Koirien hankinnasta

häntä-kin

Mielestäni koirien pito ja hankinta tulisi tehdä luvanvaraiseksi. Nyt perustetaan kaiken maailman pelastakaa koirat-yhdistyksiä..ok, hyvällä asiallahan nämä ovat. Mutta onko järkeä tuoda ulkomailta Suomeen koiria, kun täälläkin on huonosti eläviä koiria ja niiden omistajia, jotka koittavat päästä eroon lemmikistään!!!
Pitäs olla koiraa hankkivalle "lupapassi", joka oikeuttaa pitkällisen harkinnan ja mietinnän ja testauksen jälkeen ja kenties koulutuksen jälkeen hankkimaan koiran itselleen. Asilla pitäis olla harkinta aika, joilloin tuodaan esille ne puolet ko iran omistamisesta, mitä otto hetkellä ei tajuta tai ei tiedetä. tai kenties halutaan unohtaa. Taustalla on raha, koirabisnes ja se ei aina kävele käsi kädessä koiran etujen kanssa.
Siinä sitoudutaan 5-15 vuotta hoitamaan koiraa, se on verrannollista pikkulapseen. lapsi kasvaa, mutta koiraan hoidat koko ajan ja se vaatii omistajaltaan paljon. Tämä unohtuu helposti! Koira on täysin riippuvainen ihmisestä.
Lopetetaan löytökoirien tuonti suomeen ja perustetaan yhdistys, joka toimii oikeasti koirien edun valvojana, niin että yhä suurempi osa meidän hännänheiluttajista pääsisi huolehtivaan kotiin.

9

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kikkelitonttu

      kyllä

    • Periaatteessa ihan hyvä idea, kiitos avauksesta 'häntä-kin'.

      Toisaalta tämäntyyppinen luvanvaraisuuden toteutus tosin pitäisi ehkä aloittaa vähän toisesta päästä: ihmislasta hankkiville pitäisi olla samanmoinen 'lupapassi'. Säästyttäisiin kannattamasta Mannerheimin lastensuojeluliittoa ynnä muita sellaisia, ja säästettäisiin valtavat summat verorahaa, minkä huostaanotetut lapset maksavat yhteiskunnallemme. Puhumattakaan siitä kaikesta inhimillisestä kärsimyksestä, minkä nämä huostaanotetut lapset joutuvat kärsimään ja kestämään. Kaikesta hyvästä yrittämisestä huolimatta eivät ole parhaat eväät repussa näillä lastensuojelukodeissa ja sijaiskodeissa maailmalle lähtevillä huostaanotetuilla. Ja heidän määränsä valitettavasti kasvaa vuosi vuodelta.

      Kasvavat lasten ongelmat, aivan samoin kuin koiranpito-ongelmatkin. Surullista.

      Tähän ihmisasten ongelmaan verrattuna jokin (osin kuviteltukin) koirabisnes on kuin tuulahdus tunturissa. Toki, jos ketjun aloittaja uskoo ja tietää, että kaikkien avuttomien, itseään puolustamaan kyvyttämien ongelmat ratkaistaan tekemällä ensimmäiseksi koiranpito luvanvaraiseksi, niin totta kai minäkin sellaista aloitetta satavarmasti kannatan!

      En vain näe, että ratkaisu pienten ja avuttomien sekä puhekyvyttömien ongelmaan löytyisi tällä esittämälläsi keinolla.

      Pikemminkin pitäisi ensin 'viisaiden ihmisten' kasvaa nimensä veroisiksi.

      Vähenisivät sen kehtyksen myötä kovin monet muutkin ongelmat.

      • Niinpäs,

        Jo muinoin eräs A.Hitler niminen mies taisi pyrkiä jonkinlaiseen ratkasuun tuossa asiassa. Ei oikein nappiin mennyt. Kuolemattoman maineen herra kyllä sai, mutta ongelmat on edelleen ratkaisematta.


    • Tarkennatko nimimerkiki 'Niinpäs,' mihin viittaat mainitessasi pyrkimyksestä 'ratkasuun tuossa asiassa'. Mikä siis on 'tuo asia'? Jäi epäselväksi, valitettavasti.

      • Niinpäs,

        Rotuhygieniasta!


      • Niinpäs, kirjoitti:

        Rotuhygieniasta!

        Ja mitähän sillä rotuhygienia-asialla asialla on tekemistä sen asian kanssa, että osaako joku yksittäinen ihminen ottaa vastuun ihmislapsesta, koiraeläimestä, lehmästä tai mistä vain muusta avuttomasta olennosta, joka on täysin tuon kyseisen ihmisen armoilla ja vastuulla? Minun ymmärtääkseni ei mitään.


      • Itsehän
        tiinamuori kirjoitti:

        Ja mitähän sillä rotuhygienia-asialla asialla on tekemistä sen asian kanssa, että osaako joku yksittäinen ihminen ottaa vastuun ihmislapsesta, koiraeläimestä, lehmästä tai mistä vain muusta avuttomasta olennosta, joka on täysin tuon kyseisen ihmisen armoilla ja vastuulla? Minun ymmärtääkseni ei mitään.

        aloitit. Älä siis valita.


      • kikkelitonttu
        Itsehän kirjoitti:

        aloitit. Älä siis valita.

        ennii


    • kikkelitonttu

      oho!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3998
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2881
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2302
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      834
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe