Vaimoni petti ahtaajan kanssa, miten kostaisi?

Vaimo jäi kiinni pettämisestä, ahtaajan kanssa. Suhde kestänyt puolisen vuotta.
Miten voisi parhaiten kostaa tämän?
681067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Taas tälläinen provo ja aina nainen syypää. Mieshän ei koskaan petä vai ?

Äänestä

Valitettavasti tämä on totta :(

Äänestä

Petti siis ja pettää. Oletteko vielä yhdessä? Jos ette niin vaimo valitsi toisen ja sehän ei ole pettämistä eikä siintä tarvitse oikestaan olla pettetyksi tullut olokaan.
Pettynyt olo toki voi olla mutta sehän ei ole siun vika eikä siksi kannata kantaa
pettynyttä oloa. Sillonhan se on paras kun iskee toisen naisen. Itse en voisi elää
laput silmäkulmilla moisen kanssa.

Äänestä

Ulos vaan!!!

Äänestä

Nooh, ei so olisi haitannut jos petos olisi tehty esimerkiksi hitsarin, poliisin, insinöörin, kokin, tai lääkärin kanssa. Mutta pettäminen ahtaajan kanssa on täysin anteeksiantamatonta.

Äänestä
  • Eiköhän se ole jo rangaistus että sekoaa ahtaajaan.

    Äänestä

Vaikea sitä on kostaa kun on aisankannattajaksi joutunut.
Vaimosi lienee valintansa tehnyt, koska olet osoittaunut tuhkamunaksi.

Äänestä

Miksi kostaa? Vika sinussa tai naisessa? Jos suhde on tasapainoinen ei tuollaista tapahdu! Kosta itsellesi, sillä olethan siinä myös syyllinen!

Äänestä

Nöyryyttävintä tossa on se, että akkas petti ahtaajan kanssa, siin on anaali paukkunut!

Äänestä
  • OLiko mennyt täysi lasti kakkosruumaan ?

    Äänestä

kotkassa on niin paljon perse aukisia matalapalkkaisia miehiä et en ihmettele yhtään.ahtaajilla on tilit kohdallaan,ja ovathan ne tunnetusti kova kullisia miehiä ja naisten mieleen myöskin.

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa, noin 98% ahtaajista on homoja.

    Äänestä

  • totuus esille kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa, noin 98% ahtaajista on homoja.

    Miksi Kotkassa homot hakeutuu ahtaajiksi? Tampereella ne on baareissa ja hotelleissa töissä, siellä homma pelittää!

    Äänestä

  • Mutt eiks ne liian vähän kotonona sitä kapulaa ojentamassa kun ovat niissä kovapalkkaisissa ahtaus hommissaan yötä myöten kovimmat jopa. Ei ihme että pettävät vaimot kankea odotellessa

    Äänestä

  • nääsvillest kirjoitti:

    Miksi Kotkassa homot hakeutuu ahtaajiksi? Tampereella ne on baareissa ja hotelleissa töissä, siellä homma pelittää!

    En tunne yhtään homoa ahtaajaa ja ennen opintoja sielläkin jonkun aikaa duunissa elämäni aikana,etten sanoisi useamman vuoden kaikki ajat lasketttuna. Hyvin tienaa jätkät ja huom. myös naisia on ahtaajina. Turha kadehtia. Omia valintoja on elämä täynnä. Olisitte pyrkineet oppisopimuskoulutukseen. Olisiko ollut noin 200 hakijaa ja 15 valittiin joskus.

