Lulu Viikkouutisissa

Hämptonista kotoisin

Lulu Riikonen kirjoittaa perjantain Viikkouutisissa Hämptonin asioista niin ettei kukaan poliitikko koskaan aikaisemmin. Kerrankin voi taustoista tällainen tavallinen ihminen päätellä mitä tässä kylässä loppujen lopuksi touhutaan kun yleensä näistä kuulee vain kaupunkilegendoja. Viikkouutiset julkaisee muutenkin sellaisia kirjoituksia ettei niitä näe HäSassa tai tässä viideläpyskä KU:ssa. Kuka omistaa Viikkouutiset?

201

1137

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miten noin tuumit?

      Tai sitten ei voi pääätellä. Ei Lulukaan ole puolueeton.

    • Noloa sulle

      Sen omistaa Hämeen Sanomat. Valitan, että sait pitkän nenän.

    • Kellonsoittaja*
      • Kotoisin Hämptonista

        Ei ole Lulu puolueeton, mutta kertovatko rautiot ja vekat näistä asioista reilusti julkisuudessa. Eivät kerro!

    • miten noin tuumit

      Eli kumpaa siis voit uskoa..tuskin kumpaakaan

    • sektorilaskija

      Lulua voi uskoa, jos kukaan ei pysty hänen kirjoittamiaan mitätöimään. Lulu tuntuu muutenkin olevan asialinjalla, enemmän kuin rautiot ja vekat. Hänellä ei lie bisneksiä kaikkien kanssa ja joka tavalla ja suuntaan ja on siis täten selvästi riippumattomattomampi kuin mainitut ryhmät. Sitä paitsi Lulu DInä osaa myös varmaan laskea! Se taito näyttäisi puuttuvan monelta muulta politiikassa olevalta. Hämeenlinnassa ainakin. Luotetaan siis Luluun, keneen muuten!

      • miten noin tuumit

        Mä en luota Luluun, en Rautioon, enkä Vekkaan. Mistä me lulun bisnekset tiedetään? Mitä se osaa laskea?
        Lulu on ihan yhtä riippuvainen Kokoomuksesta, kuin nuo muutkin, muuten se ei olisi Kokoomuksen ehdokas. Ainoa hyöty on, että Lulu ja Rautio saa aina molemmat ääniä, ja silloin kumpikaan ei koskaan pääse eduskuntaan.

    • kari.ilkkala

      Tervehdys,

      Hämeenlinnan Kokoomuksen henkinen tila on sellainen, että tarvitaan lujasti kanttia kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä pöljien valtavirtaa vastaan. Lululla on enemmän "palleja" kuin koko Kokoomuksen tohvelikaartilla yhteensä.

      Hatun nosto Lululle!

      Nyt kannattaa sitten seurata tarkkaan, kenet käytettävissään olevista pisnesguruista kaupunki nostaa Sunny Car Centerin johtokerrokseen? Tosin suunnitelmien trendi on sellainen, ettei herrahissistä voida enää oikein puhua...

      • kari.ilkkala

        Iltaa,

        Suunnitelmien tarkentuessa parhaaksi Hämeenlinnan pisnesguruksi on valikoitunut valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki, joka astuu Sunny Car Centerissä Heikki Hietasen hallitussaappaisiin.

        Samaan aikaan toisaalla Kh päätti 23.1. esittää Hämeenlinnan kaupungin omistajapoliittiset linjaukset valtuuston hyväksyttäviksi:

        4.2.2. Markkinoilla toimivat yhteisöt

        Kaupunkikonserni ei ilman erityisen painavia syitä hanki osuuksia markkinoilla toimivista yrityksistä, ellei kysymys ole sijoitusvarojen hallinnoimiseksi tehtävistä sijoituksista julkisesti noteerattuihin yrityksiin tai vastaaviin sijoitustoiminnan periaatteissa määritellyllä tavalla.

        Konserniohjaus lähtee korvien välistä, ei paperinipuista joilla konsernijohto pyyhkii ..... samalla viikolla kuin hyväksyy hallituksessa.

    • alvari3

      Lulu kirjoittaa asiaa . Huonoin juttu on oikeastaan siinä , että ryhmäpäätökset sitoo myös Lulun , jos ei sido , tulee varoitus . Hyh Hyh , haluatko , että sinut suljetaan ryhmästä .
      Tämä ei koske ainoastaan kokkareita , sama juttu myös demareilla . Molemmat ryhmät katsovat YHDESSÄ kokonaisuutta , ei kaupunkilaisten vaan omien ryhmien puolesta .

      Sunny Car Centerissä on Mylläri Jormalla toimitusjohtajan tai ainakin hallituksen paikka valmiina . Sehän on kuin luotu siihen paikkaan , siis Jorma on sekoitellut mm jauhoja , sekottanut monta muutakin asiaa .

      • Evp

        Eikös se Vekka etsiskele uutta paikkaa linja-autovarikolleen. Tässähän se nyt olisi, maansiirtotyötkin on jo tehty ja hintakin on selvillä eli 1,2 milj. euroa.

      • 784203420
        Evp kirjoitti:

        Eikös se Vekka etsiskele uutta paikkaa linja-autovarikolleen. Tässähän se nyt olisi, maansiirtotyötkin on jo tehty ja hintakin on selvillä eli 1,2 milj. euroa.

        LOISTAVAA LULU tässä munattomien miesten kaupungissa tarvitaan vahvoja, viisaita naisia joilla on munaa!

        Valitettavan totta vaan nuo ryhmäpäätökset...

        Lulu ei ole myynyt mielipiteitään hyväveliringille, se on taas todistettu. Uskaltaa avata suunsa ja on älykäs. Monestako muusta valtuutetusta voi sanoa samoin.

      • munaa hoi
        784203420 kirjoitti:

        LOISTAVAA LULU tässä munattomien miesten kaupungissa tarvitaan vahvoja, viisaita naisia joilla on munaa!

        Valitettavan totta vaan nuo ryhmäpäätökset...

        Lulu ei ole myynyt mielipiteitään hyväveliringille, se on taas todistettu. Uskaltaa avata suunsa ja on älykäs. Monestako muusta valtuutetusta voi sanoa samoin.

        no voi, tääll on munaa

    • Änkyrä muija

      Lulu pulu pettää puolueensa. Miksei hän loikkaa persuihin???

      • kari.ilkkala

        Hyvä kysymys, mutta ei Änkyrän ymmärtämällä tavalla...

        Jos Hämeenlinnan kokoomuksen puoluejärjestönä pitäsisi edustaa ja toteuttaa kokoomuslaista aatetta ja arvoja, puolueen petturit ovat kyllä suunnalla Lintumäki, Vekka ja Rautio, sekä heitä seuraava munattomien, oman asemansa (?!) puolesta pelkäävien joukko, joka ei saa suutaan auki missään asiassa.

        Sen mitä itse olen seurannut, äbaut viimeiset 30 vuotta, kokoomuksen paperilla hyviltä näyttävillä aatteilla ja arvoilla on ollut lähinnä välineellinen arvo. Ainakin saman ajan puoluetta on vaivannut yhden totuuden kirous, ja aatteesta ja arvoista toiminnalleen pohjaa hakeneet ovat aina olleet oppositiossa.

        Niitä, joille Änkyrät kuittailevat, että loikkaa (täytä puolue tähän) omaa pesää likaamasta.

      • en fakta
        kari.ilkkala kirjoitti:

        Ja keskinäisen kehumisen kerho on tälläkin puolella, jos Vekka ja Rautio toisella, niin Ilkkala ja Riikonen toisella.

      • iso KYLLÄ
        kari.ilkkala kirjoitti:

        Hyvä kysymys, mutta ei Änkyrän ymmärtämällä tavalla...

        Jos Hämeenlinnan kokoomuksen puoluejärjestönä pitäsisi edustaa ja toteuttaa kokoomuslaista aatetta ja arvoja, puolueen petturit ovat kyllä suunnalla Lintumäki, Vekka ja Rautio, sekä heitä seuraava munattomien, oman asemansa (?!) puolesta pelkäävien joukko, joka ei saa suutaan auki missään asiassa.

        Sen mitä itse olen seurannut, äbaut viimeiset 30 vuotta, kokoomuksen paperilla hyviltä näyttävillä aatteilla ja arvoilla on ollut lähinnä välineellinen arvo. Ainakin saman ajan puoluetta on vaivannut yhden totuuden kirous, ja aatteesta ja arvoista toiminnalleen pohjaa hakeneet ovat aina olleet oppositiossa.

        Niitä, joille Änkyrät kuittailevat, että loikkaa (täytä puolue tähän) omaa pesää likaamasta.

        esim Antti Korpimaa yksi munattomista ei koskaan mitään valtuustossa, todella....

      • Ira Kalkkila
        kari.ilkkala kirjoitti:

        Hyvä kysymys, mutta ei Änkyrän ymmärtämällä tavalla...

        Jos Hämeenlinnan kokoomuksen puoluejärjestönä pitäsisi edustaa ja toteuttaa kokoomuslaista aatetta ja arvoja, puolueen petturit ovat kyllä suunnalla Lintumäki, Vekka ja Rautio, sekä heitä seuraava munattomien, oman asemansa (?!) puolesta pelkäävien joukko, joka ei saa suutaan auki missään asiassa.

        Sen mitä itse olen seurannut, äbaut viimeiset 30 vuotta, kokoomuksen paperilla hyviltä näyttävillä aatteilla ja arvoilla on ollut lähinnä välineellinen arvo. Ainakin saman ajan puoluetta on vaivannut yhden totuuden kirous, ja aatteesta ja arvoista toiminnalleen pohjaa hakeneet ovat aina olleet oppositiossa.

        Niitä, joille Änkyrät kuittailevat, että loikkaa (täytä puolue tähän) omaa pesää likaamasta.

        Mikä tää tämmöinen tyhjäntoimittaja merlonoomi on ?

    • vaalit lokakuussa

      jatkakaa ketjua sillä nyt päästään vihdoin asioiden ytimiin !!!!!!!!!!!!

      • Vaaleja odotellessa:

        Lulu on oikeilla jäljillä ja turha moittia pelkästään kokoomusta, demarit, Kiemunki etunenässä uivat syvällä...

    • jkghk
    • Joona

      Lulun lisdäksi myös Viikkouutisissa on lehtenä uskallusta.

    • Tirehtööri äyrirohmu

      Jos pitää paikkaansa, että kaupunki on todellakin etukäteen mainostanut sadointuhansin euroin jotain mitä ei ole vielä edes olemassakaan,on kyseessä kyllä yksi vuosisadan suurimmista noh.. melko merkillinen keissi. Yleensä kun mainos yrittää myydä jotain tuotetta tai palvelua jota voi ostaa. Paljonkohan tämä mainostaminen on nyt tuonut kyseiselle yritykselle voittoa? Montako rekkakuormaa suomutaa on ehditty myydä näinkin mittavalla mainoskampanjalla? Entä jos minäkin lupaan rakentaa tänne vaikka maailman suurimman tivolin torille, millä kaupungin lomakkeella voin hakea 100000 euroa alkukustannuksiin. Aloitan nimittäin tivolin rakentamisen mainoksista. Aloitan mainostamisen heti. Tervetuloa Tavastehus clown towniin!!

    • vaaleja odotellessa

      Hämeenlinnan kokoomus on ollut menettämäisillään täysin uskottavuutensa näiden Rautioiden ja Vekkojen takia, mutta vielä on toivoa jos Lulu Riikonen ja muutama muu saavat entistä enemmän jalansijaa, ja nämä edellä mainitut väistyvät syrjemmälle.

      • Suuntaviivat uusiksi

        Riikosta tai Ilkkalaa äänestäisin mielelläni ensi syksynä. Molemmat taitavat olla kokoomuslaisia, mutta täkäläisittäin harvinaisen suoraselkäisiä sellaisia. Jotenkin tämä nykyinen touhu ilman päätä tai häntää pitäisi pysäyttää. Siinä mielessä joku Jytky olisi paikallaan, mutta riippuu tietty, keitä saavat listoilleen.

        Keskustan pysäköintiongelmat, Sunnu Car Center, HPK-tuet, moottoriradan kehittäminen keskellä kaupunkia ja luonnonsuojelualuetta. Keskustan pyörätiet, vanhusten hoito, Ojoisten/Kaurialan suurkoulu. Lapsien kuskaus päivähoitoon naapurikyliin. Tällaista te päättäjät olette pahimmillaan saaneet aikaiseksi.

        Suunnitelmia kuulemma kehitellään, jotta saataisiin uusia veronmaksajia. Pääkaupunkiseudulla tehdään tutkimus Hämeenlinnan vetovoimaisuudesta. Vastauksiksi saattiin: Luonto, Linna ja hyvät palvelut. Odotan mielenkiinnolla miten tämän tutkimuksen tuloksia hyödynnetään. Näitä kun peilaa aikaansaannoksiin, tajuaa kuinka hakoteillä täällä ollaan.

        Sitten pikku ongelma, voisiko joku vastata (asiallisesti, kiitos). Jos pääkaupunkilainen muuttaa tänne, parhaimmassa tilanteessa hän jatkaa työskentelyä pääkaupungissa, hän pääsee työpaikalleen parhaiten Express bussilla. Hämeenlinnassa hän joutuu tulemaan omalla autollaan (heitettyään ensin lapsensa Renkoon :)) bussiaseman lähelle. Minne hän jättää autonsa päiväksi?

      • Riikoslaiset nousuun
        Suuntaviivat uusiksi kirjoitti:

        Riikosella ja Ilkkalalla varmaan onkin oma puolue seuraavissa vaaleissa. Pistävät sitten kaupungin asiat kuntoon seuraavalla vaalikaudella, heh...

      • anti-riikonen
        Riikoslaiset nousuun kirjoitti:

        Riikosella ja Ilkkalalla varmaan onkin oma puolue seuraavissa vaaleissa. Pistävät sitten kaupungin asiat kuntoon seuraavalla vaalikaudella, heh...

        Johon puolueeseen liittyy 5 muuta tällä palstalla huutelevaa hihhulia!

      • Joopa joo
        Riikoslaiset nousuun kirjoitti:

        Riikosella ja Ilkkalalla varmaan onkin oma puolue seuraavissa vaaleissa. Pistävät sitten kaupungin asiat kuntoon seuraavalla vaalikaudella, heh...

        Asiat kuntoon äänin 2 - 57, joopa joo.

      • Jopatijoo
        Joopa joo kirjoitti:

        Asiat kuntoon äänin 2 - 57, joopa joo.

        Lakeijatkin alkaa heräillä terävillä mielipiteillään ;) ;)

    • Valitettavasti

      Ei ole ollenkaan tarkoitus vedellä jotain suuntaviivoja. Päinvastoin. Ainoana silmämääränä on riistokapitalistien maksimituotot minimiajassa.

      Ja sen päämäärän ajamiseen ovat nämä bisnespoikasatraapit eli ikikaupunginjohtajatkin sitoutettu älyttömillä palkoilla ja eduilla. Isosuo taitaa olla vielä huimempi, kun hällä on kyky-kokoomuksen älymystön täystuki.

      Valitettavasti.

      • uiohi8

        Turha tähän mitään kommarijargonia on vetää, samanlaisia valopäitä tällä hetkellä on johdossa niin vasemmalta kuin oikealta.

    • Jari Ranne

      Kirjoituksessa mainitut toimintatavat näyttävät Hämeenlinnassa jatkuvan, eikä oppia ole, valitettavasti, edes Innoparkin yms. sotkuista kyetty ottamaan.
      Niin kauan kuin enemmistö kaupunkilaisista ja kaupunginvaltuutetuista sellaista hyväksyy, tilanne ei muutu paremmaksi.
      Siksikö enemmistö heistä on myös nyt hiljaa?

      • Harmittaako?

        Joo ja tietty tottahan Jari puolustelee Lulua ja hänen kirjoituksiaan ei kait muutakaan voi kun yhdessä kulkevat ja pohdiskelevat kyseisiä asioita. Eiköhän muutkin osaa hoitaa Hämeenlinnalaisten asioita, vai eivätkö? Annetaan vaan enemmistön päättää Hämeenlinnalaisten asiat!

    • Hengar

      Pisteet Lululle täältäkin. Veikkaan että jos kokoomuksessa olisi enemmän Lulun tapaisia poliitikkoja seuraavissa kuntavaaleissa kokoomuksellakin olisi toiveita. Rautio, Vekka ja Kiemunki halventavat demokratiaa uskomalla että he voivat suhmuroimalla ja valtuustoa linssiin viilaten tehdä päätöksiä joiden hedelmiä nyt korjataan muunmuassa Innoparkin osalta. En käsitä kuinka esim. investointiavustuksia on pokkana IP:ssä käytetty vuosikausia käyttötalouteen ja Kiemunki puolustelee vielä tätä - mielestäni tässä on tehty selvä petos ja vastuulliset olisi näistä saatava tilille.

    • Kaupunkin miäs

      Ehkä nää komshoijjaukset ja suhmuroinnit tässä muodossaan loppuvat, kun seuraavissa vaaleissa tulee 2/3 persuja.

      Että suurella enemmistöllä onkin nyt valtuustoasettelujen aika ohi!

      Ja joutaakin. Sähkölaitokeset kaameine seurauksineen on ulostettu. Ja ulostamislinja senkun jatkuu.

      Mitä on tämä kilpailutus? Sehän on sitä, että katotaan, kuka kehtaa halvimmalla jättää työt tekmättä!

      Saas nähdä, tuleeko kohta Prisman porstuaan taas iso reklaami, jossa on niinistömäiseen tyyliin iso Isosuon kuva ja alla teksti:
      KAUPUNGILLA TÖISSÄ!

    • PÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ
    • Kritisoin Riikosta

      Riikosen kirjoitus oli kuin suoraan Ilkkalan koneesta, niin kuin luultavasti olikin.
      Jos kaupunki ostaa maata 800 000 eurolla hyvältä paikalta, on se mielestäni varsin hyvä kauppa. Riikonen ei asiaa ymmärrä, vaikka on itse päättäjiä. Onko hänen kirjoituksensa ymmärrettävä itsekritiikiksi.

      • Ei koneessa

        Lulu Riikonen on ehdottomasti "aivokkaimpia" kokoomuslaisia koko Suomessa. Hän ei tarvitse "koneita", viisaitakaan sellaisia. Sellainen kokemus ja osaaminen että pois alta. On tasa-arvonkin kannalta halventavaa edes epäillä, että sellaisella naisella kuin Lulu Riikonen olisi aihetta olla jonkun "koneessa". Entä sitten muut naiset, joilla ei ole lähestulkoonkaan samaa kapasiteettiä ja osaamista? Kenen koneessa he ovat?' Toivooko kirjoittaja heidän olevan omassa "koneessaan"? Kirjoittaja on satavarmasti mies!!! Naiset esiin!!! Lulu esiin!!!

      • kari.ilkkala

        Moi, ei tosiasioiden kertomiseen mitään Ilkkalan konetta tarvita, vaan omat hoksottimet.

        Rahan laittamista kiinni Kirstulan maihin tässä tilanteessa ei voida arvioida kaikesta irrallisena sijoituksena. Sekä sijoitus maahan että SCC:hen ovat kaikki tapahtuneet velaksi, ja HML:n kyky pyörittää käyttötalouttaan perustuu siihen, että rahoituskulut eivät karkaa, ja lainaa saadaan rullattua eteenpäin (eli kun lainoja ei kyetä lyhentämään, vanhat lainat maksetaan uusilla).

        Kumpaankin asiaan liittyy suuria riskejä, jotka toteutuessaan merkitsisivät käytttötaloudelle katastrofia. Joka tapuksessa edessä ovat vyönkiristystalkoot, ja niissä meille voi tulla vielä itkuinen ikävä SCC:n hankkeeseen sidottuja rahoja.

      • toinen kritisoija

        Siinä mielessä hassu tyty, että istuu Kokoomuksen jakkaralla ja kritisoi heidän juttujaan, eikö sillä ole kavereita, vai mikä on?

        Ilkkalan mielipiteillä ratsastamisen maku tuossa jutussa on aika vahva.

      • Petturiko?
        toinen kritisoija kirjoitti:

        Kokoomus on HML:n suuria puolueita. Miksei Lulu pysty toimimaan omassa puolueessaan ja vaikuttamaan sitä kautta? Jokin ominaisuus näyttää puuttuvan, yhteistyökykykö? Hänethän on valittu valtuustoon vaikuttajaksi ja päättäjäksi nimenomaan puolueensa edustajana. En äänestä häntä enkä kohta enää koko puoluetta, jos se hyväksyy jäsenikseen Lulun kaltaisia vilunkeja. En arvosta myöskään yhtään kolumnien ja blogien kautta kirjoitettuja tölväisyjä, en Lulun enkä kenenkään muunkaan.

      • Katyriä käsketty
        Petturiko? kirjoitti:

        Toimeenpanevan komitean kätyrin puheenvuoro, säälittävää!

        Sääliä täytyy niitä kosmetologeja, kampaajia ja kipusiskoja, jotka ovat äänestäneet omien etujensa vastaisesti kokkareita, koska se on hienoa. On ikäänkuin paremmissa piireissä. Sahaavat raukat omaa oksaansa. Voi sentään.

      • Omitinen
        toinen kritisoija kirjoitti:

        Siinä mielessä hassu tyty, että istuu Kokoomuksen jakkaralla ja kritisoi heidän juttujaan, eikö sillä ole kavereita, vai mikä on?

        Ilkkalan mielipiteillä ratsastamisen maku tuossa jutussa on aika vahva.

        Mutta ajatelkaapa jos hän ei olisi kokoomuslistalla eihän hänellä olisi mitään mahdollisuuksia mistään muusta puolueesta päästä läpi eduskuntaehdokkaaksi tai saati sitten saada ääniä. Onhan sitä pitkään ounasteltu mitä puoluetta hän todenperää edustaa onko kokoomuslainen ollenkaan vaiko esim. vihreä vai...

    • Kremlin lautturi

      Kremlin kruunuin alla Reinot ja Ainot jalassa markka taskussa

      Kenen koneessa seisot,
      ketä palvot,
      onks sull jalass Reinot vai Ainot,
      kenen etuja loppujen lopuks valvot!

      Tääll on aivan ryssä, ryssä, ryssän meiningit,
      luetaan Pravdaa, pidetään ain Vanainlinna-Kremlissä keimingit,
      Niinistöö seittemän vuott meidän mammonakommarit on ajanu presidentiksi,
      ei yhtään ihme, jott totuudellisuuden puute vetää ventiksi!

      Vaan kuka on kulloinkin täkäläinen Berluskooni,
      kuka Brezhnev, mutt ainaski Pohjantähden lipuss on aivan neukkutooni,
      Hämeenlinnajaskaja Pravda ei yhtään oo säästelly palstasenttiä,
      puffatakseen meirän oman Aina Armas Amin Pekka-poika presidenttiä.

      Ett ken viel väittää, ettei mediapelillä pressat tehä,
      ja jos media on oikein miehitetty & omistettu, voiraan kieputella ain sopiva kehä,
      vaikk vähän ontus nelikanta: tietoisuus, totuudellisuus, valta ja vastuu,
      niin normal, normal, ett kansan sukka kusetukseen kastuu.

      Vaan si och så, se ja sama,
      jos set oo huomannu, on aika lama,
      ja pahempaa paljon on tulossa,
      tää kerska-, ryöstö-, riisto- riski- ja esitystalous palaa poroksi tässä kulossa!

      http://ariojapelto.blogspot.com/2012/01/talousromahdusta-ei-voi-enaa-estaa.html

    • vaihtoon

      Ilahduttava poikkeus on Lulu Riikosen kirjoitus. Eikö kenelläkään muulla valtuutetulla riitä rohkeutta? Miksi kaikki muut ovat hiljaa? Päänavaaja on tullut esiin, seuraavalla on jo helpompaa, nyt on tilausta naisenergialle. Äijät ovat jo tarpeeksi kauan hassanneet rahoja.
      Vaalitenttejä kuunnellessa mieleen erityisesti iskostui Niinistön lause: " Veronmaksajien rahoja käyttäessä pitää olla huomattavasti tarkempana kuin omien rahojen kanssa." Siinä olisi johtajakaksikollemme uudelleenkoulutuksen paikka. Tai oikeastaan heidät pitää korvata toisinajattelijoilla, esim.naisilla, joilla on tunneälyä

    • Naisasiamies*

      Mies on luamakunnan kruunu ja viisas! Sen pittää vain yrittää kätkeä suuri viisautensa sisimpäänsä, sillä muuten muijat hermostuu ja tulee kateellisiksi. Koska heiltä puuttuu viisaus kokonaan! Amen.

    • jonttu74

      Jos Suomessa haluaa vaikuttaa asioihin, pitää yleensä kuulua johonkin puolueeseen. Lulu on valinnut Kokoomuksen, se on todennäköisesti lähinnä hänen ideologiaansa. Siis Kokoomuksen, mutta ei ilmeisesti hämeenlinnalaisten kokoomuslaisten. Se on tässä ongelmana. Ketää täällä äänestää, kun haluaa rehellistä, järkevää, kestävää taloudenhoitoa. Ei pilvilinnoja ja lätkää, moottoriharrastusta, jättiautotalohankkeita, konserttilavoja, vaan mielummin mm. luontoa (esim. puhtaamman Vanajaveden), kestävää kehitystä. Lulu antaa vähän uskoa järjen käytöstä, mutta tällä hetkellä kokoomuksen äänestäminen tökkii...

    • Hämptonista kotoisin

      Sehän tässä just onki että kokoomuksessa valtaa käyttävät ovat aivan eri linjoilla kuin Lulu. Onko Lulun puolue sitten oikea, jos hän ajattelee niin kuin kirjottaa? Positiivista on se että Lulu uskaltaa julkisesgti kirjoittaa. Demareissakin tuntuu olevan linja vaihtumassa, kun luki Johannes Koskisen (sekin Viikkouutisissa!!!!) kirjoitusta pari viikkoa sitten. Näiuden hassisen koneiden ja lintumäkein peluripolitiikkaa on ilmeisesti kyllästyttänyht omilla aivoillaan ajattelevat. Peluripolitiikan tulos on muuten sekin että HPK:n peleissä käy yhä vähemmän ihmisiä. Heikon menestyksen lisäksi ihmiset ovat saaneet kuulla viimeisten vuosien totuuden tämän seuran taustoista, kun muistaa Vattenfallin, Innoparkin ja autokeskittymän. Kuinka paljon kynnysrahoja esimerkiksi Vattenfallille asetettin - piti tukea Kerhoa jotta kaupunki myi yhtiönsä, ja nyt me onnettomat maksetaan taas uusi kauppa kun energiayhtiö myytiin eteenpäi n ja myydään vielä jatkossakin ja me maksamme aina nuo kauppainnat energialaskuissamme.

    • Nuorisokasvatusta:
    • Joona

      Kaks viimeistä on taas ihan skeidaa tällaisessa ketjussa. Älypäät!

    • dcwdwcf

      Riikonen olisi laitettava ruotuun ja se on ryhmänjohtaja Raution tehtävä. Riikonen olisi esim. erotettava kahdeksi viikoksi ryhmästä tai jotain. Ei Kokoomus ole mikään perussuomalaiset sentään.

      • kari.ilkkala

        Iltaa,

        voitaisiinko keskittyä sekuntti tähän dcwdwcf:n ehdotukseen... eli mikä olisi peruste Lulu Riikosen määräaikaiselle erottamiselle kokoomuksen valtuustoryhmästä?

        Ehdotuksia?

        Sekö, että Riikonen vaatii kaupungin yhtiöitä ja konsernijohtoa (Kh dynaaminen duo) noudattamaan valtuuston päättämiä konserniohjeita?

        Vai sekö, että Riikonen kirjoittaa kriittisesti kaupungin rahoittamien liiketoimien riskeistä? Riskejä on, siitä kai todistusaineisto alkaisi piisata?

        Ei kai me nyt missään Venäjälläkään olla?

      • Kremnologi

        .

        Venäjällä ollaan. Keskuskomitea komentaa. Pravdaa luetaan.

        €Uvostoliiton bryssiä kumarretaan, €Uroja menee Innoveissön Center Parkeille, parkkitaloihin ja Kirstulan kurakkoon; Katajistoja ostellaan moneen kertaan!

        Ihan sama meno kuni kotouskontoisännmaa -Suomella, mi junavaunuittain ja miljarditolkulla kuskaa €Uroja manjanamanolitoille sun ZeusZorbaksille.

        Että aivan sama kaiku on askelten!

        Ja tuohan aina pitää paikkansa, että totuuden puhuja ei löydä asuinsijaa.

        Mutta ihmiset ovat heräämässä, niin että Tietoisuus, Totuudellisuus, Valta ja Vastuu -nelikanta nostaa päätänsä niin, että tulevaisuudessa kansan sukka tuskin enää vanhaan malliin niin paljon kusetukseen kastuu.

      • Joona
        Kremnologi kirjoitti:

        Luuletko todella että namä vanhat pierut oppisivat uusille tavoille. Eikun kiertoon kaikki entiset pomot ja lähimmät hännystelijät. Eihän osalla pokkuroijista ole yhtään omaa mielipidettä, vaan pelkästään peesaavat mitä mafiajohto sanoo. Innoparkit, HPK-tiuet, autokeskukset ja muut vastaavat on luotu tällä syteemillä, ei siellä ole peesaajat omaa mielipidettään koskaan sanoneet, vaan kumartaneet vekoille, lintumäkiläisille, haissisille ja parille muulle virkamiespomolle.

      • Hämtonista kotoisin
        Joona kirjoitti:

        No ei se ihan noin mene, mutta aika harvoihin käsiin se valta keskittyy. Onneksi Lulu uskaltaa uoda asioita esiin, kun tietää myös taustat. Näitä taustatietoja pitäisi saada enemmän esiin. Kerran Hämeen Sanomat ei niitä kerro, niin kertokoon Viikkouutiset entistä enemmän!

      • äåplöo

        Rautio ei laita ruotuun mitään, eikä ketään.

    • mo

      Rautio ja Vekka olisi laitettava ruotuun, tai mieluummin kokonaan sivuun, ja Riikonen johtoon, jos Hämeenlinnan kokoomus haluaa edelleen olla arvonsa tunteva puolueosasto.

      • hoohhoijaa

        Minne koko tehokaksikko on hävinnyt, ei ole blogejakaan enää Sarilta puskenut?

    • Matias

      Tervemenoa!

    • Kyllä ne

      aiheet... PYRKYREILTÄKIN... loppuvat ja henkilöiden todellisuus tulee esiin . Miten voi samaan puolueeseen pesiytyä kaksi samanlaista . Ei voi kuin itseään Hämeenlinnalaisena harmitella et kyseinen kaksikko on päässyt valtaan ja härskisti käyttää sitä vain oman asemansa pönkittämiseen. Onneksi 2012 vuoden Syys sateet tulevat ja vievät kaiken paskan mennessään

    • Luotan heihin

      Tulevat saamaan äänivyöryn jälleen syksylläkin. Tosi on.

      • Lulu on loistoleidi

        Minä luotan Luluun

    • kyllä näin on

      ensin tulee homot ja sitten sateet joka huuhtelee kaiken paskan pois tietysti S ja T ehtivät vielä muuttumaan tai muuttamaan kehoaa linjalle mikä nyt on vallalla ja niin
      ne äänet taas ropiseen omaan laariin

    • Blogi HäSa

      klo 16.08 Vekka vastaa mitä vastaa ja vastauksista jään ihmettelemään miksi ja mihin tarkoitukseen tarvittiin Kan.kiin. 300.000,00 euroa kun kerran projektiin on näköjään sijoitettu useita miljoonia .. mitä näkyvää saatu aikaan .. Ei mitään siis Vekan vastauksista ei jää kuin paskan maku suuhun ja herran ylimielisyys varsikin puoluetoveriaan kohtaan Suosittelen edelleen kävelemään vielä ylpeämmin ja leveämmin kaupungin kaduilla että varmasti joudun vaihtaan puolta ja puoluetta

    • kari.ilkkala

      Liittyen Vekan vastaukseen HäSa:n blogissa:

      Tervehdys,

      nyt ei malta olla kysymättä, onko KK:n eli Kantolan Kiinteistöt Oy:n sijoitus SCC:iin eli Sunny Car Center’iin ”käsitelty” kaupunginhallituksessa samalla menettelyllä, kuin Hämeenlinnan Jäähalli Oy:n harjoitushallin rahoitus? Eli että ”asiasta on puhuttu”.

      Konserniohjeet sanovat näin: ”Kaupunginhallitus käsittelee kaupungin strategisten tytäryhtiöiden liiketoimintasuunnitelmat, merkittävät strategiset hankkeet ja liiketoiminnan muutokset.”

      Mielelläni kuulisin nyt ne Kh:n pykälät joissa kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa ”useasti kevään ja kesän 2011 aikana”?

      Jos KK:n tai SCC:n edustajat ovat käyneet 28.03.2011 tai 18.04.2011 Kh:n kokouksen aluksi rupattelemassa yhtiön tulevista suunnitelmista, niin kaupunginhallitus ei sillä ole käsitellyt vielä yhtään mitään.

      Mitä tulee KK:n toimialaan, niin se kuuluu: ”Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita kiinteistöjä, kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden osakkeita sekä harjoittaa kiinteistöjen, kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden osakekauppaa ja vuokraustoimintaa.”

      SCC:n toimiala taas kuuluu: ”Yhtiön toimialana on kiinteistökehitys ja projektinjohtotoiminta sekä kiinteistöjen kaupallinen ja tekninen kehittäminen, rakennuttaminen, hallinnointi, markkinointi ja myynti sekä niihin liittyvä muu konsultointi. Yhtiön toimialaan kuuluu lisäksi arvopaperi- ja kiinteistökauppa sekä rahoitustoiminta.”

      SCC ei ole kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiö, eikä toistaiseksi omistane ensimmäistäkään kiinteistöä. KK:n sijoitus on puhtaasti riskisijoitus, joka luonteeltaan poikkeaa oleellisesti yhtiön normaalista toiminnasta.

      Ai niin, mihin muuten perustuu kaupungin tai Virtaa Hämeeseen Oy:n osallistuminen SCC:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen? Osakassopimuksen mukaan uudet osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet siitä hetkestä lähtien, kun osakkeet on merkitty kaupparekisteriin.

      Kaupungin tai Virtaa Hämeeseen Oy:n osakkeita ei ole merkitty tänäkään päivänä, eli 25.1. yhtiökokouksessa on vain kaksi osakasta: Sunny-Trading ja Antrading. Mitä on sanottava esim. sellaisen pääomasijoitusyhtiön toiminnasta, jota ei vuoteen kiinnosta onko sen sijoituskohde rekisteröinyt osakemerkinnät?

      Siinä olen Tapio Vekan kanssa samaa mieltä, että hänen vastauksensa tuntuu absurdilta.

    • kekekekekekekekekeke

      Tietoisuus, totuudellisuus, valta ja vastuu,
      kaupunkilaisten sukka kusetukseen kastuu!

      Mitä enemmän autoilla ajaa, sitä enämpi ilma puhdistuu,
      ilmahan kulkee imanpuhdastimen ja katalysaattorin läpi, ymmärrä ny umpiluu!

      Ahveniston luonnonsuojelu- ja pohjavesialueella kun oikein ympyrää kaahaa,
      saa siittä moni firma ny viel mont €uroo, koht markkaa & $-taalaa.

      http://www.youtube.com/watch?v=Ulo9EwWHanU

    • Joona
    • hju77
      • Sir X

        Aivan varmasti välitetään. Meno jatkuu, ja menot.

      • no mutta

        sama teksti uudelleen, ei mitään mielenkiintoista?

      • SatujaSatujaSatuja

    • Ihmettelen Lulua

      Lukekaa Isosuon ja Vekan vastine HäSa:n yleisönosastosta 26.1. niin pääsette asioista kärryille, ettei tarvitse valehdella ja keksiä omia ihmeellisiä teorioita Lulun tapaan. Ihmettelen kaupunginvaltuutetun kirjoittelua. Hän on itse päättämässä asioista, joten mihin hän opikein syytöksensä ja solvauksensa kohdistaa...

      • tarkkailija

        Jos viitsisit seurata kaupunginhallituksen ja -valtuuston pöytäkirjoja, niin olisit asioista selvillä.

    • Jaakko ensimmäinen

      Eiköhän Lulu jossakin vaiheessa vastaa kaksikon selittelyihin.

    • mo

      Hieman koomista on se, kun Vekka itkeskelee sitä, ettei Riikonen ole kysynyt "asianosaisilta", eli KH:n jäseniltä, mutta eipä ole Vekka varmaankaan tullut ajatelleeksi, että edes "omat" eivät enää luota noihin ympäripyöreisiin puheisiin, saati niihin vastauksiin tyydy. Kuten ei luota myöskään suuri osa kaupunkilaisista. Riikonen on oikealla asialla.

    • Mätäpaiseet puhki

      No nyt, polttaa polttaa, kun on pantu keskuskomitean kätyri laittamaan tänne pelotteluviesti.

      Nyt kannattaa penkomalla penkoa lisää, jos vaikka sais ison kalan koukkuun!

      Menestystä oikeuden puolesta mädännäisyyttä vastaan taisteleville!

    • 244.000,00

      Euroa laskutettu rakennuslupamaksuina sanovat herrat Jussi I ja Tapio V ( onko maksettu ) tätä laskutusta vartenko Kant.kiinteistön täytyi sijoitaa 300.000,00 euroa

    • huhhuh

      Touhut on kuin entisessä Neuvostoliitossa!

    • kari.ilkkala

      Tervehdys,

      Kh pj Tapio Vekan eilisestä vastauksesta Lulun blogissa esittämiini kysymyksiin selvisi muutama mielenkiintoinen seikka...

      Kh:n harjoittama konserniohjaus tapahtuu pöytäkirjan ulkopuolella. Porukkaa lappaa Kh:n kokouksissa erillisissä infoissa tai § 3 "Asioiden käsittelyjärjestyksen määrääminen" kohdalla kertomassa suunnitelmistaan. Koolla oleva porukka päättää, sopii, toteaa asioita konserniohjauksen nimissä merkitsemättä pöytäkirjaan yhtään mitään. Kyseessä on keskustelukerho, ei kaupunginhallitus, sillä kaupunginhallituksen nimissä asioita voi päättää vain päätöspykälissä.

      Kantolan Kiinteistöt Oy:n sijoituksesta ei ole ensimmäistäkään päätöspykälää - eli se siitä konserniohjeiden täydellisestä noudattamisesta.

      Vekan vastauksesta selvisi myös se, että Kantolan Kiinteistöille on tarjottu kahta sijoitusta. Vekka: "Kaupunginhallitus on ... todennut, ettei toteutettava sijoitusehdotus ole yhtiön liikevaihtoon ja taseeseen nähden niin suuri, että se olisi katsottava niin merkittäväksi, että siitä pitäisi tehdä erillinen päätös. Yhtiölle tarjotun jatkosijoituksen tekeminen taas nostaisi kokonaisuuden tällaiseksi."

      Ja KK:n hallitus oli sitten päättänyt olla tekemättä jatkosijoitusta, ja päästänyt Kh:n päättämisen pälkähästä: Kh oli 22.6. pöytäkirjan ulkopuolella päättänyt, että jos päätetään sijoittaa vain 300 donaa, niin ei tarvitse päättää mitään. Jos taas päätetään sijoittaa enemmän, niin sitten täytyy jo päättääkin jotain, ja tulee puheita. Joita on jo muutenkin liikaa.

      Vekan mukaan hankkeeseen on sijoitettu jo useampia miljoonia yksityistä rahaa. Koska tätä rahaa ei ole sijoitettu osakepääomaan, se lienee vieraana pääomana eli lainana yhtiölle. Vieraan pääoman kulut maksetaan aina ensin ennen kuin yhtiö pääsee, jos jakokelpoista pääomaa jää, maksamaan osinkoa.

      Saamiensa miljoonien lisäksi SCC:ltä on sitten puuttunut 300.000 € jotka se on saamassa KK:lta. Saakohan kaupunki sitten laskuttamansa 244.000 € rakennuslupalaskusta suorituksen? En pidättelisi henkeä, alueen rakennettavuushan on yhtiön toimesta julistettu kyseenalaiseksi (kannatti muuten kuoria koko ala asian selvittämiseksi).

      SCC noudattaa herra Wilsonin businesslogiikkaa: kun maksava poka on löydetty, siltä lypsetään niin kauan kuin senttikin irtoaa. Kun 300 tonttua oli luvattu, eikö jatkosijoitustarjousta sisään.

      Nyt SCC vain laski hiukan väärin: rahaa pitää pyytää vain sen verran kuin Kh uskaltaa luvata päättämättä mitään...

    • Jooseppi Käkriäinen

      Sari Rautio lupaili kaupunginjohtajan jäähalliremonttiin oikeudettomasti luvanneen 1,3 millin jälkeen, että virheistä on opittu ja nyt eteenpäin. Nämä kuviot kertautuvat kuitenkin kerta toisensa jälkeen saman kaavan mukaan. verorahoja uitetaan hankkeisiin ikäänkuin tiskin alta ja kun nimiä ei ole pöytäkirjoissa ,ei kenenkään tarvitse ottaa vastuuta. Hämeensanomien haastattelema kh:n pj herra vekka lupaili taas männä viikolla että ryhtiliike hallinnossa on meneillään ja valtuutettuja ohjeistetaan noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Raivostuttavaa tässä on nimenomaan se että yritetään antaa kaupunkilaisille rehdin pelin henkeen vannovasta hallinnosta, mutta kulisseissa tapahtuu aivan jotain muuta.

      • Kuka uskaltaa

        No eiks tota kähmintää ja kusetusta saa millään kuriin ja "päitä vadille"...kai tää nyt vielä on jonkinlainen oikeusvaltio.....vai onko koko johto tossa "suossa" jo kaulaansa myöten..??!!

      • gaalespi

        No äänestetään kaksikko pois valtuustosta, ei se sen vaikeampaa ole.
        Lulu on nyt terävin kärki, hänen paikkansa on päättäjänä.

      • Fiksuille ääni
        gaalespi kirjoitti:

        No äänestetään kaksikko pois valtuustosta, ei se sen vaikeampaa ole.
        Lulu on nyt terävin kärki, hänen paikkansa on päättäjänä.

        Montakohan mahtaa löytyä äänestäjää? Lyön vetoa, ettei kovin monta. Saa kaksikko taas äänivyöryn. Kiitti vaan äänestäjille !!!

    • oiyehgtyu

      Sonny car center mainoksia on saatu melkein joka taksin kylkeen.Siihen se sitten jääkin.Ei tää ihan ole mennyt miten olis pitänyt jo tässä vaiheessa.Ei paikalliset autokauppiaat ole yhtään puhunut hankkeen puolesta?Kupla tää on ja kohta puhkeaa.Tai sitten ihmeiden aika ei ole ohi.

    • Mitään ei tapahdu

      Tähän ei voi olla (jälleen kerran) liittämättä, jo viisi vuotta sitten, valtuutettu Lea Savolaisen (rauha hänen muistolleen) kirjoittamaa tekstiä ja huom. mikä loistava lause: "Vapaus on vapautta reagoida vääryyteen". Minusta juuri Rautio ja Kiemunki ovat näitä vapautensa menettäneitä valtuutettuja.

      "Pahinta on voimattomuus

      [ 19.12.2006 23.38 / Hämeen Sanomat ]

      Professori Matti Virén arvioi kirjassaan "Valta kunnassa" kunnallispolitiikan nykytilaa. Arviot eivät ole imartelevia menettelytavoille, jotka pieni eliitti on halunnut ottaa käyttöön. Hän puhuu kaveriporukoista. Tämä elitistinen kaveriporukka on olemassa myös Hämeenlinnan kunnallisessa hallinnossa ja politiikassa.

      Kaveriporukka on valittuja ja he pyörittävät asioita juuri sillä etiikalla ja moraalilla, joka pöyhkeille itsevaltiaille on tyypillistä. Ei tarvitse kuunnella ketään, ei tarvitse perustella mitään. Saa olla ylimielinen. Saa sylkeä silmille tyhmiä luottamushenkilöitä. Tyhmyys on osoitettu heidän mittareillaan.

      Heillä on lakeijansa, hiljainen ja nöyrä joukko, joka ei uskalla kyseenalaistaa mitään. He istuvat kerta toisensa jälkeen kokouksissa sanomatta mitään. He vaikenevat, koska ovat menettäneet vapautensa olla jotakin mieltä.

      Vapaus menee, kun on kiitollisuuden velassa. Velka syntyy, kun saa erityiskohtelua osakseen. Saa hyvällä palkalla tehtäväkseen projektin, jota kukaan ei tarvitse. Saa palkkiopaikan, kun ei enää selviydy työstä, jota tarvitaan. Pistää hiljaiseksi ja toisaalta kärkkääksi arvostelemaan niitä, jotka peräävät perusteluja.

      Velkaa syntyy, kun ilman turhan tarkkoja pätevyysvaatimuksia ja julkista hakua saa itselleen, sukulaiselleen tai salarakkaalleen oivan vakihomman. Velkaa syntyy, kun läpisormien katsotaan asioita, joista toiset joutuvat tilille. Niin se on.

      Päätöksiä on delegoitu virkamiehille, mikä sinänsä on tarkoituksen mukaista. Mutta virkamies-päätökset tulee rajata selkeästi ja saattaa tiedoksi luottamushenkilötaholle. Silloin säilyy sisäinen kontrolli ja vältytään mielivallalta, jossa kuntalaisten yhdenvertaisuus ja oikeudenmukainen kohtelu näyttää unohtuvan.

      Kuulun ihmisenä ja luottamushenkilönä paarialuokkaan näiden vallankäyttäjien silmissä. Ymmärrän sen. Joitakin kohtalotovereita on valtuustossa. Tarkastuslautakunnan jäsen, valtuutettu Liisa Hallila (kesk.) yritti juuri saada vastausta erääseen yksittäispäätökseen lehdistössä. Meille ei tarvitse vastata koko totuutta, kun asiallisesti kysymme perusteluita. Ei lopputuloksen tarvitse muuttua, mutta totuudelliset perustelut pitää osata antaa. Se on vähimmäisvaatimus virkamiehelle. Luottamushenkilön oikeus on kysyä.

      Pahinta on voimattomuus. Vaikka voidaan osoittaa epäkurantti toiminta, niin mitään ei tapahdu.

      Olet vain hankala. Ollaan tilanteessa, jossa mihinkään ei voi luottaa. Voi olla, että valmistelu on luottamuksen arvoinen. Yhtä hyvin se ei sitä olekaan.

      Helena Anhavan sanoin: "Vapaus on vapautta reagoida vääryyteen."

      Vapauttani vaalien:

      Lea Savolainen
      valtuutettu (sd.)
      Hämeenlinna"

    • Valheitavalheitavaan

      Kääk, jos tuo kirjoitus on vuodelta 2006, kuudessa vuodessa ei ole opittu mitään!

      Ilkkalan ja Riikosen on oltava ehdokkaana lokakuussa!

      Huomisessa Häsässa on juttu jossa Kiemunki haluaa leikata siivet Autotalon talousvaikeuksista. Hän on myös nykyään projektin hallituksessa. Piiri pieni pyörii...

    • Kuntalais_kapina

      Älkää vaan Janakkala ja Hattula liittykö tähän mätäpesäkkeeseen. Jos ei kuntavaaleissa tapahdu mitään mullistavaa, joka heijatuisi myös virkamiehiin, muuttoliike naapurikuntiin saattaa olla tulevaisuudessa vilkasta.

    • Jari Ranne

      Niinpä niin, kymmenisen vuotta on konserniohjeita sorvattu. Paremmat ne nyt ovat kuin alussa, mutta pääongelma ei alussakaan ollut ohjeiden puutteet, vaan ettei tiettyjen yritysten tarvinnut niitä noudattaa. Jo ekat ohjeet mahdollistivat, että kaupunki voi vaatia yhtiöiltä käytännössä mitä tahansa haluamaansa tietoa, tiheää raportointia ja ohjeiden tarkkaa noudattamista, mutta tietyt murheenkryynit saivat toistuvasti erivapauksia ja toiset sen toistuvasti sallivat. Ja näin jatkavat edelleen, eikä oppimista tapahdu. Ja jatkavat niin kauan, kuin enemmistö kaupunginvaltuutetuista sen sallii.

      • Tyhmä 123455

        No, miksi sallit?

    • kuntapunta
      • tarkkailija

        Leppänen kirjoitti:

        "Riikosen kirjoituksessa oli selkeä väite, jonka mukaan konsernin henkilökunnan keskuudessa on laitonta tai muutoin tuomittavaa toimintaa. Hänen laillinen velvollisuus on saattaa tietonsa asianomaisen viranomaisen tutkittavaksi tai perua puheensa."

        Riikonen Kirjoitti:

        "Riskeillä leikkiviä ja laillisuuden rajamailla tai laittomuuksiin luistelevia bisnesmiehiä löytyy välillä myös virkamiesten joukosta. Omia bisneksiään touhuilevat herrat kun eivät muista, että ovat kaupungin leivissä. Kaupungin olisikin syytä varmistaa, ettei virka-aikaa tai virkaan liittyviä etuja hyödynnetä omien bisnesten hoiteluun tai pönkittämiseen."

        En ainakaan minä näe Riikosen tekstistä selkeää väitettä, että juuri "konsernin henkilökunnan" keskuudessa olisi laitonta tai muutoin tuomittavaa toimintaa.

    • Joona

      Luin juuri Viikkouutisten näköislehdestä Lulun vastauksen pomokaksikolle ja se olisi syytä lukea tänne kirjoittavienkin. Hämeenliassa asioista päätetään siis edelleen keskustelukerhoissa ilman mitään lailliaisa dokumentteja ja rakennuslupia jaellaan ilman tarvittavia papereita eli meno on yhtä hurjaa kuin näiden jäähallien ja kaiken maailman kopiokondeiden kanssa siis kannattaa miustaa syksyn vaalien aikana.

      • ta

        Sama vastaus oli Hämeen Sanomissakin.

    • Joona

      Minulle ei tämä paikallisen kuntamafian tiedotuslehti tule sillä en maksa vain yhdestä näkökulmasta kirjoitettuja puoluetekstejä.

    • Samma här

      Samma här

      • Liidokki

        "Vapaus on vapautta reagoida vääryyteen." Hieno ajatus!

        Lulu Riikonen reagoi vääryyteen. Se on hänen VELVOLLISUUTENSA valtuustoon valittuna. Sen hän on vastuussa valitsijoilleen. Jos hänen mielestään jossain asiassa ei ole menetelty oikein, hän tekee väärin ja pettää äänestäjänsa, jos hän ei reagoi.

        Jos kaupungin lähes korkein virkamies ilmoittaa, ettei valtakirjaa löydy, mutta se on virkamiesten vastuulla, herää kysymys, mistä on kysymys. Jos rahoituslähteitä ei kerrota, vaikka sotkussa on mukana runsaasti politiikkaa, herää kysymys, eivätkö kaikki valitut edustajat edustakaan valitsijoitaan. Vai luulevatko he valituksi tulleina voivansa päättää suuristakin asioista (saati sitten pienistä) antamatta valitsijoilleen oikeaa faktaa? Rahat tulevat tavalla tai toisella äänestäjiltä. Myös yritysten panos!

        Jos Iisakista tuntuu, että rahaa on ja, se on kaikkia sääntöjä ja lakeja noudattaen hankittu ja siitä päätetty (kuten, että kaikki muutkin YKSITYISKOHDAT on samalla tavalla käsitelty) tuntuisi loogiselta, että hän välittömästi löysi faktat pöydälle. Ilman vastuun kierrättämistä ja kieltämistä.

        Onnittelen Lulua, hän on vapaa. Ja vapaus on ihmisen tärkein omaisuus. Ilman vapautta ihminen ei ole ihminen. Vain vapaa ihminen voi ajaa asioita lupaamallaan tavalla.
        Sidosryhmät, joo, mutta mitä suurempaan joukkoon ihmisiä olet sitoutunut sitä suurempi riippuvuus ja sitä mahdottomampi sinun on toimia alkuperäisen vakaumuksesi mukaisesti.Hyvä-veli ja-sisko-liittojen osallistujat eivät ole vapaita. Heitä en onnittele.

    • kari.ilkkala

      Tervehdys,

      otan tähän lainauksen HäSa:n keskustelupalstalta:

      "Ymmärrän hyvin toimittajien sananvapauden. Useita kertoja viikossa pysähdyn kuitenkin pohtimaan AGO:n julkaisemien lehtien tasoa, toimittajien, sekä eräiden pysyväiskolumnistien mahdollisuutta melskata, maksavienkin asiakkaiden kustannuksella. Parasta ja asiallisinta tasoa ylläpitää Rauno Lahti johtamassaan Kaupunkiuutisissa, hänellä on inhimillinen, sekä tasapuolisuuteen tähtäävä asialinja. Kiitos siitä!

      Rakentavin yhteistyöterveisin
      Pasi Vesala (sd.)"

      Korrektia olisi kommentoida samassa mediassa, mutta HäSa on edelleen sitä mieltä, että vaikka olen rekisteröitynyt ja kirjautunut käyttäjä, USA:sta tulevat kommentit ovat spämmiä, piste.

      Pasi Vesala on ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja. Pasille annan vinkin, että kolumnistienkin tarvitsisi melskata paljon vähemmän, jos luottamushenkilöministerit vaivautuisivat lukemaan käsiinsä tulevat kokousasiakirjat. Bonusta olisi sitten ymmärtää lukemansa.

      Standardi ei saa laskea siitä, että TÄRKEÄ tilaajajohtaja esittelee TÄRKEÄÄ asiaa. Pasilla on ollut 9.11.2011 kätosissään Salorannan esittelemä Sunny Car Centerin rakennuslupahakemus, jonka liitteenä EI ole ollut kaupungin antamaa valtakirjaa hakea rakennuslupaa kaupungin maalle. Pasin puolustukseksi, pahvien ei olisi ikinä pitänyt päästä lautakuntaan asti, mutta se ei poista luottamuselimiltä ja - henkilöiltä velvollisuutta tarkistaa hakemuksen lainmukaisuus.

      Vaatimus selvittää rakannuspaikan hallinta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin. Sitä tulee noudattaa, vaikka Isosuo pitäisi asiaa miten läpihuutojuttuna. Asia ei ole OK ennen kuin asia on Kh:ssa käsitelty, pöytäkirjaan merkitty, valtakirja kirjoitettu ja hakemukseen liitetty.

      Voitte olla aivan varmoja, että tavallisen jampan rakennuslupahakemus ei liikahda milliäkään eteenpäin ennen kuin siinä on kaikki tarvittavat selvitykset mukana. SCC:n hakemus meni heittämällä koko prosessin läpi kuin norsu lukinseitistä.

      Sen sijaan että Pasi Vesala mollaa mediaa ja kolumnisteja, voisi hävetä ihan pikkiriikkisen, ja oppia paljon.

      • Evp

        Tervehdys

        Sunny Car Centterin aiesopimuksessa v:lta 2010 todetaan, että mahdollinen lisärahoitustarve katetaan ulkopuolisilta sijoittajilta ja/tai rahalaitoksilta haettavalla omanpääomanehtoisella rahoituksella ja/tai lainoilla. Tuskin kaupunginvaltuusto olisi hyväksynyt koko sopimusta, jos se olisi tiennyt, että myös kaupungin kokonaan omistama Kantolan Kiinteistöt Oy voisi olla ns. ulkopuolinen sijoittaja.

        Hyvä kysymys on myös se, mistä Kantolan Kiinteistöt on saanut sijoittamansa rahat. Tuskin niitä sillä kassassa on ollut, vaan veikkaanpa, että kaupungin konsernitilin limiittiä on nostettu.

    • Jari J

      Ilkka kirjoitti:
      "Pasi Vesala on ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja. Pasille annan vinkin, että kolumnistienkin tarvitsisi melskata paljon vähemmän, jos luottamushenkilöministerit vaivautuisivat lukemaan käsiinsä tulevat kokousasiakirjat. Bonusta olisi sitten ymmärtää lukemansa."
      Yksi parhaista kommenteista kuapungin luottamusmiehille!

    • Totelkaa ny!

      Mitä kuuluu Kaurialan autokauppiaille? huhun mukaan millekään liikkeiden kehittämistarkoitukseen haetuille luvalle , ei ole näytetty vihreää valoa. pitääkö paikkansa?

      kohta ovellenne koputtaa pitkähiuksinen "Ruuneberi" , joka saa, retorisilla taidoillaan, mustankin näyttämään valkoiselta. muistakaa silloin hyvä sääntö nukkua yön yli,ennen kuin laittaa nimeänsä mihinkään.

      Kuvio muistuttaa muuten kuntien yhdentymisneuvotteluja. Eiks täällä pitänyt ottaa virheistä oppia?

    • Ilkeyksiä ja valeita

      Lulu-tyttönen on siitä outo päättäjä, että herättää suurta ihmetystä, miksei hän toimi päättäjäksi valittuna valtuutettuna asioihin vaan elämöi kolumneissa ja yleisönosastoissa ja kritisoi toiminnallaan samalla itseään saamattomana päättäjänä. Kyllä kai Lululla olisi mahdollisuus selvittää asioita virkamiesten ja poliitikkojen kanssa kasvoista kasvoihin. Epäilen, että välit ovat poikki kaikkiin suuntiin ja kannatusta pitää hakea herkkäuskoisilta lukijoilta, joihin tuulesta temmatut ja löperösti perustellut valeet uppoavat? Kuka enää noteeraa tuommoista naista, vaikka kova pyrky hänellä näyttää olevan taas seuraavaan valtuustoon. En arvosta tippaakaan puskista huutelijaa.

      • Bush

        Puskista huutelijat eivät toimi omalla nimellään. Lulu on varmasti ollut tietoinen ottamastaan riskistä, mutta haluaa silti YRITTÄÄ saada aikaan avointa päätöksentekoa tulevaisuuden Hämeenlinnassa.
        mistä tiedät että Lululla on pyrky valtuustoon? Sinähän huutelet puskista ja panettelet.

    • Täältä pesee

      Suursijoittaja George Soros sanoo Newsweek-lehden haastattelussa, että Kreikan vararikko vuonna 2012 on todennäköistä. Hän aikoo soimata Davosissa Euroopan johtajia, jotka hänen mielestään osaavat vain rauhoittaa tilannetta, mutta eivät ratkaista ongelmaa.

      Sorosin mielestä kehittynyttä maailmaa uhkaa samanlainen romahdus kuin Neuvostoliittoa ilman, että kukaan ymmärtää mitä on tapahtumassa.

      Vallalla oleva käsitys markkinoiden tehokkuudesta toimia rationaalisesti ja itseään korjaavasti on Sorosin mielestä osoittautunut harhaanjohtavaksi.

      - Meidän on siirryttävä järjen ajasta erehtyväisyyden aikakauteen, jotta ymmärtäisimme ongelmat oikein, Soros muotoilee.

      Sorosin mukaan tämänhetkisen tilanteen tragediana ovat puutteellisesta ymmärryksestä johtuvat tahattomat seuraukset. Hän sanoo lukuisten ihmisten finanssimaailmassa tehneen paljon pahaa ilman, että se oli heidän tarkoituksensa.

      Maailmaa uhkaa yksi sen modernin historian vaarallisimmista ajanjaksoista - ”pahuuden aika," Soros sanoo.

      Eurooppaa uhkaa 1930-luvun kaltainen lama ja sekasorto, ja Yhdysvaltoihin hän ennustaa katumellakoita. Reaktiot niihin voivat olla itse mellakoiden aiheuttamia vahinkoja pahempia, sillä niiden varjolla ihmisten perusoikeuksia aletaan rajoittaa.

      Mutta voi, voi, Sorokselta jää huomaamati, että meidän Jyrki-boy on jo selättänyt markkinavoimat! Ja että Suomi on saamassa finanssineron presidentin, joka panee hommelit kondikseen.

      Ja että meillä on valtionvarainministeritär, jonka iskiessä nyrkin €U:n jakarandapöydän kanteen koko €Urostoliiton vahakabinetti vapisee!

      http://velkakello.fi/

      http://www.youtube.com/watch?v=4xEjeZmVGfA

    • Kieroilijako?

      Lululla on kiero tapa hankkia kannatusta. Ei uppoa meikäläiseen.

      • gfjg

        Mutta meikäläiseen uppoaa! Kyllä niitä kieroja ovat ihan muut ihmiset.

      • zacrias

        Mutta satusetien Vekan ja Kiemungin lorinat näyttää uppoavan.

    • Miksi Vierumäki

      Ja vaan jatkuu Samat herrat ja rouvat taas menossa pitämään hallituksen kokousta , jossa yhtenä asiana Kehken uuden Tj;n seulontaa. Ymmärsin Häsa olleen Vekan haastattelussa hänen tarkoittaneen kaup.hallitusta tai (mikä hallitus hyvänsä). Mutta sitä en ymmärrä miksi kaksi päivää Vierumäellä, vai onko syynä entinen Tj. jolta ehkä tarvitaan mielipiteitä ko asiaan. Kunnollisena Tj hän on aina työpaikallaan
      virkaaikana mutta meidän päättäjillä on aikaa ja varaa matkustaa kylläkin ja kulut maksaa ?
      ps. Ottakaa Lulu mukaan niin saa kaupunkilaisetkin tuoreeltaa paikkansa pitävää tietoa jota on jälkeenpäin vaikea muunnella

    • Kieroilija !!!

      Lululta puuttuu ilmeisesti kommunikaatiotaito ja kyky ottaa tosiasioista selvää. Keskinkertaisellakin kirjoitustaidolla on näköjään helppo luritella mitä hyvänsä soopaa yleisönosastoihin, ja löysät väitteet uppoavat herkkäuskoiseen, virkamiesvastaiseen kansaan kuin kuuma veitsi voihin. Lululla on myös tapana pyörtää sitten sanansa, kun niitä joku fiksumpi vaivautuu oikaisemaan. Näin on huomattu viime aikoina. Toivottavasti Lulun omahyväistä ilmettä ei enää nähdä Viikkouutisissa tänä vuonna.

      • Felix

        Kivaa, että muut hämeenlinnalaispoliitikot toimivat rehellisesti ja kieroilematta, niin että voimme heihin luottaa täydellisesti.
        Hyvään kommunikaatiotaitoon kuuuu muuten, että pystyy jopa "pyörtämään" sanansa. Huonoon, että pysyy valheittensakin takana jääräpäisesti.

        Luuleeko "kieroilija", että valtuustossa jäsenet saavat oikeaa tietoa? Jos luulee, niin sääli. Jäsenethän ovat jopa julkisesti ihmetelleet tietojen puutetta ja hataruutta ennen päätöksiä.
        Kaikki näytetään päätettävän JOSSAIN, joten hyvä tulee.

      • Änkyrä muija
        Felix kirjoitti:

        Mikä se JOSSAIN on? Jos siellä päätetään, niin hyviä päätökset ovat olleet. Olen antiriikoslainen - näen punaista, kun huomaan riikosen kirjoituksen ja pärstän Viikkouutisissa.

      • Lehmä
        Änkyrä muija kirjoitti:

        Mikä se JOSSAIN on? Jos siellä päätetään, niin hyviä päätökset ovat olleet. Olen antiriikoslainen - näen punaista, kun huomaan riikosen kirjoituksen ja pärstän Viikkouutisissa.

        Se JOSSAIN on just se sama valtuusto, jossa toi Riikonenkin istuu. Menis peilin eteen. Mutta se ei kai tajua, että enemmistö päättää, kun hänen pitäs mielestään yksin saada päättää. Demokratia on hukassa Riikoselta.

      • Oligarkia
        Lehmä kirjoitti:

        Demokratia Hämeenlinnassa: V I H päättävät. Siinä teille demokratiaa, eikö kalloon mene että k...tus on käynnissä.

      • trapetsilla
        Lehmä kirjoitti:

        Se JOSSAIN on just se sama valtuusto, jossa toi Riikonenkin istuu. Menis peilin eteen. Mutta se ei kai tajua, että enemmistö päättää, kun hänen pitäs mielestään yksin saada päättää. Demokratia on hukassa Riikoselta.

        Niin, ne on muut joiden pitää saada yksin päättää.

      • Veikko Vaittola

        Olen lukenut Lulun kolumneja, ja hänellä on erittäin kiero ja ovela tapa jättää sanomatta nimeltä ketään syytöksensä kohdetta (tarkkailkaa!). Niistä hänen väitteistään on vaikea nostaa syytettä tai niihin on ylipäänsä vaikea vastata, kun ei tiedä kenen toimintaa hän milloinkin tarkoittaa. Hänellä pitäisi olla perusteellisempia faktoja väitteittensä tueksi. Hän ampuu puskasta pellolle tähtäämättä kehenkään ja kohteeksi osuu kuka kulloinkin sattuu pellolla kulkemaan. Hän on itse vastuussa päätöksistä, joita arvostelee.

    • Kling

      Lulusta tuntuu puuttuvan juuri kaikki kierous. Ennemminkin hän vaikutta Donna Quijotelta. Valitettavasti aika ei ole vielä, jos koskaan, kypsä rehelliselle politiikalle.
      Innoparkin jälkeen luulisi ainakin joidenkin silmien avautuneen.
      Jopa Iisakki pyytelee anteeksi Innoparkkiin liittyviä tapahtumia ja päätöstenteon asiattomuuksia (tai laittomuuksia?), mutta jotkut näyttävät uskovan, että nyt on kaikki hyvin.
      Miksikähän "suuret päälliköt " niin kovaan ääneen ja monisanaisesti yrittävät vakuuttaa syyttömyyttömyyttään Aurinkoiskeisissä? Pelkästään sen pitäisi panna varoituskellot soimaan? Kilinkolinkilinkolin.Kling.

    • sdtgp

      Ja näin se on lähtenyt, tuttuun tapaan, johtavien virkamiesten mielipiteiden vastaisten soraäänien alasampuminen. Täällä ei saa olla erimieltä, tai sitä ei ainakaan saa tuoda julki. No ollaan kuitenkin!

      Bisnekset yksityispuolelle ja julkinen keskittykööt omaan sarkaansa. Jos ei julkisen puolen systeemit kiinnosta, ainahan voi vaihtaa työpaikkaa. Veroeuroilla ei tarvitse kikkailla!

    • Jari Ranne

      Kieroilijalle ja muillekin:

      Onko kieroilua se, että kannattaa ja vaatii:

      a) hyvää ja läpinäkyvää hallintotapaa
      b) selkeää ja valvottavaa päätöksentekoa
      c) kaupungin hyväksymien konserniohjeiden noudattamista
      d) rahaa anovilta yrityksiltä vakuuttavia selvityksiä ideoidensa onnistumismahdollisuudesta ennen kuin niihin sijoitetaan rahaa?

      Sellaista vaativia on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana muitakin. Mutta nyt heidän määränsä näyttää olevan kasvussa kaikissa puolueissa. Hyvä niin, mutta onko vieläkään riittävästi?

      • Kieroilijako?

        On se kieroilua, jos ei usko järkeviä selityksiä vaan vänkää omia harhaisia kuvitelmiaan niitten tilalle.

      • seli-seli
        Kieroilijako? kirjoitti:

        On se kieroilua, jos ei usko järkeviä selityksiä vaan vänkää omia harhaisia kuvitelmiaan niitten tilalle.

        Just niin, näitä seli-seli-selityksiä on kuultu jo ihan tarpeeksi kaupunginjohdolta viimeaikoina(-vuosina). Olisi jo aika kuulla oikeita perusteluita.

      • Bimbot juoksutytöt
        Kieroilijako? kirjoitti:

        On se kieroilua, jos ei usko järkeviä selityksiä vaan vänkää omia harhaisia kuvitelmiaan niitten tilalle.

        Kiero ja liero on riistokapitalismi ja nää sen juoksutytöt täysin bimboja

      • Mää vaan kysyn

        JR, käskikö Lulu kirjoittaa, kun ei itse uskalla?

      • kari.ilkkala
        Mää vaan kysyn kirjoitti:

        JR, käskikö Lulu kirjoittaa, kun ei itse uskalla?

        Tervehdys,

        olen kannattanut ja kannatan edelleen oikeutta kirjoittaa nimimerkillä.

        Silti on melkoisen absurdia ilkkua nimimerkin suojista laajalevikkisessä lehdessä mielipiteilleen kasvot ja nimen antanutta kirjoittajaa uskalluksen puutteesta?! Etenkin kun tiedetään kokoomuksen "keskustelukulttuuri", jossa kielletyistä aiheista kyselemällä saa vain päänsä poikki purruksi Rautiolta, Vekalta, Lintumäeltä tai Isosuolta.

        Toiseksi on melkoisen sovinistista (oli nimimerkki sitten mies tai nainen) ja suoranaista tirkistelymoraalia osoittavaa viittailla täällä kirjoittajien yksityiselämän ihmissuhteisiin. Lulu Riikonen ja Jari Ranne ovat molemmat omana itsenään esiintyen osoittaneet rohkean ja itsenäisen ajattelu- ja toimintakykynsä. Sitä tulisi jokaisen kyetä kunnioittamaan, oli sitten samaa tai eri mieltä itse asiasta.

      • kiero

        Joo ja ystävä Jari jälleen puolustaa Lulua puheissaan, kieroilijoita on TOSI paljon erinnäisissä asiossa joita päätetään! Olkaa siis avoimia!

      • Hölmökö?

        Joopa joo kyllä sitä yritetään taas olla niin asiallinen ja ottaa kantaa kaupungin asioihin, mutta kyllä se niin vain on, että kieroilua sitä tälläkin mielipiteellä on, eiköhän päättäjät osaa ilman sinunkin puolesta päättää!!! Ja määrät ovat kasvussa kaikissa puolueissa paitsi kokoomus!

    • tarkkailija

      Viittaan ylempänä olevaan Lea Savolaisen kirjoitukseen (HäSa 19.12.2006).

      "Heillä on lakeijansa, hiljainen ja nöyrä joukko, joka ei uskalla kyseenalaistaa mitään. He istuvat kerta toisensa jälkeen kokouksissa sanomatta mitään. He vaikenevat, koska ovat menettäneet vapautensa olla jotakin mieltä."

      Ja näitähän riittää, muuallakin kuin valtuustossa. Valitettavasti.

    • ta-wast

      Taisi mennä ajanpeluuksi nyt tämä autotalokeissi. Kiemunki sanoi (HäSa 27.1.2012), että työt jatkuvat keväällä vetisellä pellolla talven jälkeen, todennäköisesti huhtikuulla. Silloin alkaa kalkkistabilointi(?), joka kestää muutaman kuukauden.
      Ts. juuri mitään näkyvää ei tule tapahtumaan ennen kuntavaaleja.

    • Ex-valtuutettu

      Tuo edesmenneen Lea Savolaisen kirjoitus on Hämeenlinnassa niin totta kuin olla voi!
      On erittäin helppo tie syyttää eriävän mielipiteen esittäjää hankalaksi ihmiseksi. "Kun Hämeenlinnassa on oikeasti jotakin toista mieltä kuin valtaklikki, siirretään kaveriporukasta ulos yhteistyökyvyttömänä. Sillä ei ole merkitystä, ovatko asiat hallussa ja faktat tarkistettu, kaikkein tärkeintä on olla kaveri ja pitää myös "salasuhteita" porukan kesken.
      Hiljaa olevat valtuutetut ja muut luottamushenkilöt eivät sano mitään sen vuoksi, että oman mielipiteen esittäminen on osoitus "hankaluudesta".
      Odotan mielenkiinnolla sitä, kuin kokoomuslaiset käsittelevät nyt esillä olevan asian omassa porukassaan. Siellä käy johtoporras kuumana, kun kaikki yksilöt eivät marssi johdon tahdittamana. Tiedän kokemuksesta ja lähellä seuranneena tällaisen vallakäytön olevan kahdessa suurimmassa poliittisessa valtuustoryhmässä arkipäivää, jonka seurauksena joutuu helposti poliittiselle sivuraiteelle. Samalla mustamaaltaan myös ihminen, persoona, ei pelkkää poliitikkoa.

      • Oikeus voittaa aina

        Allekirjoitan Lea Savolaisen kirjoituksen myös politiikkaa läheltä seuranneena. Rohkea pitää olla että uskaltaa kirjoittaa kuten Lulu Riikonen. Voimia hänelle jatkossakin kuunnella sydämen ääntä, se on sitä kestävää politiikkaa joka toivottavasti myöhemmin palkitaan.

    • Desparado

      Todellinen valta on Hämeenlinnassa on ihan jossain muualla kuin valtuustossa. HE pitävät näitä kumileimasimia taskussaan ja puristavat juoksupoikiaan nyrkissään aina sopivassa tilanteessa. Verokirstun ympärillä käy tänä päivänä aikamoinen kuhina ja Jakajia riittää. Veronmaksajien kannalta on todellinen onni että Lulu Riikosen tapaisia eri latuja hiihtäjiä kuitenkin vielä löytyy.

    • Vitsi, vitsi

      MITÄ YHTEISTÄ ON HÄMEENLINNAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLA & -HALLITUKSELLA JA HERKKUSIENIVILJELMÄLLÄ?

      Vastaus:

      NIILLE SYÖTETÄÄN SONTAA JA PIDETÄÄN PIMENNOSSA !!!

    • kysymysmerkki

      Uskomaton vastavyörytys on alkanut Lulu Riikosen kirjoituksien takia, niin siinä aina käy. Sen sijaan että keskusteltaisiin aiheesta kriittisesti, kritiikin esittäjä leimataan yhteistyökyvyttömäksi kieroilijaksi ja oman pesän likaajaksi.Tarinassa on jälleen häivytetty tärkein asia valtakirjasekoilun taakse. VASTATKAA PÄÄTTÄJÄT, miksi kh:ssa päätetään asioita keskustelukerhoissa, eikä varmaankaan koko kh:n voimin, eikä päätöksiä kirjata mihinkään !!! Tosi hämärää touhua, eikä varmastikaan kaupunkilaisten edun mukaista - missä se läpinäkyvyys on?
      On myös yleistä, että rohkea kriittinen jää yksin, kuten nytkin. Yksikään valtuutettu, ei mies eikä nainen ole antanut tukeaan. Sen sijaan vastaiskuja on tullut. Mistähän johtuu, että NAISET eivät tue toisiaan, edes hyvässä asiassa. Nytkin valtuustosisar ja saman puolueen Sari Rautio kiirehtii papereita penkomaan konsernijohdon maineen pelastamiseksi.
      Sen sijaan hyvävelikerhoja on kaupunki täynnä, kuten parivaljakko Vekka - Isosuo ja Kiemunki-Hellsten osoittavat - niin hyvässä kuin pahassa, ettei itse huku mukana.
      Jaksamista Lululle. Toivottavasti rinnalle ilmaantuu muitakin tervejärkisiä valtuutettuja.

    • Hyvä Lulu!

      Totta puhut! Raution vihjailut että hän itse tykkää reilusta pelistä pistää kyllä vihaksi. Olen sitä mieltä että hän osaa ehkä "pelata" isojen poikien mielen mukaisesti mutta että reilusti...

      Tässä vielä Rouva Raution vinoilua Lululle sanasta sanaan:

      "Reilu peli ja oikeat mittasuhteet kunniaan, joka paikassa. Haasteita meillä piisaa ihan oikeissakin asioissa."

      Ihan oikeissa asioissa???

    • kp

      Lulu on oman tiensä kulkija. Näen molempia samoissa vanhempainilloissa. Rautio menee jakoavainvirne naamalla pukuherrasta toiseen, Lulu istuu paikallaan.
      Minä henkilökohtaisesti pidän Lulun tyylistä. Rautio on mielin kielin sinne tänne.

      • Lulu fani

        Samaa mieltä.

      • gevter5

        Hitsi kun näkö heittää, luin että "Rautio menee jakorasiavirne naamalla pukuherrasta toiseen". Kaikkea se ikä teettää.

      • Puolue kävelykeppinä

        Miksi hän sitten kuuluu puolueeseen? Kulkisi omaa tietään, mutta kun ei taitaisi päästä valtuustoon ihan omaa tietään, tarvitsee kokoomuksen tuekseen ?

    • 45678lktyghdf

      Nämä puuteheinää puhuvat rautiot ovat juuri kaikkein pahimpia. Juuri he osaavat mairea ilme kasvoillaan uskotella ihmisille kuinka nyt kaikki on avointa ja reilua. Milli jääkiekkoon, kymmenen milliä innoparkkiin ja virheistä on taas opittu seuraavaan katastrofiin asti.

    • kp

      No joo, välillä tuntuu, että avointa ei ole, kuin suu ja "taivas varjele, mitä sieltä tulee."

      Lulu taas on vähän vaatimattoman oloinen, mutta varsin terävä. Jos pitäis verrannollistaa nämä kaksi johonkin, niin Rautio olisi hattara ja Lulu lanttu, makuasia kummasta pitää. :)

      • Tyhmyyksien tyhmyys

      • Sari Rautio

        Heh, tuo oli kyllä paras nimitys aikoihin.
        t. Hattara-Rautio

    • mielinkielin

      Muistui mieleen erään kaupungin toimialajohtajan tyytyväinen lausahdus: Raution kanssa on helppo toimia, asia tai toive syötetään hänelle oikealla tavalla ja niin hanke etenee haluttuun päätökseensä :D Tuli mieleen kuva marionetistä.

      • Rungin tiedän

        Marion Netti, kuka se on?

    • Tantta

      Mielinkielin on asian ytimessä. Vastaavaa viestiä kuulee sieltä sun täältä, missä ko. rouva "oppii virheistään" tulevaisuuden ratkaisja tehdessään. Kunhan on "sopiva" neuvonantaja, rouva jakoavain hyväksyy kaiken.

    • Kerrassaan Mainio

      on nimitys arvon Rouva Rautiosta JAKOAVAIN
      Paljon seurailen keskusteluja enkä ole ennen kuullut tätä mainintaa. Liittyykö johonkin keskusteluun asiaan tapahtumaan vai on vain syntynyt Rouvaan loistavasti sopivana sanontana
      ps Tänään Häsa pipo juttu Kiinan matkasta kuinka ollakkaan kaksi suuresta suosiosta nautivaa Rouvaa Minna L Sari R
      Kova tyttö tuo Sari on matkustellemaan.reilun kahden kuukauden aikan Newyork Dubai Venäjä Kiina olla siinä sitten ryhmyri vai onko vaan isojen poiken tsuppari

      • kp

        No, ei se toki sen kummemmin mihinkään liity, tuli vaan tuo vanha sanonta mieleen, kun tuon touhuja mulkoilin muutama päivä sitten :)
        Ei sentään mitään: "venyvä, kuin litran mitta" viitti käyttää..
        Kyllä kunnallispoliitikon pitää nuo maat tuntea, ei siinä mitään. Lintuskan kanssa ovat varmaan samanhenkisen hajuisia. Nythän se on sitten Lintunenkin lakannut kiukuttelemasta, kun pääsi reissaamaan.
        Matkailu vaan avartaa hymyä :))

    • kysymysmerkki

      Olisi aimo askel kohti parempaa johtamista, jos saataisiin rouva Rautio pois valtuustosta ja Lulu ryhmyriksi ja kh:kseen. Toinen mitäänsanomaton Sari kokoomuksessa ja kh:ssa on Järvinen-Louhio, joka saatuaan tonttinsa ja päiväkotinsa ei enää ole osoittanut mitään kiinnostusta yhteisiin asioihin. Valitettavasti kansakunta on täynnä ihmisiä, joihin tällainen hattaratyyli / jakoavaintyyli menee täydestä. Kriittiset ihmiset pitäisi nyt aktivoida kunnallisvaaleissa äänestämään, muuten ei meno muutu.

    • Sasin kamu

      Vekka,

      kenttäväki ei näyttäs niin kauheesti fanittavan näit sun enkeleitäs. Tarsko strategiaa hiukka reivata? Ja kuvii suurentaa?

    • Parempi huominen

      Pistetään sana kiertämään, on paljon hämeenlinnalaisia, jotka eivät tunne / tiedä pätkääkään valtuutetuista tai heidän motiiveistaan.

      Tuo HyväVeli klikki pitäisi saada hajoitettua. Tämä ei ole puoluepolitiikkaa, vaan ihan henkilöistä kiinni. Jokaisessa puolueessa on aidosti ja pitkäjänteisesti Hämeenlinnan ja hämeenlinnalaisten asioita ajavia, ja sitten valitettavasti myös näitä kikkailijoita, sulle - mulle henkilöitä, joilla on sidonnaisuuksia joka puolelle. Heillä ei ole (yllä olevaa Lea Savolaista lainatakseni), "vapautta reagoida vääryyteen". He ovat mielipiteensä jossain vaiheessa myyneet.

      Jännä huomata, että useimmat nykytilannetta kritisovat, eivät ole paljasjalkaisia hämeenlinnalaisia. Ehkä muualta tulleena huomaan eron, kähmintä politiikassa ja ns. normaali politiikassa.

    • Tantta

      Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Hyvä kaupunki pilataan hyvävelijärjestelmällä ja öykkäröinnilla naapurikuntia kohtaan.

    • Plus Leppäselle

      Lukekaa Leppäsen vastine Lululle HäSa:n blogista. Leppänenkin on tullut järkiinsä eikä usko kaikkea kokoomuslaista hömppää.

    • EI Hämeensanomalle

      Mihinkää, mihin liittyy Hämeensanoma, en tikullakaan koske. Kiitos.

    • Tantta

      Katsotaanhan nyt rauhassa mitä sieltä aurinkoisesta autokaupasta paljastuu. Leppänenkin voisi raihoittua, sillä mies mokailee kirjoituksissaan tuon tuosta kun ei vaivaudu ottamaan asioista selvää. Iisakki lupaili homman olevan paketissa mutta kyllnä narut taitavat olla aika löysällä samoin käärepaperit

    • Ketkujenmetkutketkuj

      Täällä joku odotteli, koska Kaurialan autokauppiaiden ovia kolkutellaan. Eikös tämä Kiesi ole ihan lehtijutussa ilmoittanut, ettei hän keskustele joidenkin hämeenlinnalaisten myymälänhoitajien kanssa, vaan suoraan hesalaisten päämiesten. Ei tarvitse olla kummosenkaan tunneälyn omaava ihmmeinen, kun älyää, ettei noin röyhkeällä tavalla asioita hoideta, ainakaan tuloksellisesti. Toivottavasti kaikki Kiesin yhteistyökumppanit ovat miehiä. No nyt pääsee sitten Kiemunki näyttämään taitojaan.

      Onko nyt todella niin että meitä veronmaksajia on k....ettu taas oiken kunnolla. Ensi ilmoitetaan, ettei veroeuroja laiteta tähän hankkeeseen, (maakauppoja lukuunottamatta,) vaan yhteistyökumppanit ovat ulkopuolisia sijoittajia, ja sitten paljastuu että joo kaupungin omia yrityksiä. (mm. Kantolan Kiinteistöt)....mitä????

    • sidos?

      Mitenkähän Leppänen on sitoutettu, kun kritiikin kohde ja tyyli on muuttunut. Onko etuja tiedossa Iisakin kannatusyhdistyksessä olleelle demarille?

      • Leppäsellä asiaa

        Leppänen näyttää jotakin ymmärtävän kuntien päätöksenteosta. Te viis muuta arvostelijaa ette hölkäsen pöläystä, entiset valtuutetut mukaan lukien. Mutta Leppänen on ollutkin virkamies, se selittää paljon. Ainoa paheensa on demarius.

      • Hyvästi toverit

        Demarivaltuutettu Pasi Vesala tuntuu olevan tyypillinen hämeenlinnalainen kunnallispoliitikko kun ei halua asioiden taustoille julkista keskustelua. ay-liike on kautta aikain sanellut ne ehdot miten he toimivat ja samalla linjalla tuntuu nykypäivän ay-toimitsja liikkuvan kun ilmoittaa KU:n yleisönosastokirjoituksessaan harmittlevan kolumnistien julkista kekustelua. Vesalasta on kehittymässä ilmeisessa Hassisen koneeseen verrattava peluri, joka ei puhu julkisuudessa eikä halua puhua asioista mitään, vaan päättää niistä mieluusti ay-toverien kanssa työväentaloilla ja kabineiteissa. On hyvin oireellista että kun Hlinnassa on vihdoi saatu jotain julkista keskustelua päätöksenteosta aikaan, niin vallassa oalevat nousevat piikit pystyssä vastustamaan avoimuutta. Vesalan mielipiteiden mukana meni sekä demariääni joita ei ole enää puolueella monta jäljell.ä Mukavaahan tässä keskustelussa on myös se että Vesala moittii samalla puolueensa aktiivikirjoittajat Kokisen, Kiemungin, Filatovin ja mm. Rantjin.

    • Tantta

      Vesala näkyy olevan vanhan ajan demari. Kaikki päätökset on tehtävä salassa kansalta pienellä poppoolla. Tarjajärvi-vainaa sanoisi: Sillä lailla!

      • Piikki lihassa

        Äänestetään ne kaikki ulos. Eli sana kiertämään, älkää enää koskaan äänestäkö ketään tämän nykyisen valtuuston jäsentä. Kaikki pitää joukolla erottaa. Hyvä Arki Muuttaa Hämeenlinnaan- liike pyrkii valtuuston täydelliseen vaihtamiseen ottamatta kantaa, ketä sinne tilalle pitäisi valita. Tai no, listoilla olevia uusia ehdokkaita kai. Liittykää mukaan tähän kansanliikkeeseen ja tulkaa mukaan vaikuttamaan ja puhdistamaan ilmaa demokratian keinoin. Sanaa kiertämään Facebookiin, ystäville ja tutuille. Mitta on nyt täysi, koska tätä samaa saastaa on seurattu kymmeniä vuosia ja meno ei kun yltyy. Pakko tähän on saada loppu.

    • Loppu mikä loppu!

      Mukana ollaan!

      Pannaan kunnon tuuletus. Oikein ristiveto, että lentää akanat kaikki ulos. Ja Hämeen Sanomien lukeminen lopetetaan!

    • Litran mitta

      Lulu rulettaa, kuin litran mittaa Saria sun Vekkaa kulettaa

    • liikki pihassa

      Piikki Lihassa väittää että sama valtuusto on pörittänyt Hämeenlinnaa kymmeniä vuosia! Aika mielenkiintoinen väite, varsinkin kun kirjoituksesta paistaa jonkun 19 vuotiaan Jonnen jutut läpi!

    • Tantta

      Lulu kirjoitti tänään 3.2 Viikkouutissa taas asiaa:
      "Onpahan tämän Sunny Car Center -tapauksen tiimoilta tullut yhteydenotto jos toinenkin, joissa toivotaan selkeämpää, tarkempaa ja helposti jälkikäteenkin seurattavaa päätöksentekotapaa. Sellaista kun toivottiin, vaadittiin ja luvattiin Innopark –sotkujen paljastuttua.
      Demokratiaan ja Hämeenlinnan arvoihin sopii, että myös julkisesti voidaan pohtia ja arvioida, kuinka hyvin oppi on mennyt perille. Kaikkien vastuuta kantavien onkin syytä olla tarkkana, sillä uuden päätöksentekokulttuurin sisäistäminen on tahdosta kiinni. "
      Just näin ja sitä nämä Vesalat ja kokoomuslaiset äänitorvet vastustavat eli ei saisi puhua julkisesti vaan päättä ryhmissä ja kabineiteissa mieluun mafiaveljesten kesken.
      Avoimuus on onuhtunut vaikka sitä naama irvistykseen vääntyen hymyssäsuin vaaditaan

      • Ex-demari

        Demareissa tämä Vesala tuntuu edustavan sitä vanhaa demari-ayhenkeä, jonka sopivuus tämän päivän totuuteen on näytetty jo useammissa vaalleissa viimeksi Lipposen kohdalla. Demarit elävät kuuskytluvun hengessä eivätkä ymmärrä tämän päivän todellsiuudesta mitään minkä ko. Vesalakin tunnusti yleisönosastokirjoituksessaa: ei halua edes lukea toisten ihmisten mielipiteitä vaan pysyä demariumpiossa aylikkeen syöttövasikkana meidän oikeita töitä tekevien rahoilla. Tällä pelillä menetätte viimeisetkin äänet, ainakin minun ja vaimoni.

      • ainaskin
        Ex-demari kirjoitti:

        mä oon lulun puolella

    • Lulutusta

      Lululla on noin viis lukijaa, kiinnostaako teitä tosiaan, mitä puolueensa oppositiossa oleva pimu kirjoittaa. Vähän näyttää siltä, ettei hänellä ole kykyä eikä rohkeutta ottaa asioista selvää virkamiehiltä eikä taitoa keskustella rakentavasti edes oman puolueensa kanssa. Ihmettelen, että hän levittelee omituisia omassa päässä kehiteltyjä luulojaan lehtien palstoille. Ennen kuin kirjoittaa, ottaisi selvää asioista. Nähtiinhän se taas tuossa rakennuslupalaskuun liittyvässä asiassa. Uskon virkamiehiin kuin vuoreen, he toimivat virkavastuulla. Mitä ihmettä vastaan Lulu pullikoi? Putoaa seuraavasta valtuustosta lennossa. En arvosta tippaakaan omien harhojensa vallassa elävää valtuutettua.

      • Sen pituinen se

        Ai ett mitä vastaan pullikoi? No MÄDÄNNÄISYYTTÄ!

        Ja ne, joiden intresseissä on tykätä mädännäisyydestä, eivät oikein sitten luonnollisestikaan tykkää Lulusta.

        Sen pituinen se.

    • Juho Kustaa

      Lululla taitaa olla kaduilla ja kuppoiloissa kuullun persuteella olevan vähintään viisituhatta, jos ei viisikymmentä tuhattalukijaa. Kun Sinäikin ja ympäristösi lukevat, niin kannattaisi mennä matikan kertauskurssille ja samalla opetella demokratian perusteita.

      • persuko?

        ...jaa persuteella... kirjoituskurssille Juho Kustaa...

    • Lulutusta

      Demokratia on Hämeenlinnassa yksi vastaan kaikki muut. Päätös on aina enemmistöpäätös. Yksi voi pullikoida niin paljon kuin lystää - onneksi tuloksettomasti.

      • kari.ilkkala

        Hassua,

        minusta kun Lulun ja aika monen muun kritiikki on kohdistunut niihin päätöksiin, jotka on tehty demokratian ulkopuolella, ilman valittujen toimielinten kirjattuja päätöksiä.

        Heitä esimerkki valtuuston päätöksestä Lulu Riikonen vastaan kaikki muut?

        Olisikin varmaan ensimmäinen kerta kun mikään valtuusto missään olisi onnistunut tekemään päätöksen yksi vastaan kaikki muut...

    • Lulu on TÄHTI !

      Lulu on seuraavan valtuuston kokoomuksen kääpiöryhmän tähti!

      • Taas oksettaa

        "Kh:n harjoittama konserniohjaus tapahtuu pöytäkirjan ulkopuolella. Porukkaa lappaa Kh:n kokouksissa erillisissä infoissa tai § 3 "Asioiden käsittelyjärjestyksen määrääminen" kohdalla kertomassa suunnitelmistaan. Koolla oleva porukka päättää, sopii, toteaa asioita konserniohjauksen nimissä merkitsemättä pöytäkirjaan yhtään mitään. Kyseessä on keskustelukerho, ei kaupunginhallitus, sillä kaupunginhallituksen nimissä asioita voi päättää vain päätöspykälissä."

        Vekka Veitikka siis pitää virallisen Hallituksen rinnalla keskustelukerhoa, jossa sovitaan Hallituksen pöytäkirjan ohi isojakin asioita? Onko tämä todellakin laillista? Mihin näitä pöytäkirjoja ja muuta byrokratiaa tarvitaan, jos kaikki voidaan laillisesti kiertää, jos porukka on tarpeeksi ketkua?

      • verkot tötterölle
        Taas oksettaa kirjoitti:

        Ja sama porukka päättää krapulassa vichyä juoden krokotiilin kyyneleitä vuodattaen, että opiksi otetaan ja eteenpäin mennään. Tosin veroäyriä pitää jälleen nostaa, valitettavasti. Limiitit kun ovat vähissä ja pelata pitäisi.

      • ´Kerjääjä
        verkot tötterölle kirjoitti:

        Ja sama porukka päättää krapulassa vichyä juoden krokotiilin kyyneleitä vuodattaen, että opiksi otetaan ja eteenpäin mennään. Tosin veroäyriä pitää jälleen nostaa, valitettavasti. Limiitit kun ovat vähissä ja pelata pitäisi.

        Pikku-Pena kerää

    • Tilaisuus meni ohi

      Miksei suutaan avannut valtuustossa 6.2. ?

      • Juho Kustaa

        Jospa Rautio ja Vekka kielsivät uhkauksien saattelemana?

      • Puhumatta paras

        Varmaan siks, kun on ns. "takarivin taavi" valtuustossa eikä kuulu puolueensa johtoporukkaan, hänellä ei ole vaikutusvaltaa. Ei kehtaa, kun on oppositio-kokoomuslainen, voisi saada potkut persuksille puolueesta. Ei muutenkaan keskusteleva tyyppi, kirjottelee vaan.

      • chain reaction
        Juho Kustaa kirjoitti:

        Jospa Rautio ja Vekka kielsivät uhkauksien saattelemana?

        Eiköhän Lulua jo odottele puhuttelu! Tällainen kai on käytäntö.
        Rohkeutta Lulu.

      • Huudon kanssa
        chain reaction kirjoitti:

        Eiköhän Lulua jo odottele puhuttelu! Tällainen kai on käytäntö.
        Rohkeutta Lulu.

        On kai puhuteltu oikein uhkaavasti

    • Väinä Saulimo

      Kykykokoomus ja riistokapitalismi nyt avoimesti meitä tavallisia kohti helvettiä vie!

      Alkoi itkun ja hammastenkiristyksen armoton aika.

      • Tukena ollaan !

        Minusta tämän edesmenneen valtuutetun hieno kirjoitus kertoo miksi täkäläisessä valtuustossa on turhauttavaa ottaa mitään arkoja puheenaiheita esille. Ei tarvitse olla Mensan jäsen ymmärtääkseen, että jos ilmapiiri on tällainen, eriävän mielipiteen kertominen ei ole helppoa. On aivan hyväksyttävää ottaa epäkotia esille muilla keinoilla. Pääasia että joku välittää ja uskaltaa taistella suhmurointia vastaan! Kiitos Lulu!

        "Pahinta on voimattomuus

        [ 19.12.2006 23.38 / Hämeen Sanomat ]

        Professori Matti Virén arvioi kirjassaan "Valta kunnassa" kunnallispolitiikan nykytilaa. Arviot eivät ole imartelevia menettelytavoille, jotka pieni eliitti on halunnut ottaa käyttöön. Hän puhuu kaveriporukoista. Tämä elitistinen kaveriporukka on olemassa myös Hämeenlinnan kunnallisessa hallinnossa ja politiikassa.

        Kaveriporukka on valittuja ja he pyörittävät asioita juuri sillä etiikalla ja moraalilla, joka pöyhkeille itsevaltiaille on tyypillistä. Ei tarvitse kuunnella ketään, ei tarvitse perustella mitään. Saa olla ylimielinen. Saa sylkeä silmille tyhmiä luottamushenkilöitä. Tyhmyys on osoitettu heidän mittareillaan.

        Heillä on lakeijansa, hiljainen ja nöyrä joukko, joka ei uskalla kyseenalaistaa mitään. He istuvat kerta toisensa jälkeen kokouksissa sanomatta mitään. He vaikenevat, koska ovat menettäneet vapautensa olla jotakin mieltä.

        Vapaus menee, kun on kiitollisuuden velassa. Velka syntyy, kun saa erityiskohtelua osakseen. Saa hyvällä palkalla tehtäväkseen projektin, jota kukaan ei tarvitse. Saa palkkiopaikan, kun ei enää selviydy työstä, jota tarvitaan. Pistää hiljaiseksi ja toisaalta kärkkääksi arvostelemaan niitä, jotka peräävät perusteluja.

        Velkaa syntyy, kun ilman turhan tarkkoja pätevyysvaatimuksia ja julkista hakua saa itselleen, sukulaiselleen tai salarakkaalleen oivan vakihomman. Velkaa syntyy, kun läpisormien katsotaan asioita, joista toiset joutuvat tilille. Niin se on.

        Päätöksiä on delegoitu virkamiehille, mikä sinänsä on tarkoituksen mukaista. Mutta virkamies-päätökset tulee rajata selkeästi ja saattaa tiedoksi luottamushenkilötaholle. Silloin säilyy sisäinen kontrolli ja vältytään mielivallalta, jossa kuntalaisten yhdenvertaisuus ja oikeudenmukainen kohtelu näyttää unohtuvan.

        Kuulun ihmisenä ja luottamushenkilönä paarialuokkaan näiden vallankäyttäjien silmissä. Ymmärrän sen. Joitakin kohtalotovereita on valtuustossa. Tarkastuslautakunnan jäsen, valtuutettu Liisa Hallila (kesk.) yritti juuri saada vastausta erääseen yksittäispäätökseen lehdistössä. Meille ei tarvitse vastata koko totuutta, kun asiallisesti kysymme perusteluita. Ei lopputuloksen tarvitse muuttua, mutta totuudelliset perustelut pitää osata antaa. Se on vähimmäisvaatimus virkamiehelle. Luottamushenkilön oikeus on kysyä.

        Pahinta on voimattomuus. Vaikka voidaan osoittaa epäkurantti toiminta, niin mitään ei tapahdu.

        Olet vain hankala. Ollaan tilanteessa, jossa mihinkään ei voi luottaa. Voi olla, että valmistelu on luottamuksen arvoinen. Yhtä hyvin se ei sitä olekaan.

        Helena Anhavan sanoin: "Vapaus on vapautta reagoida vääryyteen."

        Vapauttani vaalien:

        Lea Savolainen
        valtuutettu (sd.)
        Hämeenlinna

      • Hävetkää kelmit!
        Tukena ollaan ! kirjoitti:

        Lukekaa toi Lea Savolaisen testamentti. Ja olkaa sen jälkeen hiljaa ja hävetkää, vaikka ette osaisikaan!

    • *TTVV*

      Tietoisuus, Totuudellisuus, Valta ja Vastuu.

      Siinä nelikantasopimusta kerrakseen.

    • Kökköä riittää

      Miksikähän edesmennyt Lea Savolainen sitten halusi vakinaistaa kaupunginjohtajien virat?

      • Ent. remari

        Jotta saattohoitokoti saisi jatkaa ja rahoitus turvattaisiin. Puolensa ja puolensa tälläkin mahdollisella kaupalla. Lea Savolaista hyvällä muistaen.

    • asianytimessä

      Miks Riikonen ei koskaan itse kommentoi täällä?

    • Voi kiesus

      Vekka selittelee tämän päivän Ilkkalan blogikommentissaan Sunny Carin kuvioihin kaupungin jo puuttuneen. Mittääähh?? Eihän siellä pitänyt olla mitään tarvetta puuttua!!!??!!

    • Asian ulkoreunalla

      Asiaytimessä:
      Eikö se riitä että Riikonen nostaa asiat esille ja vaikuttaa kaupungin luottamusmiesportaissa? Menisit itsekin sinne vaikuttamaan, ei pelkkä täällä kirjottelu paljon kokonaisuutta vie teenpäin. niin minäki yritän tehdä.

    • Kokomusta tulevaisuu

      Eivät ne huhujen mukaan jätä Lulua rauhaan ne veljeskunnan isät ja tyttäret vaan tulevat toverituomioistuimessa totuuksia kirjoittavan lynkkamaan. Od0tellaanpas viikko tai kaksi niin puoluejohdolta pyydetty tuomio julkistetaan

    • apply

      Olen satavarma, ettei valtakirjaa, jota LUlu ei ensimm. kerralla löytynyt, ollutkaan arkistossa. Kun sitä löytynyttä ei sitten oltu numeroitu, niin helppo nakki. Nyt ei löydy Innopark-pöytäkirjoja. Saas nähdä. Hienoa, että Lulu sai tällaisen täydellisen puhdistusaallon käyntiin. Nyt Koskinenkin on Lulun ajatusten takana. (Viikkouutiset) Ilman Lulua kaikki epärehellisyys olisi saanut tarkistamatta jatkua ikuisuuksiin. HURRAA ROHKEA LULU, joka sai pyörat pyörimään. Nyt on toivoa!!!

    • annakaisa5

      No, Hämeenlinnassa ei ole ikinä suosittu yrittäjyyttä, ja yrittäjyys nostaa meitä lamasta. Toivottavasti yrittäjyys osataan tulkita oikein, ei se tarkoita mitään suuria osinkoja ei todellakaan!!! Menkää itseenne, ja miettikää. yrittäjä antaa yritykselleen kaikkensa, että , melkein naimisissa! miksi kadehditaan, uskon ja oletan, että ihminen on niin aina kade toiselle ihmiselle, mutta miksi??? Nyt voisi suuntaa vaihtaa Hämeenlinnaan. Kannattaa ainakin kokeilla!!! No, pienyrittäjä, mutta silti annamme ja teemme kaikkemme !!

    • Unohti meidät

      Miksei Lulukaan enää kirjoittele? No, tietysti siksi kun vaalit oli ja meni. Kirjoittelu ja suhmurointi jatkuu vasta seuraavana vaalivuonna.

      • Helmeri

        Tulipa mieleen .
        Mitenkäs muut ehdokkaat ovat vastailleet ?
        Ennen vaaleja kyseltiin mm. Vekalta , Kiemungilta yms.

    • hyviä veljiä

      Onkohan ilkkala ja kumppanit liittyneet veljesten puulaakin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1984
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1804
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1470
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      523
      1091
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      978
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      920
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      889
    Aihe