Oletteko tavanneet näitä nuoria ja mielestään niin pirun valmiita ja mahtavia ihmisiä ja vahnemmiksi kykeneviä, joiden koiratkin on huonolla pidolla ja kissankusi haisee kämpänovelle saakka, koira paskoo jonnekin paperille kämppään tai partsille, rähisee kaikille vastaantulijoille silloin harvoin kun ulos pääsee tupakkatauon ajaksi, kun ei laiskana jakseta edes lenkittää. On siis hankittu lemmikkieläimiä, mutta edes niiden kanssa ei pärjätä, mutta sitten on kaamee VAUVAkuume vielä, ja pitäähän se lapsi siihen sotkuun ottaa mukaan paskan sekaiseen sosiaalikämppään konttaamaan. KOira on aina jostakin syystä kiikutettu elänlääkäriin, kun ei omaa järkeä osata käyttää ja panikoidaan kun koir luonnollisesti hoitamattomana kirputtaa, yskii, tuhisee, paskoo ja kusee lattioille stressissä. Jätkä rassaa jotain romuautoja pihalla ja vetelee sinistä Smarttia topasta pyöräytellen ja haisee pahalle, kun hanmpaatkin mätänee suuhun, ja tyttö-lyllerö on ihan omissa sfääreissään, niin TERVE. kannattaa varmaan lapsia hankkia! Lastensuojeluilmotuksia tulisi nykyaikana tehdä moninkertaisesti ja muistakaa ihmiset tehdä. Synntysysosastollakin saisivat olla tarkkoina ja heti vain kakarat huostaan kun tällaista ilmenee. Neuvolatäti kun tulee, niin silloin siivotaan malliksi sukulaisvoimin vötyksille kämppä, ettei terveydenhuoltopuoli puutu asioihin.
Miettikää oikeesti mitä touhua!
Ja pakko yleistää, kun näitä helvetn hoivaviettisiä akkoja riittä, että kaikkea otetaan hoidettavaksi, mutta mitään ei osata hoitaa kun oma korvienvälikin on hoitamatta.
Jees, vaan tulipahan puretua mieltä, minä lähden nyt baskalle!!!
Koiranpitokaan ei onnistu ja vielä lapsia hankitaan!
5
103
Vastaukset
- !!!!!!!!!
JOO, EN JAKSA ENÄÄ NÄITÄ JUTTUJA...
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1433625/ah_taas_vauvakuume_pitaisko_ottaa_koira- Pipovika kuntoon
Ok tulen paikalle kertomaan totuuden!
- !!!!!!!!!
Oikeesti nää nykyajan ihmiset on ihan hulluja. Ei ne mitään LASTA halua vaan ne on koukussa VAUVAN saamiseen. Ne hakee sitä samaan hurmiota tms. tunnetta jota haetaan rakastumisesta tai uskonnosta.
Kun huuma haihtuu, niin siihen pitää saada uusi vauva ja vahvistusta sille tunnekuohulle haetaan nettikeskusteluista.
Lääkärinä määräisin näille muijille jonkun tasottavan lääkityksen, ulkoilua sen nykyisen VAUVAN kanssa., eli siihen lapseen keskittymistä, netin käyttökielto, kaikki perhelehdet ym. pois...
Kysynpä vaan, että missä menee hulluuden raja?
http://www.meidanperhe.fi/keskustelut/alue/3/viestiketju/302384/_pieni_vauva_talossa_taas_vauvakuume_- Pipovika kuntoon
Kyllä, olet oikeassa. Kun ei muuta osata niin lapsia liutana maailmaan ja heti nuorena. Sitten ero, masennus ja taas lapsia.
Huomiotahan ne hakee ja todistaa muille jotakin?
Vauvakuumeen nimeksi tulisi laittaa: sosiaalisen hakeutuman syndrooma/ laiskuus/ menetetyn lapsuuden kaipuu/ sosiaalisen paineen aiheuttama itsekeskeisen persoonan samaistumissyndrooma. - Pipovika kuntoon
Pipovika kuntoon kirjoitti:
Kyllä, olet oikeassa. Kun ei muuta osata niin lapsia liutana maailmaan ja heti nuorena. Sitten ero, masennus ja taas lapsia.
Huomiotahan ne hakee ja todistaa muille jotakin?
Vauvakuumeen nimeksi tulisi laittaa: sosiaalisen hakeutuman syndrooma/ laiskuus/ menetetyn lapsuuden kaipuu/ sosiaalisen paineen aiheuttama itsekeskeisen persoonan samaistumissyndrooma.Niin ja eikös ole tutkittu, että nykyihmiset kärsivät mediatulvaa, eli vertaavat itseensä muihin, siis sosiaalisesti paineistuvat.
Kaikki Martina Aitolehden ja Tuksun kaltaisia vastuuttomia nämä nuorimmat. Täysiä k-päitä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874