Kissat ja lapset = olemmeko hulttioita ?

-kissa+perhe70

Puolituttu kissaihminen sanoi minulle oitis, että olen täysin vastuuntunnoton ja kissamme on annettava pois, koska nuorimmainen 4 v poikamme leikkii arvaamattomasti kissojemme kanssa.
Piti hetken miettiä, mitä hän tarkoitti. Lapsemme toki etsii rajojaan ( myös eläinten kanssa) mutta hän on kissojemme kanssa valvotusti ja tietysti samalla opastan ja kiellän jos leikki yltyy liian rajuksi. Itselläni on ollut elämäni aikana 4 kissaa ja kokemusta kissoista on. Eihän muistakaan perheistä heti anneta eläimiä pois / lopeteta kun perheeseen syntyy lapsi !!??? Minusta lapsien on hyvä opetella eläimen käsittelyä pienestä pitäen, siten he oppivat nimenomaan arvostamaan eläimiä. En todellakaan antaisi "liian nuorelle lapselle" esim omaa koiraa, koska lemmikit ovat koko perheen yhteinen asia siihen saakka, kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä ja asettuvat omaan elämäänsä. Sen jälkeen vastuu siirtyy heille 100%.

Ja meillä poika ainakin on saanut jäähypenkkiä sekä eläimen kohtelusta on juteltu ajan kanssa, jos kissaamme on vähänkin kovakouraisesti yritetty leikittää. Pieni lapsi ei voi oppia kerralla kaikkea, aivan kuin ei kissakaan - kesti 6 kk saada kissa oppimaan, ettei sillä ole mitään asiaa ruokapöydälle , eikä isäntäväen makkariin.
En itsekään siedä ihmisiä, jotka kohtelevat eläimiään kaltoin - minusta he ovat ottaneet lemmikin ihan vääristä syistä = muoti-ilmiön tai näyttämisen halun vuoksi tms. Kun he huomaavat, että eläin viekin hurjasti aikaa ja aina on mietittävä ennen omia menojaan, kuinka ja kuka hoitaa silloin lemmikkiäni - alkaa kiinnostus lopahtaa. Näitä "annetaan / myydään pitovaikeuksien vuoksi" lemmikkejä on kauppojen seinät täysi..

11

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juifgv

      Oikeassa olet! On edesvastuutonta luopua kissasta lapsen vuoksi. Pakkohan sen lapsen on joskus oppia, miten eläinten kanssa käyttäydytään. Miten joku muka kissaihminen voi sinulle sanoa että teidän pitäisi pienestä perheenjäsenestä. Outoa tuollainen, varsinkin koska jos kissaa Ja lasta valvotaan ja kissaa ei ole kiusattu...

    • Suvikatti

      pidä vaan kissasi. Siinahän lapsi oppii elämän perusasiat. Iänkaiken on ollut lapisa ja kissoja samoissa taloissa. Hyvällä mensetyksellä, harvaa poikkeusta lukuunottamatta

    • Ida-Miia

      4-vuotias on jo riittävän suuri ymmärtämään ja oppimaan kuinka eläimiä tulee kohdella ja kuinka missaan nimessä ei. Olet oikeilla jäljillä kun ilmeisesti varsin napakasti tartut siihen jos lapsi käsittelee kissaa väärällä tapaa tai härkkii sitä kun se haluaisi vain nukkua rauhassa. Joskus se kissakin antaa kommenttinsa kynsin ja hampain ja hyvä niin, vaikka toisaalta kissoilla on kyllä yllättävän pitkä pinna lasten kanssa ollessaan. Joskus melkein toivoisi että kissa nappaisi vähän kynnellä kun ipanat tulevat sitä härkkimään vaikka toinen nukkuisi kaikessa rauhassa (naapurissa nähtyä).

    • --perheen äiti--

      Ketjun aloittaja: -kiitos kannustavista viesteistänne!" Todellakin vastasin tälle puolitutulle muutaman yön nukuttuani, ettemme ole hänen mielipiteestään huolimatta kissojamme minnekään lahjoittamassa. Kyllä se on meidän perheen tehtävä kouluttaa sekä kissat että lapset. Parilta tuttavaperheeltä kuulin, että heillä kissat ( aikuiset ) ovat 1-max 3 vrk kotona keskenään kun perhe käy pienillä matkoillaan.
      Onhan sanomattakin selvää, ettei tuon pidempään riitä ruuat, vedet vaatii vaihtoa ja hiekkalaatikko ei enää vedä... tai ainakin alkaa olemaan jo melkoisia hajuhaittoja.

      Ja ainahan ne vaaranpaikat on nimimoitava, sekä eläinten että lasten vuoksi.
      Koen että tämä perheetön täti-ihminen ei taida ymmärtää lapsen kasvua ja kehitystä. Hän on nähnyt vain muutamia minuutteja lapsiperheemme kissojemme arjesta, ja sai ihan vääränlaisen käsityksen kokonaistilanteesta.

      Muistan aikaa kun kissat olivat arkoina navetassa, lisääntyivät hurjasti ja isännät kehuivat, miten hyvää ravunsyöttiä mertoihin niistä saikaan. Uhhhgghh..
      Siitä onneksi on ajat ja isännät vaihtuneet!

      Me jatkamme tästä, kokonaisena perheenä, kissojemme kera. Hyvää kevään odotusta kaikille!

      • pikku lisäys

        Lemmikkieläimen vointi on tarkistettava vähintäin kerran vuorokaudessa, eli kissaakaan et voi jättää omiin oloihinsa pitemmäksi aikaa ellei joku käy sitä ruokkimassa, vaihtamassa veden kuppiin, tyhjentämässä hiekkalaatikon ja katsomassa että sillä on kaikki ok. Pitemmäksi aikaa kuin vuorokaudeksi yksin jätetty lemmikkieläin on heitteillejätetty.


      • oletko nyt
        pikku lisäys kirjoitti:

        Lemmikkieläimen vointi on tarkistettava vähintäin kerran vuorokaudessa, eli kissaakaan et voi jättää omiin oloihinsa pitemmäksi aikaa ellei joku käy sitä ruokkimassa, vaihtamassa veden kuppiin, tyhjentämässä hiekkalaatikon ja katsomassa että sillä on kaikki ok. Pitemmäksi aikaa kuin vuorokaudeksi yksin jätetty lemmikkieläin on heitteillejätetty.

        tosissasi vaan heitätkö läppä!


      • § + §
        oletko nyt kirjoitti:

        tosissasi vaan heitätkö läppä!

        Ota lakikirja käteen ja lue niin tiedät totuuden!


    • Samira52

      Ei eläintä ole "jätetty heitteille" vaikka sitä ei tarkistetakaan tasan joka 24.s tunti, vaikka se suotavaa onkin! Heitteillejättö on ihan jotain muuta!
      Hyvä että aloittaja opettaa lapsellensa miten eläinten kanssa käyttäydytään. Ja monet kissat osaavat näyttää sen ihan itsekin - kynsin tai murisemalla. Tosin eivät kaikki! Itselläni on miltei aina ollut niin lapsia kuin eläimiäkin ja kaikki ovat saaneet oppia paikkansa "laumassa", mutta ei koskaan väkivallalla tai alistamisella vaan opettamalla ja neuvomalla ja näyttämällä oikea tapa. Onnea matkaan niin lapsille kuin eläimillekkin!

      • Jaana-62

        Samira52 kannattaisi tutustua lainsäädäntöön ennenkuin alkaa mutuilla täällä! Lemmikkieläimen vointi on todellakin tarkastettava kerran vuorokaudessa!!!!!


    • miiiauuu

      Kissat osaavat yleensä aika hyvin puolustautua, jos lapsen otteet käyvät liian rajuiksi. Siinä saatta olla lapsella simmu poskella, huuli halki tai jotain vähän pienempää vammaa eli kyllä siperia opettaa kantapään kautta, jos muuten ei lapsi ymmärrä, että eläinkin tuntee kipua. :P

      • nähty on

        Osaavat puolustautua joo, mutta varsinkin iäkkäät kissat ovat yllättävän ymmärtäväisiä ja kestävät jopa aika rajua kohtelua lapsilta. Aikuiset saisivat kynttä ja hammasta, mutta lasten annetaan retuuttaa jo ihan liikaakin. Eli.. vanhemmat saisivat opettaa penskoilleen kuinka eläimiä käsitellään ja kuinka ei.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1814
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1754
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1728
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1434
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1380
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      998
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      955
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      903
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      894
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      858
    Aihe