Onko täällä muita kanarioiden pesittäjiä?

Fuerteventura

Kanarioilla on ollut pesäkori muutaman kuukauden. Eilen ja tänään on ilmestynyt kaksi munaa pesään. Sellaisia siniharmaita ja tummia pilkkuja. Uroksen vihamielisyys naarasta kohtaan on loppunut ja se syöttää ja hoitaa naarasta. Naaras muni munat aikaisin peräkkäisin aamuina klo 5-6 aikoihin ja viime yönä myös hautoi pesässä. Linnut parittevat useasti.

Ilmeisesti Suomessakin kanarian pesintäkausi alkaa jo tammikuun alussa samoin kuin Kanarian saarilla.

Tämä on odotettu ja suunniteltu pesintä! Mielenkiintoiset ajat menossa!

Lukisin mielellään muidenkin harrastajien kokemuksia kanarialintujen lisääntymisestä!

5

238

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mary'

      Miten pesintä on onnistunut??

      • Serin Canaria

        Pesintä onnistui melko hyvin. Neljästä kuoriutuneesta poikasesta kolme on nyt täysikasvuisia, yksi kuoli pienenä.

        Yksi poikanen on kokonaan tumma, mutta vähän valkeaa siivissä (koiras, hieman vihamielinen muita kohtaan).

        Toinen poikanen on kokonaan keltainen emonsa kaltainen (selvästi naaras).

        Kolmas poikanen on kirjava, eli osin selästä ja päästä tumma ja muutoin kirkkaan keltainen (laulee jo hieman, on siis koiras).

        Kaikki poikaset ovat siis jääneet kotiin vanhempiensa seuraksi.

        Tuo ensin mainitsemani tumma koiras-poikanen voisi muuttaa uuteen kotiin, jos joku kanaria-hararstaja on siitä kiinnostunut (hinta on 50 €).


    • Hemppo

      Miten määritit sukupuolet? En yhtään epäile taitojasi, mutta kun meilläkin on kanarialintuja, jotka pitäisi saada myytyä ja ennen sitä ptäisi tietää sukupuoli.

      Meidän kanarialiinut:
      4x

      Tumma ruskea, vatsasta lähes valkoinen sukupuolea ei vielä tiedetä. Isä taitava laulaja ja äiti hyvin tuohukas. Poikaset ovat hyvin uteliaita ja roikkuvat jopa ylös alaisin hirssin tähkissä.

      • aikapaikka

        jos kiinosta myynti haluan ostaa:) [email protected]


      • Kanarian poikaset

        Koiras-poikaset hieman visertelevät ja ovat rohkeampia kuin naaraat.

        Naaraiden käytös on hieman hillitympää ja ovat hiljaisia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe