niin paha olla...

Joogaaminen tekee varmaan hyvää. Eikö sinulle ole ehdotettu psykoterapiaa?

Olisitko kiinnostunut?
'
Poikaystäväsi ei voi olla sinun"terapeuttisi",

psykoterapiaa ei ol la ehdotettu.

Tiedän ettei poikaystävä voi olla terapeutti mutta jos itse olisin hänen tilassaan ja hän olisi masentunut ja ylipäänsä ilman masennusta kyselisin miten hän voi ja yrittäisin olla tukena... ja minusta tuntuu ettei hän kysy minulta edes miten voin....

Jospa poikaystäväsiki on neuvoton ja jos hän ei ole itse kokenut masennusta, ei sitten osaa eläytyä tunteisiisi. Jostakin masennus johtuu. Sinut pitää vian jämäkästi etsia maattilaisen apua tilanteeseesi.

Hyvä että voit purkaa oloasi itkemällä.

Tiedän, että keskustelusta on jo aikaa mutta, itse puran pahaa oloani, kirjoittelemalla. Ja olen nyt aloittanut muutamia kuukausia sitten, kirjoittelemaan omaan blogiini, jakamalla omia tunteita ja ajatuksiani. Ajattelin, että jos niistä olisi apua niille, jotka tuntevat olevansa yksin tai muuten vain on paha olla. Jos vain kiinnostaa niin tuossa olisi osoite: http://ssusansblog.blogspot.com/ Toivottavasti tekstini, eivät loukkaa ketään tai tuota lisää pahaa oloa.

Sanot että asia on henkilökohtainen kun varaat aikaa! mutta hae tyttö itellesi apua,lupaatko! Täällä yli 40 vuotias vaikeasti masentunut,paniikkihäiriöinen ja itsemurhaa yrittänyt ymmärtää pahan olosi.

Kun varaat aikaa, ei sinun tarvitse ajan varauksessa alkaa tunteitasi tilittää: sanot vain, että masennus. Jos sen sanominen on vaikeaa, sano kliinisemmin depressio.

Jos sinulla on diagnosoitu mielenterveysongelma, niin pitäisihän sitä hoitaa. Joten ota yhteyttä terveyskeskukseen ja varaa aika lääkäriltä.

hei,

olen sun kanssa samanikäinen ja monta kertaa ollut tossa samassa jamassa. mulla on ollu masennusta 5 vuotta, jonka aikana käyny läpi anoreksian ja rintasyövän. monta kertaa oon jo meinannu et tää loppuu tähän, et miks tapella enää vastaan mut i'm still standing. kaikesta on aina selvitty vaikkei aina meinattas. en jaksa suunnitella tulevaisuutta, oon ollu sairaslomalla viimeiset kolme vuotta, mutta ei sitä kuule periks anneta vielä, älä anna säkään.

jos oot koulussa jossain, mee koulun terkkarille. jos tuntuu että sieltä ei tuu neuvoa, se antaa ainakin yhteystietoja mistä aloittaa. jos et oo koulus, niin soitat vain omaan terveyskeskukseen.
terveyskeskuksissa tahtoo olla se ongelma että asiat on vähän pitkissä kantimissa siellä, mut se vaatii vain kärsivällisyyttä. jos tuntuu että et enää pysty ja jaksa, aina on päivystys. siellä ne ottaa ainakin asian vakavasti ja saat apua, eikä ainakaan tarvii olla yksin ja odottaa.
mä olen ite ollut kolme kertaa osastohoidossa, kerran suljetulla. ne ei oo ollenkaan huonoja paikkoja vaan aivan loistavia. joka kerta ku oon menny sinne, tulee täydellinen rentoutunut olo ja helpottaa kummasti. sit on taas helppo jatkaa arkea omin voimin.

tsemppiä! kyllä aina jaksaa tapella vastaan. sullakin on poikaystävä, et sä halua että se joutuu kärsimään sun lähdöstäs :)