Mikäs homma tämä nyt on, kun Suomessa kiertää kodeissa kulkukauppiaita, jotka ensi töikseen vaativat saada 30 nimeä ja puhelinnumeroa ennen, kuin alkavat esittelemään yhtään mitään?
Useimmat osaavat varautua siihen, että kulkukauppias myy tuotetta, jota ei välttämättä halua ostaa, mutta moniko osaa varautua siihen, että aletaan vaatimaan ihmisten nimiä ja puhelinnumeroita!?
Minäkin menin typeryksissäni laittamaan parin ihmisen nimen tuohon listaan, joille muka "suosittelen" tuota esittelyä. Minusta koko esittely oli vitsi ja ajanhukkaa, mutta tein nyt virheen luovuttaessani edes noita paria nimeä, sillä toinen niistä on firman numero ja toinen salainen numero.
Onneksi nämä ihmiset ovat täysissä ruumiin ja sielun voimissa, sillä en haluaisi näitä kauppiaita kenenkään avuttoman vanhuksen kimppuun.
Myyjä oli suutuksissaan, kun sai noin vähän nimiä.
Onko tämä nyt pelkästään moraalinen ongelma vai näettekö tässä jotain lainvastaisuutta?
Voin kyllä omalta kohdaltani sanoa, että olin melko väsynyt kolmen tunnin esittelyn jäljiltä. Kuinka sitten minua vanhemmat ja sairaat ihmiset...
Puhelinnumeroiden kärkkyminen
5
112
Vastaukset
- 21
Kuinka aivovammainen pitää olla, että edes harkitsee tuommoiseen lähtemistä?
- ap.
Juoni onkin siinä, että eräs läheinen henkilö oli ensin antanut minun nimeni ja puhelinnumeroni heille. Eikä siinä mitään, jos olisivat tehneet edes siivouksen kunnolla, mutta jälki oli, mitä oli. Kai tuokin riippuu täysin esittelijästä.
Siinä nuuskittiin myöskin oma imurini ja piti vielä leikkiä, kumman imuri imee pölyä vähemmillä vedoilla. - ap.
Tuolla jossain S24:n ketjussa eräs mummo kyseli apua, kuinka käyttää tuota yli 3000€ maksanutta laitetta...
- totean näin
"pelkästään moraalinen ongelma vai näettekö tässä jotain lainvastaisuutta"
Ei kysymisen ole lainvastaista, mutta vastaaminen joissakin tilanteissa voi olla... Eli kuka tahansa saa kysyä mitä tahansa, ei sitä ole laissa kielletty.
Mutta kun sinä luovutit tietämäsi salaisen puhelinnumeron helppoheikille, niin se on tosiaan hiukan moraalinen ongelma, rikosta siinäkään ei tapahdu. Ellet jollain tavalla ole sitoutunut pitämään osaltasi salassa toisen ihmisen salaista puhelinnumeroa, silloin olisit tietysti syyllistynyt sitoumuksesi rikkomiseen.
Eli kannattaa aina muistaa, että ensisijaisesti jokainen on vastuussa omista teoistaan ja helppoheikki teki tuossa tilanteessa vain kauppaa, joka ilmeisesti on hänen duuninsa. Sinä sen sijaan toimit harkitsemattomasti. Sinunhan ei kaiketi ollut pakko kuunnella mokomaa esittelyä kolmea tuntia, olisit varmaan voinut pyytää häntä poistumaan aiemmin? Siten väsymyksesikin on vain vähäisesti "lieventävä asianhaara". Mutta toivottavasti se henkilö, jonka salaisen numeron luovutit eteenpäin, ymmärtää perustelusi.- ap.
Näin jälkikäteen ihmettelen itsekin omaa typeryyttäni, mutta olihan tämä nyt hyvä muistutus siitä, että jonkun pitäisi siitä tasaisin väliajoin muistuttaa.
Suomalaiset taitavat olla liian kilttejä ylipäätään ja tekevät kaikenlaista, mitä joku vaan keksii pyytää? Tässä on nyt erittäin hyvätuloisiakin höynäytetty jakelemaan nimiä ja numeroita ja joidenkin tiedän nyt kirjoittaneen tuon listan täyteen. Tuskin hekään tulivat edes ajatelleeksi, että kaikki on pelkkää hyväksikäyttöä ja meitä hyväuskoisia sitten jälkikäteen naureskellaan siellä firman työntekijöiden keskuudessa.
Tuota samaa esittelykohdetta myydään netissä 70% halvemmalla, kuin mitä se kotiesittelyssä oli. Googlasin nimittäin vähän juttua siitä.
Minä kerroin, että olen syyllinen ja tulihan se siinäkin ilmi, kun ko. firmasta soittivat ja sanoivat minun nimeni suosittelijana...
Häpeän syvästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475475Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612356Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181880Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451771- 171595
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331543Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5138881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2231021