Laskeskelin tässä hieman sähkönkulutustani ja tarkastelujakso on 2006-2012, eli kahden vuoden sähköt.
Talo rakennettu 2002, tavanomaisesti eristetty, eli hieman silloisia määräyksiä paremmin, kahdessa tasossa, hieman rinteessä. Huoneistoala 170 neliötä, huonelämpönä pidetty 21 astetta ja lisäksi on 30 neliön lämmin talli, jossa noin 17 astetta lämmintä. Vesikiertoinen varaava yösähkö 100% yösähkö 1800 litraa, erikseen 500 litran käyttövesi, joka niin ikään 100% yösähköllä. Viisihenkinen perhe, kolme lasta nyt kaikki teini-ikäisiä. Legendaarisia ilmaisia puita on poltettu keskimäärin noin motti vuodessa, ei ehkä ihan sitäkään, esimerkiksi viimeisenä kahtena talvena vain parit pesälliset. Mainitaan vielä että pyykit kuivaa aina kuivausrumussa ja sauna on aina lämmin. Veden kulutus on ollut noin 120 kuutiota vuodessa.
Kuuden vuoden keskimäärinen sähkönkulutus 28.021 kWh vuodessa, josta päiväsähköä 9.756 ja yösähköä 18.265.
Tällä hetkellä sähkön hinta kaiken kaikkiaan päivä 10,96469c/kWh ja yö 8,75469c/kWh ja perusmaksut 164,4€/vuosi. Näillä luvuilla 2.833€/vuosi.
Voidaan ehkä olettaa että yösähköstä 1599€/vuosi, menee noin 2000kWh taloussähkönä ja loput lämmitykseen. Jos tuosta lämmityksen osuudesta säästäisi maalämpöpumpulla 3/4 osaa, niin vuosisäästö olisi noin 1000€.
Tuosta voi sitten alkaa laskemaan että kuinka kannatava maalämpöinvestointi olisi tai olisi ollut. Ehkä jos tekisin nyt saman talon uudestaan, niin laittaisin sen maalämmön, mutta saneerauksena sitä en kyllä näillä luvuilla ala laittamaan. Tämän päivän taloissa kulutus on taas vähän pienempi, vaikkakin sähkö on nyt aika kallista, mutta kevääksi on lupailtu halventumista (näkis vaan).
Loppupäätelmä on siis se että se on joksenkin yhdentekevää millä mökkinsä lämmittää, aina se maksaa ja loppupeleissä 20 vuoden jaksolla erot on pieniä.
Kuuden vuoden sähkönkulutukset
34
929
Vastaukset
- karsittavaa
Tuosta voi paljon tingata, esim rakentamalla autokatoksen talon kylkeen autotallin sijaan, lämmitämällä kiukaan vain tarvittaessa (hinta noin 1 eur/saunakerta, jatkuvasti lämmin vie 200-400 eur vuosi) ja kuivausrumpu on turhake, jos kodinhoitohuoneessa on lattialämitys ja iv (vuorokaudessa kuivaa pyykit).
- köyhäily ei ole kiva
Sulla ei näköjään ole kuivausrumpua... Rummun jäljiltä pyykit on ihan erimukavia riiputuskuivattuihin verrattuna. Mukavuudesta maksaa ja taloahan sekin lämpö lämmittää ja kuvuva pyykki vie myös huoneessa energiaa.
Enkä millään luopuisi aina lämpimästä saunasta. Mukavuustasosta tinkiminen ei ole oikeasti säästämistä vaan pelkkää nuukailua. - Lämmöllä lämpöä.
köyhäily ei ole kiva kirjoitti:
Sulla ei näköjään ole kuivausrumpua... Rummun jäljiltä pyykit on ihan erimukavia riiputuskuivattuihin verrattuna. Mukavuudesta maksaa ja taloahan sekin lämpö lämmittää ja kuvuva pyykki vie myös huoneessa energiaa.
Enkä millään luopuisi aina lämpimästä saunasta. Mukavuustasosta tinkiminen ei ole oikeasti säästämistä vaan pelkkää nuukailua.No ainakin tuo hetivalmis -kiuas on kaukana mukavuudesta, se on tullut todettua muutaman kerran kun olen joutunut joskus käymään sellaisessa.
Juu, kyllähän sieltä kiukaasta tulee niitä löylyjä heti kun kannen aukaisee mutta siitä hetivalmis -kiukaan löylyttelystä on mukavuus kaukana kun istahdat kylmille lauteille ja nojaat kylmään seinään/selkänojaan...
Aivan, ainavalmis -kiukaan omistaja puolustautuu tietenkin sillä että kiukaan kansi pitää avata puoli tuntia ennen löylyttelyä jotta saunan pinnat kerkiävät lämmetä.
No mihin piruun sitä ainavalmis -kiuasta sitten tarvitaan kun sitä on "hehkutettava" ihan juuri saman ajan verran kuin sähkö/puukiuasta ennen löylyttelyä?
Jotku puhuvat ainavalmiista kiukaasta puhuttaessa kertalämmitteisestä kiukaasta mutta ainoa oikea kertalämmitteinen kiuas löytyy tuon linkin takaa: http://kuvablogi.com/nayta/2851126/ - Hetivalmis on paras
Lämmöllä lämpöä. kirjoitti:
No ainakin tuo hetivalmis -kiuas on kaukana mukavuudesta, se on tullut todettua muutaman kerran kun olen joutunut joskus käymään sellaisessa.
Juu, kyllähän sieltä kiukaasta tulee niitä löylyjä heti kun kannen aukaisee mutta siitä hetivalmis -kiukaan löylyttelystä on mukavuus kaukana kun istahdat kylmille lauteille ja nojaat kylmään seinään/selkänojaan...
Aivan, ainavalmis -kiukaan omistaja puolustautuu tietenkin sillä että kiukaan kansi pitää avata puoli tuntia ennen löylyttelyä jotta saunan pinnat kerkiävät lämmetä.
No mihin piruun sitä ainavalmis -kiuasta sitten tarvitaan kun sitä on "hehkutettava" ihan juuri saman ajan verran kuin sähkö/puukiuasta ennen löylyttelyä?
Jotku puhuvat ainavalmiista kiukaasta puhuttaessa kertalämmitteisestä kiukaasta mutta ainoa oikea kertalämmitteinen kiuas löytyy tuon linkin takaa: http://kuvablogi.com/nayta/2851126/Ai sekö se sitten tekee saunomisesta kivaa että polttaa alussa perseensä tulikuumilla lauteill? Ei sitä luukkua tarvi avata etukäteen. Hetivalmiin sauna on lämmin kun heittää kolme kauhallista vettä kiukaalle, jos et itse uskalla niin pyydä muijaa tekemään se ennen kuin menet saunaan.
Ihan kehumatta voin sanoa että oma saunani yksi parhaista joissa olen koskaan käyny. - http://keskustelu.su
Hetivalmis on paras kirjoitti:
Ai sekö se sitten tekee saunomisesta kivaa että polttaa alussa perseensä tulikuumilla lauteill? Ei sitä luukkua tarvi avata etukäteen. Hetivalmiin sauna on lämmin kun heittää kolme kauhallista vettä kiukaalle, jos et itse uskalla niin pyydä muijaa tekemään se ennen kuin menet saunaan.
Ihan kehumatta voin sanoa että oma saunani yksi parhaista joissa olen koskaan käyny.Bakteerit pitävät vilpoisista pinnoista. Perinteinen sauna on steriili.
Jos pitäisi saunassa synnyttää niin kummanko valitsisit? - minävaantaas
http://keskustelu.su kirjoitti:
Bakteerit pitävät vilpoisista pinnoista. Perinteinen sauna on steriili.
Jos pitäisi saunassa synnyttää niin kummanko valitsisit?olen käynyt sukulaisilla isohkossa saunassa jossa tuo ratian hetitonttu, ihan on kuulkaa hyvät löylyt niihin peltilaatikoihin verrattuna, sukulaismies arvioi että 3000kwh menee vuodessa siihen extraa.
meillä itellä puukiuas ja löylyt on hiukan kovemmat, mutta ei ole paljoa eroa.
ja kun sen kannen avaa, on saunassa jo 30 astetta peruslämpöö, niin pari kuupallista niin jo on lämmin, ainakin se 50-55. - aeaeae
http://keskustelu.su kirjoitti:
Bakteerit pitävät vilpoisista pinnoista. Perinteinen sauna on steriili.
Jos pitäisi saunassa synnyttää niin kummanko valitsisit?sot sot!! bakteerien ja virusten optimi lisääntymislämpötila on 37 astetta. "melkeen" kaikki bakteerit ja virukset kuolee 92 asteessa mitä sauna ei ihan jokapaikasta saavuta koskaan. steriili tulee vasta yli 100 asteessa autoklaavissa. esim: bakteerit 37 asteessa yli tuplaavat määränsä tunnissa saunassa viellä kosteutta hyvänä kasvun kihdyttäjänä. siksi myös sauna vaatii siivousta välillä. eli sauna on ihan samanlainen tila kuin mikä tahansa tila kotona.
- ole köyhä hiljaa
köyhäily ei ole kiva kirjoitti:
Sulla ei näköjään ole kuivausrumpua... Rummun jäljiltä pyykit on ihan erimukavia riiputuskuivattuihin verrattuna. Mukavuudesta maksaa ja taloahan sekin lämpö lämmittää ja kuvuva pyykki vie myös huoneessa energiaa.
Enkä millään luopuisi aina lämpimästä saunasta. Mukavuustasosta tinkiminen ei ole oikeasti säästämistä vaan pelkkää nuukailua.Sulla ei näköjään ei ol velatonta taloa ja 35 jalkaista valtamerikilpapurtta.
- saunatonttuilija,
aeaeae kirjoitti:
sot sot!! bakteerien ja virusten optimi lisääntymislämpötila on 37 astetta. "melkeen" kaikki bakteerit ja virukset kuolee 92 asteessa mitä sauna ei ihan jokapaikasta saavuta koskaan. steriili tulee vasta yli 100 asteessa autoklaavissa. esim: bakteerit 37 asteessa yli tuplaavat määränsä tunnissa saunassa viellä kosteutta hyvänä kasvun kihdyttäjänä. siksi myös sauna vaatii siivousta välillä. eli sauna on ihan samanlainen tila kuin mikä tahansa tila kotona.
Hetivalmiskiuas "vuotaa" vähän lämpöä lämmittää ja kuivattaa saunaa tehokkaasti saunomisten välillä. 10 vuotta asuttu, eikä ole yhtään tummentumaa paneleiden alapäässä tai lauteissa, joten eipä siellä mitään suurempaa kasvua ole ollu.
- aeaeae
saunatonttuilija, kirjoitti:
Hetivalmiskiuas "vuotaa" vähän lämpöä lämmittää ja kuivattaa saunaa tehokkaasti saunomisten välillä. 10 vuotta asuttu, eikä ole yhtään tummentumaa paneleiden alapäässä tai lauteissa, joten eipä siellä mitään suurempaa kasvua ole ollu.
no ei pitäiskään olla. sinähän oot hoitanu saunaasi hyvin. jutun pointti oli siinä että sauna ei ole mikään steriili paikka vaan siihen pätee samat jutut kuin muualla kotonakin. ei muuta kuin lisää löylyä kiukaalle!!!!
- saunomista varten
aeaeae kirjoitti:
no ei pitäiskään olla. sinähän oot hoitanu saunaasi hyvin. jutun pointti oli siinä että sauna ei ole mikään steriili paikka vaan siihen pätee samat jutut kuin muualla kotonakin. ei muuta kuin lisää löylyä kiukaalle!!!!
En minäkään ymmärrä miksi saunan pitäisi olla steriili? Ei ole tarkoitus synnyttää tai edes syödä siellä.
- pihis
Lämmöllä lämpöä. kirjoitti:
No ainakin tuo hetivalmis -kiuas on kaukana mukavuudesta, se on tullut todettua muutaman kerran kun olen joutunut joskus käymään sellaisessa.
Juu, kyllähän sieltä kiukaasta tulee niitä löylyjä heti kun kannen aukaisee mutta siitä hetivalmis -kiukaan löylyttelystä on mukavuus kaukana kun istahdat kylmille lauteille ja nojaat kylmään seinään/selkänojaan...
Aivan, ainavalmis -kiukaan omistaja puolustautuu tietenkin sillä että kiukaan kansi pitää avata puoli tuntia ennen löylyttelyä jotta saunan pinnat kerkiävät lämmetä.
No mihin piruun sitä ainavalmis -kiuasta sitten tarvitaan kun sitä on "hehkutettava" ihan juuri saman ajan verran kuin sähkö/puukiuasta ennen löylyttelyä?
Jotku puhuvat ainavalmiista kiukaasta puhuttaessa kertalämmitteisestä kiukaasta mutta ainoa oikea kertalämmitteinen kiuas löytyy tuon linkin takaa: http://kuvablogi.com/nayta/2851126/onhan siinäkin hyviä puolia mutta huonojakin,kesälämpöisellä se lämmittää nykyaikaisesti eristetyssä talossa sen verran että joutuu ilmaa viilentämään joka taas maksaa aina kivasti.
- Maalämmittäjä
Terve!
Vertailun vuoksi: Meillä 168 neliöinen, 1 1/2-kerroksinen, v. 2004 valmistunut
maalämmöllä varustettu talo, 3-henkinen perhe,normaalit 3 telkkaria, 8 kW:n
kiuas päällä 3-5 krt/vko jne...
Vuoden 2011 kokonaissähkönkulutus 13 660 kwh, edelliset vuodet aika tarkalleen
14 000kwh, eli puolet teidän taloon verrattuna.
Oikeasti näitä ei voi verrata, koska perheen koko, käyttötottumukset yms. seikat
vaikuttavat merkitsevästi.
Investointikustannus oli n. 6600 eur, eli Niben pumppu 4900,- maaputki peltoon
asennnettuna sekä maaliuosta tynnyri tuon loput. Ei paha.
Jäädäänpä odottelemaan haukkuja ja mollausta...- hau hau hau
Kaupungeissa ei ole peltoja, joten reikä on ainoa vaihtoehto ja hintaa vähintää 12 000 eur uudisrakennuksen mlp järjestelmälle .Melko paha.
- sami säästäjä
Vertailun vuoksi 155 m2,2004 valmistunut sähkölämmitteinen ilp:llä varustettu talo. 3 henkeä... Yms. Systeemit kuin sinulla. 2011 kokonaissähkönkulutus 17000 kwh.
Keski-suomen korkeudella asutaan. Puita kuluu takassa 2-4 mottia talvessa.
Ei mielestäni paha kulutus. Maalämpö ei näillä kulutuksilla kannata. Ilppi pienenti kokonaissähkönkulutusta yli 20 % verrattuna vanhoihin kulutuksiin vaikka on viime kesinä tullut jäähdyteltyä kämppää melko paljon. - Maalla mutta lähellä
hau hau hau kirjoitti:
Kaupungeissa ei ole peltoja, joten reikä on ainoa vaihtoehto ja hintaa vähintää 12 000 eur uudisrakennuksen mlp järjestelmälle .Melko paha.
On tyhmää asua kaupungissa kun maalla ja yleensä aivan lähellä kaupunkia on mahdollisuus tarpeeksi isoon tonttiin. Ei tarvitsisi sitten noita reikiä porailla!
- brutto- rakennus- ?
Näitä neliöitä ilmoitellessa olisi syytä kertoa vähintäänkin se että puhutaanko huoniestoneliöistä vai jostain muusta, eroa voi olla tapauksesta riippuen pajon tai vähän.
- Siinä ja siinä!
Minulla on yksikerroksinen suoralla sähkölämmityksellä oleva -80 rakennettu talo. Meitä on kolme henkilöä. Rakennuksen neliöt ovat 236. Vuoden 2011 kokonaissähkönkulutus oli 14900 Kwh.
Tietenkin on takka ja puilla lämmitettävä sauna, jotka omalta osaltaan säästää sähköä.
Ei maalämmössä mitään haukuttavaa ole, mutta ei mielestäni muissakaan. Näillä näkymillä, jos rakentaisin uuden talon todennäköisesti valitsisin edelleen suoran sähkölämmityksen yksistään perustamiskustannusten takia. Oletan myös, että uudet talot ovat paremmin lämpöä säästävät kuin omani.
Sähkön hinnan nouseminen ei vaikuta asiaan, koska se nousee samassa suhteessa kaikissa sähköä käyttävissä taloissa ja koska kulutusero on todellisuudessa olematon.
- Joku vaan
Aika käy ja kello kuluu. Katselin netistä kustannusvertailua sähkö-, öljy- ja maalämpötaloista. 30 vuoden jaksolla siinä pelattiin.
Talossani on sähkölämmitys katto- ja lattialämmityksenä. Ikää talollani on pian 30 vuotta, mutta lämmistysjärjestelmät ovat kunnossa. Pari termostaattia ja lämminvesivaraajan olen vaihtanut.
Noissa muissa lämmitysmuodoissa menisi lähes kaikki vaihtoon viimeistään nyt.
Sähköä minull kuluu ILPllä lämmittämällä n. 10 000 kWh vuodessa. Tuo ILP täytyy olla jo jäähdytyksenkin takia. - rwerghjhb
Mikä lähes kaikki menisi vaihtoon viimeistän nyt? Jäähdytyksen pystyy hoitamaan ilman ilppiäkin. Taas joku luulee omistavansa sen ainoan oikean lämmitysjärjestelmän.
- aloittaja..
Ilmalämpö pumppu on minullekkin se mitä on pitänyt hankkia jo vähän aikaa, mutta ei ole saanut aikaseksi. Kerran oli jo lähelläpiti tilanne, mutta asentajilla oli niin pitkät jonot, että homma jäi sillä kertaa.
Ja ilppi tulisi meillekkin lähinnä kesän jäähdytysten vuoksi, tahtoo kesällä vähän yläkerran lämmöt nousta liikaa. Ja kai sillä vähän säästäisi myös talven lämmityksissä, mutta jos säästö on kesän jäähdytysten jälkeen pari-kolme sataa vuodessa, niin taas ollaan siinä rajoilla että ehtiikö sekään masina säästää hintaansa elinkaarensa aikana. - sami säästäjä
aloittaja.. kirjoitti:
Ilmalämpö pumppu on minullekkin se mitä on pitänyt hankkia jo vähän aikaa, mutta ei ole saanut aikaseksi. Kerran oli jo lähelläpiti tilanne, mutta asentajilla oli niin pitkät jonot, että homma jäi sillä kertaa.
Ja ilppi tulisi meillekkin lähinnä kesän jäähdytysten vuoksi, tahtoo kesällä vähän yläkerran lämmöt nousta liikaa. Ja kai sillä vähän säästäisi myös talven lämmityksissä, mutta jos säästö on kesän jäähdytysten jälkeen pari-kolme sataa vuodessa, niin taas ollaan siinä rajoilla että ehtiikö sekään masina säästää hintaansa elinkaarensa aikana.Se jäähdytys oli itsellekkkin se pointti että ilpin hommasin. Säästö on minulla ollut siis n.5000 kwh eli jäähdytyksenkin jälkeen on säästynyt n.500 euroa. Laitteesta riippuen hinta on kotitalousvähennyksien jälkeen itellä 1300 euroa eli n. 2,5 vuotta niin laite on maksettu. Takuuta on 5 vuotta eli laite ei vaan yksinkertaisesti voi olla hukkainvestointi. Halpis ulti-ilpit on tietenkin erillinen luku...
- sami_
Meillä saman ikäinen 276m2 rinteessä Keski-Suomessa.
Kulutus on vaihdellut 14300 ja 13000 kWh:n välillä. Lukemat ovat Vattenfallin mittaamia.
Seuranta: http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=8141.0
Missä talosi sijaitsee?- http://keskustelu.su
Naapuri rakensi yhtä aikaa v 2000. Taloon meni 280.000 euroa. Siinä on maalämpö ja sähköä menee 12000 kun kysyin. Sisältää kotitaloussähkön.
Minulla menee 24000 kun on suora sähkölämmitys. Taloon meni euroja 120000. Muuten ovat vertailukelpoiset jos myyntitilannetta arvioi. Naapurin mökki menee kaupaksi milloin vain 280000 eurolla samoin meikäläisen mökki. Sijainti on nimittäin se mikä ratkaisee.
Niin että miksi meni noinkin paljon tekemiseen. Talopakettihan siinä syynä. Minä tein pitkästä.
- Varsin tyytyväinen.
2002 rakennettu silloinen matalaenergiatalo, joka vastaa suunnilleen nykyisiä normeja.
200 m2 ja lisäksi puolilämmintä varastoa suoralla sähkölämmityksellä.
Keskimäärin 16 400 kWh/vuosi kaikki sähköt.
Sähkön hinta 9 c/kWh= 123 €/kk.
Viisi asukkia, sähkökiuas ja joku 4 mottia varastettuja polttopuita vuodessa takkaan.
Ei mittään ongelmia lämmityslaitteiden kanssa.
En vaihtaisi muuta kuin ottaisin aurinkokeräimen katolle, jos nyt rakentaisin. - Hmmm...
Hyvä laskelma. Mutta epäilisin, että kokonaisäästö (COP) MLP:llä on lähempänä 1/2 osaa => 500€/v.
Ja oliko mukana tuo käyttövesi? Sitähän tavallinen MLP ei lämmitä tarpeeksi kuumaksi - ilman lisäsähköä ja/tai tulistimia.- Mikä on
"tarpeeksi kuuma"? meillä tekee nyt 55 asteista ilman lisätulistimia, ja minulla ei nahka kestä enempää.
- pöpömies
Mikä on kirjoitti:
"tarpeeksi kuuma"? meillä tekee nyt 55 asteista ilman lisätulistimia, ja minulla ei nahka kestä enempää.
Legionellaa....
- hmhmhmh
Eipä ole tietoo luulotautisilla suorasähköhölöillä. Nykyinen mlp tekee vaikka 70 asteista vettä ilman sähkövastusta. Ota selvää asioista ennenkuin esität juttujasi.
- 145 huoneneliö
hmhmhmh kirjoitti:
Eipä ole tietoo luulotautisilla suorasähköhölöillä. Nykyinen mlp tekee vaikka 70 asteista vettä ilman sähkövastusta. Ota selvää asioista ennenkuin esität juttujasi.
Juu 72 on muistaakseni joskus ollu varaajan ylälämpö. Lattialämmitystalossa ei kyllä tartteis. Ei ole kyllä kertaakaan loppunu lämmin vesikään.
Ehoton laitos. Täysin huoltovapaa ja miltei ilmasta lämmitystä.
- OIL NO MORE
Vuosi MLP lämpöä.3 aikuista-170 m2 lämmintä tilaa ,pyykkikuivuri ,8kw kiuas 3kertaa viikossa ,avotakka ,sisälämpö 21-21,5 .Koko talon sähköt 10050 kwh.Talo rakennettu 1973 Tampere
- Zormax
Talomme Lapin läänissä 156 m2 (450 m3), maalämpö, putki kaivettu vaakasuunnassa peltomaahan, sisälämpötila 23 astetta. Sähkönkulutus sisältäen kaikki, siis aivan kaikki (talon lämmitys, autojen lämmitykset, saunomiset kahvinkeitot yms) noin 10000 kwh/vuosi, eli noin 1200 Euroa. Tarkastelujakso 2007-2011. Investoinnin takaisinmaksuaika max 5 vuotta, sen jälkeen sähkön nykyhinnalla säästöä syntyy keskustelun aloittajan laskuopilla noin 1500 Euroa per vuosi.
- lapseton pariskunta
Ja teillä lapsia 3, tuskin. Lasten pc:t, suihkuttelu, pyykinpesu ja astioidenpesu vie paljon energiaa.
- eläessä kuluu sähköä
lapseton pariskunta kirjoitti:
Ja teillä lapsia 3, tuskin. Lasten pc:t, suihkuttelu, pyykinpesu ja astioidenpesu vie paljon energiaa.
Aivan, jokaisen pitää laskea näitä omalle kohdalle. Täällä monet hehkuttaa maalämpöä ja miten kokonaiskulutus on 10 tai 11 tuhatta kWh. Meillä menee jo pelkästään talousvehkeisiin sähköä 12.000kWh vuodessa. Pesukone, kuivausrumpu, tiskikone ja hella on päivittäin käytössä, hyvä jos kerta per kone riittää. Lasten musiikkivehkeet, pleikkarit, telkkarit, PC:t, föönit, mikroaaltouunit ja vedenkeittimet sun muut härpäkkeet laulaa jatkuvasti.
Talossa on ihan aidosti taulutelkkarilämmitys, mitään noista vehkeistä ei saa toimimaan maalämöllä.
Monilapisessa perheessä maalämmön hyöty voi jäädä paljon odotettua pienemmäksi, olisi voinut tulla kokonasuutena halvemmaksi laittaa suora sähkölämmitys, kun talo joka tapauksessa lämpiää todellisuudessa melko pitkälti sähköllä, oli se varsinainen lämmönlähde mikä hyvänsä.
Meilläkin katsellaan maalämpöä sitten seuraavaan taloon, toivottavasti saadaan myytyä tämä seuraavalle lapsiperheelle joka ymmärtää että lämmitysratkaisu on vain osa kokonaisuudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1231964Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1311874Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101794Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561465Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341392Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5161076Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50972Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115916Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347882