Guggenheim ja Aarrekaupunki

Juakko

Hesaria lukenaana ei ole voinut välttyä Helsinkiin kaavaillun Guggenheim-museo -kirjoituksilta. Osa asiantuntijoista pitää sitä liian riskialttiina sijoituksena, johon liittyy tavoiteltavan kävijämäärän optimistisuus. Guggenheim-hankkeessa tavoitellaan vuosittain 500 000 kävijää.

Tässä on selkeä yhteys Vanhan kaivoksen visioihin. Kolmen vuoden kuluttua kävijöitä pitäisi syrjäisen Pohjois-Karjalan pikkukaupungissa olla 100 000, viidesosa monien mielestä utopistiselta vaikuttavasta Guggenheimin kävijämäärästä! Hesarin mielipidesivuilla monet asiantuntijat ovat tuoneet esiin muiden suomalaisten museokohteiden kävijämääriä: Ateneum 200 000, Olavinlinna 80 000 ja Hämeenlinna 80 000.

Minusta Aarrekaupunkikonsepti on hyvä ja myös liikkeellelähtö on ollut ponteva. Mutta olisi surullista, mikäli Vanhan kaivoksen aktiivisuus hiipuisi yliopitimistisiin kävijämääriin. Jos en väärin muista, niin kaivoksen kävijämäärä on vakiintunut viime vuosina 20 000:een. En tiedä moniko näistä on maksaneita vierailijoita, jotka tuovat oikeasti niitä euroja mäelle.

18

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 915

      Guggenheim saattaa vetääkin 500 000 käviää mutta ei kaivos vedä kuin korkeintaan 10 - 20 000 käviää vuodessa, toivossa on hyvä elää sanoi lapamatokin mutta kun kurkottelee kuuseen niin katajaanhan silloin vääjämättä kapsahtaa... näin on.

      • Masa

        Mistähän lie tullutkiin se pilkkuvirhe kymmenen ja sadan tuhannen välille.Carelicum saattaisi vetää sen satatuhatta mutta aarrekaupunki ei, olkoompa ideana iha miten hyvä tahansa. Jos lasketaan kävijät, teatterissa kävijät ja jouluruokailijat saatetaan päästä hyvällä onnella jonnekkin viiteen toista tuhanteen. Lipun maksavia on tuskin kymmentä tuhatta enempää.


      • Mitä haittaa,

        jos katajaiseen kapsahtaa? Onhan silloin jotain edes yrittänyt. Parempiko olisi, että jäisi rähmälleen itkemään? Aarrekaupunkijutusta tulee vielä jotain todella hyvää. Sellaiset ovat ennusmerkit.
        Itse en tuossa puuhassa ole mukana. Kunhan etäältä kannustelen.


      • Markka
        Mitä haittaa, kirjoitti:

        jos katajaiseen kapsahtaa? Onhan silloin jotain edes yrittänyt. Parempiko olisi, että jäisi rähmälleen itkemään? Aarrekaupunkijutusta tulee vielä jotain todella hyvää. Sellaiset ovat ennusmerkit.
        Itse en tuossa puuhassa ole mukana. Kunhan etäältä kannustelen.

        Yrittäsivät nyt enneminkiin saada kaupungin kuralle menneen talouden paikattua. Ei tuu olemaan niin isoja turistivirtoja että nostaisivat kerrannaistuotoilla talouden pystyyn.
        Eihän aarrekaupunki pyöri omillaan vaan veromarkoilla.
        Sijotukset mielummin teollisuuskylään ja sen toimintaan.


    • Juakko

      Minusta realistista voisi olla se, että kaivos turistikohteena työllistäisi vakituisesti 2-3 henkilöä ja sesonkikausina huomattavasti enemmän. Tämä saavutettaisiin kohtuullisella kävijämäärällä, eikä tarvitisi lähteä tavoittelemaan utopioita.

      Huomioikaa, että kaivoksen turistivaikutukset ulottuvat myös paikallisille yrittäjille: turistit käyvät tankkaamassa, syömässä, ostoksilla ja osa ehkä majoittuukin.

      Se mikä kaivokselta puuttuu, on valtakunnan tasoinen tapahtuma, joka toisi oikeasti väkeä kerran vuodessa Okuun. Puitteet ja historia ovat ainakin valtakunnallista tasoa.

    • Muistelen, että

      Vuorenpeikonmaan aikoihin Outokummussa kävi 30 - 50 000 turistia kesäisin. Sillä oli palveluelinkeinolle iso merkitys.
      Paikat vanhalla kaivoksella olivat silloin aivan keskeneräiset, mutta matkailua se ei tainnut pahemmin haitata. Tarinalla Vuorenpeikosta taisi olla melkoinen merkitys?

      • liikahörhö

        Kyllä oli. Ja Vuorenpeikonmaana tämä muistetaan edelleenkin. Oli turhaa muutta imagoa, sisältöä olisi voinut kehittää. Eihän siellä nykysin ole edes leikkipuistoa tai kioskia.
        Mitä on siis lapsille joiden ehdoilla kuitenkin sinne kesälomareissulle lähdetään. Tuskin leikki-ikäiset ovat kiinnostuneita kaivoshistoriasta.


    • Karonkka

      Eiköhän sen museon vois tehdä Haaviston SINNE.

    • 20+2

      Suomessa on jo nyt liikaa kaikenlaisia puuhamaita ym...
      En usko että ihmiset viitsivät tulla tänne susirajalle jonkun aarrekaupngin takia.
      Mikä lie mättää, aina samat naamat päättämässä, jos olisi vaihtuvuutta, voisi asoiden hoitokin tulla järkevämmäksi.
      Velkaisin kun PK-alueella. Veroäyri pilvissä, ei tänne kukaan muuta edes.

    • OLD MINER

      100 000 KÄVIJÄÄ TEKEE NELJÄNÄ KESÄ KUUKAUTENA ( TOUKO-ELO) 25 000 PER KK, JOS KAIKKI KÄYVÄT KAIVOALUEELLA, NIIN MATKAILIJOITA ON 800 PER PÄIVÄ ELI JOS LIPUNMYYNTI ON AUKI 10 TUNTIA, LIPPUJA MYYDÄÄN 80 KPL TUNTI ELI VILSKETTÄ ON. KAHVI EI PÄÄSE LIPUNMYYNNISSÄ VÄLJÄHTYMÄÄN NIINKUIN VIIME KESÄNÄ.
      ALUEEN RAVINTOLAN PITÄJÄ TEKEE HIRMUISEN TILIN, ELI 10 EUROA PER NUPPI TEKEE MILJOONA EUROA! HUIKEETA!

      TÄSSÄ LASKELMASSANI EI OLE PÄÄTÄ EIKÄ HÄNTÄÄ . LIENEEKÖ SAMANLAINEN LASKELMAN LAATIJA PÄÄTTÄJILLÄ?

      • older miner

        Saahan sitä teoriassa pyöritellä laskelmia vaan mistäpä repästään se satatuhatta kävijää. Ei taia niin paljoa käydä ees Visulahdessa tai Valamossa. Hiljaselta on näyttänyt mitä siitä ohi ajelee ja parkkipaikalla aika harvoin niitä turistibusseja. Saa nähä miten käy.


    • posetiivari

      kyl aarre city on nasta idea. sen kehittämisessä ei kannata pihistellä ja kyl kunnan talolta löytyy osaajia ideoimaan eurot vaan kehiin kyl siitä nastaa tulee.

    • japanissa on aarre

      Jos oltais oikeesti fiksuja niin neuvoteltas muumimaan kanssa joku diili ja palkattaisiin 10 lukiolaista näyttelemään nuuskamuikkusta, pikkumyytä ja muumia, ehkä haisuliakin.

      eri puolilla outokumpua he telttailisivat, telttailu kuvattaisiin, levitettäisiin you tuben kautta japaniin ja alettaisiin opiskella japania koko sakki ja valmistautua sieltä tulevaan turistitunkuun.

    • posetiivari

      Nyt kehiin tuli belov suurin ideoija sitten jobsin, ruoka on micheliiniä palvelu parasta, eikun millit kehiin ja kunnon teemaa niin okussa kaikilla on kohta mersut ?ainakin belohvilla.ja insinöörille patsas liikenne ympyrään niin näkee kaikki kylille tulevat.

    • Masa 10

      taas asioista tietämättömät kirjoittelee. Totta helkkarissa pitää olla kunnon tavoitteet. Niinhän se on yrityselämässäkin. Kirjoittaminen näille sivuill ei emaksa mitään, eikä vaadi uhrauksia. Nykyinen yrittäjä joutuu ottamaan yrittäjänä ja toimijana riskin. Kaupunki ei laita verorahoja kuin 30 % kokonaispanostuksesta, loput tulee hanketukena. Pitäisikö Vanhan kaivoksen alueen antaa rappeutua? Se olisi historiallinen munaus. Vanhoja kaivosalueita ei ole montakaan kunnossapidettyä Euroopassa. Tulevaisuudessa alueen arvo ymmärretään. Ei tarvitse mennä Ruotsia pidemälle, kun huomaa historiallisten rakennusten arvon, puhumattakaan etelä- ja keskieuroopasta. Miljöön säilyttäminen on vain yksi arvo, on myös muita ulottuvuuksia. Meillä kävi Vuorenpeikonmaan aikaan parhaillaan liki 40.000 asiakasta per kesä. HUOM! 40.000, eikä 15.000-20.000. Jos nyt ei 100.000 päästä, niin 50.000 on täysin mahdollista. Kyllä se silloin on jo bisnestä myös kaupungille. Sitten on kyllä oksan ottajaa, kun puu on kaadettu!

    • Jouhiska

      On totta, että Vanhan kaivoksen arvo tullaan huomaamaan vasta tulevaisuudessa. Se mitä on saavutettu Euroopassa ja Ruotsissa vanhojen kaivosmiljöiden suhteen, tulevat vaikutukset tänne itärajan ihmisille yleensä huomattavasti myöhässä. Valittavasti.

      Valitettavaa on myös se, että paikallinen väestö ei ymmärrä kultturiympäristön ja -historian päälle juuri mitään.

      Muuten: Vuorenpeikonmaassa kävi muistaakseni vain yhden kesän aikana yli 40 000 kävijää. Osviittaa tähän voi saada kaivosmuseon nettisivuilta, jos luvut siellä paikkansa pitävät: http://www.kaivosmuseo.net/museohistoria.php

    • Zeppedeus

      Eikös Outokummun Matkailu kaatunut 90-luvun alussa juuri Vuorenpeikonmaan tappiohin?

      • yrittäjä

        matkailu oli kivirippanan pitkään, innokas vetäjä pisti lopulta nurin koko hankkeen ja outokummun onneksi taisi mennä kolille kehittämistehtäviin ja tulokset tiedämme.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      1840
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1763
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1754
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      1437
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1382
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1008
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      960
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      907
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      901
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      861
    Aihe