20.5

Enpä ole koskaan kuullut, että jollain olisi sama syntymäpäivä kuin itselläni...vai onko?
Paljon on kyllä härkiä kavereina ja myös poikaystävä on härkä :)

Pari viestiä taaksepäin Juban kirjoitus härän olemuksesta: piti liiankin hyvin paikkansa.
Laiska, materialisti, tekee paljon töitä saadakseen paljon rahaa ym. Ainut mikä ei sopinut oli suhteen toimivuus kauriin kanssa (olen kuullut ja lukenut myös muualta, että pitäisi toimia, mutta ei)...Ja noista suhteista:
Kaksonen tuntuu toimivan ystävyyssuhteissa. Toiset härät ja kalat vetävät erityisesti puoleensa. Skorpioni on mielenkiintoinen kaveri, kun tuntuu täysin vastakohdalta. Neitsyt on myös hyvä ystävänä, vaikka ihmettelenkin niiden siisteyttä (itse kun ei aina "jaksa")
Tämmöttis.
12628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Toiset härät ja kalat vetävät erityisesti puoleensa."

No ainakin minun elämäni kaksi "kiusausta" ovat nämä olleet. Kalan kanssa olen avioliitossa.

Keitäs sun elämääsi on kuulunut?
Tuossa alempana jossain jutussa oli myös joku
"Hämis", joka kertoi olevansa 20.5 syntynyt. Ja tunnen yhden samana päivänä syntyneen myös henkilökohtaisesti.

Äänestä
  • "Keitäs sun elämääsi on kuulunut?"

    Tässä kun yritän miettiä ihastumisia ja rakastumisia, niin kaikki ovat tainneet olla joko härkiä tai kaloja. Vanhempani ovat vesimiehiä (eronneet kyllä monta vuotta sitten), veljeni on jousimies. Osaako joku muuten kertoa millaisia on tuntemanne jousimiehet? Veljeni on nimittäin erittäin rauhallinen jokaisessa asiassa. Itse olen tuittupäisempi ja menevämpi, mutta kuitenkin hirvittävän laiska.
    Ystäväni ovat myös kaloja, härkiä, neitsyt, kaksonen ja skorpioni. Skorpioni on joo todella merkillinen veijari, aika erilaista "säätöä ja häröilyä" kuin mulla, mutta todella mukava.

    Mitä mieltä olette näistä kesäisistä festariesta ym. suuremmista tapahtumista?
    Itseäni alkaa suorastaan ahdistamaan sellainen väenpaljous ja vilinä...ei ollenkaan rauhallista.. :)

    Äänestä

  • Kate kirjoitti:

    "Keitäs sun elämääsi on kuulunut?"

    festarit ym. suuremmat tapahtumat käy kyllä härän voimille! Vaikka kyllä siellä jotain mukavia fiiliksiäkin aina välillä on saanut.
    Kyllä ihan suorastaan ahdistaa sellainen väenpaljous ja vilinä, ihan väsyy ja uupuu.
    Parempi mennä mökille saunomaan ja uimaan ja nukkumaan ja ...

    Äänestä

  • taurusman kirjoitti:

    Toi mökki ja saunomaan ja nukkumaan kuulostaa hyvältä! Oikeestaan parasta mitä tiedän on mökkeily parhaiden ystävien kanssa...siellä sitten maukkaiden ruokien syönti, makoilu auringossa ym. laiskottelu.
    Niin kyllähän siellä festareilla jotenkin viihtyy, en kai muuten ois koskaan mennytkään. Ja siellähän on paljon silmäruokaa =)

    Joo, tuo silmänruoka ja mökkeily, josta unohdit seksinautinnot -???

    Äänestä

Minullapa on myös. Tunnen myös yhden saman päivän lapsen, tosin aivan eri vuodelta.

Tulen kyllä toimeen kaikkien kanssa, vaikka tähdet kuinka yrittäis estää:)

Kauriiden kanssa on toiminut ylivoimaisesti parhaiten kaikista. Monia katselen, vaikka ohjeet kieltää, hehe!

Äänestä
  • Minä vuonna olet syntynyt?

    Äänestä

  • Kate kirjoitti:

    Minä vuonna olet syntynyt?

    80, se toinen taitaa olla 89.

    Äänestä

Hmm.mistäköhän johtuu et mä ja mun äiti ja sit mä ja mun veli riidellään suurimman osan?! isä ei kuulu riitoihin, paitsi noh, joskus. MINÄ OLEN HÄRKÄ, JA VELI ÄITI KALOJA! Vuhuu. Riemunpäivä.

Äänestä
  • Kalojen ja Härkien ajatukset ei passaa oikeen yhteen. Ei synkkaa. Riitainen avioliitto ollut koko ajan ja jatkuu.

    Kala-naiset taitaa olla pahimpia riitelemään lähimmäistensä kanssa? Tai ainakin arvostelemaan ja käyttävät rajua kieltä.
    Ainakin minä olen sen kokenut, vaikka on heissä omat hyvätkin puolensa.

    Äänestä

Mäkin olen syntynyt 20.5....ja olen vuosimallia 1988.....mun poikaystävä on oinas ja me ollaan oltu yhes just niinku tänään 2w ja 2kk....mut me ei ihme kyllä olla riidelty paljoa mitään, paitsi joskus on ollut jotain pieniä kinoja jostain tyhmistä asioista....

Äänestä

Oon syntyny 20.5. Mua ihmetyttää, kuinka voinkin olla niin tyypillinen härkä kuin kaikissa jutuissa on! =) Rakastan luonnettani!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kate kirjoitti:

Enpä ole koskaan kuullut, että jollain olisi sama syntymäpäivä kuin itselläni...vai onko?
Paljon on kyllä härkiä kavereina ja myös poikaystävä on härkä :)

Pari viestiä taaksepäin Juban kirjoitus härän olemuksesta: piti liiankin hyvin paikkansa.
Laiska, materialisti, tekee paljon töitä saadakseen paljon rahaa ym. Ainut mikä ei sopinut oli suhteen toimivuus kauriin kanssa (olen kuullut ja lukenut myös muualta, että pitäisi toimia, mutta ei)...Ja noista suhteista:
Kaksonen tuntuu toimivan ystävyyssuhteissa. Toiset härät ja kalat vetävät erityisesti puoleensa. Skorpioni on mielenkiintoinen kaveri, kun tuntuu täysin vastakohdalta. Neitsyt on myös hyvä ystävänä, vaikka ihmettelenkin niiden siisteyttä (itse kun ei aina "jaksa")
Tämmöttis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu