Et saa pitää tällaista mielenterveysammattia tai siihen läheisesti liittyvää "käden lämpöä" Jumalan ilmestymisen ja empatian takia. Siihen liittyy jatkuvasti psykiatriset laiminlyönnit seksuaali- ja seksiolojen tuottamisesta. Tätä perustellaan mystiikalla eli ympäristöllisenä yleisenä aviollisena käytäntönä eli etiikkana, ja ikä, näkö, koko ja sisin-hallusinogeenillä. Kukaan ei tue psykatrista hoitomenettelyä, edes perhe, jossa ei tuoteta seksuaali- ja seksioloja. Aivan kuten kristinusko, valtiomme ja laki määrää, yhteiskunnassamme.
Joskus naisella voi olla autententtisen väärä käsi, siis vain ruumiinosa käden lämpö, autenttisesti liian vähien, älyllisten virikkeiden takia. Älylliset virikkeet, kuten amorinkaarelliset viittomat helpottavat tilannetta. Teen sellaistakin työtä, jonka vihkivaloihin ja vakautuksiin, mm. parafrenia kuuluu. Parafreniaa käytetään vihkimisen ja valojen yhteydessä. Se on hektisyyttä, kuten esimerkiksi hetki, joka sanana on aina vertikaaliton.
Janne: Hetki, sana: vertikaali. >< Fokusaatio: sanana loukkaava
Minä: Niin, mä en pysty yksin tähän.
- Sorry, saatanasti, taas. Se ei pääse tästä ikään mihinkään.
-Sorry, saatanasti, taas. Mä en ymmärtänytkään kättä virikkeeksi ja viritteeksi.
- Voi saatana, mun pitää maksaa nämä.
Lauerma: Joo, se saa rahaa, kun se soittaa mulle. Joo, se saa mielenosoitus-rahaa. Ei hektisyys-valuuttaa. Millaisessa uskossa te olette?
Mä en osaakaan mennä näitä ikä, näkö, koko ja sisin-hallusinogeeni, hektisyys-herkkyyksiä.
Käytät todella vanhoja ulkonaliikkumis-kieltoja mm. Neuvosto-Venäjän, tai yleensä Venäjän vallan ajalta.
-Niihin pitikin olla prostituutio, niihin hektisyys-herkkyyksiin. Olen väärässä, en siksi soita.
Käräjät: Häntä arvioidaan ulkonaliikkumiskiellon asettamisesta kohdistetun ja väkivallan kohdistamisen osalta. Mihin lainsäädäntö nojalla perustuu?
Lauerma: Tämä kiinnostaa minua?
Minä: Mihin sotaoikeus perustuu? Se perustuu Neuvostoliiton purkamisen takia objektilliseen sadetanssiin ja yksityisyyteen, joka sisältää aina hektisyys-herkkyydet.
Arvaappa, miksi näissä on aina vankimielisairaalan psykiatri?
Lauerma: Ei, te ette saa tuottaa näitä, ns. Katjan alla-käden takia.
Minä: Psykiatri on aina mukana tuotoksen ja tuloksen käsitellessä ryhmää euforisen sukupuolipisteistön koskettelun takia.
Lauerma:
1 Miksi seksuaali- ja seksiolot on jätetty tuottamatta? Ja millaiseen mielenosoitukseen 4-5-vuotiaat, huom. maalle muuttaneet, kykenevät lainsäädännöstä esim. patentti- ja rekisterihallista apuna käyttäen.
2. Kuulutko nimeämääni lähestymiskieltoiseen ryhmään, joka käyttää trilleri-eleviittomia, jotka eivät saa lähestyä esim. janan, matkan 200 km. päästä tai laajuudella?
- Vastaan kyllä.
Lauerma: Mitä tällaisella matka-trilleri-eleviittomalla analysoidaan?
Minä: Ei ainakaan naisten tautien paranoidia skitsofreniaa.
Lauerma: Onko sinulle käytössäsi oikea skitsofreenikko siinä?
Minä: On joo. Tämä on ehdotelma puhtaasta väestönsuojelusta, edelleen ja tämä on ollut käytössä aikaisemminkin, sen sijaan seksuaali- ja seksioloja ei ole vielä jätetty koskaan tuottamatta.
Lauerma ja MInä: Tämä on ehdotelma.
Lauerma: Mitä tällä matka-trilleriviittomalla arvioidaan?
Minä: Joo, elikkä he ovat skitsofreenikoita huomaan. Ja yhteistyömme on jatkunut jo pitkään esim. 1990-luvulta alkaen.
Lauerma: Miksi tätä tehdäänkään vankimielisairaalasta nyt näin?
Minä: Koska väestönsuojelu on jäänyt väestöntiheyden osalta täysin yrittäjien vastuulle. Vastuualue uskomattoman raskas ja laaja. Joskus jopa koko maailma ja maapallo.
- NO, ei se mitään. Kysymys gynekologin tussu-lääkäriin ja coping-keinoon perustuvasta jne.-maniasta, kansainvälisesti se on nimetty näkymättömäksi henkien ääneksi.
Lauerma: Tulisiko kysyä kosketteleeko yritystoiminta ja miltä osin kansainvälistä väestöntiheyttäja väestönsuojelua? Miten ymmärrät tämän lauseen.
Minä: Joo, loogisuus-luenta voi ajoittain puuttua.Se johtuu kolmiulotteisuudesta.
Lauerma: Kulttuuri-piirteestä "Katjan alla"- on todellakin haittaa. Se on joku pikku väärinkäsitys. Miten sitä selitetään? No, näillä kansainvälisillä näkymättömillä henkien äänillä ja enkeleiden äänillä.
Minä: Sitä selitetään, nostalgisella ja progressiivisella eli fiktiolla ja fokusaatiolla, peilaten keskustelukumppanista sillä tavalla uutta ja vanhaa. Joka sitten on turvallista väestönsuojelua.
Lauerma: Sä et ehkä kykene ymmärtämään tämän tarvetta.
Minä: Joo, kun sitä ei ole olemassa. Tunnistathan hapen ja hiilidioksin tähän. Meidän äiti on vanha ja hiilidioksidi. Katja on uusi, eli enkelien ääni, tällä seurulla, mutta arvioitavissa, vain näkymättömäksi henkien ääneksi, koska on vanha nk. kultuuripiirre.
Lauerma: Eikö vankimielisairaala tule tosiaan kysymykseenkään väestönsuojeluna koko alueelta.
Minä: Joo, ei, että mä jouduin jo käytteleen sitä aika paljon. En saisi ehkä varastella väestönsuojelua, mutta vain tämä näyttää olevan sekä se tutkimuskohde, että tutkittava kohde.
Naisten tautien paranoidi skitsofrenia
2
73
Vastaukset
- Mielisairas?Sinde-82
Janne: Taas lähtee: "Mitä varten äiti ja Katja ei voi tuottaa seksuaali- ja seksioloja?"
Äiti ja Katja: Me ei pystytä siihen, kun siihen on niitä vankimielisairaaloita. Me ei saada toimia siten, kun siinä on niitä vektoreita.
Janne: "Mä haluan nähdä tämän Katjan ainakin ensin."
Minä: Mitä varten?
Janne: Jos, se on a. vaikka isokokoinen ja b. siihen on se vääränlämpöinen käsi. Jos vaikka mulla ihtellä on.
Minä: Kai tässäkin nyt joku alueisto on.....?!- Eisaa:Sinde-82
Lapsiin ei saa käyttää näkymätöntä toimintaa.
Terveisin Sini, se on mustalaisuuden idea.
Seurakunta haluaa käyttää käsistä poiketen näkymätöntä toimintaa, koska ei ymmärrä käsiä virikkeiksi. He haluavat siis vedota happeen, johon pitää olla seksuaali- ja seksioloja, sekä virike, että virite-toimintojen omaisesti.
Lauerma: Jaa, olenko lastenlääkäri?
Happi siis luokitellaan empatia-kyvyksi, nostalgiseksi ja progressiiviseksi, ihan yhtä aikaa, uuden ja vanhan kera.
Minä: Yritänkö vihkiytyä tai vannoa valoja mustalaisuuteen. Yleensä älyllisyyteni jättää minut vaille ja paitsioon tästä. Yritän kriisissä vaalentaa hiuksiani ja tuen näkyvää alkavaa juurikasvusta pilkistävää kullan- tai maantienruskeaa. Jos kultaan sisältyy kiharat, se ei ole sallittu. Jos hiukseni ovat suorat, se on suositeltava värivaihtoehto, ehkä yhden vaaleampi, niin saan maantienruskeat hiukset.
- Näistä ei saa kauheasti poiketa! huusin minä.
-Näissä pitääkin olla kaikki seksuaali- ja seksiolojen tuottamisessa, huusi kansa tai väestö, tai ihan miksi osaksi he nyt itseään halusivatkaan kutsua.
Lauerma: Mikä laiton arviointi kysymyksessä?
Minä: Olen tosiaan syntynyt 1980-luvun alussa ja tämä on jatkunut jo 1980-luvun puolivälistä asti.
Lauerma ja Minä: Veikkaisin häiriintynyt rotuerottelua käyttävä skitsofrenia-arviointia, käyttäen huippuluokan rotuerottelua, lyöden laimi sekä lain, että todellisuuden. Miten nämä huomioidaan?
Minä: Ei ainakaan perheimpiydellä.
Lauerma: Kyllä, sinulla on lailliset luvat näihin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907