Olen kotoisin Pohjois-Karjalasta ja siellä kantaväestö on erilainen kuin Pohjois-Pohjanmaalla. Tuntuu kuin täällä naisilla olisi hukassa pienetkin käytöstavat ja eleet. Tai sitten ne ovat vain minua kohtaan erityisen töykeitä ja vihamielisiä.
Olenkin yrittänyt keksiä minkälainen on oululaiseen naismakuun sopiva mies ja huomasin että täällä suurin osa miehistä on vaaleakasvoisia, aika hentorakenteisia ja joskus heillä on pisamia kasvoissa. Sekä yleensä vaaleat hiukset.
Olen myös huomannut ettei kukaan ole koskaan ihastunut minuun Oulussa vaikka Joensuussa on ollut kymmeniä. Ja Oulussa olen asunut suurimman osan ajasta.
Vaikka sama toimii myös toisinpäin: en ole hirveänä lämmennyt oululaisiin totisiin ja blondeihin naisiin.
Joensuussa hot, Oulussa luuseri
6
296
Vastaukset
- Oulu lainen
Oululaiset ovat tosi kohteliaita verrattuna kemiläisiin. Käypä testamassa. Tai älä sittenkäään ettei tule paha mieli.
- Eihyvääöääää
Kemi on ristiinnussittu vielä enempi kuin Oulu!
- Silmäpeluri
Tuo on totta tuo oululaisen miehen profiilisi.
Tosiasia kuitenkin on, että pitkä, luonnostaan roteva ja sopivan lihaksikas, ristiverinen mies jolla tukkaa ja siisti huoliteltu psrta, kelpaa joka paikassa. Joensuussa pienet piirit, suksi siellä rumakin saa naisen/ miehen, kun ei ole mistä valita - samaten Oulussa. Mutta Pohjois-Karjalaiset on yleensä lupsakoita ja hyvät elämänarvot omaavia ihmisiä, eli ei olis hullumpi löytää sieltä suunnilta joku ison tilan tyttö.
Jatka etsimistä, kyllä sinä kelpaat! Älä ole liian tuppautuva, koska täällä naiset iskee kyllä itse miehen jos siitä kiinnostuvat;) - hehheh
Hentorakenteinen vaaleakasvoinen pisamanaamainen mies ei kyllä innosta :D Ehkä tämän takia savolaissukuinen nainen ei ole koskaan Oulusta miestä löytänyt. :) En olekkaan ennen tuota ajatellut..
- hihi hihi
"minkälainen on oululaiseen naismakuun sopiva mies"
paksu lompakko, typerä luonne. !! - Tässäpä se syy
Oululaiset eivät tykkää liiasta paskanpuhumisesta. Varsinkin jos puhut höpöjä savolaistyyliin, niin ei mitään mahiksia Oulussa. Tiedän, että karjalan murre on eriä, mutta kaikki ei sitä tajua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826