    Äänestä

häh mitä sitä nyt pienistä alkaa keuhkoamaan?? se on hyvä kun kelpaa muillekkin,omasta kokemuksesta voin sanoa näin.

kerrankin kun pyyhkäisin kotio ihan yks kax mitään ilmoittamatta,niin siellähän emäntä oli sänkyä lämmittämässä,tosin naapurin miehen kanssa, emäntä siinä alkaa vouhottamaan niitä näitä,johon tuumasin et olkaa vain ihan rauhassa,älkää antako minun häiritä puuhianne.

siinähän kaks pöllästynyttä immeistä katseli minua kuin jotakin haamua,no siitä poikkasin hakemaan passin ja muutamia tarpeellisia tavaroita mukaan,ja lähtiessäni huikkasin hyvät päivän jatkot.

no tosin tässä on mennyt aikaa puoli vuotta,kun tuli niin hyvin viihdyttyä thaimaassa,ettei kiirettä pitänyt takaisin,ja onneksi pomo on ymmrtäväinen henkilö,joka mahdollisti olemisen siellä näinkin kauan. joten nyt ei huolta emännästä eikä hänen seuralaisistaan.

Äänestä

paljosta vetoa että sekin ahtaaja oli haminalainen ne on tunnetusti pano miehiä joista naiset tykkää ja kovia myöskin töitä tekemään.toista kun kotkan punikit.vr.llä niitä sanottiin jarru miehiksi.

Äänestä
  • Ylläolevasta näkee mutterikaupungin koulutustason. Eivät osaa edes kirjoittaa. Jätkä saa aikaiseksi yhdestä sanasta melkein lauseen.

    Äänestä

En ymmärrä tätä, ahtaajat ovat kiinnostuneita vain miesten peräaukoista. Että miten aloittajan akka olisin sitten löytänyt sen suomen ainoan heteron ahtaajan.

Äänestä
  • puppeli poika hiljaa.meitä heteroita ainakin haminassa on 99 prosenttia kotkalaisista ei niin väliä.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    puppeli poika hiljaa.meitä heteroita ainakin haminassa on 99 prosenttia kotkalaisista ei niin väliä.

    ahtaajalla ei jäykkää kuin käytös ja muu ei seiso kuin järki

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    puppeli poika hiljaa.meitä heteroita ainakin haminassa on 99 prosenttia kotkalaisista ei niin väliä.

    Haminalaiset on kääntyneet takasin heteroiksi, kun eivät saaneet edes homoilta. Ilman jäävät silti.

    Äänestä

  • Onnittele akkaasi! On löytänyt "neulan heinäkasata"!

    Äänestä

Hyvä kosto on se, että aloittaja käy panemassa lähihoitajaa.

Äänestä

Lähihoitajilta muuten saa kaikista helpoiten toosaa. Jos ei nyt yh äitejä lasketa mukaan.

Lähihoitaja yh niin ei voi olla saamatta!

Äänestä

Tuppaa nuo lähihoitajat olla aika loppuun poljettuja, ellei pääse tosi nuoren hoitsun päälle.

Äänestä
  • Alkaa kilometrit jo näkyä nelikymppisellä. Niin ylä- kuin alapäässäkin.

    Äänestä

  • fyf fabian... kirjoitti:

    Alkaa kilometrit jo näkyä nelikymppisellä. Niin ylä- kuin alapäässäkin.

    Nelikymppinen ukkeli ei enää ole suosittu edes ilotyttöjen asiakkaaksi. Näin ovat kertoneet itse.

    Äänestä

osta itsellesi ahtaaja ja ahtaa siihen

Äänestä

Ei ole väljiä naisia, on vain pienimunaisia miehiä.

Äänestä
  • Niinhän ne kuulemma pienimpä kaveriset kyselee oikealle vai vasemmalle (:

    Äänestä

Kerrankos sitä lipsahtaa jos toisenkin. Tavara kun on herkässä niin se on herkässä (:

Äänestä

Aina voi jyystää kakkoseen, jos ykkönen tuntuu toivottoman väljältä. Tosin, ei se kakkonenkaan purista kuin sulkijalihaksen kohdalta, muuten se suoli on aika ontto onkalo.

Äänestä
  • Taidat olla niitä takatuuppareita?

    Äänestä

  • àh taaja kirjoitti:

    Taidat olla niitä takatuuppareita?

    Perämoottori??

    Äänestä

  • àh taaja kirjoitti:

    Taidat olla niitä takatuuppareita?

    Ei ole löysän voittanutta.

    Äänestä

Kosta itsellesi ja häpeä! Kehtaat tuoda tuollaista edes esiin? Olet tonokki!

Äänestä

Mene lähimpään thaihuoraamoon ja nusase maksuhuoraa persläpeen, saat kerran tätäkin reikää kokeilla.

Äänestä
  • Thaikut ei anna laittaa kakkoseen.

    Äänestä

  • ei onnistu kirjoitti:

    Thaikut ei anna laittaa kakkoseen.

    Lähärit antaa!

    Äänestä

Ja sitten heräsit.

Rahalla saa.

Äänestä

Lähäreiltä saa, ei ihmeellistä mutta menee paremman puutteessa. Ne kun on päivisin usein vapailla niin homma hoituu kätevästi.

Äänestä

Kolmen kopla

1. Ahtaaja

2. Lääninpukki

3. Valtakunnansovittelija

Äänestä

voi,harmi siinä taas yks surkea mies parka..........

Äänestä

Voi hyvä tavaton! Vai petti sinun vaimo! Nämäkö on niitä kotkalaisten uutisia? Onko nämä aivan yleisiä uutisia Kotkassa?
Luulin täällä käsiteltävän Kotkaa ja kotkalaisten asioita?
Vai onko nämä pettämiset tosiaan niitä normaaleja Kotkalaisia uutisia?

Äänestä

Moi mie oon Rami mulle saa tehä ihan mitä vaa, pyllyykii saa laittaa!

Äänestä

Nussit sen naapurissasi asuvan, ahtaajille kateellisen piilohomon kanssa.

PS.
Homous on in, katso Presidentinvaalien tulokset.

Äänestä

miksi vaivautua paskan takia? eihän paskakaan vaivautunu sun takia. osta sille koiranmakkaraa ja unoha koko juttu.

Äänestä

Pistele ahtaajan kortsuun reikiä, näin akkasi herpes tarttuu ahtaajaan.

Äänestä

Kyllä neuvoja riittää ja huuli lentää! Lukaisin läpi koko neuvonta- ja opastuspalstan!
Parhaat palat; "Ahtaajilla ei ole muuta jäykkää, kuin käytös"! Ja edelleen; "Ahtaajilla ei seiso muu kuin järki"!
Kiitos illan ilosta! Ei voinut muuta, kun nauraa! Kiitos opastuksesta, jos kohdalle sattuu?

Äänestä

Aahtaaja on mersuproletaareihin kuuluva miespuolinen ihmislaji. Keski-ikäinen, ylipainoinen, puhe sekavaa. Ahtaajien tehtävänä on kerätä akateemisen johtajatason palkkaa jo kahden viikon kurssituksen jälkeen. Mutta tämäkään ei riitä hänelle vaan palkan tulisi olla Mikael Liliuksen tasoa. Ihan totta.

Ahtaajia tavataan yleensä satamien ulkopuolella, kuten mersukaupassa, humalaisena EK:n toimiston edessä ja satamien sisääntuloporttien luona särkemässä autojen etulaseja. Tavattaessa erittäin aggressiivinen ja känninen. Uhanalainen, sillä veli-virolaiselle kyllä maistuisi työt.

Äänestä
  • Ihanaa, että joku on kateellinen ahtaajalle, että uhraa elämästään muutaman minuutin kaunaiseen kirjoitukseen.

    Ajattele, sinun ammattikunnastasi EI KUKAAN ole kiinnostunut.

    Noloa.

    Äänestä

  • Kotkan noloin tyyppi.
    Kateellinen ahtaajalle, siis AHTAAJALLE.

    Häpeä sika. Ja kunnolla. Kateuden epäpätevälle Liliukselle ymmärrän, mutta että ahtaajat noin korventaa. Voi hyvä Jumala.

    Kyllä mahtaisi äiti olla ylpeä idioottipojastaan. Jos tietäisi.

    Äänestä

  • Näille kateellisille pikkunilkeille on äänestää Haavisto Presidentiksi.
    Voi sitä vitutuksen määrää...Vähintäin 6-vuotta Pekkaa ja Antoniota.
    ;)

    "Voiko vitutukseen kuolla?"

    PS.
    Vai on vironpojat tulossa, no miksi ei sitten siirretä kaikki Suomen palkolliset suoraan kortistoon ja otetaan ulkomailta halpaa työvoimaa tilalle. Hyvä idea.
    Siinähän makselet kotona makaaville korvauksia. Yrittäjille sitten laitetaan veroprosentiksi 65, eihän pienpalkkaisilta ulkomaantyöläisiltä mitään irtoa ja kotona makaava porukka tarvitsee paaaaaaaaljon erilaisia kunnallisia ja valtiollisia palveluita. Oieastaan lopetetaan koko Suomi.

    Jep.

    Äänestä

Ahtaajaksi pääsee kuka vain, jos suostuu anaaliseksiin miehen kanssa. Asia testataan työhönottotilanteessa. Itse en sitä läpäissyt, niinpä olenkin nykyään hieman paremmissa hommissa.

Äänestä
  • LOL.


    Taas yksi ahtaajille kateellinen.

    Voi raukkaa...Tuliko 15 sek parempi olo surkeassa elämässäsi.
    "Paremmissa hommissa" ja kirjoittelee S24:lle. Tosi vakuuttavaa.

    Jos elämässäsi kaikki olisi niin ihanaa ja mahtavaa, niin tuskin uhraisit sekuntiakaan kallista aikaasi miettimällä ahtaajia.

    ;)

    Äänestä

Ahtaajien taidot peräaukkoseksin suhteen ovat legendaariset. Maailmalla jo tunnetaan Kotkan ahtaajat, ja heidän peräaukot.

Äänestä
  • Näin on, joka satamassa tunnetaan Kotkan ahtaajien antavat peräaukot ja laiska olemus.

    Äänestä

  • merimies evp kirjoitti:

    Näin on, joka satamassa tunnetaan Kotkan ahtaajien antavat peräaukot ja laiska olemus.

    Mä tunnen yhden Kotkalaisen ahtaajan,, Ei hän kyllä homo ole,ei missään nimessä. Mutta omien sanojensa mukaan,ei hänellä kyllä enää seisokkaan. Kiitos 25 vuotta kestäneen trukin rytkytyksen.

    Äänestä

  • Poju saapuu kapakasta kotiin ilman naista klo 03:58 yöllä ja ensimmäisenä on mielessä ahtaajat.

    Noloa. Häpeä sika.

    Äänestä

Onneksi en ole ahtaaja !

Äänestä

Onneksi ei sentään pettänyt nuohoojan kanssa.

Äänestä

kyllä on katellistaporukkaa voishan se olla lapiomieskin kenen kanssa pettää

Äänestä

Tai peräti työtön Arska karkkarista.

Äänestä

Yön timot työstää kotkan rouvia.

Äänestä

Hei älä oo sie suruissas!

Ainahaa sie voit itsekin vehdata ahtaajan kanssa!

Voit käydä muutamaan kerran miehissä iloittelemassa ja sitten kysyä taas vaimolta jotta tahtoisko hääkii...

Työhää voitte ottaa vaikka sen ahtaajan kolmanneks pyöräksi sit !

Äänestä
  • Ahtaaja luultavasti keskittyisi vain siihen miehen peräaukkoon.

    Äänestä

  • nainen 28v kirjoitti:

    Ahtaaja luultavasti keskittyisi vain siihen miehen peräaukkoon.

    Näin on, ei ahtaajia pimpsa kiinnosta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


petetty* kirjoitti:

Vaimo jäi kiinni pettämisestä, ahtaajan kanssa. Suhde kestänyt puolisen vuotta.
Miten voisi parhaiten kostaa tämän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu