Näin viime yönä unta, jossa en varsinaisesti adoptoinut lasta, vaan hän ikään kuin ilmestyi eteeni ja totesin, että vihdoin lapsellani on sisar jota hän on toivonut, leikkikaveri.
(Tilanteeni: Olen siis eronnut lapsen isästä, uutta puolisoa ei ole ja tyttäreni on pitkään halunnut siskoa tai veljeä, jota nyt ei noin vain tehdä :) )
Lapsi oli ehkä vuoden nuorempi/vanhempi kuin oma tyttäreni. Tummaihoinen, ei täysin tumma, kaunis kihara musta tukka ja hän oli kovin hymyileväinen, mutta hymyn takaa erotin haikeuden ja unessa pidin häntä paljon sylissä ja huolehdin hänestä. Annoin jopa tytölle sen nimen jonka olin suunnitellut todellisuudessa antavani toiselle lapselleni jos sellainen olisi tullut.
Myös raha-asioita mietin unessa kovin todentuntuisesti, eli miten rahat riittävät ym. Tyttö kasvoi unessa yht äkkiä kerta heitolla isommaksi ja olin hänen kanssaan vaateostoksillakin.
Vanhempani olivat myös unessa ja ottivat tytön hyvin vastaan. Olin onnellinen! Herättyäni rintaa vähän puristi ja harmitti kun se olikin vain unta, hyvin todentuntuista sellaista. :/ Olen joskus sanonut kun oma lapseni oli vauva, että haluaisin adoptoida tumman pienen tytön.
Mitä tästä unesta voisi tulkita? Näen nykyään todella paljon unia, joka yö. Ennen näin ei ollut, tätä on jatkunut kesästä asti. Unissani tapahtuu paljon laidasta laitaan.
Adoptio/lapsen saaminen unessa?
3
843
Vastaukset
- ap.
osaisiko joku tulkita?
- pieni rääpäle
Unesi kertoo toiveajattelusta. Hyvin vahvat toiveet menevät joskus uniin ja kertovat siitä mitä toivoisi tapahtuvan. Tämä tuskin on enne, mutta joskus ihmeitäkin tapahtuu
- Amon
Oletko viime aikoina pohtinut, minkälainen mahdollisesti voisi olla unelmiesi mies tai uusi parisuhdekumppani? Oletko muuten kokeillut Aarrekartta-menetelmää, siinä voi tietoisesti rakentaa omista toiveista ja unelmista kuvakollaasin, jota voi sitten aika ajoin katsella ja siten vahvistaa omia mielikuviaan siitä mitä haluaa. Voit yllättyä siitä, miten toiveesi alkavatkin toteutumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832