BB Avustus Koirapuisto YM.

Paavo Piiparinen

Tänään oli ilo lukea että kaupunki haluaa ihan oikean talousarvioesityksen mistä käy selville mihin rahaa käytetään ja mistä sitä tulee kassaan. Ei enää riitä pelkkä ilmoitus että on tarkoitus pitää BB festarit laittakaa raha tulemaan. Ja toinen mikä kiinnitti huomiota jossain lehtijutussa olisi avustus ollut 200 000e mikä onkin aivan järjetön luku. Nyt juhlvuonna olisi korkea aika ruveta harjoittelemaan ettei kaupugin taloutta rasiteta sillä 100 000e jatkossa. Järjestäjien aina esiin tuoma 2.4miljoonaa euroa huvittaa ei se ainakaan veronmaksajien hyödyksi tule pailati myyjätkin on ulkopaikkakuntalaisia nykyisin Venäläiset tuo joka viikko tuon summan Imatralle. Johtoon on saatva sellainen hekilö joka pystyy tapahtuman järjestämään ilman tappiota. Veronmaksajille tulee muutenkin iso lasku paikan hoitokulut ja vieraitten syöttäminen ja juottaminen. Jatkan toisesta aiheesta eli koirapuistosta. Puiston perustaminen ei ainakaan ole rahakysymys on lähinnä tahtokysymys halutaanko tälläinen palvelu järjestää koiran omistajille. Kun katsoo yläpuolen lukuja mitä käytetään viikon tapahtumaan ja murto osa siitä tarvittaisiin koirapuistoon mistä iloa olisi ympäri vuoden. Paikkakin voisi harkita esim. Ukonlinnaan. Siellä olisi paljon polkuja missä koiraa voisi taluttaa kytkettynä ja laskea sitten peuhaamaan toisten koirien kanssa. Silloin saisi taluttaja talutettava liikuntaa. Uskoisin sillä olisi matkailullistakin merkitystä monet kylpylän asukaat tulisivat katselemaan koirien touhua mikä on tutkitusti
parhaita mielen piristäjiä. Lopuksi otan esille asian kun joku valtuuston edustaja esitti koiraveron takaisin ottamista jos puisto tulee. Ajatellaan vaikka mitkä palvelut tarjotaan hiihtäjille metsät on lanattu tasaiseksi missä hiihellä ilmaiseksi. Minun aikanani puihin oli maalattu merkit mistä latu meni kunto nousi kun pyryn jälkeen avasi ladun. Nyt jos joutuu koiran kanssa ylittämään hiihtoväylän tai vähän matkaa kulkemaan sitä pitkin että pääsee toiselle polulle joiltaan hiihtäjiltä tulee hyvin vihaisia katseita vaikka kävelee kuinka reunassa eikä se häirise hiihtoa. Yksikin vanhempi mieshekilö huuti kyllä ahistaa olin jo kaivamassa kännykkää apua soittamaan mutta vauhti ei hiljentynytkään silloin tajusin huuto olikin minulle tarkoitettu. Silläkin kohtaa baana oli niin leveä vaikka ois kuin harallaan hiihtänyt en ollut lähelläkään hiihtäjää. Suvaitsevaisuutta ulkoilijoille koiraihmiset toivottavasti ei häiritse hiihtäjiä ja hiihtäjille toivon ettei päivä mene pilalle jos näkee koirantaluttajan. Tuli runoiltua monesta asiasta toivottavasti jaksoitte lukea loppuun Hyvää päivän jakoa.

14

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tähhähmitä?

      Jos sitä hiihtäjää ahdisti, se ettei koirasi ollut kiinni?
      Oliko?

      • Paavo Piiparinen

        Koira pitää olla aina olla kiini kytketty jos siitä on haittaa sivullisille , eli oli kytketty ja minun vieressä.


    • PERKELE

      wittuako tällä walitatte! kattokaa peilii missä wika

    • Ei koiranvihaaja

      Koirapuisto on ihan hyvä ajatus ja sen tulisi sijaita mieluiten keskellä kaupunkia. Koirapuistohan olisi aidattu alue ja siinä koirat voisivat todella "irrotella" liiat energiat pois. On vain niin, että jos koirapuisto sijoittuu johonkin osaan kaupunkia, on jo muutkin kaupunginosien ihmiset vaatimassa samaa tasapuolisuuden nimissä, mikä onkin ihan oikein, mutta sitten puhutaankin jo sitten lisää rahaa ja se raha on niistä kallisarvoisista veroeuroista otettavaa, ei sekään ole reilua sellaisia veronmaksajia kohtaan joilla ei ole koiraa.

      Hiihtoladuilla ei saa koira olla, joten vihaiset huutelut ja ilmeet ovat ihan oikeutettuja mikäli joku koiransa sinne vie!

      • koiranomistaja kans

        17.2.2011 Uuutisvuoksi ja koirapuisto...
        Onko kukaan aatellut et koirapuiston vois tehä ns.killenpuistoon...olis tilaa koirille ja lähtis ryteikkö samalla...


      • OPA 8+4=12
        koiranomistaja kans kirjoitti:

        17.2.2011 Uuutisvuoksi ja koirapuisto...
        Onko kukaan aatellut et koirapuiston vois tehä ns.killenpuistoon...olis tilaa koirille ja lähtis ryteikkö samalla...

        Siellä koirat ja niiden omistajat voisivat yhdessä talsia koiranpaskojen keskellä.
        Kannatetaan !


    • Osa avustuksista ja investoinneista on talousarviossa sellaisia, joiden sisältöä valtuusto ei tiedä.
      Tiistaina tämmöinen tuli eteen teknisenlautakunnan kokouksessa.

      Asia oli rullahiihtoradan tekeminen Ukonlinnaan.

      Lautakunta poisti sen työohjelmasta, koska katsottiin, ettei sille löydy rahaa.

      Kerroin ennen kokousta varapuheenjohtajalle, että sellaista investointi päätöstä ei löydy talousarviosta, joten emme voi sitä hyväksyä.

      Talousarviossa löytyy kyllä ELY.n alle merkittyä rahavarausta, mutta ei kerrota mitä ne sisältävät ja mikä taho on niistä päättännyt.

      Minulle tulee kaikki esityslistat, enkä ole nähnyt rullahiihtorataa koskevaa päätöstä missään.

    • doggi-digi

      koirapuistoa kannatetaan. moni ei tajua että se on samalla koiran sosiaalistamista! koira on laumaeläin ja tykkää peuhata kamujenkanssa. me immeiset teemme sen elämästä harvinaisen paskaa kun joutuvat kulkemaan kytkettynä,eikä saa vetää,ei nuuhkia vastaan tulevaa kamua puhumattakaan et pääsis enää leikkimään. kaikki nää asiat vaikuttaa muuhunkin koiran käytökseen!! ihmisten hyvinvoinnista ja seuraelämästä ollaan niin hemmetin kärkkäitä riehumaan muttei ajatella sitä että koiran paras ystävä olis toinen koira. ei ne pääse ressut koskaan tapaamaan kavereita ja oikeesti riehumaan.aina on joku puuttumassa asiaan ja sormi ojossa tietty!

    • oma apu paras apu

      miksi ihmeessä sitten otatte koiria ahtaisiin kaupunkiasuntoihin.oisitte voinu näinäkin vuosina, joina asiasta on ruikutettu kerätä vaikka omistajilta pieniä lahjotuksia ja pyytää kaupunkia osottamaan paikan puistollenne ja aidata sen vaikka ihan itse. ei kovin vaikeeta? miks kaikki pitää aina kantaa nokan eteen valmiina? kai teissäkin on muutama semmonen,jolla pysyy työkalu kädessä.

    • Tätä mieltä tänään

      No jospa nyt saataisiin ensin lapsille se leikkipuisto.

      • rähinäressu

        vai ei ole leikkipuistoja imatralla lapsille?tai urheilukenttiä?tai urheilukeskuksia,jäähalleja. koirapuistoa ei ainuttakaan. hesassa oli v 90 jo 90 koirapuistoa. joku roti tähän touhuun!!!!"lapset sitä lapset tätä!" laittakaa ne lapset ensin kuriin,sitten leikkipuistoon. ja vielä,eikö kakarat viihy mäkkärissä parhaiten?siin teille leikkipuistoa.
        ja joku sano et pitääkö rakit tuua kauopunkiin.. ei tarvi,eikä mun koira asukkaan,vaan maalla,mutta eikö se kaverin tapaaminen olis mukava järjestää lähelle ihmisiä/asutusta eikä johonkin syyspohjan perukoille!tok tok!


      • On se
        rähinäressu kirjoitti:

        vai ei ole leikkipuistoja imatralla lapsille?tai urheilukenttiä?tai urheilukeskuksia,jäähalleja. koirapuistoa ei ainuttakaan. hesassa oli v 90 jo 90 koirapuistoa. joku roti tähän touhuun!!!!"lapset sitä lapset tätä!" laittakaa ne lapset ensin kuriin,sitten leikkipuistoon. ja vielä,eikö kakarat viihy mäkkärissä parhaiten?siin teille leikkipuistoa.
        ja joku sano et pitääkö rakit tuua kauopunkiin.. ei tarvi,eikä mun koira asukkaan,vaan maalla,mutta eikö se kaverin tapaaminen olis mukava järjestää lähelle ihmisiä/asutusta eikä johonkin syyspohjan perukoille!tok tok!

        Ja mitähän iloa pienelle lapselle on jostain jäähallista tai tyhjästä pesiskentästä vilkasliikenteisen tien vieressä. Leikkipuisto se olla pitää, missä on luontoa ympärillä, kiikkuja ym. ja tietenkin talvikunossapito ja lasten hiihtolatu. Ja ihan oikeasti, koiratko ne niitä kavereita kaipaa, voi hesus!


    • titityyy titityyy

      Koirapuiston suuniteltu alue on aivan tässä meidän vieressä. Eikä tuo minua häiritse. Ainostaa se ettei saada enää ilmaisia herneitä tahi auringonkukkia. Niistä muuten iso kiitos !!!!!

    • ihqDaaa

      Tääl on iha riittävästi leikkipuistoja niille teijän räkänokille,koirapuistoja ei yhtään. Koirat on sitä paitsi miljoona kertaa söpömpii ku tein rumat kakarat. Kusipäitä niistä kasvaa kumminkin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      64
      6205
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3856
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2841
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2380
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2272
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1709
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1322
    9. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1281
    10. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1266
    Aihe