Epailyksen siemen

Paha olo

Tallainen kysymys saattaa taas arsyttaa monia, mutta ajattelinpahan kysaista, jos jollakulla olisi vertaiskokemusta...

Minulla on yksi hieman alle kaksivuotias lapsi, jonka osalta alkuraskaudessa oli tosi tuntuvat pahoinvoinnit. En oksentanut ehka kuin kerran, mutta jatkuva pahoinvointi oli ylla jostain viikosta 7( tai alkoi vahan aiemmin) viikkoon 13.

Nyt minulla on tilanne, etta en periaatteessa voi olla raskaana, koska tammikuun alussa tuli menkat, ja niiden jalkeen ovulaatiossa (tammikuun puolivalissa) en ole voinut tulla raskaaksi, kun meilla oli ehkaisyt kaytossa.
Ainut mahdollisuus olisi, etta olisin raskautunut edellisessa kierrossa joulukuun puolenvalin tietamilla, jolloin minulla oli edellinen ovulaatio eika kaytetty ehkaisya, juuri ovulaation tietamilla.

Menkat tuli siis kuitenkin tammikuun alussa. Tosin jalkikateen ajateltuna ja jopa silloin mielessa kavi, etta ovatkohan nama normaalit. Olivat niukat normaaleihin verrattuna, siteeseen ei tullut oikein mitaan, ehka yhtena paivana tuli kirkasta vuotoa. Muutoin vain vessassa kaydessa. Yleensa normaalia, melko kovaakin vuotoa kestaa 4-5 paivaa. Voi olla tietenkin, etta kuvittelen, mutta ne tuntuivat lievemmilta kuin normaalisti. Tietysti kierrot ovat erilaisia, eivatka menkat aina ole samanlaiset. Kipuja ei hirveasti ollut. En ottanut buranaa, jota tavallisesti joudun ottamaan menkkojen aikaan useita.
Valemenkat?? En ole ikina uskonut niihin, mutta pari tuttavaa on kertonut kokemuksia niista.

Noin 3-4 paivaa noiden menkkojen (?) jalkeen tuli kuin ovulaatiokipu, ja valkovuoto alkoi lorista. Ja sen jalkeen mahassa onkin ollut kipuilua ja pistelya, vihlontaa, repaisya ym lakkaamatta. Talla viikolla kipuilu on alkanut hellittaa. Tietysti ovulaatiokin voi tulla joskus hyvin ajoissa, mutta olen tahan mennessa kylla tuntenut oviksen tulevan siina kp14 tienoilla... Eli jos nyt oli ovis, tuli tosi aikaisin..

Naihin liitettyna (mika herattynyt eniten lievaa epailysta) mulla on tammikuun alusta asti ollut aaltoilevaa pahoinvointia, turvotusta ja maha on noussut jotenkin pystyyn. Kohtu tuntuu kauhean edessa.. Olo on yokottava. Talla viikolla "sotkemaan "sain viela vatsataudin, olen ollut tosi huonossa kunnossa... Vatsatauti on vatsatauti, siita ei ole epailystakaan. Mutta olen oksentanut vain kerran, eilen aamulla kahvin ja pienen aamupalan. Vatsatauti alkaa loitota, mutta kuvotus sailyy. Ja nimenomaan tama kuvotus = oksettava olo muistuttaa jotenkin liikaa oksettavaa oloa ekan lapsen odotuksen aikana.
Ja pahoinvointia on ollut jo ennen vatsataunnin tuloa.

Lisaksi valkovuotoa on lorissut enemman tai vahemman tammikuun alusta, eli niista menkoista lahtien. Eikos menkkojen jalkeen normaalisti pitaisi alkaa ns. kuivempi kausi...?

Voisin jopa uskoa noihin valemenkkoihin, etta olivat valemenkat, mutta reilu viikko sitten tein em oireitani ihmetellen raskaustestin, joka naytti negaa. Sen jalkeen en ole uskonut, etta olivat valemenkat, vaan ihan oikeat. Oireet eivat kuitenkaan kadonneet. Maha on ollut kummallisen tuntuinen koko ajan, ja kuvotus on lisaantymaan pain... Eilen tosiaan oksensin. On se vatsatautikin, mutta se on tullut ulos toisesta paasta..

Ymmallani olen. Kaikki faktat viittaisivat, etta en ole raskaana, mutta kuitenkin hammentavan raskautunut olo. Ja ps. en ole kuumeilija!!! Yksi ihana lapseni on tarpeeksi, eika perheenlisays ole ollut meilla suunnitelmissa viela. Vaikkakaan ei tietysti mikaan jarkytys olisikaan.

Kokemuksia tai mielipiteita asiasta?
Tietysti voin odotella niita seuraavia menkkoja, joiden pitaisi tulla taman kuun lopussa tai ensi kuun alussa, ja katsella, miten oksentelu/oksettava olo jatkuu. Eilen eivat ottaneet edes terveyskeskukseen, kun sairaanhoitaja takertui vatsatautiin, ja kuultuaan menkoista ja negatestista hylkasi taysin raskausmahdollisuuden, minka tietty ymmarran. Mutta...

2

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 39+2

      Nyt minulla on tilanne, etta en periaatteessa voi olla raskaana, koska tammikuun alussa tuli menkat, ja niiden jalkeen ovulaatiossa (tammikuun puolivalissa) en ole voinut tulla raskaaksi, kun meilla oli ehkaisyt kaytossa." Mikään e-keino ei ole 100%:n varma.

      Mene veritestiin, sillä se asia selviää. Tai odota ja tee uusi testi.

    • eyhetqe

      Jos olisit raskautunut tuosta joulukuun ovulaatiosta, näyttäisi jo testi jo plussaa!
      Odottele ja tee uusi testi jos seuraavia menkkoja ei kuulu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1740
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1730
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      1650
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1418
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      477
      951
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      941
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      877
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      826
    Aihe