Lastensuojelun leimaava maine ja pelko ovat ansaittuja

Riina Mattila!

Lastensuojelun leimaava maine ja pelko estävät sekä vanhempien että päiväkotien yhteistyön lastensuojelun kanssa.

"– Moni kuvittelee edelleen, että lastensuojelu on yhtä kuin huostaanotto, sanoo johtava sosiaalityöntekijä Riina Mattila Espoon keskuksen lastensuojelusta. Hän epäilee, että lastensuojelu nähdään usein rangaistuksena, eikä perhettä auttavana palveluna."

Riina Mattila voisi pohtia syitä siihen, miksi vanhemmat pelkäävät lastensuojelua ja kokevat sen rangaistuksena. Samoin kuin siihen, miksi lastensuojeluasiakkuus lisää vanhempien sairauspoissaoloja, taloudellisen tuen tarvetta ja sekä lasten että vanhempien ennenaikaista syrjäytymistä ja eläköitymistä.
Pieni tutkimuskatsaus ja tilastojen tutkiskelu voisi johtaa siihen päätelmään, että lastensuojelun käytännöt ovat huonon maineensa ansainneet.

"– Vanhempien pitäisi ymmärtää, että emme tule hakemaan heidän lapsiaan pois. Lastensuojelutyö on monipuolista ja sitä kautta voidaan vanhemmille saada palveluja ja apua ongelmien ratkaisuun jopa nopeammin kuin muuta kautta, sanoo Mattila."

Huostaanotosta on tullut avohuollon tukien puuttuessa yhä yleisempi ja lastensuojelun ensisijainen tukitoimi. Mietityttää mitä mahtavat olla Mattilan lupaamat palvelut kun lähes puolet kuntien sosiaalityöntekijöistä ilmoitti Talentian kyselyssä, että avohuollon tukitoimia EI ole käytössä vaan kaikki aika menee ls- ilmoitusten ja huostaanottoselvitysten käsittelyyn.
Kaikesta konkreettisesta ja käyttökelpoisesta avusta kieltäytyvä , pelkkää huostaanottotarvetta ja puutteita vanhemmuudessa etsivä perhetyö ei ole todellinen palvelu perheiden kannalta. Siitä varoittavat sekä juristit että perhetyötä kokeilleet perheet.

"Esimerkiksi avioero ei ole lastensuojeluasia, mutta jos lapsi alkaa oireilla vaikeassa erotilanteessa, voi lastensuojelun kautta saada ripeästi apua lapsen vanhemmille."

Ihmettelen, mitä muuta kuin kiireellinen huostaanotto tämä lastensuojelun "ripeä apu erotilanteessa" mahtaisi olla.
Eroperheet on jo huomioitu Suomessa kohtuullisen hyvin. Lähes kaikilla seurakunnilla ja järjestöillä on palveluja eron kokeneille; on nettineuvontaa, oikeusapua, eroseminaareja, vertaistukiryhmiä lapsille ja vanhemmille, väkivaltaa kokeneille , isä- lapsi toimintaa, jussityötä, päihdetyötä, isien iltoja ja -ryhmiä, äitipiirejä, lapsenhoitopiirejä, retkiä, seikkailuleirejä, vapaaehtoistoimintaa, jossa verkostojen puutteesta kärsiville lapsille tarjotaan mummolaa, mieskaveria yms. Suurin osa tästä avusta on ilmaista ja helposti saatavilla.

"Päiväkoti olisi luonteva paikka ehkäisevälle työlle, koska siellä tavataan lasten vanhemmat päivittäin eli useammin kuin neuvolassa. Kuitenkin esimerkiksi Helsingissä lastensuojeluilmoituksista vain alle kaksi prosenttia tehtiin päivähoidon kautta."

Mitä Mattila siis haluaa? Nostaa päivähoidosta tehtyjen lastensuojeluilmoitusten määrää?
Päivähoito on yhä useammassa kaupungissa siirretty sosiaalitoimesta opetustoimeen, lasten ja vanhempien parhaaksi.
Kiitos helsinkiläiset päivähoidon työntekijät, että suojelette lapsia ja perheitä, olette perillä lastensuojelun kyseenalaisista toimintatavoista, että koette vanhemmat ensisijaisiksi kasvatuskumppaneiksenne ettekä ole lähteneet harhailemaan mielivaltaisen lastensuojelun matkaan.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=70908:asiantuntija-lastensuojelun-maine-haittaa-yhteistyoetae&catid=29:kotimaa&Itemid=31

37

630

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapsiuhrit.

      "Avioero ei ole lastensuojeluasia".

      Erolapsista n. 80-90 % määrättiin äidille, mutta sekin mielivalta on poistettu.

      Yle uutiset 14.9.2010.

      Erolapsella oikeus hyvään oikeuskäytäntöön

      Oikeus haluaa lapsen äänen kuuluviin vaikeissa huoltajuusriidoissa.
      Sovitteluun saattaa jatkossa osallistua esimerkisi lapsen oikeuksia valvova psykologi.

      Lue lisää.

      http://yle.fi/alueet/oulu/2010/09/oikeus_haluaa_lapsen_aanen_kuuluviin_1980114.html
      ----

      • Lastensuojelua?

        Kunnille kurinpalautusta lastensuojelun huonosta hoidosta.

        Helsingin Sanomat 6.3.2010.

        Viranomaiset ovat kyllästyneet siihen, että kunnat noudattavat huonosti kaksi vuotta sitten voimaantullutta uutta lastensuojelulakia.

        Lue uutinen ja 37 kommenttia, sekä aihepirtiin liittyviä muita uutisia.

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunnille kurinpalautus lastensuojelun huonosta hoidosta/1135253489673
        -----------

        ---

      • Oikeusvaltio?
        Lastensuojelua? kirjoitti:

        Kunnille kurinpalautusta lastensuojelun huonosta hoidosta.

        Helsingin Sanomat 6.3.2010.

        Viranomaiset ovat kyllästyneet siihen, että kunnat noudattavat huonosti kaksi vuotta sitten voimaantullutta uutta lastensuojelulakia.

        Lue uutinen ja 37 kommenttia, sekä aihepirtiin liittyviä muita uutisia.

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunnille kurinpalautus lastensuojelun huonosta hoidosta/1135253489673
        -----------

        ---

        Lapsen ja perheen oikusturva ei toteudu huostaaotoissa.

        Onko Suomi Oikeus-, vai vaikeusvaltio?

        Helsingin Sanomat 9.2.3008.

        Varatuomari Leeni Ikonen.

        http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Lapsen ja perheen oikeusturva ei toteudu huostaanotoissa/HS20080209SI1MP02enj
        -----

      • Uupuminen syynä?
        Oikeusvaltio? kirjoitti:

        Lapsen ja perheen oikusturva ei toteudu huostaaotoissa.

        Onko Suomi Oikeus-, vai vaikeusvaltio?

        Helsingin Sanomat 9.2.3008.

        Varatuomari Leeni Ikonen.

        http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Lapsen ja perheen oikeusturva ei toteudu huostaanotoissa/HS20080209SI1MP02enj
        -----

        Ammattitaidon puute ja rahan puute syynä huostaanottoihin.

        Helsingin Sanomat 17.7.2008.

        Uusi lastensuojelulaki on lisännyt paineita viranomaisille.

        Onko vika perheissä, lapsissa, vai lastensuojelijoissa?

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lastensuojelu ehtii reagoida vain vakavimpiin tapauksiin/1135237701094
        -----

      • Narsisti huijaa.
        Uupuminen syynä? kirjoitti:

        Ammattitaidon puute ja rahan puute syynä huostaanottoihin.

        Helsingin Sanomat 17.7.2008.

        Uusi lastensuojelulaki on lisännyt paineita viranomaisille.

        Onko vika perheissä, lapsissa, vai lastensuojelijoissa?

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lastensuojelu ehtii reagoida vain vakavimpiin tapauksiin/1135237701094
        -----

        Ovatko päättäjät tietosia siitä, että he voivat olla tekemisissä Narsistin kanssa?

        Turun Sanomat 13.11.2010. Anne Liisa Palmu Joroinen. Oikeustieteen kandidaatti,

        Varokaa narsistia, narsisti huijaa viranomaisia

        Perehtykää narsismiin!
        Turun Sanomat 13.11.2010 02:45:31

        Anne-Liisa Palmu-Joronen
        Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Valitettavasti. Mutta, me saisimme siitä paljon oikeudenmukaisemman, jos ne ihmiset, jotka tekevät päätöksiä toisten ihmisten asioista, perehtyisivät narsismiin.

        Erityisesti tuomarit, asianajajat, oikeusaputoimistojen juristit ja mm. lasten elatus- ja huoltajuusasioita käsittelevät sosiaalityöntekijät, ovat niitä ihmisiä, jotka voivat joutua täydellisen huijauksen kohteeksi, jos eivät ymmärrä mistä narsismissa on kyse.

        Jos ei ole itse kohdannut pahasti narsistista ihmistä, on hyvin vaikea käsittää, minkälainen tällainen ihminen on käytökseltään ja olemukseltaan. He ovat aivan varmasti vahvasti edustettuina erilaisissa riita-asioissa.

        Narsistinen ihminen saa tarinansa kuulostamaan uskottavalta, koska hänellä on usein vakuuttava ulosanti ja hän pystyy manipuloimaan kuulijansa uskomattomalla tavalla. Esimerkiksi avioerotilanteessa lasten huoltajuuteen liittyvissä riidoissa, puoliso on saattanut kertoa kokemastaan henkisestä väkivallasta, valheista ja petoksesta selkeitä esimerkkejä monen vuoden ajalta.

        Hän on usein joutunut käymään monen vuoden terapian saadakseen itsensä jälleen henkisesti ehjäksi, koska narsisti on rikkonut hänet julmuudellaan toistuvasti. Silti tämä ei riitä näytöksi siitä, että se, josta erotaan, on sadistinen ihminen, jonka puheisiin ei voi luottaa.

        Juristien ongelma on se, että juristin koulutus opettaa ihmisen ajattelemaan loogisesti ja luottamaan siihen, että jokainen ihminen pystyy ja haluaa toimia järkevästi. Ainoat rajoitteet ovat, että henkilö on julistettu holhouksen alaiseksi tai hänellä on mielenterveydellinen diagnoosi, jonka voi ajatella viittaavan alentuneeseen harkintakykyyn.

        Narsismia ei yleensä diagnosoida, koska narsistiset ihmiset pystyvät elämään yhteiskunnassa ja menestymään; usein he ovat jopa erittäin menestyneitä. Narsismia voi siksikin olla vaikea ymmärtää ja oivaltaa henkilössä, jos hän on olemukseltaan fiksun ja filmaattisen tuntuinen, menestynyt, hyvin pukeutuva ja itsensä kaikin puolin hallitsevan tuntuinen, järkevästi keskusteleva ja huomaavaiselta vaikuttava henkilö. Eihän tällainen malli-ihminen mitenkään voi olla paha ihminen.

        Kyllä näin voi olla ja siksi on tärkeätä tutustua siihen, mistä narsismissa on kyse ja miten narsistinen ihminen toimii ja miksi.

        Nykymaailma suosii narsismia; korostamme ihmisten yksilöllisyyttä ja rohkeutta toimia omapäisesti. Siksi sekoitamme hyvin usein itsekkyyden yksilöllisyyteen ja häpeämättömyyden ja häikäilemättömyyden omapäiseen rohkeuteen.

        Narsistisen ihmisen henkinen rakenne on osittain 2–3-vuotiaan tasolla, koska hänelle ei ole lapsuudessa kehittynyt kykyä käsitellä omaa häpeää. Siksi hän haluaa hallita kaikkea ympärillään ja kaikki ihmiset ovat olemassa hänen tarpeitaan varten. Hän ei kestä arvostelua, eikä hän osaa olla aidosti vastavuoroinen. Hän on usein hyvin älykäs ja ovela, koska hän on koko elämänsä opetellut kuinka manipuloida muita ihmisiä omaksi hyväkseen.

        Muut ihmiset ovat hänelle esineitä. Hän ei kestä heikkouksia itsessään eikä toisissa. Itsessään hän ei näe niitä ja toisissa hän halveksii niitä syvästi. Hän ei osaa rakastaa toista ihmistä inhimillisenä kanssaihmisenä. Ja mikä surullisinta ja tärkeitä ymmärtää; tällaista ihmistä ei voi rakastaa terveeksi. Ihminen ei voi parantua, kun hän ei edes ymmärrä ja hyväksy, että hänessä on jotain hoidettavaa.

        Tuomarit, juristit ja sosiaalityöntekijät, tehdään Suomesta oikeudenmukaisempi maa! Perehtykää tähän asiaan. Te kohtaatte näitä ihmisiä aivan varmasti. He ovat joukossamme joka päivä.

        Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti, johtajuuskouluttaja ja johdon työnohjaaja.

        Anne-Liisa Palmu-Joronen
        ---

      • Pitää paikkansa
        Narsisti huijaa. kirjoitti:

        Ainakin yhdestä kirjoittajasta,aina vain pelkkää sossujen haukkumista.Vuodesta toiseen, ja itse niin täydellinen.

      • Ei haukkumista
        Pitää paikkansa kirjoitti:

        Ainakin yhdestä kirjoittajasta,aina vain pelkkää sossujen haukkumista.Vuodesta toiseen, ja itse niin täydellinen.

        Ei kukaan ole täydellinen ei edes sosku.Kuitenkin asiat ovat niin jotta suurimmat julmuudet tekevät soskut ja ihan tarkoituksella.

        Uskon jotta juuri sosiaalipuoli aiheutta lapsille ja perheille elinikäisiä kärsimyksiä sekä jopa itsetuhoja joita ei päästetä julkisuuteen.

      • Perheiden tuhojat?
        Ei haukkumista kirjoitti:

        Ei kukaan ole täydellinen ei edes sosku.Kuitenkin asiat ovat niin jotta suurimmat julmuudet tekevät soskut ja ihan tarkoituksella.

        Uskon jotta juuri sosiaalipuoli aiheutta lapsille ja perheille elinikäisiä kärsimyksiä sekä jopa itsetuhoja joita ei päästetä julkisuuteen.

        Näkisin, että lastensuojelualalla tapahtui suuri muutos 1970- luvulla.

        Silloin kehiteltiin huolen vyöhykkeitä, varhaista puuttumista, epäilyjä lasten seksuaalisesta hy7väksikäytöstä, josta tuli suranainen hysteria.

        Viittaan Jan Guilloun ohjelmaan Noitien aika. Anne Jeanne Söderlundin pro graduun Pysäyttäkää pedofilit-Stoppa pedofilerna. Tuulikki Mullerin Ranskan uutisisssa ollu uutinen Gelgian pedofiliskandaalista.

        Professori Sirpa Taskinen. Professoriu J.P.Roos.Toiminnanjohtaja Anu Suomela. Varatuomari Anja Hannuniemi, ovat yrittäneet saada järkeä lastensuojelijoille, mutta valitettavasti ilman tulosta.Istutetut muistot ja valemuistot ottivat ylivallan.

        Psykologi Sirpa Taskisen kannaotto.

        Säästäminen tulee kalliiksi lastensuojelussa.

        http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2007/4/sivu/36.htm
        ---

      • aina..joo, miksei!?
        Pitää paikkansa kirjoitti:

        Ainakin yhdestä kirjoittajasta,aina vain pelkkää sossujen haukkumista.Vuodesta toiseen, ja itse niin täydellinen.

        Jahas. Et ota kantaa ketjun aloittaneeseen artikkeliin...sekö pitäisi jättää noteeraamatta? -Tollanen sontapropaganda on jotakin uskomatonta. Kun oma perhe säretään, vammautetaan, jätetään heitteille, sijaispuoli sylkee päälle kuten muinoin (ja vieläkin usein) raiskattuun suhtaudutaan ("syyllinen on uhri itse"), niin mitä täällä edes lässytät!

        Ap:n artikkeli on oiva esimerkki juuri sossun mulkkuisuudesta. Jos et puolusta vainottuja, olet heitä vastaan ja yhtä inha kuin tommonen Riina M. Jos välität lapsista, liity oikeeseen porukkaan, lasten puolestapuhujiin äläkä huutele viranomaisten takana raukka.

        Jos oot loppuunpalanut, pyydä vähemmän vastuullista työtä tai sairauslomaa.

      • Muutoksen aika?
        aina..joo, miksei!? kirjoitti:

        Olivatko Huolen vyöhykkeet. Varhainen puuttuminen tekijöitä, jotka aiheuttivat katastrofin?

        Dialogi 4/2007.

        Teemana Kirjava lastensuojelu.

        Tässä linkissä löytyy useita näkökulmia "lastensuojeluun".

        Tutustu aiheisiin.

        http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2007/4/407teema.htm
        ----

      • Arpapeliä?
        Muutoksen aika? kirjoitti:

        Olivatko Huolen vyöhykkeet. Varhainen puuttuminen tekijöitä, jotka aiheuttivat katastrofin?

        Dialogi 4/2007.

        Teemana Kirjava lastensuojelu.

        Tässä linkissä löytyy useita näkökulmia "lastensuojeluun".

        Tutustu aiheisiin.

        http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2007/4/407teema.htm
        ----

        Edellisetä Dialogista poimittu näkökulma.

        Tarkoittaako tämä arkuutta, palkoa, vai tietämättömyyttä?

        Kirjava lastensuojelu
        Hämäryys, arkuus ja kato

        Hämäryys, arkuus ja kato tulevat sanoina esiin, kun lukee asiantuntijalausuntoja lastensuojelusta.

        Hämäryys kertoo siitä, että meillä ei ole tarpeeksi tutkittua tietoa lastensuojelun asiakkuuden alkamisesta. Arkuus koskee varhaista puuttumista, ja kato kertoo raskaasta arjesta: lastensuojelun sosiaalityössä on yhä vähemmän päteviä ja pysyviä työntekijöitä. Nykyistä, kohta jo vanhaa lastensuojelulakia kuvataan hampaattomaksi, mitä tulee kasvuolojen kehittämiseen.

        Tilastot osoittavat, että aiempaa enemmän lapsia ja nuoria sijoitetaan laitoksiin. Tilastot eivät kerro syitä. On esitetty, että lasten ja nuorten sijaiskoteja on aiempaa vaikeampi saada, koska asunnot ovat pieniä ja koska perheet eivät saa tarpeeksi ammattiapua kasvattaakseen kovia kokeneita lapsia. Koulukotien yhteydessä toimivissa perhekodeissakin tämä on havaittu: perhekoteja on suljettu, koska niihin ei löydy vanhempia. Tukihenkilöitäkin etsitään projekteissa ja lehti-ilmoituksin. Etenkin miehiä on vaikea saada tukihenkilöiksi, vaikka juuri heitä tarvittaisiin.

        Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärä lisääntyi 1990-luvun alusta niin paljon, että Stakesissa tehtiin kuntakysely avohuollon asiakasmäärien taustoista. Kasvua selitettiin lastensuojelun, asenteiden ja tilastointitekniikan muutoksilla. Mutta jos mennään näiden muutosten taakse, syinä voi nähdä elinolojen ankaroituminen osalla perheitä sekä kollektiivisissa turva- ja palvelujärjestelmissä tehdyt säästöt.

        Lastensuojelussa tapahtuu paljon. Palvelurakennetta kehitetään kaiken aikaa, yhteistyötahot lisääntyvät ja verkostotyö vakiintuu. Lasten ääntä kuunnellaan kuitenkin yhä vähän, sillä lapsen edun omistavat monet. Ammattilaisten keskustelua tuntuu hallitsevan aika- ja resurssipula. Työmenetelmiä ja malleja kehitetään runsaasti eri puolilla maata ja niitä halutaan julkisuuteen. Ne ikään kuin kilpailevat keskenään. Toisaalta päihdehuollon, mielenterveystyön ja lastensuojelun yhteisen työn kehittämiseen ei ole tungosta, vaikka työn tärkeydestä ollaankin yhtä mieltä.

        Lastensuojelua on vaikea kuvata yhtenä "järjestelmänä". Lastensuojelu on kirjavaa, sitä on myös nimitetty tilkkutäkiksi. Lastensuojelussa ollaan tekemisissä elämäntapojen, aineellisen puutteen, avuttomuuden, osaamattomuuden ja sairauksien kanssa. Työtä tehdään vauvojen, lasten, nuorten, vanhempien ja perheiden kanssa. Elämäntilanteiden, toimijoiden ja toimien valtava kirjo on tosiasia, ja siksi tilkut tekevät täkin, ja se juuri näyttää olevan lastensuojelun kokonaisuus. Lastensuojelun pluralismi juontuu myös paikallisista ja historiallisista kehityskuluista. Tilkkutäkkimäisyys tarkoittaa siis myös monikollisuutta, monimuotoisuutta.

        KARI RAIVIO
        ---

      • Näyttöä on...
        Narsisti huijaa. kirjoitti:

        Ovatko päättäjät tietosia siitä, että he voivat olla tekemisissä Narsistin kanssa?

        Turun Sanomat 13.11.2010. Anne Liisa Palmu Joroinen. Oikeustieteen kandidaatti,

        Varokaa narsistia, narsisti huijaa viranomaisia

        Perehtykää narsismiin!
        Turun Sanomat 13.11.2010 02:45:31

        Anne-Liisa Palmu-Joronen
        Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Valitettavasti. Mutta, me saisimme siitä paljon oikeudenmukaisemman, jos ne ihmiset, jotka tekevät päätöksiä toisten ihmisten asioista, perehtyisivät narsismiin.

        Erityisesti tuomarit, asianajajat, oikeusaputoimistojen juristit ja mm. lasten elatus- ja huoltajuusasioita käsittelevät sosiaalityöntekijät, ovat niitä ihmisiä, jotka voivat joutua täydellisen huijauksen kohteeksi, jos eivät ymmärrä mistä narsismissa on kyse.

        Jos ei ole itse kohdannut pahasti narsistista ihmistä, on hyvin vaikea käsittää, minkälainen tällainen ihminen on käytökseltään ja olemukseltaan. He ovat aivan varmasti vahvasti edustettuina erilaisissa riita-asioissa.

        Narsistinen ihminen saa tarinansa kuulostamaan uskottavalta, koska hänellä on usein vakuuttava ulosanti ja hän pystyy manipuloimaan kuulijansa uskomattomalla tavalla. Esimerkiksi avioerotilanteessa lasten huoltajuuteen liittyvissä riidoissa, puoliso on saattanut kertoa kokemastaan henkisestä väkivallasta, valheista ja petoksesta selkeitä esimerkkejä monen vuoden ajalta.

        Hän on usein joutunut käymään monen vuoden terapian saadakseen itsensä jälleen henkisesti ehjäksi, koska narsisti on rikkonut hänet julmuudellaan toistuvasti. Silti tämä ei riitä näytöksi siitä, että se, josta erotaan, on sadistinen ihminen, jonka puheisiin ei voi luottaa.

        Juristien ongelma on se, että juristin koulutus opettaa ihmisen ajattelemaan loogisesti ja luottamaan siihen, että jokainen ihminen pystyy ja haluaa toimia järkevästi. Ainoat rajoitteet ovat, että henkilö on julistettu holhouksen alaiseksi tai hänellä on mielenterveydellinen diagnoosi, jonka voi ajatella viittaavan alentuneeseen harkintakykyyn.

        Narsismia ei yleensä diagnosoida, koska narsistiset ihmiset pystyvät elämään yhteiskunnassa ja menestymään; usein he ovat jopa erittäin menestyneitä. Narsismia voi siksikin olla vaikea ymmärtää ja oivaltaa henkilössä, jos hän on olemukseltaan fiksun ja filmaattisen tuntuinen, menestynyt, hyvin pukeutuva ja itsensä kaikin puolin hallitsevan tuntuinen, järkevästi keskusteleva ja huomaavaiselta vaikuttava henkilö. Eihän tällainen malli-ihminen mitenkään voi olla paha ihminen.

        Kyllä näin voi olla ja siksi on tärkeätä tutustua siihen, mistä narsismissa on kyse ja miten narsistinen ihminen toimii ja miksi.

        Nykymaailma suosii narsismia; korostamme ihmisten yksilöllisyyttä ja rohkeutta toimia omapäisesti. Siksi sekoitamme hyvin usein itsekkyyden yksilöllisyyteen ja häpeämättömyyden ja häikäilemättömyyden omapäiseen rohkeuteen.

        Narsistisen ihmisen henkinen rakenne on osittain 2–3-vuotiaan tasolla, koska hänelle ei ole lapsuudessa kehittynyt kykyä käsitellä omaa häpeää. Siksi hän haluaa hallita kaikkea ympärillään ja kaikki ihmiset ovat olemassa hänen tarpeitaan varten. Hän ei kestä arvostelua, eikä hän osaa olla aidosti vastavuoroinen. Hän on usein hyvin älykäs ja ovela, koska hän on koko elämänsä opetellut kuinka manipuloida muita ihmisiä omaksi hyväkseen.

        Muut ihmiset ovat hänelle esineitä. Hän ei kestä heikkouksia itsessään eikä toisissa. Itsessään hän ei näe niitä ja toisissa hän halveksii niitä syvästi. Hän ei osaa rakastaa toista ihmistä inhimillisenä kanssaihmisenä. Ja mikä surullisinta ja tärkeitä ymmärtää; tällaista ihmistä ei voi rakastaa terveeksi. Ihminen ei voi parantua, kun hän ei edes ymmärrä ja hyväksy, että hänessä on jotain hoidettavaa.

        Tuomarit, juristit ja sosiaalityöntekijät, tehdään Suomesta oikeudenmukaisempi maa! Perehtykää tähän asiaan. Te kohtaatte näitä ihmisiä aivan varmasti. He ovat joukossamme joka päivä.

        Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti, johtajuuskouluttaja ja johdon työnohjaaja.

        Anne-Liisa Palmu-Joronen
        ---

        Entä sitten, jos johtava sosiaalityöntekijä on itse narsisti?

    • hu.osta.b.is.ne.s

      http://www.hs.fi/keskustelu/aihealue/Kotimaa/ketju/6385324/

      Hesarissa keskustellaan lastensuojelun "haju"asiasta, verkkaisesti kylläkin
      eli kommentoimaan mahtuu mukaan.

      p.s Lastensuojelu on ihan itse pilannut oman "maineensa"
      ja ryvettänyt virallisenkin lastensuojelun haisevaksi p...si
      lastensuojelussa työskentelevien viranomaisena esiintyvien henkilöiden toimesta.
      Ihan itse.

      Asiakkaat ovat olleet viimeisen kymmenen vuoden aikana
      vain pelkkä väline tässä kakkaläjän luonti tilanteessa.
      Asiakkaat eli lastensuojeluperheet ovat vain väline vuosittaisesssa miljardibisneksessä, mitä lastensuojelussa on myös tehty ja suoritettu ja vieläpä erittäin menestyksekkäästi.
      Vuosittain on lastensuojelussa, veroina siis kerätty ja yksityisille tahoille suunnattu,
      huostarahaliikenne noussut aina prosentin taikka kaksi
      ja tulosta on huostayrityksissä tehty huikeat yli 30%!

      • Tiedoksi.

        Tuo Hesarin uutinen ei auennut, koska se oli keskusteluun, joka edellyttää että on kirjautunut sisään.

        hdessä olisi myös muita uutisia, mutta ne ovat maksullisia.

        Katsotaan toimiiko tämä.

        http://www.hs.fi/kotimaa/Asiantuntija Lastensuojelun maine haittaa yhteistyötä perheiden kanssa/a1305553644061
        -------------

      • Toimiiko?

        Tuo Hesarin linkki oli keskusteluun, se ei auennut, koska pitäisi olla kirjautunut.

        Tämä linkki pitäisi johtaa uutiseen.

      • hai.se.va.l.s.
        Tiedoksi. kirjoitti:

        Tuo Hesarin uutinen ei auennut, koska se oli keskusteluun, joka edellyttää että on kirjautunut sisään.

        hdessä olisi myös muita uutisia, mutta ne ovat maksullisia.

        Katsotaan toimiiko tämä.

        http://www.hs.fi/kotimaa/Asiantuntija Lastensuojelun maine haittaa yhteistyötä perheiden kanssa/a1305553644061
        -------------

        Hesariin voi kirjoittaa ilman kirjautumistakin, kun laittaa itselleen nimimerkin ja ilmoittaa sähköpostiosoitteensa. Asia erikseen sitten kuinka paljon julkaisevat kriittisiä kirjoituksia.

        Kysehän on nimenomaan siitä, että miksi suomalainen lastensuojelu on siinä maineessa kuin se nyt on....
        Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä ymmärtääkseen
        miten tähän "mainetilaan" on Suomessa virallisessa lastensuojelussa jouduttu ja päädytty.
        Jos on esimerkiksi useammankin vuoden ajan seurannut tätä
        epäpätevien huostahullujen ja viranomaisenakin esiintyvien "tyttösten" touhuilua maamme kunnissa ja kaupungeissa
        niin on todella ihmeellistä ettei tätä "ls -mainetta"
        ole usempaan kertaan oikeudessa asti testattu!

      • Papaa-ajattelu.
        Toimiiko? kirjoitti:

        Tuo Hesarin linkki oli keskusteluun, se ei auennut, koska pitäisi olla kirjautunut.

        Tämä linkki pitäisi johtaa uutiseen.

        http://www.hs.fi/kotimaa/Asiantuntija Lastensuojelun maine haittaa yhteistyötä perheiden kanssa/a1305553644061
        -----

        Hesarin uutisessa viitattiin Vapaa-ajattelijoiden liittoon.

        Tässä tietoa liitosta.

        Linkki on etusivulle, selaa sivustoja.

        http://www.vapaa-ajattelijat.fi/liitto
        -----

      • Hysteriaa?
        Papaa-ajattelu. kirjoitti:

        Hesarin uutisessa viitattiin Vapaa-ajattelijoiden liittoon.

        Tässä tietoa liitosta.

        Linkki on etusivulle, selaa sivustoja.

        http://www.vapaa-ajattelijat.fi/liitto
        -----

        Ammattitaidon puute johtaa ylilyönteihin.

        Yliopistolehdessä 6/95 käsitellään myös insestihysteriaa, joka levisi Englannissa kesällä 1987.

        Tämä hysteria levisi Jenkeistä Suomeen 1990- luvulla "lastensuojeluun".

        Viittaan Jan Guilloun ohjelmaan Noitien aika.

        Tuulikki Mullerin uutiseen Belgian pedofiliskandaalista.

        Anne Jeanne Söderlundin pro graduun Pysäyttäkää pedofilit.

        Mot ohjelmiin Epäilys ja rangaistus. Sinun lapsesi eivät ole sinun. Ei valitusoikeutta. Rurvakoti tuomarina. Lääkärit tuomarina. Pelastakaa lapset isältä.

        Kaikissa ohjelmissa esitettiin perättömiä insestisyytöksiä.

        Ovatko "lastensuojelijat" sortuneet uskomaan Narsisteja?

        Yliopistolehden uutiset tässä, jossa Anu Suomela ottaa kantaa insestihysteriaan.

        http://yliopistolehti.helsinki.fi/yl6puhe.htm
        ------

      • Vainoharhaisuutta?
        Hysteriaa? kirjoitti:

        Menetetty viattomuus.

        Tämä selittänee, miksi insestishysteria levisi Suomeen.

        Selasin nettiä, ihmiset eivät olleet uskaltaneet katsoa tätä ohjelmaa joka esitettiin TV:ssä
        Löytyy myös Ylen Elävässä arkistossa.

        Lainaus.

        SYYLLINEN VAI SYYTÖN

        Dokumentti insestistä
        Amerikkalaisen Frontlinen, muun muassa Emmyllä palkittu, tuottaja Ofra Bikel on tehnyt kattavan selvityksen amerikkalaisia ja meitä muitakin kuohuttavasta ilmiöstä - insestistä. TV 2:n Dokumenttiprojekti esittää tämän 1995 vuoden puolella valmistuneen dokumentin otsikolla Syyllinen vai syytön (Divided Memories).
        Dokumenttiprojekti esitti tammikuun lopulla lasten hyväksikäytöstä kertovan, vavahduttavan hollantilaisen dokumentin Isukit. Ofra Bikelin valmistaman kaksiosaisen dokumentin Menetetty viattomuus I ja II projekti esitti kesällä 1994. Menetetty viattomuus kertoi väärästä tuomiosta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siinä yhden tapauksen kautta kyseenalaistettiin Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä. Samalla se kuvasi pikkukaupungin sairastumista pelkoon ja vihaan.

        Syytön vai syyllinenpuolestaan kysyy voiko muistia manipuloida vai tapahtuiko kaikki todella. Siinä useat henkilöt kertovat kokemuksistaan, terapian avulla löytyneistä kipeistä kokemuksista, muistista ja unohduksesta. Myös perheet, isät, äidit ja aviomiehet kertovat. Bikel pohtii, onko kyseessä myös terapeuttien bisnes.

        Dokumentissa mukana oleva Maura Kane kertoo painajaismaisesta tunteestaan, siitä, että hän olisi tullut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Häneltä meni monta vuotta sen tosiasian hahmottamiseen, ettei näin ollut todellisuudessa kuitenkaan käynyt.

        Toisaalta Bikel kysyy, onko mahdollista, että nuori nainen, jota on lapsena ahdisteltu niin isän kuin isoisänkin taholta, unohtaa kaiken pitkiksi ajoiksi, kunnes terapiassa karmeat kokemukset nousevat pintaan. Tältä pohjalta mukana on nuori nainen Kate Rose, joka käsittelee terapeuttinsa Doug Sawinin kanssa järkyttäviä kokemuksiaan.
        ------

        Kuuluu ilmeisesti Kategoriaan Istutetu muistot. Valemuistot. Valemuistot hajoittavat perheitä, joista on keskusteltu myös Suomessa.

        Myös perättömistä insestisyytöksistä tuli "muoti-ilmiö", ilmeisesti noiden ohjelmien jälkeen.

        Neuvoloille annettiin ohjeet tutkia tyttöjen sukuelimet, jos niissä olisi spermaa, tai punotusta, sekä tehdä ilmoitus Sossuille, jotka kertovat "epäilyistä" poliisille.

        Voiko joku Tv ohjelma saada aikaiseksi insestihysterian?
        ------

      • Sivistävä koulutus.
        Vainoharhaisuutta? kirjoitti:

        Lastensuojelijoilla asennevamma?

        Koulutusohjelma 26.10.2011.

        Etelä-Karjalan Kesäyliopisto Ammatillissivistävä koulutus Lappeenrannassa

        Lapsi koston välineenä avioerossa

        Lapsi koston välineenä ja lyömäaseena huoltajuusriidoissa ja eroissa.

        Koulutus on suunnattu lastensuojelun työntekijöille, lastensuojelulaitosten ja perhekotien henkilöstölle, sosiaalityöntekijöille, terveydenhuoltohenkilöstölle, psykiatrisen hoitotyön henkilöstölle, poliiseille, kasvatus- ja perheneuvolan työntekijöille, opettajille, juristeille, tuomareille ja syyttäjille, maahanmuuttajatyötä tekevälle henkilöstölle, seurakuntien työntekijöillle ja kriisityöntekijöille.

        Sisältö
        Lapsen ja toisen vanhemman suhteen tuhoaminen: kuka, miten ja miksi?
        Merkitys ja psykososiaalinen oirehdinta lapsen kannalta.
        Tapausten oikeudellinen ja strateginen arviointi.
        Mitä voin ammattilaisena tehdä tilanteen purkamiseksi?
        Koston psykologia: Miksi kostetaan, kuka kostaa? Onko kosto suloista?
        Kosto avioeroperheessä: toisen vanhemmuuden tietoinen tuhoaminen.

        Aika ja paikka
        26.10.2011 klo 9.00 - 16.00
        Hotelli Patrian auditorio, Kauppakatu 21, Lappeenranta.

        Luennoitsijat
        Helinä Häkkänen-Nyholm, psykologian tohtori, psykologi, PsyJuridica OyJan-Olof Nyholm, varatuomari, lakimies, PsyJuridica Oy

        Hinta
        195 €, sisältää luentomateriaalin sekä aamu- ja päiväkahvin

        Ilmoittautuminen 21.10.2011 mennessä

        Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta peruutuksesta peritään puolet koulutusmaksusta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan tai henkilö ei saavu paikalle, peritään koko maksu. Oikeus muutoksiin pidätetään. Koulutusvahvistus lähetetään osallistujille noin viikkoa ennen koulutusta.
        ----

    • Insestihysteria.

      Huolen vyöhykkeet ja Varhaisen puuttumisen harhat olisi voitu estää, mikäli silloisia "lastensuojelijoita" olisi koulutettu aikoinaan, joita nyt joudutaan paikkaamaan uudelleen kouluttamisella Awenin ja Yliopistojen järjestämillä ammatillissivistävillä koulutustlaisuuksilla.

      Valitettavasti nämä harhaopit ovat tuhonneet suuren määrän perheitä.

      Anu Suomelan kannaotto Yliopistolehdessä.

      Insestiäkö piilotellaan?

      Ainoa kohtuullisen selkeä intressien ristiriita voidaan löytää tilanteesta, jossa vanhempi on todistettavasti syyllistynyt lapseen kohdistuneeseen rikokseen ja haluaisi salata tekonsa. Ehdotusluonnosta lukiessa nousee mieleen sellainen aavistus, että intressiristiriidalla onkin tarkoitettu insestitilanteita.
      Tätä ei kuitenkaan haluta sanoa ääneen, vaan lastensuojelun valtuuksia halutaan muilla perusteilla lisätä.

      Juuri insestiepäilyissä perheen ja siis myös lapsen oikeusturva on täysin olematon. STAKES:in antamista ohjeista huolimatta lapsi otetaan huostaan, eristetään perheestään, eikä tapaamisia sallita ilman samassa huoneessa olevaa valvojaa.

      Räikein epäkohta kuitenkin on se, että rikoksen selvittelijänä toimii sosiaalityöntekijä, kasvatus- ja perheneuvola tai keskussairaala, joilla ei ole koulutusta rikoksen selvittelyyn.
      Eikö juuri tällaisen mahdollisen rikoksen selvittelyssä, joka koskee lasta, olisi tärkeintä huolehtia tutkinnan asianmukaisuudesta?
      Lastensuojelun käsitystä roolistaan kansalaisen oikeusturvan takaajana kuvastaa 'Niko'-tapauksessa lääninoikeudelle annettu selitys olosuhteista, joiden vallitessa lapsi voitaisiin kotiuttaa. Vaikka raastuvanoikeus oli todennut isän syyttömäksi lastensuojelu kirjoitti kotiuttamisen ehtona:

      'Vanhempien tulee tunnustaa, mitä he ovat lapselle tehneet, ja ottaa vastuu tekemisistään. Vasta kun tämä prosessi on alkanut, voidaan lapsen kotiuttamista alkaa harkita.'. Erityisen vakava kysymys onkin se, että 'lapsen etu' sumentaa lastensuojelun näkemykset siten, ettei virkamiehen tarvitse noudattaa länsimaisia oikeusperiaatteita.
      ---

      • Sivistävä koulutus.

        Ammatillis-sivistävä koulutus perheiden kanssa työskenteleville.

        Parantaako kolututus perheiden ja lasten asemaa ja hyvinvointia.

        > Etelä-Karjalan Kesäyliopisto > Ammatillissivistävä koulutus > Lappeenrannassa > Kasvatuskumppanuus

        Kasvatuskumppanuus
        Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan vanhempien sekä lasten kanssa työskentelevän henkilöstön tietoista sitoutumista toimia yhdessä lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi.

        Aika ja paikka
        1. jakso: 12. - 13.1.2012
        2. jakso: 9. - 10.2.2012
        3. jakso: 8. - 9.3.2012
        4. jakso: 29. - 30.3.2012

        Koulutus järjestetään kahden päivän jaksoissa klo 8.30 - 15.30 Lappeenrannassa, Kesäyliopiston koulutustilassa, Koulukatu 11, talon 3. krs

        Järjestäjät
        Etelä-Karjalan kesäyliopisto ja Saimaan ammattikorkeakoulu

        Kohderyhmä
        Kaikki varhaiskasvatuksessa, sosiaali- ja terveysalalla tai kasvatusalalla työskentelevät henkilöt.

        Tavoite
        - valmiuksia kasvatuskumppanuuden käynnistämiseen ja ylläpitämiseen niin, että vanhempien oman lapsensa asiantuntijuus ja varhaiskasvattajan asiantuntemus yhdistyvät
        - valmiuksia tunnistaa ja kyseenalaistaa oman kasvatustyönsä lähtökohtia ja vaikutuksia lapseen, vanhempiin ja perheisiin
        - valmiuksia kunnioittavan ja luottamuksellisen suhteen luomiseen lapsen ja hänen vanhempiensa kanssa
        - opitaan kuunteleva ja tietoisempi työote
        - vahvistaa ja selkeyttää varhaiskasvattajan omaa osaamista
        - varhaiskasvattajien oman osaamisen ja olemassa olevien hyvien käytäntöjen näkyvämmäksi tekeminen

        Koulutus tapahtuu ryhmämuotoisesti ja niin, että ryhmän vuorovaikutus sekä jäsenten oma asiantuntijuus korostuu. Koulutukseen sisältyy seminaaripäivien lisäksi myös itsenäistä työskentelyä. Koulutuksessa korostuu narratiivinen ote, siinä hyödynnetään elämänkerrallisuutta ja tehdään paljon ryhmämuotoisia taitoharjoituksia.

        Teemat
        Kasvattajuuden elämäkerrallinen reflektointi
        Kasvatuskumppanuus

        Lapsen ja kasvattajan välinen vuorovaikutus
        Lapsen päivähoidon aloitus

        Vanhemman ja työntekijän suhde
        Ensimmäinen tapaaminen

        Lapsen auttamisen tavoitteet ja prosessit
        Tunteet ja ammatillisuus

        Lapsen tilanteen tutkiminen kasvatusyhteisössä ja moniammatillisessa tiimissä
        Lapsen tilanteen tutkiminen vanhempien kanssa

        Erilaiset tulkinnat ja olettamukset todellisuudesta
        Päivähoidon aloituskeskustelu

        Auttaminen muutokseen ja kyseenalaistamisen taito
        Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja työntekijän keinot edistää sitä

        Palaute ja keskustelu
        Kurssin yhteenveto ja arviointi

        Kouluttajat
        Varhaiskasvatuspäällikkö Marjo Jauhiainen ja
        lehtori Outi Kokko-Muhonen, Saimaan ammattikorkeakoulu

        Tiedustelut
        rehtori Mari Smolander puh. 050 441 4345

        Koulutuksen hinta 420 €

        Ilmoittautuminen viimeistään 19.12.2011 ilmoittautumislomakkeella www.kesyli.net

        Luotettavuus

        Asioinnin turvallisuus

        Tietosuoja

        Lapsiturvallisuus

        Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi
        - ilmoittautuminen Lappeenrantaan

        Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta peruutuksesta peritään puolet koulutusmaksusta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan tai henkilö ei saavu paikalle, peritään koko maksu. Oikeus muutoksiin pidätetään. Koulutusvahvistus lähetetään osallistujille noin viikkoa ennen koulutusta.
        ---

      • Iso huoli.
        Sivistävä koulutus. kirjoitti:

        Nuorisopsykiatrian palvelut uhattuna.

        Kansaedustaja Aila Paloniemi Keskisuomalainen. Mielipide.

        Noin joka viides nuori kärsii mielenterveysongelmista.

        Eikös Aila Ploniemi ole Perhehoitoliiton keulahahmoja?

        Voisiko mielenterveysongelmien lisääntymisen syynä olla huostaanotto?

        Lue lisää.

        http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/nuorisopsykiatrian-palvelut-uhattuna/987471
        ---

      • Kansanedustaja?
        Iso huoli. kirjoitti:

        Nuorisopsykiatrian palvelut uhattuna.

        Kansaedustaja Aila Paloniemi Keskisuomalainen. Mielipide.

        Noin joka viides nuori kärsii mielenterveysongelmista.

        Eikös Aila Ploniemi ole Perhehoitoliiton keulahahmoja?

        Voisiko mielenterveysongelmien lisääntymisen syynä olla huostaanotto?

        Lue lisää.

        http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/nuorisopsykiatrian-palvelut-uhattuna/987471
        ---

        Keskisuomalaisen mielipide kopio Kansanedustaj Aila Paloniemi (kesk.)

        Nuorisopsykiatrian palvelut uhattuna

        00:01
        Noin joka viides nuori kärsii häiriötasoisesta mielenterveyden oireilusta ja noin 10 prosenttia nuorista tarvitsee psykiatrista hoitoa. Vakavien toimintakykyä haittaavien häiriöiden määrä on huolestuttavasti yleistymässä, tämä näkyy muun muassa työttömyystilastoissa. Mielenterveyshäiriöiden osuus alkavissa nuoren väestön työkyvyttömyysjaksoissa lisääntyi jopa 35 prosenttia vuosina 2002-2009 kun taas kaikkien muiden sairauksien vuoksi alkaneet saman ikäryhmän työkyvyttömyysjaksot laskivat 6 prosenttia. Varsin lyhyessä ajassa mielenterveyshäiriöiden osuus työkyvyttömyyttä aiheuttaneissa sairauksissa on siis kasvanut.

        Suomeen on rakennettu koko Euroopan mitassa ainutlaatuiset, nuoruusikäisille tarkoitetut nuorisopsykiatriset palvelut. Ne pitävät sisällään nuorisopsykiatriset poliklinikat, sairaalaosastot ja yhteistyön perustason kanssa. Leimautumisen pelko on vähentynyt eivätkä nuoret enää pelkää hakeutua omiin mielenterveyspalveluihinsa.

        Vuonna 2009 nuorisopsykiatrisen avohoidon palveluja käytti 3 prosenttia13–22-vuotiaiden ikäluokasta, yhteensä runsas 19000 potilasta. Vuosina 2002–2009 nuorten potilaiden määrät kaksinkertaistuivat. Viimeisten kahdentoista vuoden aikana nuorten käyntien määrä on yli kaksinkertaistunut. Nuoret tarvitsevat kipeästi oman erikoisalansa palveluita. Ne ovat nyt kuitenkin uhattuina.

        Eduskunnan Nuorten mielenterveyden tukiryhmä, jonka puheenjohtajana toimin, vastustaa Opetus- ja kulttuuriministeriöstä lausuntokierrokselle lähtenyttä nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisalojen yhdistämistä.

        Mikäli opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) yhdistää erikoisalat, se merkitsee että samat lääkärit joutuisivat jatkossa vastaamaan sekä lasten että nuorten mielenterveyspalveluista, siis 0–22-vuotiaiden palveluista. Missään EU-maassa ei vaadita näin laajaa yhdistettyjen palvelujen osaamista.

        Nuorisopsykiatrian ja lastenpsykiatrian yhdistämiseen tähtäävä asetusluonnos on huonosti valmisteltu. Toteutuessaan se rapauttaisi Suomesta hyvin toimivan nuorisopsykiatristen palvelujen järjestelmän. Kaikki tämä aikana, jolloin nuorten mielenterveyden häiriöt vain lisääntyvät!

        AILA PALONIEMI

        kansanedustaja (kesk.)

        Jyväskylä
        ----

      • ilta vaan..
        Kansanedustaja? kirjoitti:

        tähän siis oli tarkotus laittaa ed kommentti.

    • iltaa vaan ..

      "Nuorisopsykiatrian ja lastenpsykiatrian yhdistämiseen tähtäävä asetusluonnos on huonosti valmisteltu. Toteutuessaan se rapauttaisi Suomesta hyvin toimivan nuorisopsykiatristen palvelujen järjestelmän. Kaikki tämä aikana, jolloin nuorten mielenterveyden häiriöt vain lisääntyvät!

      AILA PALONIEMI

      kansanedustaja (kesk.)

      Jyväskylä"

      Mikä VIELÄ siis on "rapautumassa"??? Suomessa ei ole olemassa minkään asteista nuorisopsykiatrian palvelua. Mistä tää daami puhuu? Yrittääkö se esittää jotain mielipidettä? Kovin tärkeän tuntuinen hätähuuto...kenen puolesta???

      • Miksi salaillaan?

        Tässsä muutamia uutisia "lastensuojelusta" vuosien varrelta.

        Salailu pois lastensuojelusta.
        Miksi lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta on vaiettu , vaikka ongelma on ollut tiedossa pitkään ,

        Keskisuomalainen 15.12.2002 ja 12.5.2003. Rikosylikomisaari Kari Tolvanen vaatii sosiaaliviranomaisia ja lääkäreitä ilmoittaman kaikista alle kouluikäisten lasten pahoinpitelystä.
        Väkivallan uhriksi joutuu kotona joka vuosi tuhansia alle kouluikäisiä lapsia.- Rikostutkija Kari tolvasen mielestä sosiaaliviranomaisten tulisi ilmoittaa kaikki törkeät tapaukset poliisille.

        Sosiaaliviranomaisilla on harkintavalta, jonka perusteella he voivat ratkaista tehdäänkö epäillystä väkivallasta ilmoitus vai ei. Lopullinen ratkaisu tulisi antaa tuomioistuimille, jos syytekynnys ylittyy Tolvanen vaatii Savon sanomissa.
        Tolvanen perustelee vaatimustaan lääkärikunnalta tulleisiin tietoihin, joiden mukaan Suomessa on vuosittain vähintään 300 sellaista väkivallan uhriksi houtunutta lasta, jotka ovat joutuneet pitkäaiksieen sairaalahoitoon.
        Pahoinpitelyn vuoksi lääkärinhoitoa tarvitsevia lapsia on vuodessa ainakin 5000 - 6000. Määrä on jäävuoren huippu, sillä vain osa kotona tapahtuneista rikoksista tulee viranomaisten tietoon, Tolvanen sanoo.

        Helsingin Sanomat. 14.2.2005.
        Salailu pois lastensuojelusta. Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Pauno puuttuu tärkeääm ajankohtaiseen aiheeseen ehdottaessaan, että eri ammattikuntien salassapitosäädöksiä tarkennettaisin. Aivan liian suuri osa lapsiperheissä tapahtuvasta väkivakkasta jää tulematta viranomaisten tietoon, eikä lasten turvallisuutta voida taata.
        Esimerkiksi lääkäreitä sitovat salassapitomääräykset ovat tärkeitä sekä potilaan oikeusturvan että hoitosuhteen kannalta. On kuitenkin kohtuutonta, jos lääkäri joutuu epäillessään lapsen vammojen syntyneen pahoinpitelyn seurauksena miettimään, suojeleeko kaltoinkohdeltua, vai omaa nahkansa virkavirheeltä.

        Hämeen Sanomat 3.8.2007.
        Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa piilotellaan. Perinteistä kuritusta eivät kaikki vieläkään ymmärrä. -Tutkimustietoa lapsiin kohdistuvasta väkivallasta on vähän, mikä vaikeuttaa arvioita piilottelun takana olevasta todellisuudesta.
        Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa piilotellaan, mikä vaikeuttaa pahoinpitelyjen selvittämistä. Taampereella kokonntuva nuoriso-oikeusseminaarin mukaan kynnys ilmoittaa viranomaisille lasten pahoinpitelystä on korkea. Vuosittain poliisin tietoon tulee 2000 lasten pahoinpitelyä, joissa kuolee 5-7 lasta. Perheväkivalta kohdistuu ajateltua useammin lapsiin.
        ********
        Minna Canthin ja Tasa-aron päivänä 19.3.2010 uutisoitiin, että peräti 200.000 lasta joutusi vuosittain kaltoin kodelluksi. -Tämä luku oli peräisin keskeneräisestä tutkimuksesta, jotenka en luota julkisuuteen tuotuihin lukuihin, ottaen huomioon päivän uutinen on julkaistu. Myöskään tekijöistä ei uutisessa mainittu mitään.

        Myös perheväkivallasta esitetään "hatusta vedettyjä lukuja". Tiastokeskukse utkimuksen mukaan vuonna 1998 naisiin kohdistuvia väkivallan tekoja tuli poliisin tietoon noin 2000.
        Jostain syystä sama tutkija antoi lehdistölle tietoa, että luku onkin 90.000. Jonkin ajan kuluttua erä toinen taho ilmoitti luvuksi 285.000. Vuonna 2007 luku olikin noussut 550.000 :en . ( Image lehti 7/2007)
        Yllättävää, että atrikkein takana oli sama "tutkija", joka oli osallistunut tilastokeskusken tutkimukseen, jossa luku oli n. 2000.

        Uusimpien tutkimuksia mukaa lukvut olisivat naiset 46% miehet 54% väkivallan tekijöinä. Lähde Vaiettu naiseus projekti Hannele Törrönen.

        Lapsiin kohdituvissa kaltoinkohteluissa ja lapsisurmissa naiset ovat ylivoimaisia. Karkolan tutkimus Kuopion yliopistollinen sairaala.
        ------

      • Oikeusturva?
        Miksi salaillaan? kirjoitti:

        Onko lastesuojelijat johdettu harhaan?

        Lainaus yliopisto lehdestä.

        Berliinin elokuvafestivaaleilla helmikuussa 1995 nähtiin jenkkileffa, jossa on - kaupallis-sosiaalisesta tilauksesta - yhdistetty insestiä, autismia ja vanhempien murhaa jännittäväksi keitokseksi; se tullee Suomeen muutaman kuukauden kuluttua. Tällä välin voimme vain jännittää, kuinka vauhdikkaan kotimaisen nimen se saa. Alkuperäinen on Silent Fall. Insestibusiness myy juuri nyt hyvin, Anais Niniltäkin on nyt kaupan postuumi teos Incest.

        Niko-casessä oli kyse insestiepäilystä, jonka perusteella lastensuojeluviranomaiset pakkohuostaanottivat lapsen ja kotikutoisella ammattitaidollaan ja vihjeillään antoivat ymmärtää, että jos hyväksikäyttäjä muuttaa pois lapsi palautetaan takaisin. Otimme avioeron, insestistä epäilty isä muutti pois; lojaalina hänelle lähti mukana vanhempi poikamme. Näin siis ohimennen pirstottiin koko perheemme, mutta Niko ei suinkaan päässytkään kotiin, sillä äitihän ei uskonut koko syytettä. Perheneuvola jatkoi jankutustaan: "Mikäli äiti tulevaisuudessa ... pystyy ottamaan huomioon insestin kokeneen Nikon tarpeet adekvaatisti, sijoituksen tarpeellisuutta pitäisi arvioida uudelleen."

        Hovioikeuden vapauttava tuomio oli hoitomafialle yhdentekevä, huostaanotto jatkui aina vain. Vasta kolmen ja puolen vuoden taistelun jälkeen poika pääsi kotiin kesäkuun alussa 1994.

        Painajainen ei kuitenkaan ole vielä ohi, emmekä ole ainoita. Tilanne kentällä on valtakunnallisesti kammottava - Fredrik Almqvist ei tunnu tietävän sitä väittäessään, että "koulutus on tuottanut tulosta". Saamme jatkuvasti kuulla insestiepäilytapauksista ympäri Suomea, joista räikeimmissä lapsi uhataan ottaa suoraakuvasti kuulla insestiepäilytapauksista ympäri Suomea, joista räikeimmissä lapsi uhataan ottaa suoraan synnytyslaitokselta huostaan, koska perheen vanhemman lapsen seksuaalistakoskemattomuutta on väitetty loukatun.Vastasyntynytkin olisi siis heti vaarassa, joten pakkohuostaanotto on tarpeen, vaikka ei ole mitään toteen näytettyä evidenssiä insestistä ollut olemassa.

        Minkälaisessa maassa me elämme? Kuinka monta syytöntä mutta insestistä epäiltyä odottaa tuomiotaan tai jo istuu sitä tarmokkaan psykologin "tutkimusten" tuloksena? Onko luulosta tullut tiedon väärtti?

        Nikon äiti, fil.lis.
        Nikon isä, fil. maist.

        --------------------------------------------------------------------------------
        Sisällysluettelo 6/95

        Anu Suomela
        toiminnanjohtaja
        Perheen Suojelun Keskusliitto
        PESUE ry
        -----

      • Varpuilua?
        Oikeusturva? kirjoitti:

        Henkinen hevetti alkoi neuvolasta.

        Lastensuojelun nurjat puolet.

        Tesso lehdessä tarkastellaan miksi Varpu huoli projekti tulkittiin väärin, joka aikaansai huostaanottobuumin.
        Syntyi järjestöjä, jotka alkoivat jahtaamaan ja hajoittamaan perheitä.

        Tesso lehti 5-23009. Varhaisen puuttumisen karikot. Henkinen helvetti.

        Lainaus.
        Asiakkaiden kokemukset varpusta eivät ole aina positiivisia. Liisa kertoo, miten hänen huolensa kasvoi jokaisella neuvolakäynnillä. Perheestä tuntui, että he olivat neuvolakiusattuja.
        Tarina alkaa Alpon 1,5 vuotisneuvolakäynnistä, joka meni pieleen. Lääkäri oli reilun tunnin myöhässä ja lapsi kiukkuinen pitkästä odotusajasta. Liisan äiti muistelee, että lapsi itki väsymystään, eikä jaksanut innostua mistään. Lääkäri oli ärtynyt ja sanoi, että 2-vuotisneuvolassa pitää miettiä lähetettä terapeutille....

        Linkisä lisää muita aiheita.

        http://dialogi.stakes.fi/FI/tesson arkisto/tesso5/sivu/34.htm

        ---

      • Salatut elämät.
        Varpuilua? kirjoitti:

        Kappas vaan, edellinen äidin kokemus Neuvolatoiminnasta oli poistettu.

        Paljon muutakin on poistettu julkisuudesta, etteivät Huolet. Varhaisten puuttumisten "idologiat" ja niiden seuraukset paljastuisi.

        Tämä linkki oli ainakin vielä hetki sitten luettavissa, ehkä sekin poistetaan pikapuoliin?

        http://groups.stakes.fi/VERK/FI/Varpu/index.htm
        -----

      • Manipulaatio?
        Salatut elämät. kirjoitti:

        Kappas vaan, edellinen äidin kokemus Neuvolatoiminnasta oli poistettu.

        Paljon muutakin on poistettu julkisuudesta, etteivät Huolet. Varhaisten puuttumisten "idologiat" ja niiden seuraukset paljastuisi.

        Tämä linkki oli ainakin vielä hetki sitten luettavissa, ehkä sekin poistetaan pikapuoliin?

        http://groups.stakes.fi/VERK/FI/Varpu/index.htm
        -----

        Keskustelun aiheena Lastensuojelun leimaava maine ja pelko.

        Politiikassa ja vaaleissa yleisesti nouse keskusteluun seksuaalisuus ja seksuaalinen suuntautuminen.

        Olipa kysymyksessä kunnallisvaalit, eduskuntavaalit, tai presidentin vaalit, tarvitaan aina "taustavoimia".

        Kotimaa 24 lehdessä 21.6.2004 Naisasialiiton tutkija Kirsti Lagerpetz, esittää näkemyksiään naisnäkökulmasta.

        Jokainen voi itse päätellä, onko kysymyksessä "Manipulaatio", eli Vaikuttaminen?

        http://www.kotimaa24.fi/blogit/artic...=18025&bid=528
        ---

      • Suomi Seta-valtio?
        Manipulaatio? kirjoitti:

        Kappas vaan edellinen artikkeli Kotimaa 24 lehdestä 21.6.2004 oli "jostainsyystä" poistettu, tai kuului kategoriaan "Olemme poistaneet kirosanoja", joita moderaattorit valvovat.

        Kopio uutisesta.

        Sari Roman-Lagerspetz, tutkija vai riidankylväjä?21.6.2011
        |
        Ismo Valkoniem iLahdessa syntynyt Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen tutkija, tohtori Sari Roman-Lagerpetz (omaa sukuaan Muinonen) nostaa esille jatkuvalla syötöllä teemoja, joilla hän pyrkii tuomaan esille feministis-liberaalia ideologiaa kristinuskon sisälle.

        Hän kuuluu feministisen naisasialiitto Unionin hallitukseen, toimii Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston jäsen sekä Tulkaa kaikki –liikkeen jäsenenä.

        Hänen väitöskirjansa 2009 Judith Butlerin hegeliläinen tausta –kirja käsitteli tunnetun lesbon ja feministin Judith Butlerin ajatuksia.

        Väitöskirjan pohjalta voisi hyvin päätellä, että Sari Roman-Lagerspetz on ihastunut Butlerin ajatteluun sosiaalisesta sukupuolesta. Butler luopui biologisesta sukupuolesta ajattelussaan. Tuntuu kuin melkeinpä pelkästään tämän ajatuksen pohjalta Roman-Lagerspetz nostaa esille jatkuvalla julkisuuteen ajatuksia, jotka ovat siis lähtökohtaisesti Butlerilta. Erityisesti Helsingin Sanomat on ihastunut Roman-Lagerspetzin välittämiin Butlerin ajatuksiin ja antanut hänelle palstatilaa runsaasti.

        1. Femistisen liikkeen hallituksen jäsenen paikka aukesi viimeistään silloin, kun Roman-Lagerspetz nosti Audi-johtaja Esko Kiesin taannoiset kommentit tapetille, epäillen että tunnetun automerkin johtajan kommentti suuressa markkinointialan erityislehdessä oli salaliitto.

        2. Teki Helsingin NMKY:n avioliittotyöstä tutkintapyynnön poliisille 2008. Alun perin hän oli tuohtunut materiaalin tasa-arvoajatuksista, mutta lopulta sai Poliisin kiinnostumaan aiheesta yhden lapsia koskevan kuritusajatuksen perusteella. NMKY poisti materiaalin käytöstä. Edelleen Roman-Lagerspetz 2011 käy taistelua, että Tikkurilan seurakunta poistaa avioliittokurssit.

        3. "Onko tunnustuksellisten koulujen seksuaalikasvatus laadukasta?" 2010 (Hesari). Tästä aiheesta Sari Roman-Lagerspetz on kirjoittanut useaan otteeseen selkeästi yhdessä tarkoituksessa: asettaa kyseenalaiseksi kristittyjen vanhempien oikeus kasvattaa lapsiaan vakaumuksensa mukaisesti.

        4. Marraskuussa 2010 Roman-Lagerspetz toivoi että myös kirkosta eronneet äänestäisivät seurakuntavaaleissa vastoin Kirkkohallituksen ohjetta, koska oletti heidän äänestävän ”oikein”. Tämän hän teki Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston jäsenenä, ollen hyvin tietoinen sen olevan kirkon ohjeiden ja sääntöjen vastainen toimi.

        5. Nosti esiin ajatuksen, että kristillisten järjestöjen Älä alistu –kampanja on kosto. Ajatus meni lehdistössä läpi. Kristilliset järjestöt ja seurakunnat ovat kertoneet tämänkaltaisia toipumistarinoita, joita sanotaan usein ”todistaminen”-termillä 2000 vuotta.

        6. Sari Roman-Lagerspetz (6.6.2011) vetoaa Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston jäsenenä, että Kirkko lopettaisi Kansanlähetyksen tukemisen. Samalla hän tulee lanseeranneeksi uuden käsitteen ”syrjivä lähetystyö”, jonka taustalla ei ole minkäänlaista faktaa. Hän viittaa yhteen Ugandassa tapahtuneen vihamurhaa, jolla ei ole mitään tekemistä Kansanlähetyksen tai Suomalaisen lähetystyön kanssa.

        ”Kirkossa pitää osata riidellä kunnolla. Liiallinen kohteliaisuuden ja yhtenäisyyden ja keskinäisen luottamuksen vaatimus on paha asia”, seurakunnan luottamustoimissa mukana oleva Roman-Lagerspetz totesi tammikuussa politiikan tutkimuksen päivillä Jyväskylässä 2011.
        --

      • Lastensuojelu?
        Suomi Seta-valtio? kirjoitti:

        Onko homoseksuaalisuus sairaus ja uhka lapsille?

        Viime aikoina on paljastunut uskonyhteisöissä, urheiluseuroissa, rippileireillä, sijaisperheissä satoja lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä, jotka kuuluvat ehkä kategoriaan "Rippisalaisuus"?

        Onko kysymyksessä sairaus, vai mielenterveysongelma?

        Vantaan Sanomat.
        Seurakunnissa jälleen homovastaisia kursseja.
        Tikkurilan seurakunta järjesti suurta kohua herättäneitä avioliittokursseja.

        http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/42369-seurakunnassa-jalleen-homovastaisia-kursseja
        ---

      • LOLL
        Lastensuojelu? kirjoitti:

        OMG

        LOL LOL LOL

    • 15+14

      No juuri näin.

    • linkittäjä iski taas

      Linkittäjä on tuhonnut asiattomuuksillaan, tietämättömyydellään ja vihallaan tämänkin keskusteluketjun.
      Mikset hyvä mies pysy omissa ketjuissasi?

    • kyllästyttävää

      Hyvä linkittäjä

      Tämä ei ole henkilökohtainen katkeruudenvalutusämpärisi tai terapiapalstasi, vaan keskustelupalsta. Keskustelu tarkoittaa, että luetaan aloitukset, pysytään aloitusten aiheissa, keskustellaan eikä roiskita robotin lailla omia pelkoja, ennakkoluuloja ja asiaankuulumatonta linkkikuraa joka keskusteluun.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1984
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1804
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1470
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      523
      1091
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      978
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      920
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      889
    Aihe