Naapuritaloyhtiössä on suunnitteilla lemmikkieläinmaksu, seuraavaan yhtiökokoukseen. Tuttavaperheellä metsäkoiria, niin niistä taloyhtiö aikoo periä lisävesimaksun, 5-10e/kk/eläin . Aika ennenkuulumatonta, ennen kuulutkaan moisesta maksusta.
Lemmikkieläinmaksu?
42
639
Vastaukset
- Koiramaksu
Onnistunee yhtiöjärjestyksen muutoksella. Yhtiöjärjestyksessä määritellään maksut. Mielestäni pelkkä yhtiökokouksen päätös ei riitä.
- djugo
ja maksaa 350 € ja tuskin edes maistaraatti sitä hyväksyisi.
- pienisännötisjä
Näin taitaa olla. 3 luku §4 : "Vastikkeen maksuperusteesta on määrättävä yhtiöjärjestyksessä. Perusteena voi olla esimerkiksi huoneiston pinta-ala, osakkeiden lukumäärä taikka veden, sähkön, lämmön tai muun hyödykkeen todellinen tai luotettavasti arvioitavissa oleva kulutus."
Lisäksi, 6 luku §35 sanoo, että yhtiöjärjestyksen muuttamiseen on saatava sellaisen osaakkaan suostumus kun "4) lisätään hänen maksuvelvollisuuttaan yhtiötä kohtaan siten, että muutetaan vastike- tai muuta maksuperustetta taikka lisätään tai poistetaan maksuperuste".
Eli summa summarum : olisiko niin että koirista voi toki laskuttaa, mutta peruste yhtiöjärjestykseen, ja tarvitaan koiranomistajien suostumus. Muuten päätös on laiton. - pölhöt
djugo kirjoitti:
ja maksaa 350 € ja tuskin edes maistaraatti sitä hyväksyisi.
Joo. 5 euron koiravesimaksulla menee 5.8 vuotta, että saadaan yhtiöjärjestysmuutos maksettua. Ja tietysti ne vedet päälle. Oma vesimittari on a ja on, satsaisivat mieluummin siihen. Muuten tämä touhu vaikuttaa ihan nipojen kiusanteolta.
- Hau hau hau
Voitaisiinhan samalla periaatteella periä maksuja:
- lapsista pääluvun ja iän mukaan
- aikuisista pääluvun mukaan (vanhuksista eri hinta)
- vammaisista lisähinta
- polkupyöristä (kpl/asunto)
- autoista merkin ja moottorin tilavuuden iän mukaan
- jne. jne.
........
Kuullostaa päättömältä ajatukselta ja ei varmasti tule onnistumaan. En ainakaan keksi mitään perusteita moiselle maksulle.- ExHpj...
Kysymys taisi olla vesimaksusta eli ei mistään summamutikassa määritellystä maksusta.
Vakinaisista asukkaista, lapsista ja aikuisista olivatpa sitten vammaisia tai vanhuksia, peritään jo nyt vesimaksua pääosin pääluvun mukaan, mikäli yhtiössä ei ole huoneistokohtaista veden kulutuksen mittausta.
Polkupyöristä ei peritä vesimaksua mutta autoista peritään maksua autopaikka- ja/tai lisälämmitinmaksun muodossa, vesimaksua ei siitäkään. Jos autoja saisi pestä (yleensä järjestyssäännöissä kielletty) yhtiön pihalla ja yhtiön vedellä, asia olisi tietysti hieman toinen.
Koirasta perittävä vesimaksu on mielestäni täysin kohtuullinen ja muita asukkaita kohtaan oikeudenmukainen maksu. - kölrf
ExHpj... kirjoitti:
Kysymys taisi olla vesimaksusta eli ei mistään summamutikassa määritellystä maksusta.
Vakinaisista asukkaista, lapsista ja aikuisista olivatpa sitten vammaisia tai vanhuksia, peritään jo nyt vesimaksua pääosin pääluvun mukaan, mikäli yhtiössä ei ole huoneistokohtaista veden kulutuksen mittausta.
Polkupyöristä ei peritä vesimaksua mutta autoista peritään maksua autopaikka- ja/tai lisälämmitinmaksun muodossa, vesimaksua ei siitäkään. Jos autoja saisi pestä (yleensä järjestyssäännöissä kielletty) yhtiön pihalla ja yhtiön vedellä, asia olisi tietysti hieman toinen.
Koirasta perittävä vesimaksu on mielestäni täysin kohtuullinen ja muita asukkaita kohtaan oikeudenmukainen maksu.Onko se koira talonkirjoissa?
- ExHpj...
kölrf kirjoitti:
Onko se koira talonkirjoissa?
Ei sillä ole mitään merkitystä jos voidaan (ja etenkin halutaan) osoittaa, että ko. koira tai vaikkapa ihminen asuu vakituisesti yhtiön asunnossa. Tosin ei ole hajuakaan rekisteröidäänkö koiraa ylipäänsä mitenkään/minnekään, mutta sehän ei tässä asiassa olekaan se pointti.
- ölkuir

Jotensakin aika sairaaloista kerrostalokyttäämistä.
Hankkikoot vesimittarit niin kyttääminen loppuu. - ExHpj...
ölkuir kirjoitti:
Jotensakin aika sairaaloista kerrostalokyttäämistä.
Hankkikoot vesimittarit niin kyttääminen loppuu.Kyttäystä enemmän itseä harmittaa kaikenmoiset luirujuipit, jotka hiipii nurkissa pipo silmillä, ihan vaan ettei joudu maksamaan jotain pientä vesimaksua.
Joskus aikoinaan isännöitsijä laittoi kirjeen eräälle ikäneidille ja oheen maksulapun miesystävän vesimaksuista. Ikäneiti vastasi, ettei tämä kaveri joka pitää autoansa päivittäin hänen parkkiruudussa ja nukkuu yöt hänen asunnossa, asu hänen luonaan vaan on kirjoilla siinä ja siinä osoitteessa. Osoite selvitettiin ja tosiaan tämä jo iäkkäämpi herra oli kirjoilla pienessä mökkipahasessa yhdessä vanhempiensa kanssa. Asia selvitettiin puhumalla ja lopulta kaveri alkoi maksamaan niitä vesimaksuja. Kyllä me sitten naurettiin tälle tarinalle ja makiasti. Laitettiin juippi ruotuun. - reiska`
ExHpj... kirjoitti:
Ei sillä ole mitään merkitystä jos voidaan (ja etenkin halutaan) osoittaa, että ko. koira tai vaikkapa ihminen asuu vakituisesti yhtiön asunnossa. Tosin ei ole hajuakaan rekisteröidäänkö koiraa ylipäänsä mitenkään/minnekään, mutta sehän ei tässä asiassa olekaan se pointti.
exxpellepj puhuu taas paskaa, että suu tulvii jo : )) . Tottakait vakiasukas tarkottaa, että on kirjoilla, muutenha vieraitakin alettas verottamaan vesilaskulla, jos osakkaalla sellasia käy. Ja perusteena on veden todellinen tai luotettavasti arvioitu kulutus, josta vesimaksu koostuisi, mistä aloittaja puhui. Eihän koirat käytä vettä ku juomiseen, eihä niitä pestä millonkaa, ei niillä ole vaatteita päällä ym. Aivan naurettava ja kuolemaan tuomittu ajatus, varmaan aloittajalta joku vitsi.
- ExHpj...
reiska` kirjoitti:

-
- karkasko mopo
ExHpj... kirjoitti:
Kyttäystä enemmän itseä harmittaa kaikenmoiset luirujuipit, jotka hiipii nurkissa pipo silmillä, ihan vaan ettei joudu maksamaan jotain pientä vesimaksua.
Joskus aikoinaan isännöitsijä laittoi kirjeen eräälle ikäneidille ja oheen maksulapun miesystävän vesimaksuista. Ikäneiti vastasi, ettei tämä kaveri joka pitää autoansa päivittäin hänen parkkiruudussa ja nukkuu yöt hänen asunnossa, asu hänen luonaan vaan on kirjoilla siinä ja siinä osoitteessa. Osoite selvitettiin ja tosiaan tämä jo iäkkäämpi herra oli kirjoilla pienessä mökkipahasessa yhdessä vanhempiensa kanssa. Asia selvitettiin puhumalla ja lopulta kaveri alkoi maksamaan niitä vesimaksuja. Kyllä me sitten naurettiin tälle tarinalle ja makiasti. Laitettiin juippi ruotuun.Luirujuipista nyt puhuta, ku kotieläinten vedenkulutuksesta, ja niitte laskuttamisesta.
- ExHpj...
karkasko mopo kirjoitti:
Luirujuipista nyt puhuta, ku kotieläinten vedenkulutuksesta, ja niitte laskuttamisesta.
Itsehän aloitit. Itse tietysti dynaamisena ja kohteliaana keskustelijana pysyn keskustelussa mukana vaikka se välillä rönsyilee ja aiheet vaihtuvat. Toisaalta sehän olisi avoimessa keskustelussa typerää jankata monotoonisesti samaa asiaa, saati ottaa pyytämättä puheenjohtajan rooli.
- - - - - - - - HYS
ExHpj... kirjoitti:
-
Nyt annoit kerrankin oikean vastauksen. Tämä oli paras vastauksesi varmaan kautta aikojen. VANHA TOTUUS ON SE, ETTÄ JOS EI OLE MITÄÄN JÄRKEVÄÄ SANOTTAVAA, KANNATTAA OLLA HILJAA.
- reiska`
ExHpj... kirjoitti:
Ei sillä ole mitään merkitystä jos voidaan (ja etenkin halutaan) osoittaa, että ko. koira tai vaikkapa ihminen asuu vakituisesti yhtiön asunnossa. Tosin ei ole hajuakaan rekisteröidäänkö koiraa ylipäänsä mitenkään/minnekään, mutta sehän ei tässä asiassa olekaan se pointti.
Exhpj:llä ei ole hajuakaan paljon muustakaan taloyhtiöön liittyvistä asioista.
- Nukutin juuri omani
Niin ja yhtiö voi periä vastikkeita vain kulujensa kattamiseen. Jos yhtiö perii koiramaksua, koirat saisi paskoa yhtiön pihaan!
- koira123987
Sinne talon pihaanhan ne paskoo ja kusee nytkin koko ajan! Olisi oikein että koirat verolle ja kunnolla loppusi toi muoti-ilmiö. Onneksi nykyään on monella useampi koira niin saa kunnon verot
- tällähetkellä
tuntuu, että rahastetaan kaikesta mutta ei koskaan huomioda missä voitaisiin säästää.
- ExHpj...
Täysin samaa mieltä.
Paljon laitetaan rahaa täysin joutavaan suunnitteluun, valvontaan, tutkimiseen ja kartoittamiseen (ylivarmistamisen makua). Ikäänkuin isännöitsijät ja hallituksen jäsenet pelkäisivät jotain olematonta vastuuta tai sitten tietotaito on yksinkertaisesti huonontunut. ExHpj... kirjoitti:
Täysin samaa mieltä.
Paljon laitetaan rahaa täysin joutavaan suunnitteluun, valvontaan, tutkimiseen ja kartoittamiseen (ylivarmistamisen makua). Ikäänkuin isännöitsijät ja hallituksen jäsenet pelkäisivät jotain olematonta vastuuta tai sitten tietotaito on yksinkertaisesti huonontunut."käänkuin isännöitsijät ja hallituksen jäsenet pelkäisivät jotain olematonta vastuuta tai sitten tietotaito on yksinkertaisesti huonontunut. "
Olematonta vastuuta?? Hallituksen jäsenet vastaavat päätöksistään henkilökohtaisella omaisuudellaan ja suurimman vastuun kantaa puheenjohtaja, joten ei se nyt ihan olematon ole...- ExHpj...
Välittäjä_LKV kirjoitti:
"käänkuin isännöitsijät ja hallituksen jäsenet pelkäisivät jotain olematonta vastuuta tai sitten tietotaito on yksinkertaisesti huonontunut. "
Olematonta vastuuta?? Hallituksen jäsenet vastaavat päätöksistään henkilökohtaisella omaisuudellaan ja suurimman vastuun kantaa puheenjohtaja, joten ei se nyt ihan olematon ole...Ei vastuu sinänsä olematon ole, mutta hyvällä tietotaidolla sen vastuun kantaminen tulisi paljon halvemmaksi taloyhtiölle. Nykyään tuntuu olevan vallitseva käytäntö käyttää säännönmukaisesti ulkopuolisia palveluita kohteissa, joiden korjaustarpeen kyllä kykenee määrittämään omalla porukallakin. Kohta varmaan piha-aidan huoltomaalauksen tarpeen määrittää ja toteutuksen suunnittelee ja valvoo ulkopuolinen insinööritoimisto.
Vielä tuosta hallituksen rahallisesta vastuusta. Onko hallituksen jäseniä tai hpj:a tuomittu rahalliseen korvausvastuuseen taloyhtiön suuntaan ja onko se yleistäkin? Kuopion tapauksen tiedän, jossa hpj tuomittiin kuolemantuottamuksesta (tapaus oli monelta osin poikkeuksellinen). Normaalitapauksessa (ulkopuolinen isännöitsijä, pj ja muutama hallituksen jäsen, joilla kellään ei ole 100% omistusta yhtiöstä) oletan, että korvausvastuu edellyttää törkeätä huolimattomuutta tai laiminlyöntiä tai sitten puhdasta kavallusta/huijausta, eikä siihen riitä se, ettei ole teetetty kalenteri kourassa kaikkia mahdollisia tutkimuksia tai käytetty joka hommassa ulkopuolisia suunnittelijoita tai valvojia. - reiska`
ExHpj... kirjoitti:
Ei vastuu sinänsä olematon ole, mutta hyvällä tietotaidolla sen vastuun kantaminen tulisi paljon halvemmaksi taloyhtiölle. Nykyään tuntuu olevan vallitseva käytäntö käyttää säännönmukaisesti ulkopuolisia palveluita kohteissa, joiden korjaustarpeen kyllä kykenee määrittämään omalla porukallakin. Kohta varmaan piha-aidan huoltomaalauksen tarpeen määrittää ja toteutuksen suunnittelee ja valvoo ulkopuolinen insinööritoimisto.
Vielä tuosta hallituksen rahallisesta vastuusta. Onko hallituksen jäseniä tai hpj:a tuomittu rahalliseen korvausvastuuseen taloyhtiön suuntaan ja onko se yleistäkin? Kuopion tapauksen tiedän, jossa hpj tuomittiin kuolemantuottamuksesta (tapaus oli monelta osin poikkeuksellinen). Normaalitapauksessa (ulkopuolinen isännöitsijä, pj ja muutama hallituksen jäsen, joilla kellään ei ole 100% omistusta yhtiöstä) oletan, että korvausvastuu edellyttää törkeätä huolimattomuutta tai laiminlyöntiä tai sitten puhdasta kavallusta/huijausta, eikä siihen riitä se, ettei ole teetetty kalenteri kourassa kaikkia mahdollisia tutkimuksia tai käytetty joka hommassa ulkopuolisia suunnittelijoita tai valvojia.Tarviiko sitä aina käräjien tuomita ja julkaista lehtien juorupalstoilla, voihan olla, että hpj ja isännöitsijä ovat sovinnolla maksaneet mokansa osakkaiden vaatimuksesta. Lähes kaikissa tapauksissahan tulos on selvä, korvaukset vaa kasvaa, jos käräjille mennään. Mutta eri asteista huolimattomuutta ja välinpitämättömyyttähän on melkei joka taloyhtiössä, ja huono onniselle hpj:lle tai isännöitsijälle se lasku joskus mätkähtää.
- ExHpj...
reiska` kirjoitti:
Tarviiko sitä aina käräjien tuomita ja julkaista lehtien juorupalstoilla, voihan olla, että hpj ja isännöitsijä ovat sovinnolla maksaneet mokansa osakkaiden vaatimuksesta. Lähes kaikissa tapauksissahan tulos on selvä, korvaukset vaa kasvaa, jos käräjille mennään. Mutta eri asteista huolimattomuutta ja välinpitämättömyyttähän on melkei joka taloyhtiössä, ja huono onniselle hpj:lle tai isännöitsijälle se lasku joskus mätkähtää.
Annappa joku malliesimerkki, milloin hallituksen pj saati jäsen voitaisiin määrätä rahallisiin korvauksiin? Piha- ja lumityöt rajaisin pois, koska niiden hoitaminen vastuullisesti ei ole yhtiölle kummoinenkaan menoerä ja helppo homma myös yhtiön hallinnolle.
- realisti2

Jos joku itse tehty korjaustyö kusee eikä vakuutusyhtiö suostu korvaamaan juuri sen takia, että on tehty itse. Ainakin minulle vahingossa vakuutusyhtiö sanoi: tekijä maksaa. Piittaamattomuudella viis veisataan vakuutusehdoista. Jos joku osakas alkaa vaatia hölmöydestä korvausta taloyhtiöltä ja taloyhtiö sitten hallitukselta - se on siinä. Välillisesti ainakin vastikkeen muodossa joutuu maksumieheksi.
- ExHpj...
realisti2 kirjoitti:

Kukaan tai mikään ei odota/edellytä, että hallituksen pj tai hallitus perhtyisi syvällisesti esim. juuri vakuutusehtoihin, ihan jo siitä syystä, ettei voida sinänsä odottaa hallitukselta siihen vaadittavaa kompetenssia ja osin siitä syystä yhtiöllä on isännöitsijä.
Sitten toisekseen, osakas voi vaatia vaikka kuuta taivaalta, mutta vaaditaan aikamoista luottamusta asiaansa, jos lähtee tällaisessa tapauksessa vaatimaan hyvitystä hallitukselta oikeusteitse.
Käytännössä, jotta hallitus tai pj saataisiin rahalliseen vastuuseen tulee laiminlyönnin olla törkeä. Lähinnä sellainen jossa on tietoisesti rikottu lakia.
Hyvä keino hallitukselle keventää vastuutaan ja säästää niin yhtiön kuin osakkaiden rahoja, on viedä periaatteelliset toimintamallit yhtiökokoukseen, kuten esim. pelisäännöt osakkaiden omien remonttien kohdalla. - reiska`
ExHpj... kirjoitti:
Kukaan tai mikään ei odota/edellytä, että hallituksen pj tai hallitus perhtyisi syvällisesti esim. juuri vakuutusehtoihin, ihan jo siitä syystä, ettei voida sinänsä odottaa hallitukselta siihen vaadittavaa kompetenssia ja osin siitä syystä yhtiöllä on isännöitsijä.
Sitten toisekseen, osakas voi vaatia vaikka kuuta taivaalta, mutta vaaditaan aikamoista luottamusta asiaansa, jos lähtee tällaisessa tapauksessa vaatimaan hyvitystä hallitukselta oikeusteitse.
Käytännössä, jotta hallitus tai pj saataisiin rahalliseen vastuuseen tulee laiminlyönnin olla törkeä. Lähinnä sellainen jossa on tietoisesti rikottu lakia.
Hyvä keino hallitukselle keventää vastuutaan ja säästää niin yhtiön kuin osakkaiden rahoja, on viedä periaatteelliset toimintamallit yhtiökokoukseen, kuten esim. pelisäännöt osakkaiden omien remonttien kohdalla.Sepa, hyvä xhpj hyvä. Hallitus ja isännöitsijä jos ei kykene hoitamaan kunnossapitotöitä , jotta laatu olis hyvä ja tulos, annetaan asia hoidettavaksi ammattilaiselle, ja samalla siirretään vastuu heille. Niihän se pitää tehdä, eikä omin nokkineen tyhmät hallituspj ja isännöitsijä suunnittele mitään, jos ei ammattitaito riitä. Ja jos omin nokkineen on toimittu, virheitä tullut, myöskin korvaus lankee hpj:lle .
- realisti2
ExHpj... kirjoitti:
Kukaan tai mikään ei odota/edellytä, että hallituksen pj tai hallitus perhtyisi syvällisesti esim. juuri vakuutusehtoihin, ihan jo siitä syystä, ettei voida sinänsä odottaa hallitukselta siihen vaadittavaa kompetenssia ja osin siitä syystä yhtiöllä on isännöitsijä.
Sitten toisekseen, osakas voi vaatia vaikka kuuta taivaalta, mutta vaaditaan aikamoista luottamusta asiaansa, jos lähtee tällaisessa tapauksessa vaatimaan hyvitystä hallitukselta oikeusteitse.
Käytännössä, jotta hallitus tai pj saataisiin rahalliseen vastuuseen tulee laiminlyönnin olla törkeä. Lähinnä sellainen jossa on tietoisesti rikottu lakia.
Hyvä keino hallitukselle keventää vastuutaan ja säästää niin yhtiön kuin osakkaiden rahoja, on viedä periaatteelliset toimintamallit yhtiökokoukseen, kuten esim. pelisäännöt osakkaiden omien remonttien kohdalla.Pelisäännöt osakkaiden omien remonttien kohdalla on jo määriteltyu as. oy laissa.
- josefiina`
Mul o 6 kultakalaa, 2 kissaa ja hamsteri, toivottavasti meidä taloyhtiössä ei noista lisämaksuja tule.
- ITS....
Koiramaksua ehdotettiin alunperin vuokrataloon ja perusteena oli koirien huoneistolle aiheuttama vahinko, eli kiinteistöyhtiö oli sitä mieltä että asuntoja joissa on ollut koira joudutaan enemmän remontoimaan. Lisäksi koirat aiheuttavat sotkuja rappukäytävään.
Koirasta perittävä vesimaksu edellyttää asunto-osakeyhtiössä yhtiöjärjestysmuutoksen sekä niiden osakkaiden suostumuksen, joiden vesimaksu muutoksen vuoksi nousee.
Näissä vauhkoomisissa on hyvä muistaa että mitä enemmän rajoituksia yhtiöjärjestykseen kirjataan, sitä enemmän ostajaehdokkaita karsiutuu pois kun itse satut myymään asuntoasi. Kaikilla ei ole koiria mutta kiinteistö jossa kaikki on kielletty ei ainakaan lisää kiinnostusta asunnonostajien taholta.
Jos mietitään rappukäytävän sotkuja niin ei ole merkitystä kulkeeko siellä lapsi, koira, rollaattori vai pyörätuoli. Monessa senioritalossa on ulko-ovella pesupiste jossa voi huuhdella pyörätuolin tai rollaattorin ja miksei vaikka koirankin, se on sitä edistystä. - ENTÄS NE
KAKSIJALKAISET UROS-JA NAARASPUOLISET LEMMIKIT JOTKA TULEE JOKAVIIKONVAIDE PERJATAI ILTANA JA LÄHTEE SUNNUNTAI ILTANA KOSKA NÄISTÄ LEMMIKEISTÄ RYHDYTÄÄN PERIMÄÄN YLIMÄÄRÄINEN VESIMKSU??
- nomutta
Mitenkäs nyt, kun meilä on koira, joka on täysin karvaton ja lämmönsäätelykykynsä vuoksi juo n. desin päivässä ja pestään vuodessa n. 5 kertaa ja näistäkin kerroista n. puolet tulee tehtyä kesällä mökillä.
Eli vedenkulutus täysin toista kuin esim.isolla rotikalla.
Onko se nyt niin, että kun vedenkulutus on noinkin pientä, niin silti peritään tuollaisesta elukasta vesimaksu.
Entäs esim. hamsterit, akvaariot kaloineen, ym. ym. ???
Ei hyvää päivää, onko kuunaan hullumpaa ideaa kuultu =) =) =)
Taitaa olla aikasmoisia koiravihaajia yhtiössä....- Vapautamme sinut
kaikista taloyhtiön maksuista jos vain haluat? Me muut osakkaat maksamme ne puolestasi.
Voisivat samalla jyvittää vesimaksut oikeudenmukaisemmalla tasolla:
Asukin ikä:
1 viikkoa - 2 v vesimaksu x * 10
2-4 v vesimaksu x * 8
4-7 v vesimaksu x *6
7-14 v vesimaksu x * 4
14-18 v vesimaksu x * 2
yli 18 v vesimaksu x * 1
Sitten kun tämä epäkohta on tasattu voidaan siirtyä lemmikkieläinten pariin..- yksinkertaista
huoneistokohtainen vesimittari niin kylmälle kun lämpimälle vedelle silloin kitinä loppuu.
Näitä siipiveikkoja on aina kolhoossi asumisessa. - pituat
Minä jäin miettimään ajatusta koirille taloyhtiössä vesimaksu, ei saattaisi olla huono ajatus tai "jokin" muu maksu. Koirathan sotkevat tassuillaan käytävät, portaat, hissit ja ravistaessaan esim: kurakelillä turkkinsa rapussa, niin kaikki rapa on pitkin seiniä, eikä koiran omistajalle tule mieleenkään, että putsaisi lemmikkinsä jäljet.(tietysti poikkeuksia on)mutta harvinaisempaa. Omansa on ne koiran omistajat jotka antavat lemmikkinsä jätökset jäädä esim; piha-alueelle ja jopa ovien eteen. Huh, huh todella itsekästä ajattelua, miksi pitää lemmikkiä jos ei huolehdi sen aiheuttamista sotkuista muille.
- Huono.
Provo aloittajalta. Jos aloittaja tietää yhtään koirien käyttäymisestä,niin koirat käyttävät vain pienen murto-osan vettä vuorokaudessa verrattuna ihmiseen. Koiran veden kulutus jää juomiseen.Esim. oma koirani (35kg) kuluttaa vuorokaudessa noin 5dl-1l vuorokaudessa juomiseen.
- Ai jaa??
Mites itse, paljonko juot kraanavettä/vrk? = veden kokonaiskulutus ;)
- --------
Mielestäni, vaikka koiraihminen olenkin, tuo viiden euron suuruinen koiramaksu on ihan kohtuullinen. Kyllähän se totta on, että koira aiheuttaa hieman lisävaivaa myös muille, kuten karvoja tai kurajälkiä porraskäytävässä tai niitä SATUNNAISIA ulosteita pihalla. Sen sijaan katson koiran vedenkulutuksen niin olemattoman pieneksi, ettei sillä saa millään 5 euron kuukausikustannusta. Ei se koira nyt sentään NIIN paljon vettä juo. 10 euron kuukausimaksu alkaa olla jo aika iso. Vesimaksusta jos puhutaan, niin minulle menee alle 10 euroa vesimaksua kuukaudessa itselläni ja käyn sentään suihkussa kotona lähes päivittäin, vedän vessaa ja pesen pyykkiä sen lisäksi että juon. Niin ja samaan vesimaksuun sisältyy koiranikin. Viisi euroa maksaisin mielelläni, jos sillä pitäisin naapurit tyytyväisempinä koiriin, mutta vesimaksu ei saa olla perusteena.
- koiran omistaja
AIvan oikein.Laittaisivat vaan sellaiset maksut että tuntuu,Mielestäni lemmikit pitäis lailla kieltää kun suurin osa ei osaa huolehtia niistä.KOirat räksyttää asunnoissa ja pihoissa ja annetaan kusta ja paskoo minne tahansa...EIKUN LEMMIKIT POIS KAIKILTA.
- timpuri`
Mites puliukot, ja valittavat eläkeläiset, laitetaanko nekin pois, vai lisämaksua?
- ....
Veden kulutuksen perusteella ei ainakaan tässä taloyhtiössä voi lisämaksua ottaa. Jokainen maksaa käytön mukaan. Rappukäytäviäkään ei ole joiden pesuun menisi ylimääräistä vettä. Eiköhän olla aika sujut..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832