Tämän päivän Etlarissa oli juttu jossa oli tutkimus joka kertoi vaarallisten aborttien lisääntymisestä. Aborttien määrällä on selvästi yhteys ehkäisyvälineiden saatavuuteen ja lainsäädäntöön. Luvut ovat sevästi matalammat alueilla , joissa aborttilait ovat vapaamielisemmät.
Tiukat lait johtavat suureen vaarallisten aborttien määrään.
Tutkijat perustivat tutkimuksensa virallisiin tilastoihin, aiempiin tutkimuksiin, sairaaloiden tietoihin ja naisille tehtyihin kyselyihin.
Ja voisin omasta puolestani lisätä että johan sen terve järkikin sanoo että jollei aborttia saa laillisesti ja helposti niin se tehdään laittomasti ja vaarallisesti. Onneksi meillä on vapaamielinen aborttilaki.
vaaralliset abortit lisääntyneet
12
202
Vastaukset
- johan sen
terve järkikin sanoo ettei jotain kehitysmaiden oloja tai syvästi katolisia ym. uskonnollisia maita voi vertailla tän suhteen Suomen kaltasiin maihin. Mikään ei osota ettäkö sama tapahtus täälläkin vaikka laki palautettas järkevälle, lapsen ihmisoikeuksia kunnioittavalle linjalle.
- Laki muutettava
Kyllä, olen samaa mieltä kanssasi, että abortilaki pitää muuttaa ihmisoikeuksia kunnioittavalle linjalle ja vapaa abortti on sallitttava vähintään 18 rv asti ilman mitään tyhmiä paperintäyttelyitä. Nykyinen käytäntö rikkoo törkeästi ihmisoikeuksia ja rikkoo yk:n yleissopimusta eikä vastaa kansainvälistä käsitystä siitä mikä on sivistysvaltio. Pitää vaan jotain keksiä keksimisen vuoksi että lääkärillä lukee rivillä jotain. Mitään muuta merkitystä sillä ei ole. Turhat selittelyt pois ja muiden pohjoismaiden normaali käytäntö asiassa meillekin.
- Muutettava on
Laki muutettava kirjoitti:
Kyllä, olen samaa mieltä kanssasi, että abortilaki pitää muuttaa ihmisoikeuksia kunnioittavalle linjalle ja vapaa abortti on sallitttava vähintään 18 rv asti ilman mitään tyhmiä paperintäyttelyitä. Nykyinen käytäntö rikkoo törkeästi ihmisoikeuksia ja rikkoo yk:n yleissopimusta eikä vastaa kansainvälistä käsitystä siitä mikä on sivistysvaltio. Pitää vaan jotain keksiä keksimisen vuoksi että lääkärillä lukee rivillä jotain. Mitään muuta merkitystä sillä ei ole. Turhat selittelyt pois ja muiden pohjoismaiden normaali käytäntö asiassa meillekin.
Tosin siihen vanhaan hyvään, lapsenkin ihmisoikeudet huomioivaan malliin ja vielä asteen tiukemmaks, eli turha mennä ruikuttaan muakvuustappamisia, ei tipu ilman vakavia terveyssyitä.
- Höpö höpö.
Ei siinä mistään omasta elämästä päätetä jollei hengenvaarassa oo. Estetään vaan päättämästä jonkun TOISEN elämästä eli sen lopettamisesta, että turhaa vääristelet taas.
- kerronpa minäkin
Höpö höpö. kirjoitti:
Ei siinä mistään omasta elämästä päätetä jollei hengenvaarassa oo. Estetään vaan päättämästä jonkun TOISEN elämästä eli sen lopettamisesta, että turhaa vääristelet taas.
"Ei siinä mistään omasta elämästä päätetä jollei hengenvaaraa oo."
Minusta sekin on naisen henkeä uhkaava tilanne jos joutuu sellaiseen tilanteeseen (eli raskaaksi) johon ei ole vapaaehtoisesti halunnut: uhkaa meinaan henkistä tilaa vallan pirusti. Tässä tapauksessa abortti on ihan suositeltava. Kyllä nainen on tärkeämpi kuin joku alkio. - Voihan sitä
kerronpa minäkin kirjoitti:
"Ei siinä mistään omasta elämästä päätetä jollei hengenvaaraa oo."
Minusta sekin on naisen henkeä uhkaava tilanne jos joutuu sellaiseen tilanteeseen (eli raskaaksi) johon ei ole vapaaehtoisesti halunnut: uhkaa meinaan henkistä tilaa vallan pirusti. Tässä tapauksessa abortti on ihan suositeltava. Kyllä nainen on tärkeämpi kuin joku alkio.uhitella mitä vaan kun joku hemmoteltu pumpuliprinsessa ei saa just ja heti paikalla mitä haluais.. mitään suoraa fysikaalista hengenuhkaa ei kuitenkaan raskauden takia ole kuin max 0,4%ssa tapauksia.
- pupu tupuna
Voihan sitä kirjoitti:
uhitella mitä vaan kun joku hemmoteltu pumpuliprinsessa ei saa just ja heti paikalla mitä haluais.. mitään suoraa fysikaalista hengenuhkaa ei kuitenkaan raskauden takia ole kuin max 0,4%ssa tapauksia.
"mitään suoraa fysikaalista hengenuhkaa ei kuitenkaan raskauden takia ole kuin max 0,4%ssa tapauksia. "
--ja tästä sulla on varmaan laittaa virallista tutkimustulosta myös näytille.. vai heititkö vain päästäsi "sopivan" lukeman..? - Kuule mistäköhän
pupu tupuna kirjoitti:
"mitään suoraa fysikaalista hengenuhkaa ei kuitenkaan raskauden takia ole kuin max 0,4%ssa tapauksia. "
--ja tästä sulla on varmaan laittaa virallista tutkimustulosta myös näytille.. vai heititkö vain päästäsi "sopivan" lukeman..?Mee lukeen vaikka niistä stakesin tilastoista kun ne on kaikkien saatavilla. Vai eikö tullu edes mieleenkään ennenkun aloit taas noi inttämissyytökses?
http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/2011/Tr32_11.pdf
Joo, eli v.2010 0,5%. Eli 0,1% korjaus.
- terve järkikin
sanoo, että ehkäisyn käyttö lisääntyy, kun abortteja on vaikeampi saada. Oikeassa tarpeessa sen saa joka tapauksessa ja mikään ei puolla myöhäisiä abortteja ellei ilmaannu terveysriskiä.
- alumnitar
Miksi sitten niissä maissa, missä abortti on tiukasti säännelty tai kokonaan kielletty, tehdään ehkäisyn lisääntyneen käyttämisen sijaan laittomia abortteja?
Maailmassa tehdään yhtä paljon laittomia abortteja kuin laillisiakin. Ja nämä tehdään siellä, missä abortit on kielletty.
Olisi tietysti ihanne, että aborttien tekeminen loppuisi kokonaan juuri ehkäisyn vuoksi, mutta kun asiat ei käytännössä mene kuten paperilla tai ihannemielikuvissa. Pitää pudottaa ne toimenpide-ehdotukset käytännön reallitasolle oikeaan elämään sieltä ihanteiden pilvista niin jotain saadaan aikaan.
- Ei liikuta
Eipä näytä pahemmin ketään hetkauttavan sellasten luusereiden kohtalo.
- Jaa-a...
sua ainakaan tuskin kukaan. Päinvastoin, maailma ois taas vähän parempi paikka kaikille muille.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770