Jämtin pohjavilla putoaa kesken talven

HannesHan

Meidän 6-vuotiaan Jämtlanninpystykorvan pohjavilla tippuu kovaa vauhtia pois, vaikka talvi on vielä pahasti kesken. Sama on toistunut kahtena edellisenä talvena (sen kauempaa koira ei meillä ole ollutkaan), mutta aiemmin en ole osannut asiaa ihmetellä sen koommin, koska koira on viettänyt paljon aikaa sisätiloissa. Nyt koira on ollut kuitenkin pelkästään ulkona syksystä lähtien. Koppi lämpiää toki sähköllä, mutta ei siellä silti montaa plusastetta ole.

Onko muilla kokemuksia tällaisesta? Mikä voi aiheuttaa pohjavillan irtoamisen "kesken kaiken"?

4

389

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysyjä.

      Mitä koira syö?

    • ap-kirjoittaja

      Jahti&Vahtia nappuloina. Lisäksi lihaa, luita ja sisäelimiä (sekä keitettynä että raakana), lähinnä peuraa ja hirveä. Satunnaisesti kananmunaa lisään ruokaa. Piimää lorautan myös joskus.

      Iho hilseilee, kuten aina karvanlähdön yhteydessä, mutta ainakaan itse en ole mitään muita muutoksia ihossa huomannut.

    • Suomi-rodun edustaja

      Jos ei muita havaittavia oireita ole...

      Meillä ei kyllä karvanlähdön aikaan iho hilseile... Viime vuonna taisi meidän (karhu)koiralla lähteä ja tulla talvikarva ihan kummalliseen aikaan ja niin monella muullakin koiralla kuulemani mukaan ja sitä on ollut liikkeella jo useana vuonna. Tästä vuodesta en tiedä.. Eli, voi mennä sen piikkiin. Tosin, meillä ei ole kummallakaan koiralla havaittavissa tällä hetkellä pohjakarvanlähtöä, uutta vaan pukkaa.

      Koppi kannattaa tarkistaa, ettei siellä ole sientä. Hiivasieni muistaakseni saattaa kopissa muhia, jos ei sitä riittävästi siivoa ja pehkuja vaihda. Luulisin sen kyllä näkyvän ihossa.

      Voipi kokeilla Megadermiä ja lohtakin antaa, mutta ehkä tämä nyt on vain sitä epänormaaliin aikaan tapahtuvaa karvanlähtöä, joka nykyään on sitten ihan normaalia. ;)

    • onkelhma

      meijänkkii jämpteillä on nyt alkanut tuo "väärään aikaan karvanlähtö" mutta koko talven on ollu alle -10c ja nyt on yli nii "kokisiko´" se että talvi on tullu vasta nyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      381
      894
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      186
      676
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      625
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    8. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      62
      606
    9. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      604
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      567
    Aihe