään siitä miten uhri on joutunut kärsimään ja miten uhri yhä kärsii. Uhrin asemaan asettuminen ja henkilökohtainen anteeksipyyntö ovat merkkejä katumuksesta ja myös Hengen hedelmiä sen jälkeen jos pedofiilille on saarnattu Jumalan valtakunnan synninpäästö niin että hän on ottanut sen katuvaisena ja vastaanottavaisella mielellä vastaan. Näidenkin laiminlyöminen on pedofiilille laiminlyönnin synti, joka voi tulla kuolemansynniksi riittävässä välinpitämättömyydessä tai tahallisuudessa.

      C2. Yhteiskunnan ajallinen vastuu. Yhteiskuntaesivallan(demokratiasssa myös kansa on esivaltaa, koska se valitsee johtajat) vastuulla on mm tutkia onko rikosta tapahtunut, maksaa korvauksia uhrille jos pedofiili ei pysty tai suostu maksamaan riittävästi korvauksia, tarjota kaikkea tarpeellista hoitoa uhrille, rangaista riittävän ankarasti pedofiilia ja varmistaa ettei sama tai joku/jotkut uusi lapsi joudu vaaraan joutua pedofiilin uhriksi vastaisuudessa, sekä säätää kaikilta osin oikeudenmukainen laki ja oikeusjärjestelmä. Yhteiskunnan päättäjät (siis myös tavalliset äänestävät kansalaiset) saattavat syyllistyä jopa kuolemansyntiin jos äänestävätvaaleissa/tekevät päätöksiä niin ettei se ole optimaalista kaiken oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi jokaista persoonaa kohtaan.

      • armonoppilas

        "...(Jumalan mielestä riittävän) vilpittömän katumuksen."

        Tuolla tarkoitin että sillä tavalla riittävä vilpitön katumus Jumalan edessä, että Jumalan on mahdollista antaa anteeksi.

        Sinänsähän katumus ei ikinä voi olla riittävä, eli täydellinen.


      • armonoppilas
        armonoppilas kirjoitti:

        "...(Jumalan mielestä riittävän) vilpittömän katumuksen."

        Tuolla tarkoitin että sillä tavalla riittävä vilpitön katumus Jumalan edessä, että Jumalan on mahdollista antaa anteeksi.

        Sinänsähän katumus ei ikinä voi olla riittävä, eli täydellinen.

        Tiivistää ei voi juurikaan näitä kirjoituksia, ilman että jotakin tärkeää jää mainitsematta.

        Pyhä Henki on sen näin kirkastanut.


      • yks uhri
        armonoppilas kirjoitti:

        Tiivistää ei voi juurikaan näitä kirjoituksia, ilman että jotakin tärkeää jää mainitsematta.

        Pyhä Henki on sen näin kirkastanut.

        Asiallista ja mietittyä tekstiä. Pitäisi julkaista myös Päivämiehessä!


      • Vanha ohje
        armonoppilas kirjoitti:

        Tiivistää ei voi juurikaan näitä kirjoituksia, ilman että jotakin tärkeää jää mainitsematta.

        Pyhä Henki on sen näin kirkastanut.

        Jos asiaa ei pysty tiivistämään yhteen sivuun, sitä ei kannata kertoakaan.


    • påäåö

      Vai on armonoppilas Pyhän Hengen asialla.
      Muistahan kerrospukeutua, jotta et pääse vilustumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1814
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1754
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1728
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1434
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1380
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      998
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      955
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      903
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      894
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      858
    Aihe