Limaa kurkussa & muita oireita -Allergian puhkeaminen aikuisena?

Liska

Nyt noin parin kuukauden ajan olen kärsinyt siitä, että varsinkin aamuisin on tosi paljon pahanmakuista limaa kurkussa. Pitää rykiä sitä pois koko ajan. Hengitys haisee pahalta tämän liman takia, eikä hampaiden pesu auta.

En tiedä, liittyvätkö nämä muut oireet samaan asiaan. Näitä mulla on ollut jo pidemmän aikaa: silmien kutina, puristuksen tunne rinnassa, välillä tuntuu ettei saa kunnolla henkeä. Myös hiustenlähtöä on ollut. Lisäksi on ollut herkkä vatsa niin kauan kuin muistan. Välillä ripulia, välillä ummetusta monta päivää putkeen. Välillä taas on tasaisempia kausia. En ole ikinä osannut yhdistää tätä mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen, mutta ehkäpä tässä onkin taustalla sama syy mikä aiheuttaa limaisuutta.

Voiko esim. maitoallergia tulla vasta aikuisena? Olen nyt 24-vuotias terveet elämäntavat omaava nainen. Harrastan liikuntaa kolme kertaa viikossa, en tupakoi enkä juo alkoholia ja syön monipuolisesti. Olen alkanut epäillä esim. maito- soija- tai vilja-allergiaa. Kannattaisiko mennä allergiatesteihin? Varata aika yleislääkärille vai jollekin erikoislääkärille?

Olisin todella kiitollinen jos joku osaisi vastata, sillä nämä vaivat alkaa haitata elämää aika paljon.

2

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Salakavala-haisemato

      Kvht-altistut tietämättäsi!
      Tuntuuko tutulta?

      .................jatkuu linkissä.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 24. Voimaton, jo yhden kerroksen porraskävely vie voimat.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 25. Aamulla saa kaivaa nenästä kuivaa räkää, jossa voi olla verta.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 26. Sieraimet ovat tukossa.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 27. >>>>>>>>>>>>>>Liman muodostus hengitysteissä, esim aamuisin saat yskiä hartaasti.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 28. Palantunne/kuristavatunne kurkussa/kurkun -kutina, -käheys ja -kipu.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 29. Turvonneet imusolmukkeet.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 30. Turvonneet rauhaset.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 31. Nenäverenvuotoa.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 32. Puhe käheytyy tai vaimenee kokonaan, puhuminen vaatii ponnistelua.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 33. Pientä kuumeilua, tai alilämpöä muutaman ast. kymmenyksen-1 C-ast.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 34. Vilun väristykset.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 35. Yöhikoilu.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 36. Olotila on kuin tulisi flunssasairaaksi, mutta ei sitten tulekaan.
      _|_|_|_|_|_|_|_| 37. Silmiä särkee ja ne saattavat verestää ja rähmiä.
      Jatkuu linkissä. Klikkaa auki ja testaa, hoito-ohje on lopussa:
      http://pappasmurffi.nettisivu.org/kvht-kvht-altistuneen-oiretesti/

      Tästä on kyse limakalvoillasi:
      http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-kadonneiden-elamaa-yllapitavien-probiootti-bakteerienmhb-arvoitus-ja-homeiden-antibiootti/

    • Anonyymi

      Hei! Mulla on ollut täysin samaa! Tälleen seittemän vuoden jälkeen, niin sattuiko syytä löytymään tolle? Muakin rupee jo häiritsemään nää oireet :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe