Meille diabeetikoille on onneksemme annettu se mahdollisuus, että saamme kunnan- / yhtesikunnan puolesta osittain ilmaisen lääkityksen ja asiaan liittyvät tarvikkeet tähän nykyisin hyvin yleiseen sairauteemme.
Ihmettelen vain sitä, että miksi tämä ilmeisesti lakisääteinen tarvikkeinen jakelu on kunnan ko. virkailijoiden taholta niinkin nihkeää, kuin se näköjään nykyään on.
Kuvittelevatko nämä vastuuhenkilöt, että se on heidän pussista pois?
Esim: Miksi en voisi hakea loppuelämäni tarvitsemiani insuliini-piikkejäni, ym. ko. tarvikkeita esim: vuoden tarpeet kerrallaan.
Nyt joudun pahimmillaan jonottamaan tunti-tolkulla useasti vuoden aikana ko. tarvikkeita.
Saman aikaisesti, kun ko. henkilö on kiireittensä johdosta estyneenä luovuttamaan minuutin aikaa vievää toimitusta.
Diabeetikon asiaa
9
192
Vastaukset
- !!!!!!
Väheksymättä sairauttasi, olen samaa mieltä asiaa hoitavan henkilöstön kanssa. Ei meistä kukaan tiedä vuotta eteen päin. Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan,joka pystyy varmasti sanomaan,että tarvitsen jotakin asiaa esim. lääkitystä vuoden kuluttua. Eihän lääkekorvaustakaan saa kuin kolmen kuukauden annoksesta kerralla. Ikäviä asioita,mutta tuskin kukaan tahallaan haluaa hankaloittaa sairaan ihmisen arkea. Jaksamista.
- uskoeevertti123
Ihan samoja kokemuksia on läheiselläni kuin aloittajalla, häntäkin turhauttaa jonottaa parin kuukauden välein pistosneuloja. Kyllä ainakin puolen vuoden tarve ykköstyypin diabeetikon tapauksessa olisi kohtuullista saada, lapsuusiän diabetes on kuitenkin loppuiän sairaus, se ei siis parane eikä lääkityksen tarve lakkaa. Valitettavasti.
- Diabeetikko
Joo olen edelleen samaa mieltä, siitä että eihän tämä sairaus (diabetes) meiltä mihinkään enää häviä, kuin viimeistään hautausmaalla.
Tuossa joku kirjoitteli jotain ihan ihmeellisiä kommentteja.
Ilmeisesti ei tiedä diabeteksestä paljon mitään, tai sitten ei ole tietävinään.
Kun nyt näin on, että tarvitsemme kuitenkin nämä sairautemme hoidon kannalta välttämättömät tarvikkeet. Eikö niitä voitaisi jakaa kyykyttämättä meitä asiakkaita / potilaita?!!
Kysyn vain.
Mikä on se todellinen syy, että asiaa ei saada inhimilliselle / normaalille tasolle?!!
Ei luulisi olevan kovinkaan suuri vaiva.
Meikäläisellä on tyypin-2 diabetes ja joudun pistämään vähintään 3- piikkiä / vrk.
- uskoeevertti123
Hyvin epätodennäköistähän se on että noin rankkahoitoisella kakkostyypin diabeteksellakaan tauti parantuisi, ikävä kyllä.
Kyykyttämiseltä se vähän vaikuttaa, viimeksi odottelin läheistäni autossa yli 20 minuuttia, kun oli hakemassa neuloja, ja hoitaja oli ollut kahvilla sen ajan. Oli vielä jälkimmäistä päivittäistä tarvikkeiden jakoaikaa 10 minuuttia jäljellä, kun meni jonottamaan, ja 10 yli jakoajan loppumisen tuli hoitaja kahvitauolta. Ei pahalla, mutta luultavasti ei tk:ssakaan ole tuollaiset kahvitauot, ja jos tarvikkeiden jakoajat ovat tietyt kellonajat, olisi syytä olla silloin paikalla jakamassa niitä tarpeita..- !!!!!!
Väheksymättä edelleenkään diabeetikon sairautta olen sitä mieltä ,että kaikki hoidettava samanarvoisesti. Ei sydän sairauksiinkaan saa kuin kolmen kuukauden lääkkeet kerralla. Vaikka se on myös vakava ja parantumaton sairaus. Hoitohenkilökunnan ylipitkät kahvi tauot on eri juttu,niistä ja muusta asiattomasta käytöksestä on valitettava esimiehelle. Jaksamista.
- uskoeevertti123
Kaikkien pitkäaikaissairaitten ei tarvitse jonottaa muita kuin lääkkeitä apteekissa - harvempi sydänsairaskaan tarvitsee hoitoonsa muuta kuin lääkkeet. Diabeetikko joutuu jonottamaan sekä insuliinejaan apteekissa että tarvikehaussa, kahdessa eri paikassa, 3 kk välein. Tässä ei ole mitään tasa-arvoa. Pientä helpotusta toisi se, että tarvikkeita tarvitsisi hakea arvemmin.
Säästyisihän siinä kiireisen terveydenhuoltohenkilön työaikaakin, kun ei tarvitsisi olla jakamassa jatkuvasti piikkejä ja liuskoja diabeetikoille. Kyllä asioiden järkiperäistäminen on sallittua terveskeskuksessakin.- !!!!!!
Kuka on ohjeistanut tälläisen käytännön? Vai onko asiasta päätetty paikallisesti? Jos asian hoito on todella noin vaikeaa,eikö siihen olisi syytä paneutua ja korjata ?Antakaa palautetta ,esim. Potilasasiamiehelle.
- uskoeevertti123
!!!!!! kirjoitti:
Kuka on ohjeistanut tälläisen käytännön? Vai onko asiasta päätetty paikallisesti? Jos asian hoito on todella noin vaikeaa,eikö siihen olisi syytä paneutua ja korjata ?Antakaa palautetta ,esim. Potilasasiamiehelle.
Tämä on aivan totta että pitäisi ottaa asia esille. En tiedä, mutta luulen että päätös on aivan paikallinen.
- Diabeetikko
uskoeevertti123 kirjoitti:
Tämä on aivan totta että pitäisi ottaa asia esille. En tiedä, mutta luulen että päätös on aivan paikallinen.
En myöskään tiedä onko asia täysin paikallinen. Asiaahan voidaan tietysti palloitella puolelelta toiselle, mutta jonkunhan pitäisi asiaan puuttua ja saada asiaan parannus. Se on mielestän ikuitenkin hyvä asia, että uskalletaan edes sanoa, jos ongelmia on .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057