tarvitaan tieto barffauksesta

Elikkä olisi tälläinen tapaus, minulle tuli eilen vähän vajaa 7kk vanha sekarotuinen tyttö koiranpentu. Aika isokokoinen, voimakkaat sakun piirteet. Kun kysyin että mitä edellinen omistaja oli koiralle syöttänyt en oiken saanut selkeää vastausta, ilmeisesti vähän kaikkea ja maitoon liotettuja nappuloita!8O Päätin sitten hakea sille näin aluksi nappuloita ja koiranmakkaraa/pakastejauhellihaa. Mutta kysymys kuuluu: miten minun kannattaisi lähteä koiraani totuttamaan barffaukseen?? Olen lukenut netistä ja erilaisilta keskustelu palstoilta, kyseisestä ruokinnasta ja kuullut pelkästään myönteisiä asioita, joten päätin kokeilla sitä omalle koirallenikin.
Jos siis joku asiaan perehtynyt voisi valaista minua niin olisin hyvin kiitollinen, lisäksi jos hän voisi tehdä jokun esimerkin vaikka että mitä kaikkea koiran kuuluisi saada viikon aikana, että tietäisin vähän mistä saa mitäkin vitamiineja yms. Lisäksi asun tampereelta, mistä täältäpäin saisi parhaat barf-ruoat? Laitan sähköp. osoitteeni tähän [email protected] siihen voi laittaa viestiä, tai tänne kirjoitella:) kiitos jo etukäteen:)
19301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Raakaruokinnalle siirtyessä on turha toivoa mitään valmista mallia, johon on laskettu minkäkin vitamiinin saanti tai proteiinien osuus. Se ei ole rehua eli homma ei toimi kuten nappulapussin kylkeen kirjoitettuna.

Omistajan/ruokkian oma tiedonhaku on avainasemassa. Jos olet valmis miettimään, pähkäilemään ja kyseenalaistamaan asioita niin raakaruokinta on sinua varten. Jos taas kaipaat sitä, että joku sinulle sanoo mitä sinne kuppiin laitetaan niin kannattaa jättää välistä. Sen omistajan/ruokkian vastuulla on kuitenkin olla selvillä siitä, saako se koira tarpeeksi vaikka sitä D-vitamiinia. Ja se on se, jonka kuuluu ne mahdolliset puutokset havaita.

Jos asiasta haluaa lisätietoa niin esimerkiksi www.katiska.info on paikka, jossa asiat väännetään rautalangasta ja siellä myös kyseenalaistetaan ruokintaan liittyviä tabuja. Osoitteessa http://www.zayoras.com on linkkejä, kirjasuosituksia sekä muutenkin kattavasti tietoa. http://www.fineli.fi/ osoitteesta taas löydät tietoa ravinnon koostumuksesta, joten voit laskea saako se koira siitä omenasta kuinka paljon mitäkin. Noihin jos ensalkuun vaikka tutustut.

Äänestä

Tiedän kyllä että ruokinta ei ole samanlaista kuin nappuloilla yms. ja että ruokinta on yksilöllistä..:) mutta asia selvä minäpä lueskelin lisää:)

Äänestä

Tuonne Zayoras.comiin on koottu, et miten paljon koira mitäkin tarvitsee eli sieltä löydät ne. Ja tosiaan Finelin kautta löytyy niitä määriä mitä mitäkin elintarvike sisältää.

Tarkoitus ei ollut kuulostaa niuholta, mutta valmista mallia ei ikäänkuin ole. Ja moni vaihtaa raakaruokinnalle pelkästään sen vuoksi, että se kuulostaa mielenkiintoiselta. Sitä se toki onkin, mutta niin paljon "vaikeampaa" ja taustatyötä vaativaa kuin se, että syöttää puolet ruoasta nappulaa ja puolet lihaa.

Koiran ruokintaa voi monipuolistaa tosiaan jo sillä, että lisää nappulan sekaan puolet lihaa. Öljyjä, kasvis sekä kala, lisäämällä huolehdit koiran turkin, ihon sekä silmien hyvinvoinnista. Luilla taas huolehditaan koiran suun hygieniasta ja ehkäistään hammaskiveä. Eli jos koiralle nappulat sopii niin kannattaa vaan lisätä yllä mainitsemiani asioita mukaan niin pääsee helpommalla. Sillon ei niillä vitamiinien ja hivenaineiden määrillä tarvitse niin paljon päätään vaivata. :)

Äänestä
  • Muistakaa kuitenkin ettette syötä nappulaa ja ruokaluita, vaan nappulaa ja lihaa. Mahahapot eivät kykene sulattamaan luita sulateltuaan nappuloita. Nappulat ovat niin puhdasta helposti sulavaksi tehtyä ruokaa verrattuna aitoihin luihin että jos nappulakoiralle heität isoja annoksia luita kerjäät ikävyyksiä. Siis joko nappulaa, nappulaa ja lihaa yms normilisukkeita tai sitten lihaa ja luita...

    Äänestä

  • jobasjotakin kirjoitti:

    Muistakaa kuitenkin ettette syötä nappulaa ja ruokaluita, vaan nappulaa ja lihaa. Mahahapot eivät kykene sulattamaan luita sulateltuaan nappuloita. Nappulat ovat niin puhdasta helposti sulavaksi tehtyä ruokaa verrattuna aitoihin luihin että jos nappulakoiralle heität isoja annoksia luita kerjäät ikävyyksiä. Siis joko nappulaa, nappulaa ja lihaa yms normilisukkeita tai sitten lihaa ja luita...

    Meidän nappulansyöjäkoira sulattaa kyllä erinomaisesti myös luita, ei ole tullut mitään ikävyyksiä. Koira syö pääasiassa nappuloita, mutta pari-kolme kertaa viikossa saa myös raakoja lihaisia luita, esim. hirveä, poroa tai lammasta.

    Äänestä

  • seittah kirjoitti:

    Meidän nappulansyöjäkoira sulattaa kyllä erinomaisesti myös luita, ei ole tullut mitään ikävyyksiä. Koira syö pääasiassa nappuloita, mutta pari-kolme kertaa viikossa saa myös raakoja lihaisia luita, esim. hirveä, poroa tai lammasta.

    No onnea valitsemallesi tielle. Ei ole yksi eikä kaksi koiraa joka on noin sairastunut ja saanut suolitukoksen, pahimmassa tapauksessa kehutaan että koira on ollut ikäänkuin barffilla ja tuo hyvä ruokintamuoto saa taas syyt niskoilleen. Jos jotain luita nappulakoiralle sitten on pakko syöttää niin nuorien eläinten luita, lintujen, karitsan jne. Ei missään nimessä nautaa tai lammasta, aikuisten hirvienkin luut ovat vähän siinä ja siinä. Ja nyt tarkoitan ihan ruoaksi menevää luuta, en ajanvieteluita, joista koira ei hirveän paljoa saa irti.

    Äänestä

  • jobasjotakin kirjoitti:

    No onnea valitsemallesi tielle. Ei ole yksi eikä kaksi koiraa joka on noin sairastunut ja saanut suolitukoksen, pahimmassa tapauksessa kehutaan että koira on ollut ikäänkuin barffilla ja tuo hyvä ruokintamuoto saa taas syyt niskoilleen. Jos jotain luita nappulakoiralle sitten on pakko syöttää niin nuorien eläinten luita, lintujen, karitsan jne. Ei missään nimessä nautaa tai lammasta, aikuisten hirvienkin luut ovat vähän siinä ja siinä. Ja nyt tarkoitan ihan ruoaksi menevää luuta, en ajanvieteluita, joista koira ei hirveän paljoa saa irti.

    Pistätkö arvon jobasjotakin tietolähteen esille, rupesi kiinnostamaan. Vaiko onko onko tämä taas joku tosibarffajien oma uskomus? (Kuten se perinteinen, että koiran ja suden ruuansulatus on täysin samanlaisia?)

    Meillä on aina kaikki koirat syöneet sekä nappuloita että luita (ihan oikeita ruuaksi tarkoitettuja luita vastateurastetusta eläimestä, ei mitään barffikaupan pakasteita), eikä yhdelläkään ole tullut suolitukoksia. Tällä ruokavaliolla koirat ovat olleet ihan pennusta saakka, ymmärrän toki jos joku vuosikausia nappuloilla ollut ´"saa luun kurkkuun".

    Luita syötetään pääasiassa hampaiden terveyden takia, nappuloita taas niiden säilyvyyden takia. Jos lähtee koiran kanssa useammaksi päiväksi sähköttömälle mökille, on aika hankalaa ottaa mukaan raakaruokaa. Kotiin tultuamme saadaan sitten taas herkutella lähiteurastamosta saaduilla tuotteilla. Koiramme nauttii suunnattomasti luiden lisäksi myös esim. vastateurastettujen porojen sydämistä. Enkä taatusti rupea soseuttamaan sekaan mitään porkkananpaloja... Porkkanat koira rouskuttaa ihan kokonaisina.

    No eikai tässä auta kuin jäädä odottelemaan ensimmäistä suolitukosta peukalo eläinlääkipäivystyksen pikavalintapainikkeella...

    Olenkohan ainut jonka mielestä barffaajat ja karppaajat ovat yhtä fanaattista väkeä?

    Äänestä

joo ajattelin siis perehtyä asiaan paremmin, en muutenkaan ajatellut vielä muuttaa kokonaan ruokintaa, kun koira on vielä pentu ja kasvavassa iässä..
mutta osaatteko suositella jotain laadukasta nappularuokaa, joka kumminkin olisi vielä kohtuuhintaista?:) mielellään sellaiselle energiselle nuorelle koiralle:)
tuli muuten mieleeni vielä eräs asia, kannattaisko juoksuaikana lisätä ravintoon jotain vitamiineja tai rautaa, tai jotain tuollaista? itselläkun ekaa kerkaa narttu, eikä oikein mitään kokemusta juoksuista, lähes kaikki tulee uutena:)
ja jobasjotakin, meinasitko että nappula/liha yms. ruokinnnalla ei saa syöttää ollenkaan raakaluita, meinaan sillai ei ravinnon saanninkannalta, joka päivä vaan esim. kerran viikossa että suu pysyy paremmassa kunnossa?:)

Äänestä
  • Meillä koira söi pentuna nappuloiden seassa raakaa lihaa, kalaa jne raakaruoan aineksia säännöllisesti, ja nykyään syö pelkkää raakaruokaa. Se on pennusta asti saanut ruoan ohella myöskin erilaisia luita (järsittäviä, sekä kokonaan syötäviä) sekä rustoja. Mitään ongelmia ei ole ollut ruoansulatuksen kanssa koskaan. Koiran maha on luonnostaan varsin tehokas sulattaja ja jos koira pennusta asti tottuu syömään muun ruoan (oli kyseessä mitä vaan nappulasta alkaen) lisäksi luita, sen maha sen kyllä kestää ja siihen sopeutuu. Osalla roduista (ennemmän jalostetut) voi olla vaikeuksia oppia kestämään luita jne. mutta hitaalla totuttamisella niilläkin maha tottuu ja ruoansulatus toimii.

    Koiralle voi kyllä jo tuossa iässä ihan hyvin alkaa silloin tällöin lisäillä ruokaan erilaisia lihoja (eläinkaupoissa on hyvät valikoimat, nautaa, sikaa, hevosta, lammasta, kalaa, sisäelimiä), jotta maha tottuu. Myös luita kannattaa antaa alkuunsa vaikka muutaman kerran viikossa, samoin rustoja. Kun koira tottuu ja näyttää ettei maha oireile (toisilla ei oireile ollenkaan) voi tahtia tiuhentaa vaikka joka päivään.

    Meillä koira syö raakaruokaa. Ruoasta n. 40% on jotakin lihaa (vaihdellen jotta ruoan maku ei ole aina sama), n.40% itsetehtyä raakaa kasvismössöä (mitä milloinkin on jääkaapista aineksiksi löytynyt) ja 20% kalaa (joko eläinkaupan kalamössöä, raakaa silakkaa, tai tonnikalaa). Joskus sekaan laitetaan luujauhoa. Ruokaan lorautetaan myös hiukan öljyä. Ruoan kokonaismäärä on opittu kokeilemalla, koira on aika nirso syöjä, joten se lopettaa kyllä syömisen kun on täynnä -> tästä sitten saatu sellainen ns. annoskoko joka suurinpiirtein on sama aina (mutta tehdään kyllä mututuntumalla ja silmärääräisesti arvioimalla). Koira painaa n. 10kg ja ruokaa syö ehkä n. 2-3dl/pv. Lisäksi koira saa "välipalana" vähän kermaviiliä/piimää ja raejuustoa. Saa myös päivittäin luun (joko kokonaan syötävän tai järsittäväksi) tai/ja kanansiiven, -kaulan tai -selkärangan. Hyvin on tuolla (kasvattajan neuvoma ruokailusysteemi, jota myös hänen koiransa noudattavat) koira voinut, turkki kiiltää, aina on ollut terve, ei allergioita, hampaat kunnossa. Näin meillä :)

    Äänestä

  • Jos syötät täysravintoa, koira EI TARVITSE ruokaluita, vaan hammashuoltoon ajanviete luita. Jos siirryt raakaravintoon se saa siitäkin kaikki tarvitsemansa, kunhan ei sooloile ja jätä pois tai lisää tarpeettomasti juttuja. Lue jostain asiantuntevasta lähteestä tietoa, älä keskustelupalstoilta. Täällä kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa nimimerkin suojassa. Tässä hyvä sivusto, jonka kautta pääsee Lääkäri vastaa palstalle jossa raakaruokaan perehtynyt lääkäri vastaa kysymyksiin. http://www.rawmeatybones.com/translations/finland/intro.html

    Äänestä

Ketunleipä, linja-autoaseman lähellä. Monipuolinen ruokavalikoima ja myyjä neuvoo kunhan kysyt ja varmaan kysymättäkin. :)

Äänestä

okei kiitos vastanneille.. otan vielä vähän asioista selvää ja katson sitten mihin suuntaan lähden:)

Äänestä

Joo, ei se koiran ruokinta tosiaan ole mitään tähtitiedettä!
Murre-Mixit on aika oiva keino sellaseen helppoon barffaukseen, siihen lisäksi joku vitamiinilisä, helokki/lohiöljyä ja meillä myös valkosipulijauhetta. Koira kiittää, on puhdas, niin sisältä että ulkoa eikä haise ja piereskele. Vaihtele seoksia, osta välillä pelkkää kanaa, välillä rasvasta sika-nautaa ja anna toisella aterilla aina niitä seoksia. Ei niitä tarvii alkaa laskemaan, varsinkaan kun 7kk ei enää ihan hirveästi päitäis korkeuttakaan kasvaa. Kysy jälleenmyyjiltä suosituksia pennun ruokkimiseen :)

Äänestä
  • "valkosipulijauhe?helokkiöljy?kanaa vaihteluksi?"...jjjiiiiihaaa. miksi valkosipuli pitäs ostaa jauheena?koska se on kalliimpaa? tok tok taas. ihan uskomatonta että teille on joku tonttu koiran myyny.tai no,rahaa siinä vaan jahdataan kun sekiksiä kaupataan. menkää hakemaan ittellenne lääkitys kun pussiin seuraavan kerran jää ylimäärästä mania..

    Äänestä

  • villikoira-77 kirjoitti:

    "valkosipulijauhe?helokkiöljy?kanaa vaihteluksi?"...jjjiiiiihaaa. miksi valkosipuli pitäs ostaa jauheena?koska se on kalliimpaa? tok tok taas. ihan uskomatonta että teille on joku tonttu koiran myyny.tai no,rahaa siinä vaan jahdataan kun sekiksiä kaupataan. menkää hakemaan ittellenne lääkitys kun pussiin seuraavan kerran jää ylimäärästä mania..

    Valkosipulijauhetta sattuu saamaan hevostarvikeliikkeistä 1kg purkin noin 8eurolla. ei päätä huimaa ja raaka valkosipuli (niinkuin kaikki sipulit) on aika raffia kamaa koiran vatsalle. Kana maksaa jauhettuna n.25€ 10kg, ei paha. Helokkiöljypilleri purkki 400kpl n. 15e. kestää melkeen vuoden.
    Villikoira-77 tainnu jäädä sulta ne lääkkeet ottamatta.

    Äänestä

juu, ajattelin nyt ainakin vuoden ikään asti syöttää nappuloita lihaan ja tututtaa luihin, sillä haluan olla varma että koira saa kaikki tarvitsemansa "aineet" vielä kun on kasvavassa iässä.. sitte pikkuhiljaa kun kasvu päättyy siirrytään pelkkään raakaravintoon:)

Äänestä

koira on lihansyöjä,eli anna sille lihaa lihaa lihaa raakana. sekaan kotiruuan jämät. meilllä keitetään iso pata riisi porkkana valkosipuli mössöö,ja sekaan raakaa lihaa. joskus kalaa,kanan jämiä, perunaa,kaalia,kaikki menee kun koira pidetään normikunnossa eikä liian lihavana.ja kun lihaa saa,ei ees tarvia mitn rasvoja tai öljyjä joukkoon,vitamiinitkin kulkee samassa paketissa. koiran alkuperäinen tarkoitus on olla ihmisten jätteidin tuhoaja,joskin asiat ovat menneet toisinpäin. ihmisiltä kun puuttuu tämä paljon kaivattu maalaisjärki tyystin. minä itse en ensinnäkään ostaisi mitään ulkomaisia paskoja mun koiralle. nimi siinä maksaa. ei muu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi omistaja kirjoitti:

Elikkä olisi tälläinen tapaus, minulle tuli eilen vähän vajaa 7kk vanha sekarotuinen tyttö koiranpentu. Aika isokokoinen, voimakkaat sakun piirteet. Kun kysyin että mitä edellinen omistaja oli koiralle syöttänyt en oiken saanut selkeää vastausta, ilmeisesti vähän kaikkea ja maitoon liotettuja nappuloita!8O Päätin sitten hakea sille näin aluksi nappuloita ja koiranmakkaraa/pakastejauhellihaa. Mutta kysymys kuuluu: miten minun kannattaisi lähteä koiraani totuttamaan barffaukseen?? Olen lukenut netistä ja erilaisilta keskustelu palstoilta, kyseisestä ruokinnasta ja kuullut pelkästään myönteisiä asioita, joten päätin kokeilla sitä omalle koirallenikin.
Jos siis joku asiaan perehtynyt voisi valaista minua niin olisin hyvin kiitollinen, lisäksi jos hän voisi tehdä jokun esimerkin vaikka että mitä kaikkea koiran kuuluisi saada viikon aikana, että tietäisin vähän mistä saa mitäkin vitamiineja yms. Lisäksi asun tampereelta, mistä täältäpäin saisi parhaat barf-ruoat? Laitan sähköp. osoitteeni tähän [email protected] siihen voi laittaa viestiä, tai tänne kirjoitella:) kiitos jo etukäteen:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu