Vanhemman koiran tottuminen pentuun

Siri

Otimme tässä ihan vasta (toissapäivänä) lapparin narttupennun (3kk). Taloa emännöi jo valmiiksi vanhempi, 11 vuotta täyttävä lappari, narttu sekin. Kasvattaja sanoi ettei mitään erikoisempia juttuja tarvi elikoiden välillä tehdä että tottuisivat toisiinsa, mutta ajattelin painostuksen vuoksi vielä kysäistä mielipidettä täältä.

Tällä hetkellä pentu luultavasti pitää vanhusta kaverinaan (menee nuuskimaan välillä innoissaan, kellahtaa viereen), vanhus ei kuitenkaan ainakaan vielä pidä pennusta: se on valtavan mustasukkainen. Joskus pennun riehaantuessa ja esim. törmätessä vanhukseen kuuluu kovakin ärähdys ja jatkuva murina, josta olen kuitenkin torunut. Huomiota yritän jakaa kummallekin yhtä paljon, joskin pentu imee sitä enemmän valtavan energisyyden takia...

Joten, tottuvatko karvakasat toisiinsa ajan kanssa, vai onko käyttöön kikka kakkosia, jotka helpottavat hyväksymistä?

Kiitos jo etukäteen vastauksista :)

3

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • canis.familiaris

      Ei tarvitse mitään toimenpiteitä. Ainoastaan pidät huolta, että vanhempi saa levätä ja olla tarpeen tullen rauhassa, sekä välttää tilanteita, joissa jotain voi sattua esim. ruokailu, luut, vanhemman peti jne..Nämäkin ovat ohjaus ja koulutus pohjaisia asioita.Tasapuolisuus huomioiden huomiossakin. Ei kikkakolmosia eikä kakkosia, niistä ne ongelmat sikijää.

    • Siri

      Hyvä homma! Tänään kyllä tapahtui jo pientä edistystä, kun vanhempi koira antoi pennun asettua viereen pitkäksikin aikaan.. Hyvältä näyttää! Kiitos vastauksesta! :)

    • ME

      Oon varsin monelta toisen koiran ottajalta kuullut, että vie aikansa ennen kuin vanhempi koira ikäänkuin mieltyy pentuun. Alkuun vanhempi koira ei välitä pennusta, "katselee pitkin nenänvarttaan" jne, mutta ajan kanssa homma yleensä lähtee rullaamaan. Ehkä se vanhempi koira vaatii aikansa tottua pentuun, ja uuteen tilanteeseen.

      Pysy tasapuolisena, sinä olet se joka säännöt latelee ja koirat ovat samalla viivalla keskenään niitä tottelemassa. Tasapuolisesti kuria ja rakkautta kummallekin. En myöskään ihan jokaisesta vanhemman koira murahduksesta säikkyisi tai olisi komentamassa, murina kun kuuluu koirien kommunikointiin (eikä aikuinen koira yleensä murise/ärähdä pennulle vihaisesti tai satuttaakseen sitä, vaan kertoakseen että ei pidä siitä mitä pentu tekee). Kannattaa myös noissa tilanteissa olla tarkkana ja tehdä pennullekin selväksi, miten vanhemman koiran kanssa ollaan, leporauha pitää kummallekin taata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe