Salon demareille koittaa kovatpaikat

sdp.salo

Nyt kun vaalit lähestyy salolainen demari ei tiedä äänestääkä

Lipposta

Niinistöä (kun on salosta kotoisin)

Haavistoa (salon demareissa on tunnettuja homoseksuaalisen kasvatuksen lapsilleen opettaneita vanhempia)

Salon demareilla on siis miettimistä

33

551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • demari salost

      Minä äänestin Arhinmäkeä, ompahan edes yksi ääni Niinistöltä pois.

      • Poistoääni ?

        Arhinmäki ja Lipponenkin menestyivätkin lähes yksillä äänillä, yht. jopa n. 10%.
        Suomen Kansan Demokraattisen Liiton ja Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen demokraattien äänistä irtosi Uudelle Lupaukselle Soinillekin vain 9% mutta suurin osa toisinäänesti Haavistoa tai Niinistöä, jopa Väyrystä.

        Onpahan mennyt epäsolidaariseksi tämä demokratisoituminen, kun Yhtyneen Vasemmiston vaalimenestyksestä ei ole enää laskettavissa kuin duunareiden jäsenmaksuilla ja työttömyyskorvauksilla elätettävien politrukkien määrä.

        No, tulevien vaalien Viimeisten Taistojen menestys on laskettavissa, tosin biologisilla muuttujilla. Yksikin ääni on siis tärkeä!


    • seedau

      Minä äänestän Saulia ja saamme isänmaallisen pressan

    • NKOV

      Kyllä siinä tosiaan on miettimistä kun ei tiedä aanestääkä.

    • maa on syntinen laul

      Minä kun en omista hulppeaa osakesalkkua, enkä katso olevani rikaskaan, en katso silloin voivani äänestää Niinistöä, joka edustaa ainoastaan suurituloisia. Joten minun pitää löytää palkansaajana ehdokas, joka ajaa tasa-arvoa ihmisten kesken ja puuttuu tulonjakovääristymiin.
      Niinistön tukijat löytyvät yritysmaailmasta ja niiden asioita hän tulee pelkästään ajamaankin, siinä ei pienestä ihmisestä enää paljon välitetä.

      • broke back president

        minä äänestän ehdottomasti Haavistoa, sillä haluan nähdä itsenäisyyspäivän
        vastaanotolla, kun presidenttipari aloittaa tanssit.


      • Sitähän sää kysyit!

        Mitä sinäkin saa....n kommunisti luulet tietäväsi yhteiskuntapolitiikasta, et niin tuon taivaallista! Mikä olikaan presidentin tehtävä? Ulkopolitiikan johtaminen, eikö? V...u kun aina näissä vaaleissa kaikki vähä-älyiset idiootit viisastelee puolueiden peruslinjausten korulauseilla. Presidentinvaaleissa äänestetään presidenttiä, eikä mitään sosiaalitätiä.

        Luuletko sinäkin lobotoomikko, että se sinun vasemmistoehdokkaasi olisi valituksi tullessaan ilmestynyt kotiovellesi rahanippu kädessä jakamaan seteleitä "tulonjakovääristymän" korjaamiseksi? Tutustu ensin yhteiskuntajärjestykseen, ennenkuin äänestät. Ja seuraavissa vaaleissa tee palvelus yhteiskunnalle ja tee niinkuin idolisi suurtalouskokki, eli äänestä tyhjää! Jääpähän vaalituloksesta pois idioottikommunistien aiheuttama ääntenjakovääristymä...


    • sama juttu

      Pitääkö adjutantti maan äidin käsilaukkua tanssien ajan, poikahan on kova tanssimaan, sanoi tänään telkkarissa. Oli toisen pellen, Päivi Lipposen kanssa pelättelemässä lapsia tarhassa.

    • lh34567890oplkjmnbvf

      Salon demareilla on aina ollut ongelmia.

      "Ei san mul mittä!"

