Olemme eronneet lasten isän kanssa 7v sitten (lapset tuolloin 4v, 6v ja 7v) ja lapset asuvat minun luonani. Joka toinen viikonloppu lapset ovat olleet isänsä luona ja joka toinen juhannus, joulu, uusivuosi jne. Nyt olemme tulleet uuden ongelman eteen; tyttäret 12v & 14v eivät ole enää halukkaita käymään isäänsä tapaamassa joka toinen viikonloppu. Kaverit ja oma vapaa-aika alkaa olemaan tärkeää tuon ikäisille tytöille... Nuorin lapsista (10v poika) käy tapaamisilla mielellään. Mielestäni en voi tyttöjä pakottaa menemään isälleen, mutta isän mielestä minun pitäisi olla lapsia kuuntelematta ja laittaa entiseen malliin isälleen. Isä on uudessa parisuhteessa, jonka myötä on tullut aivan uudenlaisia sääntöjä mm. nukkumaanmenoajoista ja ajanviettämisestä viikonloppuina, että epäilen tässä olevan hieman syytä myös siihen miksi tytöt eivät halua mennä isälleen. Ymmärrän hyvin, että isästä tuntuu pahalta ettei tyttöjä kiinnostaisi mennä hänen luokseen, eikä itsestänikään tunnu hyvältä kuulla etteivät halua mennä. Omasta mielestäni tuon ikäisiä ei vaan voi kylmästi pakottaa jos eivät itse halua! Kenen etu se on, jos pakotetaan tapaamisiin?? Haluaisin asiallisia mielipiteitä asiasta.... Kiitos :)
Auttaakkee vähän!
Mamiliini
11176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eihän koskaan pakottaminen, kuten totesit..ole hyvä asia, mutta kannustaminen on, sillä saa ihmeitä aikaan! Ja kannattaisi pyrkiä samoihin sääntöihin molemmissa paikoissa..
Tuossa iässä lapset kampeavat vastaan, koska kaverit ovat aina etusijalla, mutta vanhemmiten katuvat sitä, jos ei muodostunut pysyvää isä-lapsi / äiti-lapsi suhdetta.
Kannustanut olen menemään, koska en haluaisi että suhde isään etääntyy. Pyrkimys samoihin sääntöihin on kova, mutta käytännön toteutus vielä ontuu johtuen niin kovin erilaisista näkemyksistä lasten kasvattamisessa. Kiitos kovasti paljon asiallisesta vastauksestasi :)
Onhan se niin että kun lapsi täyttää 12 vuotta niin häntä kuunnellaan ja jos ei halua mennä niin ei ole pakko.
Itse ehkä tuossa kirjoittamassasi tilanteessa yrittäisin lasten kanssa sovitella asian siten että kävisivät vähän harvemmin toistaiseksi mutta joka kk kuitenkin.
On hyvä opettaa lapsille kompromisseja ja sitä että joskus on vain tehtävä asioita joita ei haluaisikaan tehdä. Kompromissia voisi perustella että silloin se tuntuisi lapsesta paremmalta samoin kuin myös isästä ja äidistä.
Kiitos kommenteista :) Toistaiseksi ollaan nyt sovittu niin, että tyttäret käyvät 1x/kk isänsä luona. Katsotaan sitten miten tilanteet edistyy.. On vaan niin vaikeeta välillä näiden asioiden kanssa yrittää päästä kaikkia miellyttäviin ratkaisuihin, mutta onneksi nyt päästiin kompromissiin :)
KAIKKIA miellyttäviin ratkaisuihin??? Eiköhän nyt ole kyse lapsista, ei isästä tai sinusta!
Jotenkin tuntuu siltä, että häntä heiluttaa koiraa, eikä koira häntää. Se menee niin, että lapset tekee niinkuin aikuiset sanoo ja kuinka ollaan sovittu. Huomaan, että olet antamassa periksi, kun lapset eivät näe isään nyt kuin kerran viikossa, mitä seuraavaksi, kerran vuodessako?
Kerran viikossa? Kun lapsi täyttää 18v., niin ei ole pakko tavata ollenkaan.
Jos välimatkat eivät ole pitkiä, niin voihan lapset tavata kavereita isänsäkin luona vai onkohan tuo siellä isän kotona kielletty? Tässä ainakin äiti pystyy neuvottelemaan hienosti lasten kanssa ja ihan aiheesta kyseli neuvoja. Aika moni on samassa tilanteessa ja joku antoikin ihan oivan neuvon.
Pakottaminen tosiaan olisi väärä tapa. Tapaamiset on aina lasten etu, ei tapaajavanhemman.
Niin, tämähän se jää ajattelematta eroissa, että lapset kasvavat ja heilläkin on tarpeita, kaveripiiri tulle tärkemämmäksi, enää ei todella haluta siirtyä etävanhemman luokse, sillä eihän kaverit ole siellä, eikä kotikaan ole siellä.
Tulisko nyt mieleen, että pitäisi pyrkiä sitä liittoa kaikin tavoin hoitamaan, jotta saisi elää lastensa elämässä mukana myös aikuisuuteen.
En ihmettele yhtään, että lapset eivät halua enää näitä tapaamisia.
Teidän täytyisi ajatella itseänne samassa tilanteessa, miten kaunan haluaisitte jatkuvaa rumbaa ja vielä lisäksi se uusio siellä omini määräyksineen, kun edes saisivat olla sen isän kanssa saattaisi onnistua.
Itse jos olisin nuori sanoisin ehdottomasti, että en mene minnekään kotoani.
Luulen että itsekin asiaa ajateltuanne olette ihan samaa mieltä. Ja tätä asiaa kannattaa ajatella jo ennen eroamista.
Lapset kasvaa ja teini-ikäisinä pyritään jo itsenäistymään ja alkaa olla niitä poika/tyttöystäviäkin.
Pakottaa ei voi eihän siitä synny kun hitonmoinen tappelu ja sitte saa vihat päällensä pitkäksi aikaa, meillä teinit käy isällään sillon kun huvittaa ja yötä ne ei enää ole isällään, mulla 16-17 vuotiaat lukiolaistytöt ja tuo 17v tyttö seurustelee ja on mielellään poikaystävänsä luona ja muuteski tytöillä paljon omia menoja.
Exäni onneksi ymmärtää et likat on pian aikuisia ja tulee kaikesta huolimatta erinomaisesti likkojensa kanssa toimeen.
Kyllä minä ainakin laitoin lapset menemään isälleen siihen asti kunnes täyttivät 16 ja välillä senkin jälkeen, ihan asiallisella kommentilla, että äitikin tarvitsee omaa aikaa tai että äidille tulee vieraita tms jos niin oli. Kyllä lapsetkin ymmärtävät jos asian asiallisesti esittää.
Isänsä luona eivät tapaa kavereitaan, koska isä asuu toisella paikkakunnalla. En myöskään kuulu niihin vanhempiin, jotka välttämättä sitä omaa aikaa niin kamalasti kaipailee. Välillä on mukava rentoutua ystävien kesken, mutta esteeksi ei ole muodostunut se, että olen äiti-ihminen. Uusi puolisoni on lasteni kanssa kotona jos haluan itse käydä jossakin ystävieni kanssa. Pääasia on nyt kuitenkin mielestäni se, että lapset käyvät edelleen tapaamisilla. Se vaan on totta, että lapsetkin kasvavat ja alkaa ne omat kaverit merkkaamaan enempi.