RAIMO MARTTISELLA meni pasmat sekaisin

tekojää 24h/7vrk

viimeinen valituslupa lähti ja sitten tulee piste valittajille. tuulimyllyjä vastaan on turha taistella. kuten nähtiin, turhaan meni valittajilla aikaa tähän. puoli vuotta aikaa ja sitten tuli alkaa hänskissä mittavat työt jotta ensi syksynä luistellaan ja huudetaan aamusta iltaan aina huhtikuuhun saakka. voi sitä riemua kun koko kaupunki juhlii aamusta iltaan hänskissä.
siinä on kyylillä kestämistä. ensin narisivat vuosia ja kaikki valui hukkaan. ainoastaan kuluttivat aikaansa ja heille ilmoitettiin päin naamaa. kaikki valitukset hylätty. heh heh. siitäs saivat. kyllä nyt hymyilyttää. voittajan hymyä. sorry marttinen ja muut kyylät. heh heh. tuliko suru puseroon.

42

1282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iloa ilman aivoja

      Hei sinä tekojää 24h/7vrk - Olet valtettavasti oikea idiootti. Hänski sinällään on minulle yhdentekevä, mutta puistattaa lukea kaltaisesi järjenköyhän sepustusta. Vahingonilo on idiootin aidointa iloa, sinähän sen jo tiedätkin.

    • hänski for ever

      Ihanaa että saadaan vihdoin tekojää Hänskiin - kyllä Kuopion hallinto-oikeuden päätös oli niin selkeä, että valittaminen korkeimpaan oikeuteen on vain viimeinen kiusa ja viivytys vanhoilta ukoilta, joiden toinen jalka on jo (HÄNNIN)haudassa. Oi, riemua, oi iloa kun ainoa mikkeliläinen SM-tason joukkue (tuleva kultajoukkue) saa vihdoinkin kunnon harjoitteluolot, samoin innokkaat juniorit!

      • ulkojäillä???

        Eiks ne Jukurit pelaa siellä jäähallissa, ja eiks se sarja ole mestis????

    • 0+0

      Tästä tulen valittamaan hirveen,hirveen paljon. ja ja ja ...

    • 0-0

      Haittaaks se?

    • ympäristö riski

      onko nuo ammonjakki putket pohja vesi aluella?

    • Hyi, hyi sinua

      Raimo Marttisen valitusta pidän todella törkeänä, hän on itse huudattanut kansaa monesti pelatessaan Urheilupuistossa jalkapallo joukkueessa.
      Olet itse saanut nauttia urheikusta, on tosi väärin sinun nyt valitella tässtä Hänninkentästä.
      Anna lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastuksiin, jospa pääsisivät näin elämään paremmin kiinni ja osaisivat elää elämäänsä itseään ja toisia kunnioittaen moraalisiseti oikein.
      Hyi Raimo. Vedä valituksesi pois.

    • hölmön hommaa

      En ole tässä asiassa puoleen enkä vastaan. Hölmöä on että olen muutaman kerran joutunut ajamaan jääpallopelin aikana siitä kentän ohi menevää tietä. Kaikki katsojathan tönöttöö siinä tien tukkeena kattomassa peliä!Mikä ei liene tarkoitus pääsylippuja myytävään tapahtumaan? En tosin tiedä Mikkelistä.
      Eihän tuo tosiaan ole mikään tekojään paikka, sen nyt ymmärtää sokea reettakin. Mikkelissä on paljon hyviä paikkoja, esim. Kalevankangas, Urpola, tekojäälle.

      • voi raimo

        raimo ja kyylät tuhlasivat tähän yhteiskunnan aikaa ja varoja satoja tuhansia euroja.
        eikös häviäjien kuuluisi maksaa kaikki oikeuskulut?
        lasku marttiselle ja muille asukkaille ja korkojen kera. voittajan hymy on LEVEÄ.

      • Pysyköön poissa.
        voi raimo kirjoitti:

        raimo ja kyylät tuhlasivat tähän yhteiskunnan aikaa ja varoja satoja tuhansia euroja.
        eikös häviäjien kuuluisi maksaa kaikki oikeuskulut?
        lasku marttiselle ja muille asukkaille ja korkojen kera. voittajan hymy on LEVEÄ.

        Kerron että minulla on kyseen alainen "kunnia" tuntea tuo Raimo Marttinen, aina ollut sukunsa suurin riidan haastaja jaasioiden sotkija eli sen takia ei kukaan sen kanssa halua ollakkaan.Jopa edes menneen veljensä luona käynyt riitaa haastamassa jonne on sitten täytynyt poliisit pyytää apuun. Niin että sellainen tapaus.

      • 0+0=0
        Pysyköön poissa. kirjoitti:

        Kerron että minulla on kyseen alainen "kunnia" tuntea tuo Raimo Marttinen, aina ollut sukunsa suurin riidan haastaja jaasioiden sotkija eli sen takia ei kukaan sen kanssa halua ollakkaan.Jopa edes menneen veljensä luona käynyt riitaa haastamassa jonne on sitten täytynyt poliisit pyytää apuun. Niin että sellainen tapaus.

        Kuulehan nyt nimimerkki "Pysyköön poissa". Sinähän se oikein herjan heitit. Toivottavasti pääset lakitupaan asti kertomaan omilla kasvoillasi tuon mitä täällä kasvottomana mustamaalaat.

      • isä kertoi
        0+0=0 kirjoitti:

        Kuulehan nyt nimimerkki "Pysyköön poissa". Sinähän se oikein herjan heitit. Toivottavasti pääset lakitupaan asti kertomaan omilla kasvoillasi tuon mitä täällä kasvottomana mustamaalaat.

        Satuin katsomaan tämän kommentin ja täytyy sanoa että eiköhän se ollut ihan yleinen asia vuosia sitten ainakin Mikkelissä siitä puhuttiin eli kertoja sanoo sen mikä kaikkien tiedossa.

    • Stupido??

      Mikkelin kaupungin virkamiehet itse aiheuttivat koko sotkun. Mikäli he olisivat toimineet lain edellyttämällä tavalla, oikeassa marssijärjestyksessä asukkaita kuullen, ei koko valitusta olisi tarvittu. Kaupunki ottakoon nyt opikseen ja vast edes toimikoon kuten laissa on määritelty. Demokratiaan kuuluu, että mikäli havaitsee jonkun rikkoneen lakia, siitä voi valittaa ja saada asialle lainmukaisen käsittelyn. Mikkelin kaupungin virkamiehien on viimein saatava sinne paksuihin kalloihinsa taottua, että lakipykälät on tehty myös heidän noudatettavikseen. Asiat hoituvat helpoimmin, kun JOKAINEN noudattaa voimassa olevaa lainsäädäntöä.

    • kamppifani

      Tuo edellä oleva on todettu jo monet kerrat ja sotkut selvitetty. Ei se ole mikään oikeutus sille, että täysin turha ja kallis valituskierre jatkuu. Yhteiskunnan varoja tuhlataan taas täysin epämoraalisesti, ja samalla tehdään kiusaa iloiselle Kamppari-perheelle, joka tekee tärkeää nuorisotyötä. Ilman Kamppareita monet mikkeliläisnuoret luuhaisivat kaupungilla sen sijaan että satsaavat nyt omaan hyvinvointiinsa ja tulevaisuuteensa. Kiitos Kampparit! .

    • TAMBONI Z

      seuravaksi voisi rakentaa naisvuorelle hiitohissin alamäki luistelu suosittua.D

    • bb bb bb bb

      Suolaa suolaa enempi suolaa sanoi aikanaan eräs Pelle.

      Älkää viitsikö räkyttää enää asiasta...

      • ilkeitä ihmisiä

        Aikanaan lapsena tehtiin pieni luistinrata erään talon päätyyn, niin todennäköissesti naapurit suolasi sen heittlemällä suolaa jäälle.

        Eivät viitsineet kuunnella meteliä.

    • Vali aslakki

      En tiedä mistä on kyse, mutta asun itse utsjoella ja toki valitan tuosta teidän tekojäästä.Valittaminen on kansalaisoikeus!!

    • STUPIDOLLEEEEE

      Hei Stupido!!! EIkös edellisessä oikeusasteessa valitus kaatunut? Ymmärrän asian niin, ettei virheitä tai laittomuuksia ole tehty. Jos joku olisi ollut prosessissa laitonta, niin eikös valitus olisi mennyt läpi. Valaiseppa hieman, jos tiedät jotain paremmin.

      • hänksi

        niin unohtui sinulle mainita että se asemakaava on kai vieläkin hyväksymättä, mutta oikeusaste katsoi että se asemakaavamuutos tulee voimaan ja sille ei ole esteitä. Eli nyt odotetaan asemakaavan voimaantuloa, käsittääkseni näin.

    • hänksi

      Olen samaa mieltä kuin nimimerkki stupido!! Vaikka urheilun ystävä olenkin, niin tässä tullaan lakipykäliin. Jos Mikkeliläinen kansalainen ryhtyy rakennushankkeeseen tai muuhun vastaavaan lupaa vaativaan toimintaan ilman lupia/ tarvittavaa byrokraattista marssikuviota on seuraus seuraava: Välitön töiden keskeytys, mahdollisesti joutuu purkamaan jo rakennetut rakennelmat, ja luvattoman rakentamisen sakko. No kuitenkin kun sielläpäin keksittiin tämä valitus harrastus, niin käsittääkseni eräs asukas valitti myös ortodoksikirkon läheisyyteen rakennettavasta lasten päiväkodista. Suomesta on tullutkin lakipykälien ja niistä johtuvien valitusten luvattu maa. Ei muuta kuin litkut putkiin!!

    • pöyristyttävää

      Aika jännää miten Mikkelissä saadaan aikaan elämää suurempi asia jostain tekojäästä.!
      Olenko käsittänyt oikein että satojatuhansia investoidaan jonkun täydellisen marginaalilajin harrastamiseen,tarkoitan jääpalloa.Väittäisin että suurin osa Suomalaisista tuskin on edes kuullut kyseisestä lajista.
      Harrastajia kyseisellä lajilla vuonna 2010 oli n. 2500, siis koko valtakunnassa!!!! Lisenssejä oli haettu 1854 kpl!!!
      Uskokaa taikka älkää mutta tuo luku käsittää kaikki sarjat, myös juniorit.
      Suomesa rekisteröidyistä lajeista pinempi harrastaja määrä on ainoastaan Aikidolla!!!
      Silläkin vuonna 2010 harrastajia n. 2000, lisenssejä 1027 kpl.
      Aivan käsittämätöntä pohjattomassa velkasuossa ryvältä kaupungilta alkaa edes rakentamaan mitään ujkotekojäätä!
      Kuka tuosta rakentamispäätöksestä on vastuussa????

      • pöyristyttävää

        Ja edellisessä järkyttävästi kirjoitusvirheitä, asia kuitenkin lienee tullut selväksi.

      • herrasmiespeli

        Minusta tässä keskustelussa ei oleellisin kysymys ole, millainen laji laajemmassa mielessä jääpallo on. Teköjää on paikallinen investointi, eikä sillä ole merkitystä missäpäin maailmaa muualla sitä pelataan. Paikallisesti tekojää on erittäin tärkeä liikuttaja, josta hyötyy sadat lapset ja nuoret. Ja mikä estää jopa vanhempien tulevalla tekojäällä luistelemisen.

        Kampparit on joukkue, joka tekee loistavaa paikallista työtä mm. nuorisotyössä ja edustusjoukuke on ehdoton ykkönen kaupunkien joukkuelajeissa.

        Ajatellaampa vaikka viime syksyä marras-joulukuussa. Millaiset lapsijoukot olisivat jäällä luisteleet, sillä ei se Kampparien edustusjoukkue siellä kuitenkaan koko aikaa ole.

        Varmaan edellinen kirjoittaja sitten kyseenalaistaa toisen kansainvälisesti marginaalilajin, jääkiekon olosuhteiden parantamisen. Kuinka esimerkiksi ne aitiot palvelevat mikkeliläistä liikunnanharrastajaa ja veronmaksajaa? On monta maanosaakin, missä jääkiekosta ei mitään tiedetä. Ja kun täällä ei pelata edes korkeimmalla sarjatasolla.

      • pöyristyttävää
        herrasmiespeli kirjoitti:

        Mikä voi olla järjettömämpää kuin rakentaa hirvittävän iso lämmitettävä rakennus jossa keinotekoisesti pidetään lattia jäädytettynä, että muutama hassu ihminen pääsee vuorollaan luistelemaan!
        Ajatelkaa oikeasti. Suomessa, missä osan vuodessa on luonnonjäitä järjettömästi, tilaa vaikka kaikki Suomalaiset saisivat samaan aikaan herätyksen lähteä luistelemaan.
        Kaiken lisäksi niihin halleihin,niinkuin edellinen kirjoittaja mainitsi,rakennetaan jos jonkinlaista koppia ja komeroa, missä voi vetää kaljaa ja syödä kanankoipia muilta suojassa.
        Ja ihmetellään ettei ole varaa hoitaa vanhuksia,sairaita,lapsia,ym, kun ei ole yjhteiskunnalla rahaa, SIIS EI OLE RAHAA!!!!
        Mihin tämä maailma on menossa. Pidetään yksinasuvia liikuntakyvyttömiä vanhuksia kotihoidossa kun ei ole varaa laitospaikkoihin, ja kuten kaikki on lehdestä lukenut Mäntyharjun mallin, hommataan heille ruokinta-automaatit kotiin.
        Ruokinta-automaatit, että ihmisille,eläimillä olen sellaisia nähnyt!!
        Suurin huoli tuntuu Mikkeliläisillä olevan kun ei hänskissä ole tekojäätä ja jäähallilla kunnon lasikoppeja joissa voi vetää rauhassa lärvit sillä aikaa kun muutama yllytyshullu luistelee kumisen rinkulan perässä ja hakkaa toisiaan mailalla päähän??!!.
        Mihin tää maailma on menossa???

      • takaraivo kattoon
        pöyristyttävää kirjoitti:

        ammu itseäsi haulikolla suuhun. mitä järkeä tuollaisen kusipään elättämisessä on?
        -ei. mitään. aseta piippu suuhun ja tee palvelus.

      • pöyristyttävää
        takaraivo kattoon kirjoitti:

        ammu itseäsi haulikolla suuhun. mitä järkeä tuollaisen kusipään elättämisessä on?
        -ei. mitään. aseta piippu suuhun ja tee palvelus.

        Hyvä ystävä, ei minua tarvitse kenenkään elättää. Teen sen ihan omilla tuloillani, joista maksan ihan kohtuullisen määrän verojakin. Sen myönnän että koska maksan ainoastaan pääomaveroa tunnen joskus omantunnonkolkutusta. Mutta säädetyille laeille en minäkään voi mitään! Olen lahjoittanut nuorisotyöhön vuosittain jonkinlaisen summan, se hyväkseni laskettakoon?
        Nyt on vain kylmä tosiasia että sitä yhteistä rahaa ei enää riitä joka paikkaan. On niin sanotusti tehtävä valintoja. Valinta on että laitetaanko ne rahat lasten,sairaitten,vanhusten hyvinvointiin, vaiko kaiken maailman tekojäihin ja muihin kaljankittaamis aitioihin??
        Minulla ei ole mitään näitä harastuspaikkoja vastaan mutta kaikki ymmärtää että niihin ei enää tulevaisuudessa yhteiskunnan varat yksinkertaisesti riitä. Se asia pitää tajuta. Et sinä arvoisa "takaraivo kattoon" enkä minä voi sille mitään. Tosin sinun varallisuudestasi en tiedä sen enempää. Ehkä sinä marssit maanantaina suurehkon setelinipun kanssa liikuntatoimeen ja ilmaiset halusi kattaa koko raviradan ja rakentaa sinne tekojään ja hepoille oman kylpylän?? Siinä tapauksen nostan sinulle hattua ja kumarran syvään!!
        Mikkelillä on käsittääkseni velkaa lähemmäs kolmesataa miljoonaa euroa, vanhassa rahassa miljardi kahdeksansataatuhatta, (1800000000),markaa.
        Oma liiketoimintani perustuu siihen että tulos on oltava aina Plus merkkinen.
        En yksinkertaisesti ymmärrä miten Mikkeli pystyy selviämään kyseisistä veloista. Normaali yritys olisi haettu konkurssiin ajat sitten ja asetettu omaisuuden hukkaamiskieltoon.
        Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevia aikoja. Se täytyy tunnustaa että itse muutin paikkakunnalta pois vuodenvaihteessa. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

        Jäi vielä sanomatta että tosiaan harrastan ampumaurheilua. Jopa siinä määrin että olen rakennuttanut radan maatilalleni. Laita osoitetiedot tai puhelinnumerosi niin mennään yhdessä harrastamaan.

    • Sorry savolaiset

      Hyvä nimimerkki "Pöyristyttävää". Osut kirjoituksillasi asian ytimeen. Toki asian rehellisestä julkituomisesta joku kiihkomielinen tekojääpakkomielteinen savolainen suuttuu, mutta totuus on niin kuin sen kirjoitit.

    • Hänski+

      Ainahan Hänskissä on ollut jäädytetty pelikenttä ja pelit pelattu siinä. Nyt vaan on tullut uusi teknologia, jolla jään saisi tehtyä paremmin ja nopeammin, ettei liikuntatoimen miesten tartte sitä käsin suihkuttaa ja jäädyttää niinkuin ennen. Ei ole nimittäin henkilökuntaa tuollaiseen.. Ei saa olla kehityksen jarruna niinkuin Raimo Marttinen. Eihän hänellä ole järkevää syytä valitella muuta kuin meteli ja autot, jotka häiritsee hänen asumistaa, siksi valittelu. Meteli ja autot kuuluvat kaupungin imagoon ja siihen on vaan jokaisen totuttava.

    • aöfkjadsöfkjd

      Eipähän hoidettavia sairaita ole niin runsaasti, kun harrastaa reipasta ulkoliikuntaa jo pienestä pitäen! Hyvä Kampparit - kiitos Kampparit, iloitsen joka päivä terveistä kampparipojistani :D

      • urpo mikä urpo

        Jos sama urpo vastustaa myös päiväkodin rakennuttamista, niin turha enää kenenkään kaupunkia syyttää valituksesta. Eiköhän tämä Marttinen vastusta mitä tahansa mikä vain on mahdollista.

      • ei ei ei !!!
        urpo mikä urpo kirjoitti:

        Jos sama urpo vastustaa myös päiväkodin rakennuttamista, niin turha enää kenenkään kaupunkia syyttää valituksesta. Eiköhän tämä Marttinen vastusta mitä tahansa mikä vain on mahdollista.

        Köhöm!!! Sepä oli eräs henkilö, jonka poika ja ilmeisesti pojanpoikakin on kovan tason jääpalloilijoita. Nimittäin se herra joka siitä päiväkodista valitti.. ei Marttinen. Jos jotkut, niin ne pienet lapset jotka nyt on heittopusseina ja siirretään milloin mihinkin päiväkotiin kunnes tämä uusi saataisiin käyttöö, kärsivät paljon enemmän hoitopaikan vaihtumisesta ym. kuin kirkon kelloista!!! Ja todellakin.. jos ostat tai rakennat talon keskustan tuntumaan aivan urheilukentän viereen, niin kannattaa varautua että siellä saatetaan joskus vaikka pelailla jotakin!!

    • pohdiskelua paikalla

      Ottamatta kantaa kenenkään valituksiin ja muihin rakentamisiin. Olen ihmetellyt Mikkelin tapaa hoitaa talouttaan. On käsittämätöntä että ei tajuta, mitä tuossa aikaisemmin joku kirjoitti, että ne yhteiset verovarat ei enää yksinkertaisesti riitä kaikkeen siihen hyvään mitä on totuttu saamaan, niitä valintoja on pakko tehdä.
      Mikkelissä tätä asiaa ei vaan ymmärretä tai ei haluta ymmärtää!
      Jos ja kun varmasti jossain vaiheessa esim. lainakorko tulee varmasti nousemaan, Mikkelin lainamäärällä prosentin nousu tarkoittaa 3 000 000e lisää korkoja, kaksi prosenttia 6 000 000e korkoja vuodessa lisää. Jokainen ymmärtää mitä se tarkoittaa, tai mitä tuolla rahalla voitaisiin tehdä.
      Itse seuraan aktiivisesti niin jääpalloa kuin kiekkoakin. Ja myös olen sitä mieltä että Kamppareiden tilanne on huono jään suhteen.
      Halusinkin tällä kirjoituksella herätellä keskustelua siitä mikä oikeasti on tärkeätä yhteisillä varoilla hoitaa tulevaisuudessa?
      Ps. Uutisista tuli juuri että valtio aikoo leikata työmatkakorvauksia, ehkä poistaa ne kokonaan. Siinä taas kohtuuton ja hyvä esimerkki säästöistä.

      • pohdiskelua paikalla

        Pikkasen tuli nyt allekirjoittaneelta toisenkäden tietoa. Eli,Mikkelin velkamäärä on noin 167 milj,e ja vuotuiset korkomenot noin 6.6milj,e.
        Eli se prosentin nousu olisi 1,67milj, kahden prosentin nousu 3,34milj,e.
        Anteeksi pitää aina selvittää asiat ennenkuin alkaa huutelemaan!!!

    • 1+1=11 ???

      "pöyristyttävää" Tekojää-kaljankittauspaikka...outo vertaus.Toisaalta en ihmettele lausetta henkilöltä,joka joutuu vieläkin muuttamaan eurot markoiksi,ymmärtääkseen maailaman menoa.
      Melkein sinuna jättäisin numeroilla pelaamisen viisaammille.

      • pöyristyttävää

        Oikeassa olet jätän numeron pyörityksen viisammille!! Sitä viisautta tuntuu jääurheilupiireistä löytyvän pilvin pimein. Näyttää olevan velatkin saatavia molemmilla joukkueilla? No kyllä se kaupunki tulee taas tappiot maksamaan.
        Katsoin tuossa juuri jääpallon mm-kisoja, jos ei ole lajilla paljon Suomessa ystäviä niin ei niitä näytä olevan kyllä muuallakaan. Naurettavaa kun muuta kymmenen katsojaa tönöttää mm-kisojen katsomossa.
        Toisekseen Mikkeliläinen jääkiekko on samassa tilanteessa, Mihin ne muutama sata katsojaa niissä Jukureitten otteluissa tarvitsee aitioita???Kirkossakin on sunnuntaina kiihkeämpi tunnelma kuin paikallisen jääkiekkoseuran pelitapahtumassa. No myönnettäköön että siellä kirkossa on hieman enempi ihmisiä, mutta kuitenkin.

      • Yleisöä on

        Tämän kauden Jukureiden kotipeleissä yleisöä on ollut ~1000. Ja jääpallon MM-kisoissakaan missään peleissä ei taatusti ollut "muutama kymmenen" katsojaa. Ottaisit faktat selville ennenkuin tulet tänne levittämään omaa mutu-tietoa ja vähättelemään lajien arvostusta.

      • pöyristyttävää
        Yleisöä on kirjoitti:

        Katsoitko tänään tv:stä Suomen peliä? En tiedä missä ne katsojat piileksivät mutta ei ainakaan kyseisen tapahtuman katsomossa!!Toisekseen ympärillä näytti olevan huikeat vuoristomaisemat että ehkä ne kymmenet ja taas kymmenettuhannet ihmiset istuskelivat siellä vuorenrilteillä ettei tarvitse maksaa pääsylippua pelitapahtumaan?? Mene ja tiedä!!Tämä jääpallosta!

        Sitten Jukurit. Olen käynyt kuudessa jukureitten kotipelissä tänä talvena. Jos joku väittää että niissä yhdessäkään on ollut yli seitsämänsataa katsojaa paikalla sanon että tervemenoa silmälääkäriin. Sitä mistä järjestäjät vetävät näitä katsojalukuja en tiedä. Yhdessä pelissä huvikseni laskeskelin että paikalla oli vajaat viisisataa ihmistä, ja kas lippujahan oli myyty yli tuhat????

        Enkä missään tapauksessa vähättele kyseisiä lajeja, ne vaan on Mikkelissä marginaalilajeja.

        Ostettu lippu on aina ostettu lippu. Olkoot katsomossa 0 tai 10000 ihmistä.

      • pöyristyttävää
        Yleisöä on kirjoitti:

        Ostettu lippu on aina ostettu lippu. Olkoot katsomossa 0 tai 10000 ihmistä.

        Tuo on totta! Ei vaan ole hirvittävän uskottavaa lajille jos joku firma ostaa vaikka tuhat lippua mutta kukaan ei viitsi vaivautua paikalle! Naurettavaa että Jukurit muka omilla rahoillaan rakentaa miljoonien aitiot hallille. Millä rahoilla ja kenelle. Ei Jukurit koskaan tule pelaamaan sm-liigassa. Kyllä kaikki sen tajuaa. Hetkinen, siis kait tajuaa??

    • asökdfödaskjfödaks

      Marginaali oot ite!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1984
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1804
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1470
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      523
      1091
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      978
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      920
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      889
    Aihe