ensidildo?

ghfgdfssshkjkyyytfjh

Olen parikymppinen nainen. Olen nyt päättänyt hankkia ihkaensimmäisen hieromasauvani, joten kävin äsken tutkimassa kaalimadon valikoimia, todeten että varaa mistä valita näyttäisi todellakin löytyvän useamman sadan eri tuotteen joukosta (jopa miltei 8000e maksava kullattu dildo?!). Kuten tekstistä saattaa arvata en ole kovinkaan perehtynyt tähän asiaan ja ylipäänsä päädyinkin tällaista ratkaisua miettimään kun yllätyksekseni kuulin tyttökavereiltani, että jopa heiltä löytyy useampikin dildo, ja tunsin itseni aivan joksikin "siveyden sipuliksi" kun en ollut itse tullut moista vaihtoehtoa tosissani edes harkinneeksi:D. Kaverini seurustelevat, kuten minäkin.

Mitähän vempelettä mahdollisesti minulle voitaisiin suositella? En ole käyttänyt minkäänlaisia apuvälineitä aiemmin. Laite voisi olla jokin sellanen jota minä ja poikaystäväni voisimme yhdessä käyttää, siis siten että myös poikaystäväni voisi minua kyseisellä vempeleellä tyydyttää. Mitään "anuspuikkoja" en kuitenkaan harkitse....

Mainittakoon vielä etten ole koskaan tullut yhdynnässä eli mielellään laite voisi olla jokin seksimarkkinoiden "jymymenestys", jolla näissä asioissa nähtävästi vähän avuttomampikin voi saada aikaiseksi ennenkokematonta tyydytystä.

Kiitos vastauksesta!

4

502

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaaa

      Sen voin sanoa ettei liian isoa ja paksua ettei vaan pillu löysty : ei tee hyvää miehellesi... Eli ei kauheesti paksumpi kuin miehesi varustus

      • N jo ikääkin

        Osta pienin valikoimasta, isosta koosta ei hyödy kukaan, vain tuskaa. Iso koko ei lisää nautintoa, vain oma mieli. Ja jos poikaystävälläsi on mitätön, et niin pientä löydä edes seksikaupasta, siellä kaikki on ennemmin liian isoa. Ja muista pehmeä!!!
        Klitoriskiihottimella varustettuja en ole testannut, vaan kun nautinto ei naisella ole teknistä vaan henkistä, mutta sellaista voisi ehkä kokeilla kunhan täyttää em. vaatimukset.


      • M jo ikääkin
        N jo ikääkin kirjoitti:

        Osta pienin valikoimasta, isosta koosta ei hyödy kukaan, vain tuskaa. Iso koko ei lisää nautintoa, vain oma mieli. Ja jos poikaystävälläsi on mitätön, et niin pientä löydä edes seksikaupasta, siellä kaikki on ennemmin liian isoa. Ja muista pehmeä!!!
        Klitoriskiihottimella varustettuja en ole testannut, vaan kun nautinto ei naisella ole teknistä vaan henkistä, mutta sellaista voisi ehkä kokeilla kunhan täyttää em. vaatimukset.

        Samaa mieltä olen. Meillä kyl mä miehenä olen hankkinut kaikki dildot, liukasteet, öljyt jne. Oon hankkinut vuosien varrella erikokoisia, värisiä ja muotoisia. Käytän ainakin kahta erilaista, tarpeen mukaan vaihdan, jos ei tunnu sopivalta toinen.

        Sellainen kaalimato on aika kiva, sopivasti muotoiltu jne.
        Taitaa olla aika yleistä, että yhdynnässä ei tule naisella, mutta dildo ja kieli on hyvä yhdistelmä ja aikaa 15 ..45 min.


    • kaalimato.com

      Hei,
      Ensimmäiseksi hieromasauvaksi on hyvä valita melko pienikokoinen sauva. Halkaisija esim. n. 2 cm. Voit valita hieromasauvan jossa on moottori. Jos huomaat, ettet pidä värinästä voi moottorin aina pitää sammutettuna.
      Silikoni on materiaaliltaan napakkaa, mutta pinnaltaan silkkisen tuntuista. Silikoni varastoi kehon lämpöä, joten se on miellyttävä käytössä. Silikoni sopii myös kumiallergikoille. Toinen miellyttävä materiaali on ns. Loveclone-materiaali. Ko. materiaali pyrkii jäljittelemään ihmisen ihoa. Loveclone materiaalista valmistettuja hieromasauvoja emme suosittele kumiallergikoille.
      Toiset henkilöt pitävät kovamuovisauvoista. Näiden sauvojen vibraattorin värinä on tuntuvampi, koska kovamuovi johtaa värinää paremmin.
      Hieromasauvan kanssa kannattaa käyttä pieni määrä liukuvoidetta.

      Eri muotoisia ja värisiä hieromasauvoja on laidasta laitaan. Tuotteiden kuviin ja teksteihin kannattaa tutustua rauhassa. Hieromasauvan valinnassa kannattaa myös ottaa huomioon itseä miellyttävä ulkomuoto, väri jne.
      Seksilelujen maailmaa avautuu pikku hiljaa tutustumalla erilaisiin tuotteisiin.

      Terveisin
      Kaalimato.com

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe