Kiihdytyskisat ja muuta kivaa

torijarvinen

Voi sanoa, että oltiin hörhöjen kanssa taas oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Oltiin nimittäin käyty Joensuussa jääkiihdytyskisoissa Itiksen lordin SEC-Mersulla. Asetettiin takapyöriksi taktisesti speedway-prätkän helvetillisillä piikeillä varustetut donitsit ja tietäähän sen miten siinä kävi. Voitto tuli kotiin. Lopulta Joensuun katukiihdyttelijät haastoivat meidät sitten suu vaahdossa driftauskisoihin, jotka järjestettiin Joensuun keskustorin ympärillä, missä tiet oli sulatettu helvetillisellä kansanoperaatiolla. Kaikki kynnellekykenevät olivat saapuneet asunnoistaan pienet suolasirottimet kourassa ja olivat ripotelleet oman asuntonsa kohdalla suolaa tielle, jolloin seurauksena oli sula rata. Driftaus on Joensuussa ihan mieletön suxes ja kaikki lapsesta isoäitiin ovat touhussa mukana. Vaihdettiin tietysti skabaa varten speedway donitsit (joista oli tuolloin jo piikit kuluneet) Formula 1-auton kuivan kelin takarenkaat, jotta saatiin sopiva pito. Ja voi vittu että muuten piti, sillä SEC-Mersu keuli saatana! No, tästä johtuen ilmaa tuli auton alle niin perkeleesti, että se hidasti driftingiä, koska hankalahan sitä on driftata keula pystyssä. Tultiin kuitenkin neljänneksi, mutta saatiin vastaavasti suurimmat mahdolliset aplodit.

No, tän jälkeen oltiin sitten Fostersin sponssikaljateltassa ja siellä kuultiin Pekka Pouta-nimiseltä meteorologilta, että maahan on tulossa vitullinen lumipyry. Katsottiin hörhöjen kanssa toisiamme tietäväisesti silmiin, hörpättiin oluset ja poistuttiin hiljaa takavasemmalle. Hiffattiin heti, että nyt jos koskaan tällä infolla aseistautuneina oli tullut aika hankkia vähän lumilapioita ja -kolia. Ajettiin maakuntiin rautakauppojen pihalle ja kilikalihommina hankittiin vähän möötsändaissia. Pöllittiin yhden huoltamon pihalta vitullinen asuntovaunu, joka laitettiin SEC-Mersun koukkuun ja kaikki kolat ja lapiot sinne sisään ja eikun takas Itikseen. Tän jälkeen otettiin yhteys Keskoon ja myytiin kamat sinne. Oli nimittäin tullut Pekka Poudan ennustuksen mukainen lumipyry ja käynyt niinkuin yleensä käy: lapiot ja kolat oli loppuneet kaupoista. Tehtiin nätti tili ja nyt on lompakot taas pullollaan. Näin se on helppoa kun osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Pekka Poudan tipsit tuntuu pitävän paikkaansa. Kiitos Pekka!

5

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhempi.yli-venkula

      Että nykyäänkin?

      Wanhaan suoraviivaiseen aikaan oli sanonta ".

      oy WanhaLiitto ab

      • vanhempi.yli-venkula

        Se sanonta: Kyllä maakunta maksaa.


      • Kyllä kansa tietää
        vanhempi.yli-venkula kirjoitti:

        Se sanonta: Kyllä maakunta maksaa.

        Kyllä torijarvisen alias tenjarvosen jutut köyhtyy koko ajan...


    • Neiti Anu Saukkonen

      Paremmin tunnetaan piireissä "parrutorina" ja nyt en tarkoita puupalikkaa. Kiitos parru viime kerrasta

      • jorma uotila

        onko tuo parrutoni sama mitä ulkomailla kutsuvat baritoniksi. Sehän on kuuluisa kaveri. Mukava mies tuke kahville "barotoni"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1924
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      1818
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1778
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1454
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1386
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      496
      1038
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      969
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      915
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      912
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      874
    Aihe