Uusi aamu

Eilen illalla en ottanut nukahtamiseen Ketipinoria, koska olen viime päivinä ollut niin väsynyt ja se taas tavallaan pahentaa oloa, kun ei pysty tekemään mitään.. olen uudesta vuodesta lähtien ottanut sen joka ilta, koska nukkumaan mennessä ahdistaa. Valvoin puoli kolmeen asti koneen äärellä, koska en uskaltanut mennä nukkumaan ahdistusten pelossa. Puoli kolmelta nukahdin onneksi melkein heti... Aamun kaksi ekaa tuntia on mennyt nyt taas netissä... tavoitteenani tänään olisi mennä kunnon kävelylenkille ja saada yksi opiskeluihin liittyvä työ tehtyä... se on ollut jo useamman päivän tavoite, mutta en pysty mihinkään.... olen ihan romahtamispisteessä.. vai olenko jo romahtanut?

Sama juttu täällä, jatkuvasti väsyttää eikä saa mitään aikaan kuin aivan pakolliset kuviot. Koti on kaaoksessa, ystävät kadoksissa, olo ahdistunut ja vaikea. Pois ulkomaille voi aina lähteä, jos siltä tuntuu, kunhan säästää ensin hieman sukanvarteen. Toisaalta ei se maailma siitä välttämättä sen kummemmaksi muutu, mutta voihan paha olo sentään toviksi hellittää. Tsemppiä jaksamiseesi, yritä tehdä valintoja, vaikka radikaalejakin, jotka auttavat sinua eteenpäin!

paken Isän Jumalan Kaikkivaltiaan syliin. Jätä tähön isoon syliin itsesi tuskasi. Hänen ködet kantavat - Hän on sinulle tämän elämänkin antanut.

Samanlainen fiilis on mullakin että tekis mieli paeta jonnekkin vaikka tiedän ettei se mitään auttaisi. Koen myöskin epäonnistuneeni elämässäni enkä usko asioiden tästä miksikään muuttuvan. Kuolema tuntuis houkuttelevalta ja lohdulliselta vaihtoehdolta mutta en uskalla tehdä itsemurhaakaan. En jaksa tätä jatkuvaa suorittamista haluan vaan pois. Monet ihmisetkin on vaan jotenkin ärsyttäviä tai sitten täysiä kusipäitä.

oho, en olekkaan ainoa joka tälläistä ajattelee... itelläkin käynyt mielessä hengenvienti, mutten kuitenkaan halua pahoittaa ihmisten mieliä sillä, en voisi tehdä sitä lähimmäisilleni.. miettiny kans monesti josko vaan ottais tililtä sen verran rahaa et saa meno lipun ilman paluuta jonnekkin, ei väliä mihin.. ei tää nykymaailma mis oikeesti pitää suoriutua aina parhain, ja antaa kaikkensa, saamatta kuitenkaa mitään juurikaan takaisin oikeasti houkuta? pitää olla hyvä ja pärjätä, tuntuu et jokaisella on aina jotenkin pakko olla parempi ku muilla, pöh... miten helppoa se on aloittaa toisaalla alusta? ikävä varmaan vois iskeä josain vaiheessa, mut se o ohi menevää, hetkellistä, asuin joskus vuoden poissa suomesta, eli se kyllä menee ohi, ainakin omalla kohalla... en tie, ehkä joku päivä nappaan passin mukaan ku töihin menee, enkä tuu enää kotiin päivän päätteeks... ei jaksa.. in and out...

Jep, kilpailua, suorittamista, joillekin se on kivaa ja motivoivaa, itselleni myrkkyä.
Meidän kaltaisia ei ole suunniteltu nykyiseen yhteiskuntaan, olemme suunnitteluvirheitä. Tai sitten ihmisiä jotka ovat heränneet tästä hulluudesta.