Maailmanpankki on leikannut maailman kasvuennustetta eniten kolmeen vuoteen. Maailmantalouden odotetaan kasvavan 2,5 prosenttia tänä vuonna, kun vielä kesäkuussa vuoden 2012 kasvuksi ennustettiin 3,6 prosenttia.
Kasvuennusteen leikkauksen syynä on mahdollinen euroalueen taantuma, joka uhkaa pahentaa kasvun hidastumista kasvavilla markkinoilla kuten Intiassa ja Meksikossa.
Euroalueen talouden odotetaan supistuvan 0,3 prosenttia. Aiemmin alueelle ennustettiin 1,8 prosentin kasvua. Yhdysvaltojen kasvuennustetta leikattiin 2,9 prosentista 2,2 prosenttiin.
”Näiden heikompienkin ennusteiden saavuttaminen on erittäin epävarmaa”, kertoi Maailmanpankki talousarvioraportissaan.
”Euroopan laskukausi ja heikompi kasvu kehitysmaissa kasvattaa riskiä, että nämä kaksi tapahtumaa vahvistavat toisiaan, jolloin seurauksena olisi vielä heikompi lopputulos.”
Kiina, joka on maailman toiseksi suurin talous, ilmoitti keskiviikkona ulkomaisten suorien sijoitusten määrän pienentyneen joulukuussa eniten sitten heinäkuun 2009. Ulkomaisten sijoitusten lasku alleviivaa Maailmanpankin varoitusta, jonka mukaan kehittyvien talouksien täytyy ”varautua pahimpaan”.
Maailmanpankin mukaan Euroopan kriisi voi laukaista maailmanlaajuisen talouskriisin, joka muistuttaisi vuoden 2008 kriisistä.
Luki sanoo tulee paljon pahempi, jota ei eliiti vielä edes ymmärrä.
Maailmanpankki: "Varautukaa pahimpaan".
8
84
Vastaukset
- Luki.
Aktia ennustaa Suomelle miinusta – taantumassa ollaan jo nyt.
Aktian mukaan Suomen talous kääntyi taantumaan viime vuoden lopulla. Tänä vuonna bruttokansantuote supistuu 0,3 prosenttia. Vielä edellisessä suhdanne-ennusteessa lokakuun alussa Aktia uskoi talouden kasvavan 1,4 prosenttia.
Ennusteen mukaan Suomen taantuman syvyys ja pituus riippuu europäättäjien kyvystä katkaista eurokriisin syveneminen.
Aktian perusennusteen mukaan luottamus alkaa palautua kesällä ja talouskasvu kääntyy plussalle. Pankki arvioi, että ensi vuonna Suomen bruttokansantuote kasvaa taas 1,7 prosenttia.
Aktia ennustaa, että kokonaistuotanto tavoittaa kevään 2008 huipputason syksyllä 2014.
Aktia on hahmotellut myös tilanteen, jossa talouskehitys on perusennustetta heikompaa. Tällaisen uhkaskenaarion toteutuessa maailmankaupan romahdus romahduttaisi Suomen viennin, ja bruttokansantuote supistuisi 5–10 prosenttia.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇
Työttömyyden Aktia ennustaa nousevan tänä vuonna keskimäärin 8,0 prosenttiin ja laskevan ensi vuonna hieman tuon rajan alle. Kuluttajahintojen nousu hidastuu tänä vuonna 2,6 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 2,1 prosenttiin.
Aktian mukaan Suomen talouskehitys on keskipitkällä aikavälillä hieman vahvempaa kuin euroalueella keskimäärin. Kasvuetua antaa muiden muassa finanssipolitiikan pienempi kiristystarve, Suomen viennin monia muita maita suurempi Aasia-painotteisuus ja pankkien hyvä kunto.- Luki.
Aktia: Suomi on taantumassa
Talouselämä
Aktian mukaan euroalue on jo taantumassa, samoin Suomi.
Suomi vajosi vuoden lopussa taantumaan, jonka välttäminen näytti vielä kesällä mahdolliselta. Viennin ja teollisuustuotannon surkea kehitys sekä kuluttajien luottamuksen romahtaminen ovat heikentäneet kasvunäkymiä dramaattisesti, Aktia arvioi.
Taantuman pituuteen ja syvyyteen vaikuttaa se, miten euroalueen poliittiset päättäjät onnistuvat katkaisemaan eurokriisin syvenemisen. Aktia arvioi taloudellisessa katsauksessaan, että tilanne rauhoittuu viimeistään kesän aikana.
Pankin perusennusteessa Suomen bkt supistuu 0,3 prosenttia tänä vuonna ja kasvaa 1,7 prosenttia vuonna 2013.
Toisaalta, jos poliitikot epäonnistuvat, edessä on syvenevä yleiseurooppalainen taantuma, jossa yhdistyvät velkakriisi, pankkikriisi, luottomarkkinakriisi, poliittisen päätöksenteon kriisi ja yleinen luottamuskato.
Aktian hahmottelemassa uhkaskenaariossa Suomen kokonaistuotanto putoaisi jopa 10 prosenttia. Pankki arvioi tällaisen skenaarion todennäköisyydeksi 40 prosenttia. Jos se toteutuu, ohjauskorko painuu lähelle nollaa myös euroalueella, Aktia uskoo.
Euron hajoaminen olisi sekä kriisimaille että vakaille maille kuitenkin niin kallis prosessi, että Aktia uskoo, ettei sen anneta tapahtua.
- Luki.
Oma villi veikkauseni on muulien suhteen.
Tulee olemaan hyvin hiljainen kevät muulien kirjoituksissa,he vetäytyvät omaan kuoreensa,ei nähdä kuin onnellisuus kirjoituksia,joissa he nuolevat haavojaan,toisin sanoa voi sanoa oi miksi,oi miksi,ostin kuplan?- Oma villi...
veikkaukseni on, että kevät jatkuu Lukin ja Haansin tyhjänpäivisillä horinoilla ja asuntojen hintojen maltillisella nousulla.
- armoton fakta
Oma villi... kirjoitti:
veikkaukseni on, että kevät jatkuu Lukin ja Haansin tyhjänpäivisillä horinoilla ja asuntojen hintojen maltillisella nousulla.
Armoton fakta
Vielä kun yhdistät lukin ja haans yhdeksi henkilöksi niin vastauksesi on kympin ja papukaijamerkin arvoinen. - Hehheh:)
Oma villi... kirjoitti:
veikkaukseni on, että kevät jatkuu Lukin ja Haansin tyhjänpäivisillä horinoilla ja asuntojen hintojen maltillisella nousulla.
Sen kyllä kaikki tietävät, että sinä menit ja veikkasit nousua:)
- Luki.
armoton fakta kirjoitti:
Armoton fakta
Vielä kun yhdistät lukin ja haans yhdeksi henkilöksi niin vastauksesi on kympin ja papukaijamerkin arvoinen.Armoton fakta muulille:Luki ja haans on aivan eri persoonia.
Mutta samalla asialla varoittaen koko muuli laumaa ettei kävisi hassusti luulen ikuiseen nousuun kun sitä ei ole näkyvissä.
Ainoastaan talouden synkkiä näkymiä ja vieden samalla koko euroopan ja maailman synkään ja pitkään taantumaan.
Taantumassa siis ollaan ja lama jo kolkuttelee ovella.
- Luki.
Kiinalaisten tyly arvio Euroopasta: "Luottamus romahtaa"
Luulitko, että amerikkalaiset luottoluokitusyhtiöt ovat ottaneet euroalueen silmätikukseen? Vielä kovempaa kritiikkiä esittää kiinalainen luottoluokitusyhtiö Dagong tuoreessa raportissaan.
Taloussanomat
18.1.2012 11:40
Kommentit 40
Euroalueen valtioita rasittava velkakriisi kehittyy kuluvana vuonna entistä "sitkeämmäksi ja monimutkaisemmaksi".
Näin arvioi kiinalainen luottoluokitusyhtiö Dagong tuoreessa raportissaan, joka tarkastelee valtioiden velkaantumista ja luokitusnäkymiä kuluvalle vuodelle. Dagong on yksi neljästä suuresta kiinalaisesta luottoluokitusyhtiöstä.
Raportissaan kiinalainen luottoluokitusyhtiö varoittaa, että rikkaiden valtioiden velkataakat ovat "entistäkin kestämättömämpiä" kuluvana vuonna.
Euroalueen
toimet riittämättömiä
Euroalueen toimia velkakriisin hillitsemiseksi Dagong arvostelee tehottomiksi.
Kiinalaisyhtiö ei ole vakuuttunut esimerkiksi väliaikaisen kriisirahaston (ERVV) tai pysyvän kriisirahaston (EVM) riittävyydestä. Dagong arvioi, että euroalueen keskuspankin EKP:n täytyykin ottaa suurempi rooli kriisin ratkaisemisessa.
– Kun riippuvuus konkurssin partaalla keikkuvien pankkien ja hallitusten tarvitsemasta valuutan ylitarjonnasta kasvaa, euron uskottavuus laskee. Tämä ulkoisen luottamuksen romahtaminen johtaa väistämättä eurojen myymiseen, Dagong arvioi raportissaan.
Dagong ehti
ennen S&P:tä
Dagong on kerännyt huomiota etenkin viime aikoina, kun isommat luottoluokitusyhtiöt, kuten Standard & Poor's (S&P) ja Moody's, ovat päätyneet samoihin johtopäätöksiin luokituksissaan.
Dagong esimerkiksi heikensi Ranskan ja Italian luokitusta kokonaista kuukautta ennen kuin S&P laski maiden luokituksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1241984Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331910Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101804Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561470Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5231091Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50978Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115920Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347889