OLen adoptoitu 40-luvulla ja kun nyt vanhapiikatätini kuoli ilman lapsia niin minut joka olen hänen vanhimman sisarensa adoptiolapsi ollaan tekemässä perinnöttömäksi suureen perintöön.
Olisi kuulemma pitänyt uusia adioptio, tällaisesta ei jo edesmennyt adoptioäitini ole ikinä saanut mitään informaatiota enä minäkään, olen asunut enimmän osan ajasta ulkomailla.
Siis tällainenhan on kohtuuttomin vaatimus mitä ikinä olen kuullut.
Onko joku tietoinen miten voisin asiassa edetä, niin että oikeus voittaisi.
Mitä tarkoittaa heikko adoptio?
10
2452
Vastaukset
- Ei juuri toivoa
Asiasta on paljon tietoa saatavilla kun laittaa hakukoneeseen (esim. Googleen) "heikko adoptio". Esim. tämä sivu selittää termin varsin hyvin: http://www.nettilaki.com/a/vahva-ja-heikko-adoptio
Sinut on adoptoitu jo 1940-luvulla, eli kauan ennen tuon uuden lain voimaantuloa (vuonna 1980). Kohdallasi oli kyseessä siis heikko adoptio, eli olet säilyttänyt perimisoikeutesi myös biologisiin vanhempiisi.
Yksi suuri ero noiden eri tapojen kohdalla on juuri se, että sinulla ei ole oikeutta periä adoptioäitisi sukulaisia, esim. hänen sisaruksiaan, samalla tavalla kuin sinulla olisi jos kyseessä olisi vahva adoptio.
Uuden lain tultua voimaan adoptioäidilläsi olisi ollut mahdollisuus hakemuksella muuttaa heikko adoptio vahvaksi adoptioksi. Nyt kun adoptioäitisi on kuollut, sinun on lähes mahdotonta osoittaa että "hän ei ole ikinä saanut tästä mitään informaatiota".
Eipä tuossa juurikaan mitään ole tehtävissä. Laki on kuten se on.- ennenkuulumatonta
'Nyt kun adoptioäitisi on kuollut, sinun on lähes mahdotonta osoittaa että "hän ei ole ikinä saanut tästä mitään informaatiota".'
Tarkoitatko, että jos olisi elossa ja osoittaisi, ettei ole saanut informaatiota, niin silloin voisi vielä jättää hakemuksen vahvasta adoptiosta? - +5ghrs
ennenkuulumatonta kirjoitti:
'Nyt kun adoptioäitisi on kuollut, sinun on lähes mahdotonta osoittaa että "hän ei ole ikinä saanut tästä mitään informaatiota".'
Tarkoitatko, että jos olisi elossa ja osoittaisi, ettei ole saanut informaatiota, niin silloin voisi vielä jättää hakemuksen vahvasta adoptiosta?Niin voisi. Tässä tilanteessa kuitenkin olisi myös sisarensa perijä
- Ei juuri toivoa
ennenkuulumatonta kirjoitti:
'Nyt kun adoptioäitisi on kuollut, sinun on lähes mahdotonta osoittaa että "hän ei ole ikinä saanut tästä mitään informaatiota".'
Tarkoitatko, että jos olisi elossa ja osoittaisi, ettei ole saanut informaatiota, niin silloin voisi vielä jättää hakemuksen vahvasta adoptiosta?Käsittääkseni voisi. En ainakaan löytänyt lainkohtaa jossa sanottaisiin että asialle on takaraja.
Mutta kuten toinen kirjoittaja totesi, jos aloittajan äiti olisi elossa niin koko tätä ongelmaa ei olisi, koska äiti olisi sisarensa perillinen.
Toki voisi muista syistä olla suositeltavaa muuttaa heikko adoptio vahvaksi. - ennenkuulumatonta
Ei juuri toivoa kirjoitti:
Käsittääkseni voisi. En ainakaan löytänyt lainkohtaa jossa sanottaisiin että asialle on takaraja.
Mutta kuten toinen kirjoittaja totesi, jos aloittajan äiti olisi elossa niin koko tätä ongelmaa ei olisi, koska äiti olisi sisarensa perillinen.
Toki voisi muista syistä olla suositeltavaa muuttaa heikko adoptio vahvaksi.Niin mistä se osoittamisvelvoite, ettei ole saanut informaatiota???
- Ei juuri toivoa
ennenkuulumatonta kirjoitti:
Niin mistä se osoittamisvelvoite, ettei ole saanut informaatiota???
Todellakin, ei ole mitään osoittamisvelvoitetta. Olen nähtävästi kiireessä kirjoittanut hieman epäselvästi.
Oliko sinulla tähän itse asiaan jotain sanottavaa, vai onko sinun panoksesi ainoastaan pilkunnussinta? - ennenkuulumatonta
Ei juuri toivoa kirjoitti:
Todellakin, ei ole mitään osoittamisvelvoitetta. Olen nähtävästi kiireessä kirjoittanut hieman epäselvästi.
Oliko sinulla tähän itse asiaan jotain sanottavaa, vai onko sinun panoksesi ainoastaan pilkunnussinta?"Nyt kun adoptioäitisi on kuollut, sinun on lähes mahdotonta osoittaa että "hän ei ole ikinä saanut tästä mitään informaatiota"."
Siis sen vuoksi, kun vastauksessa oli erikseen nostettu esille, että sellainen velvoite olisi. - älä lyö
olipa mielenkiintoista ! tuo oisi pitänyt tietää kun vanhempani kuoli. minun puoliveli joka on adoptioitu joskus viiskyt luvun lopulla en muista tässä just nyt. hänen adoptio on siis heikko adoptio ? sen mitä luin aiheesta se vaikuttaa hänen lakiosaansa hänen kannalta negatiivisesti. pidän sitä ihmeellisenä että ei hautaustoimiston juristi ole mitään sanonut. hän sain yhtä paljon kuin me. enkä todella välittäisikään jos hän ei oisi ollut vaatimassa itselle enemmän kuin me muut. määräilee nykyisinkin ja vain minä uskallan sanoa vastaan. toimii omatoimisesti yhteisellä kuolinpesä mökillä jne.
- nasse-setä.
>>sen mitä luin aiheesta se vaikuttaa hänen lakiosaansa hänen kannalta negatiivisesti. pidän sitä ihmeellisenä että ei hautaustoimiston juristi ole mitään sanonut. hän sain yhtä paljon kuin me.
- älä lyö
ok, kiva kun oikaisit. no, eipä sen puoleen, ei asialle kuitenkaan ois voinu mitään tehdä. toi mun velipuoli kun on aika ahne, aiko yrittää etsiä isänsä jo jokunen vuosi sitten jotta sais perii. ahneudella ei ole rajoja:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575825Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773123Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232320No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402045- 191938
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61589Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191201Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah791057