    • Ruuantekijä

      Demarien väärinpäinpolitiikka näkyy esimerkillisen hyvin Salon valtuuston politiikassa. Enemmän yrittäjä pohjaisia päättäjiä hoitamaan taloutta. Pressanvaalien suunta näyttää olevan kuitenkin oikea.

      • Silmät auki

        Älkää nyt vain pienyrittäjät kuvitelko, että Sale teidän asioitanne ajaa!


    • Sauli= vara DUCE

      NO NIIN SALON DEMARIT.

      Lipponen ei päässyt toiselle rundille. Salon omapoika Sauli pääsi ja gaymies pekka.

      Ketä te Demarit nyt äänestätte.

      Haavistoa vai Niinistöä?

      Jos haavisto valitaan, niin ainakin osalle salon demareista koittaa onnelliset 6-vuotta, koska heidän seksuaalivähemmistöä edustavat sukulaiset nostavat profiiliaan.

      Itse äänestän Sauli Niinistöä vaikka porvareita vihaankin, mutta vihaan homoja vielä enemmän.

      IL DUCE

      • Opportunisti

        Demarit äänestävät Soinia, jatkossakin.
        Soini on aidoin demari, aito sorsalainen.


    • SDP - vanhaa voima

      Taisi tulla aloittajalle luu kurkkuun kun lähdit demareitten kannatusta haukkumaan. SDP on vaalien ehdoton voittaja. Huomattava osa demareista on vielä hengissä eikä kommunistien kaltaista sukupuuttoon kuolemista ole vielä muutamaan vuoteen tulossa. Tämä oli todellinen voimannäyttö !!!

      • petbbcciop.,P

        Ei tullut luu, eikä kalu kurkkuun.

        En ole mollannut koko SDP:tä. Ainoastaan tiettyjä Salon demaripiirejä.

        Se yksikin demarivaikuttaja ilmoitti ihan lehdessä asettuvansa haaviston taakse, kenties, jopa kirjaimellisesti.

        Kenenkäs puolelle Salon sdp nyt asettuu, kun pitää valita riistäjä-porvarin ja viherGayn väliltä?

        Lipponen olisi ollut mies paikallaan... Mutta mutta ei tainneet omatkaan rivit ainakaan Salossa Paavoa tukea, koska niitä gay-faneja on soluttatunut sdp:hen.

        Haavisto, ei voi olla vasemmiston ehdokas, kuten ei Niinistökään, kun eivät kumpikaan vasemmistoa edusta.

        Olisikohan fasismin tarve jo ovella, enkä tarkoita pers-suomalaisia.


      • Eespäin eespäin

        Myös eläkeläiset ja vähemmistöjen edustajat ovat äänestäjiä. Tämä on muilta puolueilta päässyt unohtumaan.


      • Eläkellä jo oleva
        Eespäin eespäin kirjoitti:

        Myös eläkeläiset ja vähemmistöjen edustajat ovat äänestäjiä. Tämä on muilta puolueilta päässyt unohtumaan.

        Olen kuunnellut mielenkiinnolla Outokummun ostamientehtaiden sulkemista Saksassa, siellä on työläiset osanneet ajaa asiansa hyvin, kun on neljänvuoden irtisanomissuoja. Miten Suomessa on työväki päästänyt asiat menemään näin, että Suomesta on helpoin ja halvin firmojen irtisanoa työläiset. Surullinen tapaus, kun Suomessa on vain kuntaliitosten johtajilla ja virkailijoilla viidenvuoden irtisanomissuoja, kun kuntaliitokset tehdään.


      • DeeMari
        Eläkellä jo oleva kirjoitti:

        Olen kuunnellut mielenkiinnolla Outokummun ostamientehtaiden sulkemista Saksassa, siellä on työläiset osanneet ajaa asiansa hyvin, kun on neljänvuoden irtisanomissuoja. Miten Suomessa on työväki päästänyt asiat menemään näin, että Suomesta on helpoin ja halvin firmojen irtisanoa työläiset. Surullinen tapaus, kun Suomessa on vain kuntaliitosten johtajilla ja virkailijoilla viidenvuoden irtisanomissuoja, kun kuntaliitokset tehdään.

        Kyllä joku roti noissa julkisen hallinnon viroissa pitäisi olla. 5 vuoden irtisanomissuoja menee jo jo (huonon ) huumorin puolelle. Kunnallisella puolella pitäisi koko hallinto uusia aina kunnalisvaalien jälkeen. Kuulin että kunnalla maksetaan työntekijöille mm. IKÄLISIÄ ??? Pitääkö paikkaansa että mitä vanhempi ja tehottomampi työntekijä sitä parempi palkka. Ei mitään järkeä.


    • toimeton taimi

      taimelan ehdotus hyvä(jätä tyhjä lippu) seuraavissa kunnallisvaaleissa?
      roos voi reilusti kannattaa puppelia hän itse on kaapista/pelistä ulkona!
      sdp:lle käy kun vasemmistolle muutenkin,"sulaa pihalle"!
      30-vuotta oli "pakottamista"? normaali kävelijä:äänestä!

    • taimelan moka

      Taimelan ohje , äänestää tyhjää on todella nolo, ei ole fiksun kansanedustajan ele. Todella huonoa esimerkkiä.

      • kkklll

        Minun on yhtä vaikeaa äänestää denareita seuraavissa vaaleissa kuin demariäänestäjillä oli äänestää omaa ehdokastaan.

        Katja Taimelaa äänestän seuraavissa eduskuntavaaleissa tyhjällä äänestyslipulla.


    • taimela 0 ääntä!

      eipä kansanedustajalta voi paljon vaatiakaan!
      200 "tyhjäpäätä" mäellä..
      roos loikkaa ja noloa..
      ...no toivottavasti ei enää pääse!

    • Tyhjää

      Taimela saisi nyt tunnustaa suuren erehdyksensä. Jos aikoo lapsellisesti äänestää tyhjää, niin ei sitä pidä julkisesti mainostaa. Varsinainen kansan edustaja.

      • Kohta keskustalainen

        Sama sitten vaikka keskustaa äänestäisi jos oma ehdokas alkaa tyhjää äänestelemään. Kyllä SDP:n pitäisi jatkossakin pitää kiinni ideologisesta linjastaan ja vastustaa kaikkea.


      • Pravda007

        Hyvähän se on että tyhjää äänestää. Äänestäisi jotkossakin.


      • työläinen yövuorosta
        Kohta keskustalainen kirjoitti:

        Sama sitten vaikka keskustaa äänestäisi jos oma ehdokas alkaa tyhjää äänestelemään. Kyllä SDP:n pitäisi jatkossakin pitää kiinni ideologisesta linjastaan ja vastustaa kaikkea.

        Onnea kaikille kansanedustajille uuteen työvuoteen, luulisi jaksavan pitkän loman jälkeen tekevän viisaita päätöksiä, talvilomaa, kesälomaa, syyslomaa ja joululomaa odotellessa.
        Viisain päätös olisi ensin, että kuntia karsittaisiin ja vain neljä jäisi jäljelle, pohjoinen, itä, etelä ja länsikunta.
        Nyt kotiin nukkumaan yövuorosta.


    • Vasuriakka

      Suuren mokan teki Taimela(muuta ei häneltä voinut odottaakkaan). Jos ei voi reilusti olla äänestämättä,niin turhaan tyhjää lappua on tulla tiputtamaan.Mä ainakin annan ääneni Haavistolle. Homo tai ei,mut samanlainen ihminen kuin muutkin. Ja asioiden hoito sujuu taatusti yhtä hyvin kuin Niinistöltäkin.Eikö se ole nykyään pääasia,et ihminen on onnellinen,on sit homo,lesbo tms.

      • whatever

        Juuri näin, vasuriakka. Tärkeintä ei ole se, onko ihminen pedofiili, eläimeensekautuja, tappajapsykopaatti, nistisekopää tai rattijuoppo,
        kunhan vaan on onnellinen, niin kaikki on hyyyyviiiin.


    • Vasuriakka

      Whatever..taidat olla tosi tyhmä ,jos laitat pedofiilit,tappajat yms. samaan kastiin homojen ja lesbojen kanssa.
      Homoilu ja lesboilu on rakkautta kahden ihmisen välillä ja samalla lailla ne sekstailee kun me heterotkin.
      Nuo pedof.ja tappajat taas on mieleltään sairaita häiriintyneitä ihmisiä ,jotka tuovat vain pelkoa kaikille,eivätkä pysty tuntemaan esim. hellyyttä ,rakkautta yms.
      Otappa selvää asioista,ennenkuin kirjoittelet tuollaisia.
      Eikö sua edes hävetä!

      • iaörfdhgödfihgzdöifg

        Homoseksuaalisuus on vakava sairaus, jota sairastavat pitäisi saada hoitoon. Se ei totta vieköön ole normaalia, jos raavasta miestä alkaa peräloosteri kiinnostamaan. Hoitoon ja äkkiä!

        Käsittämätöntä on tämä nykypäivän homohypetys normaali-ihmisten keskuudessa. Mikä ihme saa perusheteron puolustamaan ja tukemaan näitä friikkejä. Hintit ja lepakot toitottavat suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon nimeen, mutta eivät kestä pienintäkään vinoilua itsestään. Mikä parku ja itku seuraakaan, kun TV:ssä joku sketsihahmo vähänkään viittaa homoihin liittyviin stereotypioihin. Mitä suvaitsevaisuutta se on jos vaaditaan itselle erityisvapauksia ja -oikeuksia vain sillä perusteella, että sattuu olemaan sairas pervo?


      • Mopo on karannut ...
        iaörfdhgödfihgzdöifg kirjoitti:

        Homoseksuaalisuus on vakava sairaus, jota sairastavat pitäisi saada hoitoon. Se ei totta vieköön ole normaalia, jos raavasta miestä alkaa peräloosteri kiinnostamaan. Hoitoon ja äkkiä!

        Käsittämätöntä on tämä nykypäivän homohypetys normaali-ihmisten keskuudessa. Mikä ihme saa perusheteron puolustamaan ja tukemaan näitä friikkejä. Hintit ja lepakot toitottavat suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon nimeen, mutta eivät kestä pienintäkään vinoilua itsestään. Mikä parku ja itku seuraakaan, kun TV:ssä joku sketsihahmo vähänkään viittaa homoihin liittyviin stereotypioihin. Mitä suvaitsevaisuutta se on jos vaaditaan itselle erityisvapauksia ja -oikeuksia vain sillä perusteella, että sattuu olemaan sairas pervo?

        Non niin,
        mihinkähän kategoriaan sinä machomiehenä itseäsi pitävä ja anaaliyhdyntää vaimoltasi tyttöystävältäsi vonkaava, n.s. heteromies luulet itsesi
        lukeutuvan.
        Hyvää kevät talven alkua vaan sinullekin,


      • puna/vihre'
        Mopo on karannut ... kirjoitti:

        Non niin,
        mihinkähän kategoriaan sinä machomiehenä itseäsi pitävä ja anaaliyhdyntää vaimoltasi tyttöystävältäsi vonkaava, n.s. heteromies luulet itsesi
        lukeutuvan.
        Hyvää kevät talven alkua vaan sinullekin,

        Vihertää kovasti täällä Salossakin kesän tullen ja
        oikealla asiallakin ovat kaiken kukkuraksi.
        Punertaakin aamu / iltataivaalla myöskin,
        jotta siinä on kaksi todella hyvää väriä.
        Eikähän ainakaan tarvitse pelätä rikkaiden maihinnousua,
        joka sekin on otettava huomioon meidän sinisen viivan alapuolelle olevien kansalaisten.


    • täi-täti

      Kukkahattukakku?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1154
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      840
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    8. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      517
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    Aihe