Tuoreita kokemuksia TAYSista.

Kellään ihan tuoreita kokemuksia taysista? Viimeksi kun synnytin siellä (2009), ei saanut synnytyssalissa käyttää puhelinta, mites nykyään? Kuulemma silloin oli ehdoton sääntö! Kiva olisi esim. vanhemmille ja lapsenvahdille laittaa välillä mehdollisuuksien mukaan viestiä...

Toimiiko osastoilla langaton netti (mietin että otanko miniläppärin mukaan, mitään mokkulaa mulla ei siihen ole...)?

Jos ihan tuoreita kokemuksia vaikka jo tältä vuodelta, onko ollut ruuhkaa? Kaikkea mahdollista saa kertoa =)
6208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

itse taysissa synnyttänyt n. 4 kk sitten. hmm..kännykkää ei edelleenkään saanut käyttää, oma läppärini ei ainakaan ottanut osastolla yhteyttä yleiseen nettiin, mulla oli oma netti mukana. osastot oli täynnä, jouduin synnyttäneiden osastolta 4 a:lta samantien pihalle kun oma lapseni joutui lastenosastolle lapsivedestä saadun tulehduksen vuoksi. olin siis lapseni saanut maanantaina yhden aikoihin päivällä lähes 45 tunnin punnertamisen jälkeen ja isoilla repeämillä, ja tiistai aamupäivällä sain kuulla että lapsi joutuu lastenosastolle ja mun pitäis siten lähtee kotiin jatkamaan lepäilyä..kiva kiva, kun kotona on kaksivuotias niin eipä siitä lepäilystä sitten mitään tullut. :D synnytyssalissa oli erinomaista porukkaa, jaksoivat kuunnella huutoani ilmekkään värähtämättä, loppujen lopuksi ponnistaessa kun piti oikeesti sitten jo saada lapsi maailmaan huusi kätilö mulle pää punasena että HILJAA ja ponnista :D :D kiitos hänelle siitä :D anestesia lääkäri oli joku ulkomaalainen, en ymmärtänyt sanaakaan hänen puheestaan, eka epiduraali autto, kaks seuraavaa meni ohi. itselleni nousi kuume kesken synnytyksen ja siihen menevät antibiootit, sekä nestetippa "valui" suoneni ohi, kun opiskelijana oleva kätilö ei ollut saanut pistettyä mua ihan kunnolla suoneen tipan kanssa, käteni turposi kuusinkertaiseksi kun nesteet meni kudokseen :D synnyttäneiden osastolla pyysin yöksi vauvanhoitoapua kun olin aivan pyörryksissä ja loppu, en ollut kolmeen vuorokauteen nukkunut yhtään, he totesivat, että vauvoja on paljon hoidettavana, että kahdeksi tunniksi voivat ottaa, siitä iso miinus osastolle. olisin todella tarvinnut unta. mieheni on kuvannut musta jälkikäteen videon kun nukun sohvalla istuma-asennossa ja kasivuotiaamme huutaa mun korvaani suoraa huutoa ÄITII ÄITII ja mulla ei imekkään värähdä, hiukan oli väsy :D aamulla kun pyysin hoitajia näyttämään miten pesut tapahtuu vauvalle, (minulla on jo kaksivuotias esikoinen, joka syntyi "pahasti" keskosena), totesivat, että se menee varmasti minulta vanhalla rutiinilla, olenhan jo äiti...vai niin. kaikenkaikkiaan olin osannut odottaa tylyä käytöstä ja kiirettä, en osannut sitten pettyäkään kun sitähän se meno tayssissa on. Lastenosastolla meno onkin sitten eri luokkaa, siellä on huonekohtaiset hoitajat kokoajan paikalla, ja sieltä saatiin tarvitsemaamme apua ja tukea, myös imetyksen suhteen. ainiin, synnyttäneiden osastolla toimii nykyään imetyshoitaja, jolta voi varata ajan etukäteen ja hän tulee sitten näyttämään erilaisia imetysasentoja ym. kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan kiva reissu, ja pääasia että lapsi tuli maailmaan turvallisesti :D

Äänestä

Kiitos kokemuksesta. :) Minulla edellisestä kerrasta kyllä ihan kivat muistot sekä synnyttäneiden osastolta, että lasten osastolta (LO5?). Meillä poju oli siellä myös muutaman päivän antibiootissa vihreän lapsiveden takia, tai siitä saadun infektion.

Jännityksellä siis odotellaan tulevaa kertaa... Ainoa miinus edelliskerrasta menee synnytysvastaanotolle, jossa tuntui olevan ainoastaan elämäänsäkyllästyneitä vanhoja naisia, joilta ei kyllä sympatiaa herunut! Minulle ei edes kerrottu että hetki sitten otetuissa verikokeissa oli todettu raskausmyrkytys, vaan sen sain tietää vasta synnytyssalissa monta tuntia myöhemmin!!!

Millaisia kokemuksia tuolta vastaanotolta viime ajoilta, joko sinne olis saatu vähän nuorempaa verta mukaan porukkaan? :)

Äänestä

Joo kertoilkaahan kokemuksianne, itsellä kanssa sinne meno ihan juuri. Vielä pystyisin toki vaihtamaan vammalaankin.

Itsellä viime kerrasta aikaa sen verta että nyt tavallaan ensisynnyttäjän saappaissa. Muistan osastolla olo ajasta sen verta että aikaa ei tuntunut hoitajilta riittävän, yksin sain kärvistellä yöt sektio haavan kanssa ja itkevän vauvan. Mies oli tukena päivät :) Muutama mukavakin hoitaja onneksi löytyi, mutta olivat sitten aina päiväsaikaan meitä auttelemassa, yö hoitajat olivat hyvin nuoria tyttöjä ja ärsytti kun soitin kelloa tultiin nyrpein naamoin auttelemaan.

Vammalasta olen kuullut niin paljon hyvää, mutta matkanpituus tays:n on paaaljoooon lyhkäsempi... :)

Äänestä

Täällä yksi hiljattain TAYSin osastolta 2b kotiutunut - minulla kaikki meni hienosti siellä. Kiireistä aikaa oli ja tosiaan yöllä sai kyllä välillä odotella hetken jos toisenkin ennenkuin apua sai mutta mukavia oli kaikki minua hoitaneet ja auttaneet, tukea ja apua sai kun vain ymmärsi itse pyytää.

Synnytyssalin puhelimenkäytöstä en tiedä kertoa, minulle tehtiin sektio. Osastolla puhelinta sai käyttää vapaasti muuten paitsi jos huoneessa on esim. kipupumppu käytössä niin sen kanssa ei.

Äänestä

Hyvän ystäväni sukulainen synnytti juuri Tayssissa ja ruuhkaa oli, vietti useamman tunnin käytävällä synnytyksen jälkeen. Ei kivaa esikoisen saanut käytävän hälyssä ja loisteputkien alla. Imetyksen käynnistys vaikeutui ainakin.

Äänestä

Hmm, ei kovin mairittelevia kertomuksia:/
Annoitteko palautetta toiminnasta, jos joku vaikka korjaisi asioita?
Ruuhkalle ei tietenkään mitään voi, mutta henkilökunta voisi todellakin katsoa peiliin jos tuollaista toimintaa on!
He ovat kuitenkin palveluammatissa ja jos kyseessä vielä ensisynnyttäjä, joka on varmasti peloissaan ja tietämätön mitä tapahtuu, niin kyllä pitää pystyä toimimaan empaattisesti ja avuliaasti!!
Itse olen menossa loppuvuodesta synnyttämään ja kertomuksenne ei kyllä rohkaise menemään taysiin:(
Voiko synnytyssairaalansa valita? Mitä muita vaihtoehtoja Tampereella on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinne menossa pian kirjoitti:

Kellään ihan tuoreita kokemuksia taysista? Viimeksi kun synnytin siellä (2009), ei saanut synnytyssalissa käyttää puhelinta, mites nykyään? Kuulemma silloin oli ehdoton sääntö! Kiva olisi esim. vanhemmille ja lapsenvahdille laittaa välillä mehdollisuuksien mukaan viestiä...

Toimiiko osastoilla langaton netti (mietin että otanko miniläppärin mukaan, mitään mokkulaa mulla ei siihen ole...)?

Jos ihan tuoreita kokemuksia vaikka jo tältä vuodelta, onko ollut ruuhkaa? Kaikkea mahdollista saa kertoa =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu