..tuntuu kirjoittaa tätä tänne, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Jos vaikka jollakin muulla olisi ollut joskus samanlaisia ongelmia ja osaisi neuvoa.
En tiedä onko menneisyydellä niin kamalasti väliä tästä puhuttaessa, mutta olen sairastanut anoreksian ja syömisen kanssa olen oireillut kohta 7 vuotta.
Muuten elämäni on mallillaan, minulla on poikaystävä jonka kanssa olen asunut yhdessä jo 1½ vuotta, hyvät välit vanhempiin, pari lemmikkiä ja muutenkin ihan kiva olo elämästäni.
Ainut asia joka todella vaivaa minua ja on aina vaivannut, on ulkonäköni. En ole ruma, kauniiksikin minua on kehuttu, mutta en pysty hyväksymään itseäni ja vartaloani. Tällä hetkellä laihdutan (taas) ja toivon että asenteeni paranisi kun voin katsoa peiliin ja olla "melkein" tyytyväinen itseeni.
Ongelmanani ovat jatkuvat "raivokohtaukset". Jokin pikkuasia on ehkäpä jo aamusta pielessä minun kuvassani ulkomaailmasta, olen ärtyisä herättyäni, kotona on sotkuista tai jokin ei vain miellytä. Yleensä voin ohittaa tuon ärtymyksen tunteen olankohautuksella, mitä sitten. Mutta aina välillä, useinkin päivän aikana ja välillä ei pariin päivään, tuo ärtymyksen tunne vain voimistuu ja kun se on voimistunut tarpeeksi, mikä tahansa saa minut "huutamaan" ja äärimmäisen pahalle tuulelle. Kaupassa joku ihminen tönäisee minua vahingossa, kulkee kassajonossa liian hitaasti, on muuten vain tiellä tms..
Pahinta on, etten tiedä mikä minulla on. Olen miettinyt, voisiko se johtua minun suhtautumisestani omaan ruumiiseeni. En yleensäkään kestä katsoa vartaloani peilistä, en kehtaa käydä lenkillä kaupungissa (ihmiset muka katsovat) En kestänyt olla lukion liikuntatunneillakaan koska ne alkoivat ahdistaa. Ja yleensä minun ärtymyseni johtuu omasta kehostani, "meninkin eilen syömään sitä" ja miksi en ole käynyt lenkillä tms.
Minua siis kiinnostaisi tietää onko kenelläkään ollut samankaltaisia ongelmia ja mikä niihin on sitten auttanut. Kuuntelisin myös mielelläni neuvoja jos jollakin on vinkkejä kuinka saisin korjattua minäkuvaani.
En tiedä onko menneisyydellä niin kamalasti väliä tästä puhuttaessa, mutta olen sairastanut anoreksian ja syömisen kanssa olen oireillut kohta 7 vuotta.
Muuten elämäni on mallillaan, minulla on poikaystävä jonka kanssa olen asunut yhdessä jo 1½ vuotta, hyvät välit vanhempiin, pari lemmikkiä ja muutenkin ihan kiva olo elämästäni.
Ainut asia joka todella vaivaa minua ja on aina vaivannut, on ulkonäköni. En ole ruma, kauniiksikin minua on kehuttu, mutta en pysty hyväksymään itseäni ja vartaloani. Tällä hetkellä laihdutan (taas) ja toivon että asenteeni paranisi kun voin katsoa peiliin ja olla "melkein" tyytyväinen itseeni.
Ongelmanani ovat jatkuvat "raivokohtaukset". Jokin pikkuasia on ehkäpä jo aamusta pielessä minun kuvassani ulkomaailmasta, olen ärtyisä herättyäni, kotona on sotkuista tai jokin ei vain miellytä. Yleensä voin ohittaa tuon ärtymyksen tunteen olankohautuksella, mitä sitten. Mutta aina välillä, useinkin päivän aikana ja välillä ei pariin päivään, tuo ärtymyksen tunne vain voimistuu ja kun se on voimistunut tarpeeksi, mikä tahansa saa minut "huutamaan" ja äärimmäisen pahalle tuulelle. Kaupassa joku ihminen tönäisee minua vahingossa, kulkee kassajonossa liian hitaasti, on muuten vain tiellä tms..
Pahinta on, etten tiedä mikä minulla on. Olen miettinyt, voisiko se johtua minun suhtautumisestani omaan ruumiiseeni. En yleensäkään kestä katsoa vartaloani peilistä, en kehtaa käydä lenkillä kaupungissa (ihmiset muka katsovat) En kestänyt olla lukion liikuntatunneillakaan koska ne alkoivat ahdistaa. Ja yleensä minun ärtymyseni johtuu omasta kehostani, "meninkin eilen syömään sitä" ja miksi en ole käynyt lenkillä tms.
Minua siis kiinnostaisi tietää onko kenelläkään ollut samankaltaisia ongelmia ja mikä niihin on sitten auttanut. Kuuntelisin myös mielelläni neuvoja jos jollakin on vinkkejä kuinka saisin korjattua minäkuvaani.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, Kalat -68
Eihän tuo nyt niin kamalaa ole. Sinun pitää ottaa positiivisempi asenne elämääsi ja omaan itseesi. En minäkään ole mikään kaunotar mutten rumakaan. Lenkkeily tuotti aikoinaan omgelmia samasta syystä kuin sinullakin mutta nykyään en välitä vähääkään, mitä muut ajattelevat.
Tervehdin tuttuja vastaantulijoita ja vaihdan tarvittaessa muutaman sanan.
Nuo epämääräiset epämiellyttävät tuntemukset,jopa raivontunteet saat pois oikealla lääkityksellä, jota saat lääkäriltä. Eivät ne ole hassumpia käyttää oikein käytettynä.
Itsekin otan silloin tällöin yhden sellaisen ja elämä hymyilee. Jännittyneisyys katoaa, ärtyneisyys laukeaa ja voit olla kuin mitään et olisi ottanutkaan. Olosi vaan tulee varmemmaksi.
Valitettavasti en uskalla mainita tässä lääkkeen nimeä, joka minulle on määrätty mutta käyhän lääkärillä. Hän löytää sinulle hyvän apulaisen.
Ystävällisesti tervehtien.