Miten perin ulosottovirastolta viivästyskorkoa?

VelanVeli

Ulosottomiehen piti tilittää velakjärjestelyyni kuuluvat varat syyskuussa niinkuin käräjäoikeus oli määrännyt. Ulosmittaaja oli tilittänyt rahat ohjelman vastaisesti ja selvitettyäni asiaa äijä sanoi, että oli ollut lomalla ja joku sijainen oli ne rahat tilittänyt päin honkia? Hänen nimensä on kuitenkin valtionperintä kuitissa eli hän valehteli kaupan päälle minulle päin naamaa.
Rahat tuo ulosottomies tilitti nyt tammikuun alussa eli reilut 3 kk myöhässä, jos jätän itse laskuni maksamatta tuon samaisen ajan verran niin kaikkihan tietävät kuinka paljon tulee lisäkuluja.
Voinko periä ulosotolta viivästys korkoa?, Mistä voin lähteä tätä asiaa ajamaan? Valituksen aion tehdä asian tiimoilta ulosottovirastoon mutta tiedän ettei se johda mihinkään eli jos joku muu instassi olisi tehokkaampi niin kirjoita vihjeesi, kiitos.

4

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13+7

      Niin en kyllä tiedä tästä mitään mutta eikös sun olisi pitänyt niitä rahoja periä jo aiemmin eikä näin jälkeenpän? Vertasit tuossa itseäsikin velalliseksi joten tiedät kyllä että olisit saanut tuon 3kk aikana ainakin pari kolme muistutuslaskua jne..

      Mut joo...voihan se olal että voi hakea jälkeenkinpäin ?

    • VelanVeli

      Kinusin velkajärjestelyni aloituspäätöksen jälkeen kerääntyneitä rahojani puhelimitse useasti ja myös perintätoimistot esim: Lindorff soitteli ulosottomiehelle, että missä rahat viipyvät, ei mitään vaikutusta. Asiahan on niin, että ne kertyneet varat ovat minun EI ulosoton ja näistä varoista päättää käräjäoikeus EI ulosottomies.
      Samoin tämä ou-mies on mielestäni väärentänyt papereita, koska näihin maksukuitteihin mitkä tulivat siis tammikuussa, hän on kuitenkin pannut maksupäivämäärät elokuulle??? Näin nämä pikku virkamiehet saavat pestyä kätensä ja itse ei voi muuta kuin pokkuroida.....

    • 7+5
    • samassa jamassa

      Hei!
      Myös meille on nyt vahvistettu maksuohjelma velkajärjestelyyn. Saimme pitää kotimme, mikä oli päätavoite. Pitkä taival on edessä, mutta nyt on rauhallinen mieli, kun ei tarvitse enää pelätä. Melkein vuosi meillä meni tämän prosessin keskellä. Kukaan ei ilmoittanut tyytymättömyyttä päätökseen. Toivottavasti meillä ei takkua yhtä paljon tuo maksujen alku.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe