Havaintoja

sosiologi

Kun tällä forumilla on niin hirveästi erimielisyyttä ja nämä kaksi polariteettia eli puolesta ja vastaan esiintyvät kuitenkin jatkuvasti, niin näkisin kuitenkin positiviisena sen, että kaikki ovat sitä mieltä, että ehkäisy ja ehkäisyn saatavuus ja seksuaalineuvonta olisivat parhaat ja järjellisimmät keinot ehkäistä abortteja. Vai ollaanko AINAKIN tästä asiasta samaa mieltä kaikki?

Tässä olisi kyllä erittäin hyvä parannusehdotus päättäjille ja terveydenhoitoviranomaisille, että mm. seksuaalineuvonta olisi taas pakollista. Kun em. oli pakollista olivat aborttiluvut pienimmillään.

Ei kukaan aborttioikeuden puolustaja varmastikaan ole mielissään abortista ja niitä mielikseen suosittele tai tee, vaan itsestään aborttioikeudesta. Tämän palstan keskustelut ovat kärjistyneet aivan liikaa, ja provosointeja ja provosoitumisia tapahtuu puolin ja toisin.

Itse mielellään olisin vähentämässä kaikin tavoin abortteja, mutta kyllä on itselleni järkyttävää nähdä, että tämä nähdään moraalkysymyksenä ja nimen omaan naisten moraalin puutteena, joten tästä tulee selkeästi tympeä kaksinaismoralismiasetelma. Vaikka kyse olisi oikeasti vain siitä, että seksuaalineuvonta ja ehkäisy tulisi helpommin saatavaksi ja yh-äideille luotaisiin kunnolliset olosuhteet ja mahdollisuudet siihen että ei-toivotusta lapsesta tulisi toivottu.

https://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:pCtDzyp3L0sJ:formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=65078&GUID=%7BB6B73C54-DB74-4AD9-A789-E4D7851F8330%7D seksuaalineuvonta vähentää abortteja&hl=fi&gl=fi&pid=bl&srcid=ADGEESiLTcZL41AdHMuDwse8or_00OsWBoIMsGT6zEOuCRVvIHP2b5lf_XH0CCuUEGtJRq5m0oNZ0zOCsW_36RKK5AF0HZQcqFQmiy70olpKEJMogSjZs3lJuwDkcaK30XzKDwe8HUXa&sig=AHIEtbSxGXc3-H3-_aR8mOErpSwtHQ7TOw

https://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:p_UU8WrYTMIJ:www.vaestoliitto.fi/@Bin/656633/Nuorten seksuaaliterveys 2010 Raisa_Dan_Miila050810.pdf seksuaalineuvonta vähentää abortteja&hl=fi&gl=fi&pid=bl&srcid=ADGEESh5PyLrX41p8VpxQ9R3vCT3a_uiMLWWpnYzXWlntZrJuW1918AnPynJEdQcxHWtE1RoFvYYmFhXqmzZqqskTCOcaZBdEzkc9twHmq97RJO8GbKB1xfLB6NBTtdoM1oD1px-klSn&sig=AHIEtbT1K9k_pISMG8Ehu30mPJjAsuYw8A

2

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pupu tupuna

      todellakin tämä ehkäisy taitaa ollakin se ainoa asia josta molemmat osapuolet ovat täysin samaa mieltä.. :D mutta ikävä kyllä siihen se jääkin.. tai no.. eipä sitä tarvitse todellakaan asioista samaa mieltä olla vaan eriävät mielipiteet ovat sallittuja kummallekin mutta se miten asiat esittää onkin sitten jo toinen juttu.. :)

      asioista kun voidaan keskustella myös nätisti ja asiallisesti eikä aina tarvitse toisia haukkua ja solvata.. mutta ikävä kyllä täällä ei siihen taideta pystyä.. koska aihe on kuitenkin tunteita herättävä ja mielipiteet ovat yleensä aika suorat mitä aborttiin tulee..
      itse abortin täysin hyväksyn ja jokaisen naisen oma päätöshän se on mitä tekee kun on raskaana.. en minä siinä voi muita neuvoa mitä tekevät.. ystäviäni tuen kummassakin päätöksessä tekivätpä sitten minkä ratkaisun tahansa.. :)

    • Vastaapa

      mitä ehkäisyä et saa riittävän helposti ja mikä on ongelma? Jokainen saa ehkäisyä erittäin helposti ja edullisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      186
      13767
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4960
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      156
      3734
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2873
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1811
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      373
      1714
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe