"Nyt ollaankin ehkä vasta väliajalla"

Kiinalaiset havittelevat yhä konkurssi-Saabia.




Saab on kuin moninäytöksinen tragedia. Nyt ollaankin ehkä vasta väliajalla.

Autonvalmistaja Saabia aikaisemminkin tavoitellut kiinalainen Youngman suunnittelee tekevänsä vielä kerran tarjoukset merkistä lähiviikkoina. Kiinalaiset maksaisivat Trollhättanin ylpeydestä noin 500 miljoonaa euroa.

Asiasta kirjoittaa talouslehti Dagens industri, joka ei paljasta lähteitään.

Saab hakeutui konkurssiin hiljattain.

Ostohinnan lisäksi Youngman lupaa investoida yhtä paljon pääomia uuden mallin kehittämiseen

Dagens industrin mukaan Youngmans hallituksen puheenjohtaja Pang Qingnian ja henkilöautodivisioonan johtaja Rachel Pang tulevat Göteborgiin ensi viikolla. Siellä heidän on määrä esitellä aikomuksiaan konkurssipesän hoitajille.

- Ajatuksena on käynnistää tuotanto Saab 9-3-mallilla Trollhättanissa. Tämä tapahtuisi 15 viikon kuluttua sopimuksen allekirjoittamisesta, Di:n lähde väittää.

Saabin ja kiinalaisten ostajien kaupat ovat kariutuneet tähän saakka GM:n vastustukseen. GM ei halua luovuttaa kehittämäänsä tekniikkaa kiinalaisten käsiin. Nyt ongelma aiotaan kiertää hankkimalla tarvittavat osat muilta alihankkijoilta.

Ongelma koskee ennen kaikkea moottoreita ja vaihteistoja. Ostajakandidaatti ei paljasta vielä osien uusia toimittajia.

- Muut GM:ään liittyvät osat saadaan uusilta toimittajilta, joilla ei ole yhteyttä GM:ään, sanoo Di:n lähde.

Lehden mukaan Youngman tietää, että tarjottu 500 miljoonaa ylittää reilusti Saabin laskennallisen arvon. Se jopa riittäisi niihin saataviin, joita noin 800 alihankkijaa perää Saabin pesältä.
6118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaiken kaikkiaan hieno homma;D

Äänestä

Päiväunia elätellään näköjään vieläkin, vaikka vähän väkinäiseltä se jo alkaa näyttää.

Lehtijutussa ei ole yhtään tosiasiaa, joka puoltaisi Saabin tarun jatkuvan. Koko artikkeli on pelkkää spekulaatiota, ilman että taustalla olisi faktoja.

Äänestä

Joo kyllä näyttää siltä että Saab hörhöjen päät ovat seonneet lopullisesti.

Äänestä
  • Palstan trolleilla. Ettei vaan sittenkin...

    Äänestä

Tässä selvitys mitä on kaupan:

Varumärke = NEJ, Namn = NEJ, Fastigheter = NEJ, Tekniklicenser = NEJ, Reservdels företaget SAAB Parts = NEJ, Fenixplattformen = NJA/KANSKE VISSA DELAR.
Att den lilla tomten från Kina VILL köpa ALLT kanske i slutänden är fyra lådor hjulbultar och en instrumentpanel.

Äänestä
  • Fenixplattformen = NJA/KANSKE VISSA DELAR.

    Ett nytt ingenjörsföretag, LeanNova Engineering, har nu bildats i spåren av Saab Automobiles konkurs för att bland annat utveckla bilar. Företaget räknar med att anställa ett par hundra personer fram till årsskiftet.

    James Cains GM har aldrig ägt SAAB

    Cains bolag är skapat av amerikanska regeringen 2009 för att skydda amerikanska intressen i fordonsindustrin.

    så gick det till.
    The directors of Motors Liquidation Company have stated that they believe shares in the company (the "old" GM, som ägde bl.a SAAB) will have no value since the company has far more debts than assets.

    Sale of good assets to New GM.

    The plan for General Motors'' bankruptcy is to auction off the company''s assets in a section 363 sale.
    Because the price that these assets are expected to sell for is very high, there is expected to be only one bidder in the auction, a new company NGMCO Inc.
    This company is formed by the United States government with a 60% stake, the federal government of Canada and provincial government of Ontario with a 12% stake, the United and Canadian Auto Workers unions with a 17.5% stake, and the unsecured bondholders of General Motors with a 10% stake.
    The selling company is called Motors Liquidation Company (old GM).

    On July 10, 2009, the purchase of the ongoing operational assets and trade name of "old GM" was completed and the purchasing entity, NGMCO Inc, changed its name to "General Motors Company LLC" after the purchase.

    så varför ska vi lyssna på J. Cain?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


! kirjoitti:

Kiinalaiset havittelevat yhä konkurssi-Saabia.




Saab on kuin moninäytöksinen tragedia. Nyt ollaankin ehkä vasta väliajalla.

Autonvalmistaja Saabia aikaisemminkin tavoitellut kiinalainen Youngman suunnittelee tekevänsä vielä kerran tarjoukset merkistä lähiviikkoina. Kiinalaiset maksaisivat Trollhättanin ylpeydestä noin 500 miljoonaa euroa.

Asiasta kirjoittaa talouslehti Dagens industri, joka ei paljasta lähteitään.

Saab hakeutui konkurssiin hiljattain.

Ostohinnan lisäksi Youngman lupaa investoida yhtä paljon pääomia uuden mallin kehittämiseen

Dagens industrin mukaan Youngmans hallituksen puheenjohtaja Pang Qingnian ja henkilöautodivisioonan johtaja Rachel Pang tulevat Göteborgiin ensi viikolla. Siellä heidän on määrä esitellä aikomuksiaan konkurssipesän hoitajille.

- Ajatuksena on käynnistää tuotanto Saab 9-3-mallilla Trollhättanissa. Tämä tapahtuisi 15 viikon kuluttua sopimuksen allekirjoittamisesta, Di:n lähde väittää.

Saabin ja kiinalaisten ostajien kaupat ovat kariutuneet tähän saakka GM:n vastustukseen. GM ei halua luovuttaa kehittämäänsä tekniikkaa kiinalaisten käsiin. Nyt ongelma aiotaan kiertää hankkimalla tarvittavat osat muilta alihankkijoilta.

Ongelma koskee ennen kaikkea moottoreita ja vaihteistoja. Ostajakandidaatti ei paljasta vielä osien uusia toimittajia.

- Muut GM:ään liittyvät osat saadaan uusilta toimittajilta, joilla ei ole yhteyttä GM:ään, sanoo Di:n lähde.

Lehden mukaan Youngman tietää, että tarjottu 500 miljoonaa ylittää reilusti Saabin laskennallisen arvon. Se jopa riittäisi niihin saataviin, joita noin 800 alihankkijaa perää Saabin pesältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu