Miksi kaikki pennut kuolivat?

ihmetyttää

Kaverini kissa sai kolme pentua joku aika sitten. Ne näyttivät ihan terveiltä ja normaaleilta ja olivat tän emon toinen pentue.
kahden viikon päästä kuoli ensimmäinen. siitä viikko kuoli toinen. Ja taas viikon päästä kuoli kolmas. Kaikki olivat kuolleet yöllä. Kaikki olivat imeneet ja kasvoivat.
Mistä tuo voi johtua?
Minulle tuli mieleen vain se, että jos pentujen isä on samassa pihapiirissä asuva tän emo-kissan ensimmäisen poikueen pentu.
Eli voiko johtua siitä että pennut ois tehty sukulaisen kanssa ja niissä oli jotain vikaa, mikä ei näkynyt... mutta ei ne näyttänyt mitenkään kärsiviltä?

12

1381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei varmaan

      Sukulaisuus ei aiheuta kuolemaa-ennemminkin joku tauti esim kissarutto.herpes jne.
      Äitikissa kanattais varmaan leikkauttaa ettei pentuja tulis tiiviiseen tahtiin.

    • syitä on

      Pennut olisi pitänyt lähettää Eviraan avaukseen jotta varma kuolinsyy olisi selvinnyt. Muuten se on vain arvailua, mistä voisi olla kyse.

      Emo-poika yhdistelmä voi aiheuttaa vakavia ongelmia, mikäli niitä ongelmia on perimässä olemassa. Koska lähisukulaisten geeniperimä on yhteneväinen suurelta osin, kertautuu ne ongelmatkin sitten suuressa määrin. Vaikka mitään ei ulkoisesti näy, perimässä piilossa olevat ominaisuudet kyllä tulee esille (resessiiviset), kun kantajat yhdistyy.

      Muita syitä kuolemiin on on jo mainitut virus-/bakteeriperäiset sairaudet eli kissarutto, herpes, calici, klamydia, FIV, FeLV jne. Jotka olisi voitu estää testaamalla ja rokottamalla. Veriryhmämääritys auttaa pentujen kohdalla, kun tiedetään vanhempien veriryhmät ja niiden yhteensopivuus/-sopimattomuus. Silloin voidaan toimia pentuje kannalta oikein.

      Kehittymättömät keuhkot, lattarinta ja muut ongelmat voivat olla joko perittyjä tai emon huonon yleiskunnon kautta saatuja. Huono ruokinta emolla ja huono maidontuotanto voivat lisätä pentujen riskiä. Jos pentuja ei ole punnittu päivittäin, ei ruokinnan puutosta pysty kovin heposti havaitsemaan. Pentuja tappavaa ripulia ei myöskään silloin pysty huomaamaan.

    • aloittaja--

      Kiitos vastauksista.
      Tämä taitaa siis jäädä mysteeriksi.
      Emo-kissaa ei ole rokotettu, mutta se on ollut aina terve. Madotettu on ja ulkona siis käy itekseen. Ruokaa on ollut riittävästi. Ja ensimmäisestä pentueesta selviytyi kaikki pennut.
      Kummallistahan tämä on, koska pennut ei tosiaan näyttäneet millään tavalla sairailta.
      Kaverini mietti, että olisko emo voinut vahingossa tukehduttaa ne, mutta ois sekin aika outoa.

      • kis-san-tas-su

        Otitko yhteyttä eläinlääkäriin?

      • ei näy päälle

        Jos emo on ollut rokottamaton, niin silloin on mahdollista että sillä on esim. herpes. Herpes ei oirehdi välttämättä mitenkään pentuajan jälkeen, eli emo on voinut olla oireinen pienenä ja sen jälkeen oireeton. Mutta stressi mm. se tiineys, voi saada herpeksen "heräämään" ja se hyvin usein aiheuttaa joko sikiökuolemia (pennut syntyy kuolleina tai joudutaan leikkaamaan ulos kuolleina) tai sairastuttaa pennut niin, että ne sitten vaan kuolee. Toinen on sitten se veriryhmä, eli jos emo on B veriryhmää ja uros A, niin pennut saa anemian joka pienimmillään vaikuttaa esim. hännänpään kuoliona ja pahimmillaan tappaa pennut. Tässä tapauksessa pennut pitää ottaa emolta vähintään 16 tunniksi pois, keinoruokkia ne ja sen jälkeen antaa takaisin emolle.

        Siinähän se juju juuri on, ettei kissasta päälle voi nähdä kaikkia sairauksia, oikeastaan ei kovinkaan montaa asiaa. Kissa on luonnostaan sellainen eläin, että se pyrkii piilottamaan kaikki ongelmat, jottei joutuisi itse saaliiksi. Sen vuoksi on huono peruste "se ei ole ollenkaan sairaan oloinen, eikä siksi voi olla sairas". Jos kissaa ei ole tutkittu, sen terveydestä ei voi koskaan olla varma. Sen vuoksi esim. rotukissoja testaillaan jo ennen kuin niillä pentuja teetetään. Usein lähetetään avattavaksi jotta kuolinsyy selviää, jos pentuja kuolee.

        Kaverille terveisiä, että tuo kissa kannattaa nyt leikkauttaa, jos kerran ei halua sitä rokotuttaa ja testauttaa, ettei seuraavallakin kerralla käy huonosti. Se ei ole emonkaan kannalta hyvä jos sen pennut menehtyy. Maidon laskeutuminen nisiin ilman, että se imetään pois kun voi aiheuttaa pahan nisätulehduksen. Nisien imeminen myös vapauttaa hormonia niin, että kohtu supistuu ennen tiineyttä olleeseen tilaan ja näin vältytään kohtutulehdukselta.

        Luonnossa emo hylkää tai jopa tappaa pennut joilla ei ole elinmahdollisuuksia. Eli jos emo havaitsee pennuilla olevan jotakin vikaa, se jättää ne kuolemaan. Se on luonnon tapa toimia ja sitä kyllä meidän lemmikkikissatkin noudattaa, ihan ne jalostetut rotukissatkin. Ihminen ei aina voi nähdä pennuilla olevan mitään vikaa, eikä varsinkaan jos pentuja ei punnita vähintään 1 krt/päivä.

      • Tulivaan mieleen
        ei näy päälle kirjoitti:

        Yksi syy voisi olla rotanmyrkky jos emo on syönyt myrkkyä saaneen hiiren myrkky imeytynyt maitoon jota pennut sitten imeneet. Aikuinen kissa kyllä kestää pienen määrän myrkkyä mutta pennut ei.

      • aloittaja--
        kis-san-tas-su kirjoitti:

        Otitko yhteyttä eläinlääkäriin?

        En. Koska ei ole kysymys minun kissastani!

    • aloittaja..

      Kiitos edelleen kommenteista. :)
      Kehoitan kyllä leikkauttamaan kissan.
      Emolla on nyt onneksi kaikki hyvin ja viettää talvea sisällä, ei paljon ulkona viihdy näillä pakkasilla.

    • Kasvattaja

      Valitettavasti pentujen kuolinsyytä ei varmuudella tiedä kukaan mikäli heille ei ole tehty avausta. On turhaa lähteä arvailemaan syytä / syitä -niitä voi olla useita kuten esim. vanhempien veriryhmien yhteen sopimattomuus (emo B-veriryhmää, isä A-veriryhmää), mutta koska viimeinen pentu kuoli n. 4 viikoisena sekään ei ehkä oikein sovi kuvaan, oletan, että kaikki pennut olisivat kuolleet jo aiemmin. Toinen vaihtoehto voisi olla lattarinta. Lattarinta pennut syntyvät ns. normaaleina, mutta parin ensimmäisen viikon aikana heille kehittyy rintakehän rakenteellinen muutos. Osa pennuista saattaa selvitä ja kasvaa normaalisti. 6 vk ikää pidetään (tieto saatu kirjallisuudessa) "paaluna", eli jos selviää siihen saakka niin kaikki edellytykset selviämiselle on olemassa... lisäksi on paljon tarttuvia sairauksia, jotka ovat vapaasti liikkuvien tai rokottamattomien kissojen sairauksia... Eli kuollut pentukin pitäisi lähettää avattavaksi (Evira), jos meinaa saada kuolinsyyn selville.

    • suvikatti

      olisikohan perheen kaksijalkainen osapuoli ratkaissut eitoivottujen pentujen ongelman vaivihkaa omia pentujaan eli lapsiaan järkyttämättä ja nipistänyt pennun kerrallaan,

    • arvausta

      Sellaista on tapahtunut maalla ainakin minun lapsuudessani -50 luvulla

    • guio

      Emo jostain syystä vinksahtanut ja tappanut pennut? Tai perheen joku toinen lemmikki?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe