Vielä 40-vuoden iässä ihmiset syyllistyvät yleistämiseen. Naiset ovat vaikeita, miehet eivät tyydy normaaliin parisuhteeseen, leipäkään ei maistu enää leivältä ytyliin.
Muistelkaahan niitä onnenhetkiä omasta nuoruudestanne. Oletteko vaipuneet apatiaan, kyynisyyteen?
Elämään kuuluu onnellisia hetkiä, suuria pettymyksiä ja luopumista. Tuo tekee elämisestä mielekkään, mielenkiintoisen.
Pettymysten kohdatessa ei ole oikein yleistää naisia tai miehiä tietyntyyppisiksi. Voimme analysoida omaa käyttäytymistä, arvomaailmaa. Suhteutetaan se vastapuolen arvomaailmaan ja toiveisiin ottamatta ylimääräistä painetta.
Parisuhde on luopumista ja saamista. Parhaillaan se tapahtuu miettimättä, silloin parisuhde on kunnossa. On mielekästä tehdä jotain kumppanin puolesta, tehdä hänet onnelliseksi.
Pienet asiat ovat niitä tärkeimpiä. Yhteiselon aikana urautuneet tavat kuolettavat suhdetta, tuosta johtuen pitempiaikaiset suhteet ajautuvat joskus kriisiin.
Uusissa ihmis-suhteissa tulee ensisijaisesti olla oma itsensä. Jos se ei riitä ei hommasta olisi tullut muutenkaan mitään, helpottavaa jos erotaan. Joskus ihmiset keskustelevat ettei pari yrittänyt tarpeeksi yhteiseloa, pitääkö sitä oikein yrittää?
Luonnollisella tavalla toisilleen sopivat parit muuntautuvat parisuhteen haasteisiin unohtamatta omaa hyvinvointia. Parasta olisi jos kumpikaan ei tarvitse toista oikein mihinkään mutta silti ollaan yhdessä. Oman itsensä toteuttaminen on osa minuutta jota emme voi muuttaa olematta onnettomia.
Itsetunnon ollessa oikealla tasolla emme arvostele muita ihmisiä vaan ymmärrämme ja arvostamme erinlaisuutta.
Naiset ovat erinlaisia. Kyllä naisten kirjosta löytyy sopivia naisia jos itse on vain valmis vastaanottamaan ja lähettämään oikeanlaatuisia viestejä.
Errorit tulevat yleensä oman pään sisältä. Kannattaa tutustua hyvin itseensä ymmärtääkseen toisia ihmisiä. Onnellisuuden avaimet ovat jokaisen ulottuvilla.
Kritisoikaa ensin itseänne, sitten vasta muita. Emme suinkaan ole virheettömiä vaikka usein niin ajattelemme.
Yleistämisen psykologia
qq
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1431347
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39936Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad36671- 14610
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17563Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17533