protu-juhlat

Esikoiseni viettää pian protu-juhliaan. Kertokaapa te joilla juhlat on jo takana tai olette sellaisilla olleet, minkälaiset kekkerit olivat? Rippijuhlissa on omia perinteitään, mutta mitä juttuja teidän mielestänne kuuluu protu-juhliin?
2619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...meillä juhlat olivat hyvin vapaamuotoiset. Kakut, kuohuviini ja muut perinteiset juhlaherkut olivat tarjolla.

Lisäksi Juhlakalun kannattaa valmistautua kertomaan leiristä ja Protu-toiminnasta ja aatteesta, sillä monille ko. juhlan teema on aivan uusi/oudohko. Esimerkkinä voisin kertoa, että oma "kummitätini" meinasi ostaa lahjaksi riipusristin.

Iloisia juhlia teille!

Äänestä
  • Näin mekin olimme vähän ajatelleet, että viettäisimme juhlia varsin vapaamuotoisesti. Juhlakalu valmistelee pienen jutun leiristään (tykkää väsätä sellaisia) ja hänen kasvunsa ympärille nämä juhlat kaikin puolin rakentuvat.

    Ajattelinkin, että laitan kutsuissa jo vieraille jotain tietoa protusta ja koko ei-kristillisestä aikuistumisen perinteestä. Lapsemme on suvun ensimmäinen ei-rippilapsi ja herättää varmaan vähän hämmennystä. Onneksi hän itse on reipas nuori mies, joka vähästä hämmenny. Meitä on pidetty kummallisina jo aikaisemminkin ;-).

    Tarvitsee varmaan varoittaa etukäteen tuosta rippirististä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alfapet kirjoitti:

Esikoiseni viettää pian protu-juhliaan. Kertokaapa te joilla juhlat on jo takana tai olette sellaisilla olleet, minkälaiset kekkerit olivat? Rippijuhlissa on omia perinteitään, mutta mitä juttuja teidän mielestänne kuuluu protu-juhliin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu