Minulla on tässä kevät ja kesä aikaa tehdä työtä ennen kuin opiskeluni alkavat jälleen. Työnhaku on edessä ja olen tässä miettinyt eri vaihtoehtoja. Siksi minua kiinnostaisi, että voisinko päästä esimerkiksi vanhainkotiin tekemään jotain työtä, vaikka en omista mitään koulutusta. Tarkoitan vaikkapa lähihoitajan sijaisuuksia. Olen kuitenkin ollut viime kesänä kuukauden sairaalassa töissä, jolloin pidin vanhuksille viriketoimintaa ja autoin heitä myös päivittäisissä askareissa. Olen myös joskus peruskoulun puolella ollut TET-jaksolla vanhainkodissa. Olisiko minulla edes teoriassa ja lain puitteissa mahdollisuuksia saada työtä hoitoalalta tällä hetkellä?
Hoitoalalle ilman koulutusta?
7
2559
Vastaukset
- dddddddds
Teoriassa kyllä vahainkoteihin ja kotipalveluun otetaan sijaisiksi kouluttamattomia halukkaita.Kirjoittaudu sisään kuntarekryyn haluamisiisi kuntiin ja soita suoraan haluamaasi paikkaan osastonhoitajalle. siitä se sitten lähtee. Toki et voi saada lähihoitajan palkkaa. Palkastasi siis vähennetään korkeintaan 10 %. Mutta suurella todennäköisyydellä töitä löytyy. Kerrot vaan milloin voit aloittaa.
- Kuka vastaa?
Ainakin mol-sivustolla oli, että haetaan lähihoitaja harjoittelijaa ja palkka oli 1050-1250€ kuukaudessa. Taisi olla Vantaan kaupungin palvelukseen.
Joten tuo 10%;n alennus ei pidä paikkaansa. Harmi vaan jos alalle kouluttamaton otetaan hoitajan sijaiseksi ja se on kyllä potilasturvallisuuden vaarantamista.
Heillähän voidaan teettää ihan mitä vaan ja he tietämättään voivat aiheuttaa paljon vahinkoa potilaille. Kuka vastaa. Sillä kesällä ei ole kuin sijaisia ja henkilöstökin on minimaalista.
Harmi vaan jos näille nuorille tulee vahinkoja ja potilaille seuraamuksia kouluttamattoman hoidosta. Vastuu on liian suuri ja nyt voidaan sanoa, että leikitään vakavilla asioilla.
Onko tämä nyt sitä säästöä ja säästetäänkö ihmisten eli potilaiden kustannuksella?
- kysele
Et voi tehdä lähihoitajan sijaisuutta kouluttautumattomana, mutta toki voit päästä apulaiseksi ja palkka on sen mukainen.
Itse olin vuoden palkkatuella hoivakodissa töissä ja sain tuntumaa työstä ennenkuin lähdin opiskelemaan alalle. Siitä oli myös opiskeluihin suuri hyöty. - Työ kiinnostaisi
Kiitos teille! Pitääpä tässä ensi viikolla soitella tuonne viime kesän työpaikkaan ja kysellä töitä! : )
- Manna
Mulla sama tilanne. Haluiaisin töitä ennen opintojen alkamista syksyllä, ja ajattelin kysellä paikallisesta palvelukodista, jos löytyisi hommia. Paikassa olen ollut aiemmin tetissä ja kesätöissä. Jospa ne huolii toistekin :) Luulen, että ihan reipas ja ahkera kuva itsestäni on tullut.
Työtehtävinä oli pääasiassa kaikenlaista autteluhommaa - missä tarvittiin käsiparia niin siellä sitten olin. Ja tietenkin vanhusten kanssa seurustelua ja puuhailua oli myös.
Aiemmin työskennellessäni olin alaikäinen, mutta nyt täysi-ikäisenä odotan, että palkkaa voisi tulla vähän enemmänkin. Aiemmin tosin työtuntejakin päivässä oli kohtuullisen vähän ja tuntipalkka kunnan töissä surkea, mutta jos tekee sen perus 8-tuntisen päivän ja hakee suoraan paikkaan, niin pakko kai siinä on tultuva enemmän tienestiä.
--
Jos jollakin on kokemusta: saako täysi-ikäinen työntekijä automaattisesti enemmän palkkaa verrattuna alaikäiseen?
-- - Avustajatyttö -80
Jos ette pääse laitoshommiin, kokeilkaa henk.koht.avustajan töitä. Niitä olen itse tehnyt 6v. ilman alan koulutusta. Riittää että on vastuullinen, avulias ja miellyttävä persoona. Työ on kuitenkin aikalailla vastaavaa. Lisämausteena monissa avustuspaikoissa pääsee matkustelemaan, ja käymään erilaisissa tilaisuuksissa! Tietysti riippuu vähän paikasta. Jos sattuu huono tuuri, se voi olla pelkkää siivoustakin, mutta kannattaa kokeilla, ainahan voit vaihtaa paikkaa.
- Mieppi
Ainakin Lahdessa palvelutalot käyttävät kouluttamatonta työvoimaa. Kannattaa kysellä työvoimatoimistosta harjoittelupaikkaa ja sen jälkeen jos työpaikassa tykätään, niin ottavat tekemään sijaisuuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242053Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331957Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101811Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561479Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341395Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5321113Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115927Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse349899