Viime yö oli meillä sellainen painajainen, ettei sitä voi vieläkään oikein todeksi tajuta. Jos mies ei puuttuisi, en kyllä varmaan uskoisikaan.
Joskus kolmen aikaan aamuyöllä ovikello soi ja mies meni avaamaan. Sisään tuli tuttuja uskovaisia miehiä ja luulin jo, että joku on kuollut tms. kamalaa tapahtunut ja sydän syrjällään odotin, että nämä arvokkaanoloiset herrat avaisivat suunsa.
He komensivat minut - nainen kun olen - pois olohuoneesta, mutta jäin oven taakse kuuntelemaan mitä siellä tapahtui. Miehelleni pidettiin nuhtelusaarna siitä, että perheemme oli hylännyt heidän "ainoan oikean uskon".
Puhuttelijat pyysivät miestäni kolmasti tunnustamaan syntinsä ja tekemään parannuksen. Kolmasti mieheni kieltäytyi. Itkusta täristen hän puolusteli perhettään.
Tässä välissä lapsi alkoi yläkerrassa huutamaan ja jouduin menemään sitä rauhoittelemaan. Palattuani alakertaan siellä ei ollut enää ketään. Ei puhuttelijoita. Ei miestäni.
Pihalumessa on selvät jäljet, että kahdella autolla on tultu ja lähdetty.
Mieheni ei vieläkään ole palannut kotiin. Häneltä jäi puhelinkin matkasta. Ai että sapettaa tuollainen, että ihminen voidaan näin hakea kotoaan...
Mitä ihmettä voisin tehdä?
Mies haettiin yöllä hoitokokoukseen
16
649
Vastaukset
- En tiiä?
Aloittaa lääkityksen harhoihin?
- -----
Jos puhut jostain rekisteröidyistä uskonnoista, niin ei näin voikaan tehdä. Jos taas puhut jostain saatananpalvojista tai muista laittomuuksista, niin sitten tietysti kaikki on mahdollista, vaikka tuo "arvokkaanoloiset herrat" ei silloin taida olla oikea termi kuvaamaan heitä.
- niin varmaan joo!
Ei olis kannattanu soittaa poliisit?
Aika lepposasti kerrot tarinasi. - Vapaa-ajattelijatar
Tuo on kotirauhan rikkomista, ja sen perusteella voi kutsua poliisit, jos kutsumattomat vieraat ei muuten jätä rauhaan.
Ketään ei lain mukaan voida pakottaa uskoon tai olemaan osana jossain uskonnolisessa liikkeessä.
3 §
Jäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa
Jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä.
Laki takaa oikeuden myös uskonnottomuuteen. - Vapaus kaikille
Saanko arvata että lestadiolaiset. Olen jotain tällaista kuullut ennenkin, joap jutun jossa uskonveli haettiin työpaikalle, kun ei itse sinne tullut.
Vapaakirkkolaiset toimivat myös aivan omituisesti. Yrittävät löytää aina ihmisiä jotka ovat suuressa hädässä ja yrittävät näiltä saada testementin seurakunnalle, mutta arkatkaapa minne ne rahat menevät.
Kuinka jonkin kirkon edustjat tuovat kävelykyvytöntä pankkiin rahaa nostamaan kahden puolen käsipuolesta, sattui papppa olemaan rikas ihminen.
Herjata toki ei ketään saisi, mutta onkohon aina puhtaat jauhot pussissa.
Soita toki poliiseille jos mies ei palaa, kenellekään ei ole lupaa minkään uskon varjolla ketään noin vain viedä pois kodistaan ja vielä yöllä.
Tuohon on valtavaa hallintaa, ihan kuin Saddam, oma kuva kaikkien koulujen seinillä, aamulla jokaisen tuli ensimmäikseksi lasten kumartaa tätä kuvaa. - poliisiin yhteys!
Ota heti yhteys poliisiin! Tuo on kotirauhan rikkomista ja muilutusta. Ketään ei ole oikeus viedä kodistaan ilman omaa tahtoaan yhtään mihinkään.
Jopa lessujen on noudatettava Suomen lakeja vaikka itse luulevat olevansa niiden yläpuolella.- Tsemppiä teille
Onko näillä lahkoilla jokin taloudellinen ote jäseniinsä, niin että heidän on siitä syystä vaikeata erota?
On raskasta käsittää, että on ihmisryhmä, joka on niin johdettavissa, että sietävät mitä vain mieluummin kuin eroavat ja joutuvat eristetyksi näistä painostajistaan.
Ettekö ymmärrä, että mielenrauhanne palautuu, kun eroatte ja saatte uuden näkökulman elämään! Ei lahkosta eroaminen johda ilman muuta rikollisuuteen ja alkoholismiin. Suurin osa maailman ihmisistä elää tavallista työtätekevien ihmisten elämää ilman painostusta ja omista asioistaan itse huolehtien.
Ette te mitään menetä, vaikka tuo ahdasmielinen joukko teidät hylkäisi. Saatte uusia ystäviä kirkon raamattupiiristä tms. kokoontumisista. Eihän Jumala teitä hylkää, vaan ihmisten muodostama sairas yhteisö.
Siinä on iso ero.
Kerro miten olette selviytyneet. Moni on teistä huolissaan.
- Tumput suorana
Soita poliisit.
Kidnappaus!
Erotkaa siitä yhteisöstä heti. - Kerro!!
KERRO TILANNE NYT!
Julmaa kirjoitaa tuollaisesta palstalle ilman jatkoa. Miten selvisitte tilanteesta? Mikä on jatko? - seri52
Onko uskovaisuus, ja johonkin lahkoon liittyminen, niin kuin olen lukenut, pelkkää ahdistusta ja panettelua?
Itse kun aikoinaan erosin, vaikka olin silloin ev.lut. kirkkoon liittynyt. Niin ei se riittänyt. Nyt jälkeenpäin kun olen miettinyt niin heti olivat lestadiolaiset ja helluntaiseurakunnan jäsenet oven takana.
En koskaan laskenut niitä sisälle. Yrittivät kyllä paljon. Yhden kerran kävi niin, kun poikani oli jo lukiossa hänen opiskelukaverinsa tuli oven taa, jonkun vanhemman miehen kaa ja poika aukaisi oven.
Varmaan se kaveri helluntaiseurakunnasta hämmentyi, että opiskelutoveri oli poikani. Luulivat varmaan kun olin yksinhuoltaja ..... eivät lapset ole älykkäitä eikä muutenkaan fiksuja.
Poikani sai muuten stipendinkin kun lukion lopetti.
Uskovaistenkin pitäisi muistaa se, että niin minä kuin se uskovainen olemme vain ihmisiä, ja yleensä teemme parhaamme lastemme hyväksi.
Yksinhuoltaja kasvattaa lapset paremmin KUIN uskovainen hihhuli, joka tekee kaiken ovien takana ja näyttelee hienoa edessä- Jeesuksen oma <3
Oon paljon lukenut tämmösiä kummallisia juttuja eri seurakunnista ja uskon suunnista ja voin vaan ihmetellä. Itse olen lapsesta asti ollut helluntaiseurakunnan piirissä. Joskus 15 kesäsenä lähdin omille teilleni kun alkoi maailma kiinostamaan...ei kukaan hakenut mua mihinkään eikä kukaan painostanut mitenkään.
18 vuotiaana palasin takaisin (uudistuin uskossani) ja palasin samaan seurakuntaan, kaikki olivat iloisia paluustani, olivat muistaneet minua rukuksin kun olin poissa.
Nyt en ole vuosiin käynyt kyseisessä seurakunnassa kun olen muuttanut paikkakunnalta...ei ole kukaan perään soitellut eikä ihmetellyt mihin oon mahtanu kadota. No, tosin vanhempani kuuluvat kyseiseen seurakuntaan edelleen ja sieltä aina lähettelee joku vaan terveisiä. Kukaan ei ole painostanut liittymään nykyisen asuinkuntani helluntaiseurakuntaan, käyn siellä kyllä muuten aina välillä vaikken siihen kuulukkaan.
Mun täytyy sanoa että vaikka olen melkein 50 vuotta ollut hellari piireissä niin koskaan en ole kokenut mitään painostusta tai mitään epämiellyttävää. Samoin koko perheeni..(.paitsi pikkuveljeni perheineen ei ole uskossa) kuuluu hellareihin eikä ketään ole koskaan painostettu millään lailla. En edes tunne ketään näitten vuosien varrelta ketä olisi sellasta kokenut. Missä ihmeessä on tuollasia seurakuntia/uskonyhteisöjä??? No lestadiolaisista en tiedä mitään, mutta missä tuollasia helluntaiseurakuntia oikein on? Olen asunnut monilla eri paikkakunnilla elämäni aikana, mutta koskaan en ole törmännyt mihinkään tuollaseen. Olis tosi mielenkiintoista löytää sellanen seurakunta. - hellari <3
Tiedätkös "Seri52" että kyllä uskovaisissakin on niitä yksinhuoltajia. Muuta tolkkua tuosta kirjoituksestasi ei oikein saanutkaan. Mistä tiedät mistä seurakunnasta he olivat jotka ovesi taakse tulivat? Yleensä ovilla kiertää Mormoneja ja Jehovantodistajia. Kummallakaan ei ole tietääkseni mitään tekoa sen enempää Helluntalaisten kuin lestadiolaistenkaan kanssa.
MIstä nämä nk. Helluntalaiset ja Lestadioilaiset tiesivät että olit eronnut kirkosta? jos osasivat heti tulla oven taakse? Vai kerroitko heille ja pyysit tulemaan kyläilemään?
MIten poikasi stipendi liittyi ylipäänsä tähän koko juttuun? Mutta onnea vaan pojallesi :))
Minä ainakin olen saanut hyvän kasvatuksen vaikka olenkin kasvanut helluntalais vanhempien kasvatuksessa :) Olen oppinut ottamaan huomioon lähimmäiseni, en valehtele enkä varasta ja muutenkin elänihan normaalia elämää vailla minkään tai kenenkään painostusta tai ahdistelua tai mitään pakkoa.
Siunausta vaan kaikille lukijoille ja toivottavasti aloittajan miehen tilanne selvisi parhain päin. Eihän tuollanen ole sallittua vaikka olisi mikä asia tahansa kyseessä. Mutta, mä uskoisin että aloittajan juttu oli provo jolla saadaan taas kerran ihmiset kääntymään eri uskon edustajia vastaan. No oli miten oli...toivottavasti kaikki hyvin siinä perheessä.
- Lestad. yöhoitaja
Olisikohan jo aika tehdä se parannus?
Suosittelsisin....
Vai haetaanko sinutkin? - en kannata uskossa o
Oliko heidän tarkoitus viedä miehesi ja minne?
- Erkki-Perkki
Olet jo tehnyt kaiken voitavasi, eli kirjoittanut tänne Suomi24 -sivustolle. Nyt vaan odottelet.
- Makiat naurut!
Voi Erkki-Pertti! Tekstisi oli niin hyvä ja neuvo paras mahdollinen! Ihan oikeasti!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838