Fraasia.....
viljelijät eivät jää työttömiksi he ovat huippuosaajia, kovaan työhön ja pieneen palkkaan tottuneita...
Kovasti nyt kuitenkin mietimme miksi on olemassa esimerkiksi sellainen etu kuin luopumiseläke, eikö huippuosaajat ja kovaan työhön tottuneet viljelijät löytäisi hetkessä työpaikan tilan ulkopuolelta ilman mitään tukia vai onko totuus kenties kuitenkin vähän eri asia kuin yleinen uhoaminen.
Kyllä saa kouluttautomaton maajussi olla omasta mielestään vikka minkälainen tuhattaituri ja huippuammattilainen mutta se työpaikka saattaa jäädä haaveeksi, ainakin siitä päätellen miten monet jää siihen tilan kupeeseen asustamaan....
Ihmettelemme kovin seuraavaa...
47
438
Vastaukset
- Miehen kansa..
ihmettelimme kovasti miten huonot eläkeedut viljelijöillä on muihin verrattauna ja viljelijöiden eläköitymisestä on ihmeellistä vääntöä eduskuntaa myöten, tosiasiassa viljelijöillä ei ole mitään erikoisetuja eläkkeelle jäämisen suhteen. Erikoiseläke järjestelyjä on joka alalla, myös viljelijöillä.
Maanviljelijät jäävät silti eläkkeelle kaksi vuotta muita suomalaisia myöhemmin. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeelle siirtymisikä oli 58,4 vuotta. Emännät siirtyivät eläkkeelle vielä puoli vuotta isäntiä myöhemmin.
Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin.- Tilastoharha...
"Maanviljelijät jäävät silti eläkkeelle kaksi vuotta muita suomalaisia myöhemmin. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeelle siirtymisikä oli 58,4 vuotta."
Siis tuossahan on sitten se ikä jolloin luopumistuki loppuu ja siirrytään varsinaiselle eläkkeelle. Ja tuo luopumistuen kesto lienee 5 vuotta. Eli tuosta 60,2 kun vähentää sen 5 vuotta niin siinä on se ikä jolloin luopumistuki (varhaiseläke) alkaa. - Harha hanurista..
Tilastoharha... kirjoitti:
"Maanviljelijät jäävät silti eläkkeelle kaksi vuotta muita suomalaisia myöhemmin. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeelle siirtymisikä oli 58,4 vuotta."
Siis tuossahan on sitten se ikä jolloin luopumistuki loppuu ja siirrytään varsinaiselle eläkkeelle. Ja tuo luopumistuen kesto lienee 5 vuotta. Eli tuosta 60,2 kun vähentää sen 5 vuotta niin siinä on se ikä jolloin luopumistuki (varhaiseläke) alkaa.mistä tuon keksit ?
"Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeellesiirtymisikä oli 58,4 vuotta. Emännät siirtyivät eläkkeelle vielä puoli vuotta isäntiä myöhemmin.
Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin."
- Älä nyt muuta aihett
Miksei ne vaan siirry muihin hommiin jos kysyntää on , miks pitää eläkettä maksaa ihmisille jotka ei ole edes lähelläkään eläkeikää
Kyseessähän on yksi muoto maataloustuesta, tai okiestaan palkkatuesta joka näin naamioidaan eläkkeeksi..- Järki hoi
Eihän niitä työpaikkoja oikeasti maaseudulla ole. Ei nuorille saati sitten vanhoille. Aikaistettujejn eläkkeiden ehtona yleensä on ettei merkittäviä ansiotuloja saa olla.
- Lukutaidoton ?
"Maanviljelijät jäävät eläkkeelle kaksi vuotta muita suomalaisia myöhemmin. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeellesiirtymisikä oli 58,4 vuotta. Emännät siirtyivät eläkkeelle vielä puoli vuotta isäntiä myöhemmin.
Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin" - Tai sitten ei?
Lukutaidoton ? kirjoitti:
"Maanviljelijät jäävät eläkkeelle kaksi vuotta muita suomalaisia myöhemmin. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeellesiirtymisikä oli 58,4 vuotta. Emännät siirtyivät eläkkeelle vielä puoli vuotta isäntiä myöhemmin.
Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin"http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Vanhasen hallitus päästää viljelijät eläkkeelle 56-vuotiaina/art-1288337402880.html?ref=lk_hs_po_2
"Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus on nostamassa joustavan vanhuuseläkkeen alaikärajaa kahdella vuodella 65 vuoteen. Samaan aikaan maataloudesta voi päästä eläkkeelle jo 56-vuotiaana.
Maatalouden luopumiseläkkeistä ei ole puhuttu hallituksen politiikkariihessä kuitenkaan mitään.
Uutispäivä Demarin mukaan Keskustassa katsotaan, että maatalouden luopumistuki ei varsinaisesti ole eläke, vaan "eläkkeen tyyppinen korvaus".
- Se mahdollistaa joka tapauksessa vetäytymisen maatalouden yrittäjätyöelämästä huomattavasti aiemmin kuin palkansaajat. Luopujien puolisot voivat vetäytyä yrittäjätyöelämästä vielä aiemmin, SAK:n apulaisjohtaja Kaija Kallinen sanoo Demarissa.
Kallinen manaa Demarissa, että hallituksen politiikkariihessä ei puhuttu lainkaan maatalouden luopumiseläkkeistä.
Demarissa todetaan lisäksi, että maanviljeljät voivat päästä ns. "uinuvalle eläkkeelle" jo 51-vuotiaana.
" - Tai sitten ei?
Lukutaidoton ? kirjoitti:
"Maanviljelijät jäävät eläkkeelle kaksi vuotta muita suomalaisia myöhemmin. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeellesiirtymisikä oli 58,4 vuotta. Emännät siirtyivät eläkkeelle vielä puoli vuotta isäntiä myöhemmin.
Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin"http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/1135244903055?ref=lk_hs_ko_1
"Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) korostaa, että luopumistuki on rakennepoliittinen ratkaisu, ei eläkejärjestely.
"Jos aiomme saada tiloille jatkajia, niin nuoria ei voi odotuttaa, kunnes tilan nykyiset hoitajat ovat 65-vuotiaita. Sen takia on olemassa tällainen maatalouden rakennepolitiikkaa palveleva luopumisjärjestelmä", Anttila sanoi HS:lle.
Luopumistukea pohtinut työryhmä ehdottaa, että luopumistuki jatkuisi pääosin samansisältöisenä kuin nyt myös vuosina 2011–2014. " - Mutta miksi, oi miks
Tai sitten ei? kirjoitti:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/1135244903055?ref=lk_hs_ko_1
"Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) korostaa, että luopumistuki on rakennepoliittinen ratkaisu, ei eläkejärjestely.
"Jos aiomme saada tiloille jatkajia, niin nuoria ei voi odotuttaa, kunnes tilan nykyiset hoitajat ovat 65-vuotiaita. Sen takia on olemassa tällainen maatalouden rakennepolitiikkaa palveleva luopumisjärjestelmä", Anttila sanoi HS:lle.
Luopumistukea pohtinut työryhmä ehdottaa, että luopumistuki jatkuisi pääosin samansisältöisenä kuin nyt myös vuosina 2011–2014. "Jos kerran viljelijät on ilmiömäisiä taitajia alalla kuin alalla ja tottuneet pieneen palkkaan.
Löytyshän nyt noille siivoustöitä pääkaupunkiseudulta, mäkkäriin hampurilaisia laittamaan, bussikuskeiksi etelän kaupunkeihin ym muutakin työtä mitä työkkäristä tarjotaan ja palkkakin oisi kuitenkin enempi kuin 4,5 euroa.
Miksi maksetaan kotiin joutenolosta.
Onko totuus kuitenkin se että työnteko ei kiinnosta vaikka julkisuudessa juuri duunarit tulee haukutuksi laiskoina lusmuina maanviljelijöiden taholta.
Ei niille kuitenkaan eläkettä vielä nuorena makseta - Oletko jossain
Mutta miksi, oi miks kirjoitti:
Jos kerran viljelijät on ilmiömäisiä taitajia alalla kuin alalla ja tottuneet pieneen palkkaan.
Löytyshän nyt noille siivoustöitä pääkaupunkiseudulta, mäkkäriin hampurilaisia laittamaan, bussikuskeiksi etelän kaupunkeihin ym muutakin työtä mitä työkkäristä tarjotaan ja palkkakin oisi kuitenkin enempi kuin 4,5 euroa.
Miksi maksetaan kotiin joutenolosta.
Onko totuus kuitenkin se että työnteko ei kiinnosta vaikka julkisuudessa juuri duunarit tulee haukutuksi laiskoina lusmuina maanviljelijöiden taholta.
Ei niille kuitenkaan eläkettä vielä nuorena maksetalaitoksessa kun olet noin pihalla kaikesta, viljelijöillä on hyvät tulot, ainoastaan maataloudesta saa tällä hetkellä huonoa palkkaa..
- NO MIKS SITTE
Oletko jossain kirjoitti:
laitoksessa kun olet noin pihalla kaikesta, viljelijöillä on hyvät tulot, ainoastaan maataloudesta saa tällä hetkellä huonoa palkkaa..
PITÄÄ MAKSAA ELÄKEKKI VASTA JUURI MIEHEN IKÄÄN TULLEILLE HYVÄTULOISILLE, ANNETTAISIIN NÄMÄKI RAHAT OIKEASTI KÖYHILLE LAPSIPERHEILLE TAI OIKEILLE PIENTÄ ELÄKETTÄ NOSTAVILLE.
- TÖIHIN NE TÄYTYY
NO MIKS SITTE kirjoitti:
PITÄÄ MAKSAA ELÄKEKKI VASTA JUURI MIEHEN IKÄÄN TULLEILLE HYVÄTULOISILLE, ANNETTAISIIN NÄMÄKI RAHAT OIKEASTI KÖYHILLE LAPSIPERHEILLE TAI OIKEILLE PIENTÄ ELÄKETTÄ NOSTAVILLE.
LAITTAA JA ILMAISEN RAHAN JAKAMINEN LOPETETTAVA !!!
- Sossulusmuilijatko ?
TÖIHIN NE TÄYTYY kirjoitti:
LAITTAA JA ILMAISEN RAHAN JAKAMINEN LOPETETTAVA !!!
ei niistä ole työntekoon.
- Muamuija
Tai sitten ei? kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Vanhasen hallitus päästää viljelijät eläkkeelle 56-vuotiaina/art-1288337402880.html?ref=lk_hs_po_2
"Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus on nostamassa joustavan vanhuuseläkkeen alaikärajaa kahdella vuodella 65 vuoteen. Samaan aikaan maataloudesta voi päästä eläkkeelle jo 56-vuotiaana.
Maatalouden luopumiseläkkeistä ei ole puhuttu hallituksen politiikkariihessä kuitenkaan mitään.
Uutispäivä Demarin mukaan Keskustassa katsotaan, että maatalouden luopumistuki ei varsinaisesti ole eläke, vaan "eläkkeen tyyppinen korvaus".
- Se mahdollistaa joka tapauksessa vetäytymisen maatalouden yrittäjätyöelämästä huomattavasti aiemmin kuin palkansaajat. Luopujien puolisot voivat vetäytyä yrittäjätyöelämästä vielä aiemmin, SAK:n apulaisjohtaja Kaija Kallinen sanoo Demarissa.
Kallinen manaa Demarissa, että hallituksen politiikkariihessä ei puhuttu lainkaan maatalouden luopumiseläkkeistä.
Demarissa todetaan lisäksi, että maanviljeljät voivat päästä ns. "uinuvalle eläkkeelle" jo 51-vuotiaana.
"Tuo "uinuva eläke" tarkoittaa tietääkseni sitä, että eläkettä aletaan maksaa vasta sitten, kun muu virallinen eläkeikä täyttyy, ja silloinkin uinumisen takia alennettuna. Jotta mitä siinä on kadehtimista, joko odotat eläkeikää ilman palkkaa tai menet töihin jonnekin saadaksesi rahaa elämiseen? Monet vanhat emännät käyttävät tuon ajan hoitamalla jatkajaparin lapsia käytännössä ilman palkkaa, esimerkiksi.
- Viljelijöiden tuleva
sijoittuminen muihin ammatteihin voi olla vaikeahkoa, onhan valinta tapahtunut ehkä jo vuosikymmeniä sitten, jolloin se talon ei ihan välkyin poika jäi tilalle jatkajaksi ja ne muut sisarukset joilla oli kompetenssia muuhunkin koulutettiin oikeisiin töihin.
- kompetenssi
Mitähän ne sinun oikeat työt ovat ??? Julkishallinnossa ainakin monet työpaikat vaikuttavat enemmän päivähoitopaikoilta joista maksetaan palkkaa.
- Täys trolli..
jatkaja on tietysti siihen hommaan kykenevin, tumpelot koulutetaan yksinkertaisempiin hommiin.
- jyrkein
Niin se oli ennen, pänvastoin nykyään.
Kyllä vanha isäntä pitää ajoissa lykätäkkin jollekin eläkkeen tapaiselle, jos isäntä on 60v. ja jatkaja noin 40 v.. Ja onhan Äijjällä jo työuraa tuolla ikää 45 vuotta takana.- Yleinen oikeustaju
Ei kyllä oikein tuota suvaitse.
Nythän muun alan ihminen laitettaisiin ilman muuta työnhakuun tai koulutukseen... - Viljelijä
Yleinen oikeustaju kirjoitti:
Ei kyllä oikein tuota suvaitse.
Nythän muun alan ihminen laitettaisiin ilman muuta työnhakuun tai koulutukseen...Kaikille sama eläkkeelle jäänti ikä, 65-v on sopiva.
- Mikä halvatun taju..
Yleinen oikeustaju kirjoitti:
Ei kyllä oikein tuota suvaitse.
Nythän muun alan ihminen laitettaisiin ilman muuta työnhakuun tai koulutukseen...etkö osaa lukea..
"Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeellesiirtymisikä oli 58,4 vuotta. Emännät siirtyivät eläkkeelle vielä puoli vuotta isäntiä myöhemmin.
Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin." - Luopumiseläke...
Mikä halvatun taju.. kirjoitti:
etkö osaa lukea..
"Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen torstaina julkistaman tiedon mukaan viljelijät työskentelevät keskimäärin 60,2 vuotiaiksi, kun kaikkien suomalaisten eläkkeellesiirtymisikä oli 58,4 vuotta. Emännät siirtyivät eläkkeelle vielä puoli vuotta isäntiä myöhemmin.
Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin.""Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin."
Sekä luopumiseläkkeelle 56-vuotiaasta alkaen. Jossakin välissä oli mahdollista jäädä luopumiseläkkeelle jo 51-vuotiaana mutta se oli ilmeisesti niin kohtuuton juttu että lienee jo "tukittu" kyseinen väylä. - Kohtuutonta ?
Luopumiseläke... kirjoitti:
"Maanviljelijät voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 ikävuoden välillä samaan tapaan kuin palkansaajatkin."
Sekä luopumiseläkkeelle 56-vuotiaasta alkaen. Jossakin välissä oli mahdollista jäädä luopumiseläkkeelle jo 51-vuotiaana mutta se oli ilmeisesti niin kohtuuton juttu että lienee jo "tukittu" kyseinen väylä."Erilaisten eläkeikien viidakko Suomessa on valtava ja tiheä. Vaikka yleisesti eläkkeelle voi nykyään jäädä 63–68-vuotiaana, erityisesti julkisella sektorilla eli valtion ja kuntien puolella on edelleen runsaasti erilaisia ammattikohtaisia eläkeikiä. Myös valtion omistamissa yhtiöissä ja yksityisissäkin yrityksissä on omia eläkeikiään.
Esimerkiksi valtion sataprosenttisesti omistamassa VR:ssä on noin pari tuhatta veturinkuljettajaa, joista suurella osalla on 55 vuoden eläkeikä.
Hoitoalalla on edelleen esimerkiksi sairaanhoitajia, perushoitajia ja lähihoitajia, joilla voi olla vanhan järjestelmän perusteella esimerkiksi 58 vuoden eläkeikä. Myös osalla palomiehistä voi olla vielä alle 60 vuoden eläkeikä. Rajamiehillä on 54–55 vuoden eläkeikiä.
Kansallisbaletin tanssijan eläkeikä on 44, linja-auton kuljettajan 55 ja Finnairin lentäjän 55–60 vuotta.
Armeijan lentäjät jäävät nyt eläkkeelle 50-vuotiaina, suuri enemmistö upseereista 55-vuotiaina.
Lentäjien eläkeikään Häkämies ei halua puuttua, koska nykyaikaisilla hävittäjäkoneilla ei voi lentää 50 vuotta vanhempana. Upseereiden enemmistö voi sen sijaan odottaa parin vuoden pidennystä työputkeensa.
Maan 31 kenraalia jäävät eläkkeelle nyt 60-vuotiaina. Komentaja jää eläkkeelle 63-vuotiaana. "
- Kohta eläkeläinen
Mitäs ihmettelemistä siinä on, jotkut jää eläkkeelle tuon luopumistukijärjestelmän kautta ja toiset viljelijät ei. Kyllä TYÖKYKYISIÄ viljelijöitä siirtyy muihin ammatteihinkin lopetettuaan viljelemisen., tosi aika vähäistä se kuitenkin taitaa olla noin yleisesti, suurin osa lienee edelleen tilalla avustavana henkilönä voimiensa mukaan.
Omalla kohdallani on tilanne, että pääsen 65 vuotiaana eläkkeelle aikaisintaan, ellei sitten työkyvyttömyyseläke tule siihen väliin. Omat isäni jäi eläkkeelle 58 vuotiaana aikoinaan, mutta työskenteli osa-aikaisesti vielä 10 vuotta. Isoisäni luopui aikoinaan tilastaan myös 58 vuotiaana, mutta toimi tilanhoitajana vielä eräällä suurella tilalla 66 vuotiaaksi.
Voisin itsekin tietysti siirtyä vielä johonkin muuhun ammattiin, jota olen joskus vakavasti harkinnut, että vuokraisin tilani pellot ja lähtisin vaikkapa myyntitehtäviin, johon olen kouluttautunut.
Tuttavapiirissäni on aika monta entistä viljelijää, jotka ovat myynneet tilansa seuraavalle polvelle taikka ulkopuoliselle ja jatkavat vielä silti työelämässä mm. autonkuljettajina (linja-auto, taksit ym.), kaupan alalla, koneyrittäjinä jne. Muutamilla on alihankintana komponenttien valmistusta teollisuudelle.
Nythän on niin, että monella viljelijällä on ammattitaitoa muuhunkin. Itse olen maatalouden koulutuksen lisäksi hankkinut myös kaupallisen koulutuksen ja täydentänyt koulutustani mm. ulkomaankaupan alalta. Olen toiminut ennen viljelijäksi ryhtymistäni autoalan yrittäjänä, sekä harjoittanut ulkomaankauppaa ja toiminut rakennusalalla, joten en usko, että minulla olisi mitään vaikuksia sijoittua vielä työelämään tavalla taikka toisella.
Olisiko tuo sitten miten hyvä, jos kovaan työhön tottuneita viljelijöitä siirtyisi työelämään, jo nytkin heitä arvostellaan, jos he tekevät viljelyn ohessa toista työtä, että he vievät työpaikkoja niitä todella tarvitsevilta. Erityisesti linja-autonkuljettajia kohtaan tunnetaan katkeruutta, kun viljelijä on siirtynyt ajamaan linja-autoa. Parikin tuttua emäntää oli taannoin alkoholia myyvässä liikkeessä töissä ja melkoisen arvostelun saivat juuri työpaikan viemisesta nuoremmilta. - Nythän on niin...
"Nythän on niin, että monella viljelijällä on ammattitaitoa muuhunkin."
Toisaalta taitaa olla niinkin että yhtä muuhun kouluttautunutta kohti löytyy vähintään yksi joka on suoraan (perus / maamies)koulun penkiltä jäänyt kotitilalle...- Niin. mitä siitä,
aivan yleinen käytäntö on että jatkaja työskentelee eri ammateissa ennen kuin saa tilan haltuunsa..
- Sitä siitä...
Niin. mitä siitä, kirjoitti:
aivan yleinen käytäntö on että jatkaja työskentelee eri ammateissa ennen kuin saa tilan haltuunsa..
Ja aivan yhtä yleinen käytäntö on että jatkaja ei ole tehnyt päivääkään töitä tilan ulkopuolella...
- Valehtelet..
Sitä siitä... kirjoitti:
Ja aivan yhtä yleinen käytäntö on että jatkaja ei ole tehnyt päivääkään töitä tilan ulkopuolella...
vai onko jotain näyttöäkin väitteesi tueksi..
- Kohta eläkeläinen
Tietysti on niitä, jotka eivät ole tehneet muuta, kuin olleet kotitilalla ja maamieskoulukin on niin ja näin. Tässä ihan lähiviljelijöitä miettiessäni itseni lisäksi aika moni on ollut ennen viljelijäksi ryhtymistään muussa ammatissa.
Olisin kyllä sitä mieltä, että suhde on 3:1, eli kolme isäntää on ollut muussa ammatissa ennen viljelijäksi ryhtymistään ja vain yksi siellä kotitilalla.
Esimerkiksi:
2 traktorimyyjää
2 toimiupseeria (toinen YK-rauhanturvaaja/tarkkailija 6 vuotta)
1 ekonomi, ulkomaankomennuksella
1 levyseppähitsaaja
1 pankkitoimihenkilö
1 postinvirkailija
1 katsastusmies
1 tullimies
2 putkimiestä
5 kaivinkoneenkuljettajaa
1 öljynporauslauttahitsari
1 laivankonemies
1 lentokenttätyöntekijä
1 merikapteeni
2 poliisia
ym. ym. tässä nyt muutamia tästä lähistöltä, vaikeampi oli oikeastaan löytää sellainen, joka ei ollut missään muualaa töissä ennen viljelijäksi ryhtymistään. Kuten listasta näkyy, varsin monessa ammatissa ainakin minun tuttavapiiristäni löytyy ammattitaitoa.
- Ulkopuoliset tulot
http://www.stat.fi/til/mmtal/2009/mmtal_2009_2011-03-24_tie_001_fi.html
"Tilojen taloutta paikataan maatalouden ulkopuolisilla tuloilla
Henkilöverotietojen mukaan viljelijäpuolisoiden yhteenlaskettu valtionveronalaisten tulojen mediaani oli 43 300 euroa, josta maatalouden mediaanitulot olivat vain noin 7 300 euroa. Matalouden ulkopuolisten tulojen osuus viljelijäperheen tuloista on siten huomattava. Ilman ulkopuolisia tuloja tilanpidon jatkaminen olisikin monessa tapauksessa mahdotonta.
Kasvituotantotiloilla työmäärä on yleensä alhaisempi kuin kotieläintiloilla, joten kasvitilan omistajien on helpompaa hakea tilan ulkopuolisia ansioita paikkaamaan maatilan huonoa tulosta. Kotieläintilojen työvaltaisuuden takia tilakoon kasvattamainen ja automatisointi nähdään usein ainoaksi vaihtoehdoksi, kun taloudellista tulosta pyritään parantamaan." - Esimerkiksi palomies
Joutuu fyysisesti niin vaativiin työsuorituksiin ja usein tulee toimia kovan kiireen alla pelastaessaan ihmisiä tai esimerkiksi karjaa navetasta.
Sen sijaan jonku maatilan pyörittäminen on kuitenkin loppujen lopuksi ihan leppoisaa hommaa, esimerkiksi vaativat isojen eläinten siirrot voi valmistella huolella ja tarvittaessa kysyä apuvoimia paikalle.
Monella paikkakunnalla onkin ongelmana ettei esimerkiksi savusukellukseen löydy enää fyysiset kriteerit täyttäviä henkilöitä ikänntymisen vuoksi.
Ja lentäminenki on vähän eri asia kuin tärryyttää traktorilla pelolla....- TROLLI.
TROLLI
- Trolliksi
TROLLI. kirjoitti:
TROLLI
leimaaminen on keskustelupalstoilla yleinen väittelyn hävinneen tai valheellista väittämää itsepäisesti ylläpitävän keskustelijan epätoivoinen yritys pelastaa kasvonsa.
- Trolli..
Trolliksi kirjoitti:
leimaaminen on keskustelupalstoilla yleinen väittelyn hävinneen tai valheellista väittämää itsepäisesti ylläpitävän keskustelijan epätoivoinen yritys pelastaa kasvonsa.
Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä, jonka tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, saada vastaukseksi fleimejä tai ennalta-arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa. Trolliksi voidaan kutsua myös henkilöä, joka kirjoittaa tälläisia viestejä
Netiketti suosittelee olemaan ruokkimatta trollia. Tämä tarkoittaa käytännössä trollin jättämistä omaan arvoonsa ja suhtautumista trollaaviin viesteihin tai viestiketjuihin kuten niitä ei olisi koskaan kirjoitettukaan. Tämä on usein vaikeaa, koska muutaman ihmisen trollaantuminen riittää keskustelun laajenemiseen - Kohta eläkeläinen
No johan tulee taas tavaraa! Lentämisestä minulla on varsin paljon kokemusta, vaikka en olekaan toiminut ansiolentäjänä, toki skarppina pitää olla, mutta ennemmin lennän, kuin ajan traktorilla tärryyttäen pelolla... Molempia on tullut tehdyksi ihan riittävästi.
Maatilan pyörittäminen on melkoisen raskasta monessakin mielessä, fyysisesti ja henkisesti. Monelle jo pelkästään taloudellinen vastuu on kova paikka, rahoituksen kanssa mennään monasti aivan "luita" myöten ja henkinen puoli joutuu melkoiselle koetukselle. Ei ole mitenkään vierasta, että vanhan isännän terveys pettää juuri, kun on saatu pöytä puhdistetuksi ja sukupolvenvaihdos tehdyksi. Veikkaan, että jokaisella viljelijällä on lähipiirissään muutama tälläinen tapaus, josta vain todetaan, että "eipä se Matti (nimi muutettu) paljoa päässyt eläkevuosistaan nauttimaan"...
Mitä eläinten siirtoihin tulee, minulla oli lihakarjaa tilallani vuoteen 1995 ja vieläkin näen ajoittain painajaisia juuri eläinten siirroista, sekä valloilleen päässeiden eläinten kiinni ottamisesta. Isojen eläinten kanssa tenutessa leikki on kaukana ja sitä apuakaan ei monasti ole niin vain helposti saatavilla varsinkaan noiden valloilleen päässeiden eläinten kanssa. Isot sonnit rikkovat paikkoja kummasti, vaikka ne olisivat tehty kuinka hyvin. Jotain kuvanne se, kun teurastamon kaverit hakivat tilaltani suuria sonneja, heiltä oli päässyt yksi iso sonni irti kuljetuksen aikana, he olivat tehneet tunnin töitä sen eläimen kanssa ja toinen kavereista vaihtoi alaa.
En väheksy tuota ongelmaa, että joillakin paikkakunnilla savusukellukseen ei löydy riittävästi henkilöitä palokuntaan. Kolme kaveriani toimii palopäälikkönä ja miehistössäkin on runsaasti kavereita, tilanne tuttu.
- jaa-
Käsittääkseni luopumiseläke on sitä varten, että tila voidaan siirtää seuraavalle sukupolvelle.
Sivutoimisia viljelijöitä on kaikenlaisissa ammateissa laidasta laitaan. Moni ammattiin tai virkaan koulutettu jatkaa tilanpitoa sivutoimisesti. Suuri osa, liekö jo enemmistö, tiloista hoidetaan sivutoimisesti, tai niin että tilanpidon ohessa harjoitetaan muuta ammattia. Tunnen omakohtaisesti tuon asian ja tunnen paljon väkeä joilla on vastaava tilanne. Täyttä hölynpölyä tuo ketjun aloittajan provoilu. - luovuttu
Luopumistuella oleva viljelijä ei saa tienata palkkatuloa yli n:650€ kk. Tällä tulorajalla ei kovin paljon työskennellä tuelle siirtymisen jälkeen. Luopumistuen tarkoitus on helpottaa
tilan siirtymistä jatkajalle, ja antaa pienen toimeentulon luopujalle, ennen varsinaisen eläkkeen alkamista. - Ei luop.tuella
Luuletteko että tuo luopumistuki on jokaisen maajussin käytössä, asia ei ole niin yksinkertainen. Esim. omalla kohdallani, ja monenkin kohdalla, on ikäerokysymys esteenä. Ollessani 56vuotias, oli poika 13vuotias, ei sen ikäiselle voi luovuttaa maatilaa. On monia muitakin syitä minkä takia ei luopumistuelle voi, tai haluta jäädä. Yksi syy on sekin, ettei uskalleta antaa vastuuta nuorelle, ennenkuin on käytännössä tarpeeksi kokemusta, mahdollisen koulutuksen lisäksi, siinäkin voi mennä vuosia.
Nuori voi harkita pitkään, ennenkuin uskaltaa lähteä näin epävarman tulevaisuuden näkymien ammattiin, ja ottaa vastuun tilasta, joka on ollut monien sukupolvien ajan suvun hallussa. Tulevaisuus ja vastuu painaa.
Luopumistuessa on lisäksi monia rajoituksia ja vaatimuksia molemmin puolin, tosin luopujalla ei ole kuin tulorajoitus.
Kaiken kaikkiaan uskon, että luopumistuelle jääneitä ei ole kovinkaan suurta osaa kaikista sukupolvenvaihdoksista, joten siitä ei kannata kirjoitella siihen tyyliin kuin se olisi normaali käytäntö jokaisessa spv-tilanteesa. - No eihän
Minkään yrityksen jatkaminen ole niin riskitöntä kuin maatilan, yhteiskunta on pönkänä joka asiassa.
Mitä itse luopumistukeen tulee niin se poitettakoon ja kun kuitenkin se vanha sukupoolvi jää siihen tilalle töihin niin tuettaisiin tätä työntekoa esim. matalemmalla veroprosentilla ja jatkajalle jotain helpotuksia työnantajan kustannuksiin. - myrkynvihree
yhteiskunta on pönkänä vastahan joka asiassa.
- Voimaisa emäntä
Luopumistuelle/eläkkelle jäävät maanviljeljät ovat usei aivan loppuunpalaneita fyysisesti ja henkisesti. Raskas työ on vaatinut veronsa. Lähtisitte kaupunkilaiset kokeilemaan mitä maatilanhoitaminen on. Ei ole leppoisaa, ei todellakaan. Tehdään raskasta työtä VUODEN JOKAISENA PÄIVÄNÄ, myydään tuotteet puoli-ilmaiseksi, venytetään penniä, ollaan byrokratian ja tarkan valvonnan hirvittävässä puristuksessa ja vielä kaiken lisäksi kuunnellaan laiskojen kaupunkilaisten valitusta kalliista ruuasta ja maataloustuista. Yksikään teistä valittajista ei kestäisi maatilalla päivääkään!!! Olkaa maanviljelijät ylpeitä itsestänne, meissä on voimaa!
- Herätys nyt jo
Vittu mitä satuja.Mitäköhän voimaa siinä on kun jokainen hiihtää omaa polkuaan ja kenellä sattuu elukoita olemaan toivovat viljan pysyvän ilmaisena.
- Muamuija
Herätys nyt jo kirjoitti:
Vittu mitä satuja.Mitäköhän voimaa siinä on kun jokainen hiihtää omaa polkuaan ja kenellä sattuu elukoita olemaan toivovat viljan pysyvän ilmaisena.
Elukoita ei "satu"olemaan kellään, ne on elinkeino, ja vilja ei peltoon mene eikä sieltä poistu ilman työtä, ei rehut eläinten syötäväksi ja eteen tule ilman työtä, ei myöskään eläimet pärjää eikä varsinkaan tuo elantoa ilman päivittäistä työtä. Pienenevien tulojen ja kasvavien menojen välissä kyllä täytyy olla myös toiveikas, mutta kyllä niiden tasapainon ylläpitokin ihan työstä käy, molemmat kun elää koko ajan. Että tervetuloa vaan perehtymään vähän tarkemmin maatilojen arkeen, ei se ihan toiveessa ilmaisesta viljasta ole se pääpointti.
- Herätys...
Muamuija kirjoitti:

Tuli sitä paskaa haisteltua reilut kymmenen vuotta eikö sellaista rahaa löydy,että moiseen ryhtyisin uudestaan.Työmarkkinatuellakin olisi elo leveämpää kuin maatalouden talkoohommissa.
Kyllä ne elukat siitä lähtee kun tilaa auton hakemaan.Eikä kyllä kaduta jälkeen päin.Niin kauan kun on elämätapailjoita näissä hommissa ei kunnon tuloja tule kukaan saamaan. - Lopeta trollin
Herätys... kirjoitti:
Tuli sitä paskaa haisteltua reilut kymmenen vuotta eikö sellaista rahaa löydy,että moiseen ryhtyisin uudestaan.Työmarkkinatuellakin olisi elo leveämpää kuin maatalouden talkoohommissa.
Kyllä ne elukat siitä lähtee kun tilaa auton hakemaan.Eikä kyllä kaduta jälkeen päin.Niin kauan kun on elämätapailjoita näissä hommissa ei kunnon tuloja tule kukaan saamaan.vedätys..
- Niinhän se on maalla
Herätys nyt jo kirjoitti:
Vittu mitä satuja.Mitäköhän voimaa siinä on kun jokainen hiihtää omaa polkuaan ja kenellä sattuu elukoita olemaan toivovat viljan pysyvän ilmaisena.
että jokainen euro jonka naapuri maataloudella tienaa, niin se on itseltä pois.
- Trolliksi
Lopeta trollin kirjoitti:
vedätys..
leimaaminen on keskustelupalstoilla yleinen väittelyn hävinneen tai valheellista väittämää itsepäisesti ylläpitävän keskustelijan epätoivoinen yritys pelastaa kasvonsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826