Romahdus tulee pian!

Lucky Luki

Euro natisee liitoksissaan ja korot ampaisevat kattoon jahka seuraavassa kriisikokouksessa myönnetään tilanteen toivottomuus. Suomi putoaa A-sarjasta pois ja työttömyys räjähtää taivaisiin eikä töitä kohta ole enää muilla kuin haudankaivajilla ja psykiatreilla.

Yhteiskunnalliset levottomuudet, liikehdintä, hallituksen kaatuminen, kapina, jopa sota on tulossa. Asuntojen hinnat laskevat -70% - -90% ja ok-keisarit joutuvat myymään kartanonsa pois jääden velkaa pankeille satoja tuhansia euroja! Pankit vaativat lisävakuuksia niiltäkin joilla on varaa hoitaa velkansa ja sen ne tekevät vedoten poikkeustilaan. 1990-luvun alun horror ei ollut mitään verrattuna siihen mitä tulevan pitää. Homeiset korsut myydään pakkohuutokaupassa pilkkahintaan pankinjohtajan veljelle ja rikkaiden porsastelu senkun yltyy.

Siinä vaiheessa minä astun kuvaan, repäisen perstaskustani esille kolmen sentin paksuisen nipun 500 euron seteleitä ja ostan talon käteisellä pois kuljeksimasta. Rahat olen tietysti saanut hyvistä osakesijoituksista sekä yhdistelmärahastoista, joihin olen kerännyt tuhnuttelelusta yli jääneet varat.

Että näin sitä mennään ja auto pidetään tietysti kylmässä pakkasessa ettei se saa kosteusvaurioita. Ai jai kun kutkuttaa ja kohta minä nauran ok-johtajille ja kierin lattialla naurusta ah ah hahaha aaah hahah, siitäs saitte!!1!yks1!!

9

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4+7

      HUI! Onpas pelottava skenaario tulevaisuudesta! Pitäisikö minun nyt myydä omistuskämppäni pois ja siirtyä vuokralle???

      Phyrsk ja thirsk....
      aaahah hah hah hah hah

    • rommunisti

      Voi voi sentään... tätä romahdusta on ennustettu jo ainakin kymmenen vuotta, ihan juuri kohta tapahtuvaksi.... Tässähän olisi jo yhden omistusasunnon kohta maksanut niillä vuokramenoilla, voi, voi....Tosiasiassa luulenpa vielä käyvän tosiasiallisesti niin, että asuntojen hinnat ne vaan jatkavat hidasta nousuaan, ainakin pääkaupunkiseudulla missä itse asun!

    • Luki.

      Lucky Luki on osittain oikeassa,eräs juttu pisti silmään,500e kolmen sentin nippu.Saahan sillä jotain.

      Todennäköisesti useita kohteita,Muulina olet pikkuisen fanittanut Lukia,ja nähtävästi olet tajunnut että näin tässä pitkälti nyt käy.

      En tosin allekirjoita kaikkia väittämisiäsi,sehän on sinun kirjoituksesi.

      Oikein ovalsit suomi putoaa parhaasta
      luokituksesta.

    • Lucky Luki

      Ainoastaan yksi kaveri palstalla tajuaa, että nyt rommaa ja rytäjää! Varautukaa kaivaamaan lisävakuuksia ja pankkihan voi nostaa marginaalia miten huvittaa jos on kriisiaika! Ai jai jai, siinä on ikivelkainen pankin torppari todella lirissä kun marginaali nostetaan viiteen prosenttiin ja euribori huitelee kahdessakymmenessä! Käteinen on kohta kunkku!

      • Ei voi aina

        Pankki ei voi yksipuolisesti nostaa marginaalia, ellei sitä ole erikseen sallittu lainasopimuksessa. Ja useimmissa asuntolainasopimuksissa sellaista kohtaa ei yleensä ole, monissa muissa lainoissa toki on. Pankit ottivat marginaalin nostoon oikeuttavan kohdan asuntolainasopimuksiin vasta parisen vuotta sitten, joten mitään sitä vanhemman lainan marginaalia ei voi pankki yksipuolisesti muuttaa. Ja suuressa osassa uudemmistakaan lainoista ei tuollaista kohtaa ole.

        Ja näetkö missään merkkejä euriborin nousemisesta lähelle noita lukemia? Pikemminkin ohjauskorko tiputetaan nollaan (kuten USA:ssa ja Japanissa) ja euriborit pysyttelevät alhaalla.


      • Lucky Luki
        Ei voi aina kirjoitti:

        Pankki ei voi yksipuolisesti nostaa marginaalia, ellei sitä ole erikseen sallittu lainasopimuksessa. Ja useimmissa asuntolainasopimuksissa sellaista kohtaa ei yleensä ole, monissa muissa lainoissa toki on. Pankit ottivat marginaalin nostoon oikeuttavan kohdan asuntolainasopimuksiin vasta parisen vuotta sitten, joten mitään sitä vanhemman lainan marginaalia ei voi pankki yksipuolisesti muuttaa. Ja suuressa osassa uudemmistakaan lainoista ei tuollaista kohtaa ole.

        Ja näetkö missään merkkejä euriborin nousemisesta lähelle noita lukemia? Pikemminkin ohjauskorko tiputetaan nollaan (kuten USA:ssa ja Japanissa) ja euriborit pysyttelevät alhaalla.

        Olet väärässä. Pankki voi nostaa poikkeusoloissa yksipuolisesti marginaalia.


    • Luki.

      Juuri näin korko voi mennä lähelle nollaa,ja silti on lama.Jopa sanosin todennäköisin.Korko menee lähelle nolaa.

      • Lucky Luki

        Hassua, nolo homa korko nolaa sanosin.. aah ahah haah nauran hyväle jutleni.


    • Luki.

      Muuleilla on nyt menossa ripulit housuun,osalla jo mennyt.Valheen syöttäminen palstalla on mennyt muuleilla täysin penkinalle.

      Ikuinen nousu on katkennut ja pelon sekaisin tuntein odottavat kevättä.

      Miksi pitikin ostaa juuri 2-3vuotta sitten oi miksi.Näitähän on palstalla reippaasti.

      Vielä enemmän on palstalla näitä jotka ostivat 2005 luvun taitteen jälkeen.

      Eihän siinä mitä jos ostivat edullisesti,mutta kun ei monikaan ostanut,ja näin haluavat muidenkin joutua maksamaan kuplaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe